Kirjoitukset avainsanalla pride

Tämänkin kesä aikana eri paikkakunnilla on vietetty Pride–viikkoja. Osana viikkoa on marssittu Pride –kulkueissa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamisen merkeissä. Jäin miettimään sanaa ”Pride” ja sen merkityksiä erilaisissa yhteyksissä.

Suomeksi sana voidaan kääntää ”ylpeys”. Ylpeyteen on eri kulttuureissa ja uskonnoissa suhtauduttu hyvin eri tavoin. Monissa yhteyksissä ylpeyttä on katsottu karsaasti ja esim. kristinuskossa ylpeyttä on pidetty yhtenä seitsemästä kuolemansynnistä. Meillä Suomessa ei ole kauaakaan aikaa siitä, kun vanhemmat varoivat kehumasta lapsiaan tai heidän saavutuksiaan liikaa, etteivät nämä vain liikaa ylpistyisi.

Mutta. Ylpeyttä voidaan lähestyä toisenkinlaisesta näkökulmasta. On kauheaa, ellei ihminen voi olla itsestään ja omista suorituksistaan myös jossain määrin aidosti ylpeä. Tällainen ylpeys kuuluu terveeseen itsetuntemukseen, jossa ihminen tuntee heikkoutensa ja vahvuutensa. Hänellä on realistinen käsitys itsestään ja siitä, mikä on hänelle tärkeää tai mahdollista.

Tällainen terve itseluottamus syntyy toisen ihmisen kasvoista, läsnäolosta ja rakastetuksi tulemisesta. Ensisijaisesti siitä, että meitä on aivan pienenä hoidettu riittävän hyvin ja turvallisen ihailevasti. Meidän luottamus itseemme syntyy toisen ihmisen ihailevasta katseesta ja vuorovaikutuksesta, mikä parhaiten näkyy pienen vauvan ja hänen vanhempansa välisessä suhteessa. Vanhemman rakastava katse ja huolenpito on välttämätöntä, että lapsi selviää hengissä ja voi kasvaa omaksi itsekseen.

Tässä kasvussa olennaista on, että tulemme hyväksytyksi myös seksuaalisen suuntautumisemme tai identiteettimme kysymyksissä, pohdinnoissa ja ratkaisuissa. Mitä lujemmille joudumme oman elämämme kysymysten kanssa sitä enemmän tarvitsemme rohkaisun ääntä läheltä; jotakuta, joka uskaltaa sanoa oman kipuilun ylitsekin, että kelpaat sellaisena kuin olet. Etkä pelkästään kelpaa vaan olet hieno ja upea. Että on joku, joka on ylpeä sinusta.
Tätä ääntä me tarvitsemme. Kirkossa tuo ääni on tuttuakin tutumpi, Mestarin ääni. Vahvistukoon se meidänkin keskuudessamme.

Sari Sundvall-Piha

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva Mio Kivelä

"Miksi pitää olla joku Pride? Miksi sitä pitää nyt niin ylpeillä? Miksei tämä homorummutus jo riitä? Ja miksi ihmeessä kirkkokin menee mukaan tähän kaikkeen?"

Koska aikuinen pysäyttää autonsa Helsingin keskustassa vain solvatakseen sateenkaarinuoria.

Koska ihminen voi saada potkut kaukaa haetuilla perusteilla heti kaapista tulemisen jälkeen.

Koska nuoria pakenee asunnottomaksi Helsinkiin, kun avoimuuden jälkeen kotiolot muuttuvat liian uhkaaviksi.

Koska ihmiset homottelevat ja puhuvat sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöistä loukkaavasti ymmärtämättä ketä kaikkia loukkaavat.

Koska nuori aikuinen hakataan homobaarista poistuessa.

Koska maailma puhuu sateenkaarevista asioista siihen sävyyn, että noin puolet transnuorista miettii olisiko sittenkin helpompaa vain kuolla.

Koska kaikki eivät voi syrjinnän, väkivallan tai hylätyksi tulemisen pelossa kertoa avoimesti ihastuksistaan, suhteestaan tai olla oma itsensä.

Koska esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija on huomauttanut Suomen nykyisestä translaista.

Koska kirkko on jo liian monta kertaa ollut osa synkkää sateenkaarihistoriaa.

Koska kirkko on siellä missä ihmisetkin, syrjityn puolella ja maailmaa tasaamassa.

Jotta olisi jokin paikka, jonne paeta, jos oma elinpiiri tukahduttaa.

Jotta voisi katsoa vertaisiaan ja muistaa, ettei ole yksin.

Jotta saisi hetkiä, kun ei tarvitse salata tai esittää.

Jotta oivaltaisi taas, että itse asiassa onkin ihan tavallinen itsekin.

Jotta näkisi, ettei maailma ole vain vihapuhetta tai syrjintää.

Jotta voisi edes sen pienen hetken seistä selkä suorana ja sanoa "Olen ylpeä, että olen minä".

Eli

Koska asiat eivät ole vielä kunnossa ja jotta ne joskus voisivat olla. 

Siksi.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun naispappeus hyväksyttiin, minä 6-vuotias, ihmettelin sitä, että en tiennyt etteivät naiset ole voineet olla pappeja. Minun maailmaani ei mahtunut, että olisi ammatteja, joihin en olisi voinut ryhtyä, koska olen nainen. Sellaista ei ollut maailmassani olemassakaan.

Katsoessani Suffragette-elokuvaa sydäntäni pakotti. Mitä yksilöt ovat joutuneetkaan uhraamaan siihen, että naisilla on äänioikeus. Eikä kyse ole vain naisista ja yhteiskunnallisista oikeuksista.  Tämä pride- viikko on  sen muistuttamista, että ihmisillä on oikeus rakastaa ja olla olemassa. Sekin on tahdottu kieltää, rakkaus ja oleminen ihan omana itsenään.

Enkä muuten pysty edes ajattelemaan sitä, ilman että hengitykseni salpautuuu, että haluamme sulkea lapsilta mahdollisuuden elää. Miten me voimme haluta nähdä enää yhtään pientä vartaloa huuhtoutumassa elottomana rantaan.

Miksi rakkaus ei riitä? Sallikaa lasten tulla… älkää tuomitko… Jeesuksessa Kristuksessa olemme yksi… ei ole miestä, eikä naista… ei juutalaista, ei kreikkalaista...

Kun katson maailmaa tuntuu kuin nämä sanat kaikuisivat kuuroihin korviin. Miksi on vastustettava toisen oikeutta olemassaoloon, elämään ja rakkauteen. Miksi rakkaus ei riitä?

On tyypillistä, että paha siirretään joidenkin muiden ominaisuudeksi eli syntyy jonkinlainen syntipukkisyndrooma. Tämän kääntöpuolena sitten kuvitellaan, että kaikki paha on itsen ulkopuolella, jolloin voidaan ollaan välinpitämättömiä. Olemme kuitenkin kaikki osallisia tässä yhteisessä elämäntavassamme.

Arkkipiispa Kari Mäkinen taitaa tässä kiteyttää tässä kaiken olennaisen meistä ihmisistä.  (Lue koko haastattelu) Tähän lauseeseen voi palata kaikkien mainitsemieni (ja mainitsematta jättämien) epäkohtien äärellä.  Tuossa lauseessa on muuten paljon  olennaista kiteytettynä myös parisuhteen haasteisiin. Tuon lauseen parissa voi mediotoida hetken jos toisen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä viikko on Pride-viikko eli sateenkaaren väreissä mennään ainakin Helsingissä koko viikko. Olen monta vuotta pohtinut rakkauteen liittyviä teemoja, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyen.

Olen hyvin tietoinen siitä, että Pride-teema jakaa mielipiteitä ja intohimoja aiheen äärellä on suuntaan ja toiseen. Riippuu tietysti omasta taustasta, erityisesti uskonnollisesta taustasta, miten tähänkin aihepiiriin suhtautuu. Uskonnon ja monen muun ideologian nimissä voidaan tehdä paljon pahaa. Viha ja moni muu vaikea tunne voidaan verhota rakkauden kaapuun. Ja se vasta vaarallisen oloista on.

Rakkaus on puhdasta rakkautta. Minun käsitykseni mukaan Jumalalta saatu voima, joka muuttaa ihmisiä ja koko maailmaa. Pieni vauva syntyy maailmaan, näin uskon, puhtaan rakkauden tilassa, mutta iän karttuessa ihmiseen alkaa kerääntyä kaikenlaista roinaa, joka estää puhtaan rakkauden virtaamisen. Ihminen itse alkaa rakentaa sisimpäänsä rakkauden esteitä. Monesti ne kaikkein läheisimmät opettavat meille omien haavojensa ohjaamina, ketä saa rakastaa ja millä ehdoilla. Koitko itse olleesi rakastettu vai ulottuivatko sukupolvien haavat sinuun asti?

Tosi rakkaus on ehdotonta, pyyteetöntä ja puhdasta. Se ei aseta rajoitteita minkään inhimillisen höpötyksen tai rajoitteen edessä. Vastuullisen ihmisen oma tehtävä on pitää huoli siitä, ettei takerruta ulkoiseen vaan nähdään rakastamisen arvo kaikkialla. Uskon, että Jeesuksen sanoma oli yksinkertaisesti juuri tämä; ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken”.

Rakastatko itseäsi riittävästi niin, että rakkaudesta liikenee muillekin?

Me olemme kaikki yhtä. Jos langetamme varjon toisen ihmisen tai minkään ylle, palautuu varjo aina takaisin itseemme. Jos valo ja rakkaus pääsevät loistamaan kirkkaina ja puhtaina, ei pimeissä nurkissa lymyileville ilkeämielisille otuksille – pahanpuhujille, myyrätyön tekijöille jne. – riitä varjopaikkoja vaan niiden on tultava päivänvaloon ja parannettaviksi.

Haastaisin ihan jokaisen, omasta taustaponnistuspinnasta huolimatta, pitämään tuomiovapaan viikon taikka vaikka loppuelämän. Annetaan rakkauden virrata puhtaana ja raikkaana.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat