Kirjoitukset avainsanalla pride

Translippu oon vaaleensini-vaaleenpuna-valko raitainen. Esimerkiksi intersukupuolisille ja muunsukupuolisille on myös omia lippuja. Kuva: Sharon McCutcheon, Unsplash

Nyt Helsinki Priden aikaan olen jälleen hetkittäin kokenut kuin yhteiskunta olisi tarjonnut minulle näkymättömyysviitan, jota en ole kuitenkaan koskaan tilannut. On tilanteita, joissa ihmiset puhuvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä kuitenkaan puhumatta sukupuolivähemmistöistä. Tilanteita, joissa esimerkiksi homoseksuaalisuuteen viitataan sukupuolivähemmistönä tai seksuaaliseen suuntautumiseen sukupuoli-identiteetin kanssa samana asiana. Ystäväni myös pohti sosiaalisessa mediassa, kuinka Facebookissa ihmiset käyttävät nyt translippua julkaisujensa taustakuvana luultavasti edes tietämättä mitä se todellisuudessa kuvastaa.

Sukupuolivähemmistöillä viitataan muun muassa transihmisiin, muunsukupuolisiin,sukupuolettomiin, intersukupuolisiin sekä sukupuoliristiriitaa kokeviin. Kyse on siis ihmisen sukupuolesta, ei seksuaalisesta suuntautumisesta. Kyse on siitä mikä hänen sukupuolensa on tai on olematta sekä miten hän sitä ilmaisee, ei siitä ketä hän rakastaa. Sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei ole kytköksissä seksuaalivähemmistöön kuulumiseen. Voit kuulua toki molempiinkin vähemmistöihin, kuten esimerkiksi minä, mutta aivan yhtä hyvin voit kuulua vain toiseen tai et kumpaankaan. Sukupuolivähemmistöt sekä seksuaalivähemmistöt ovat siis kaksi eri asiaa. Syy miksi niistä kuitenkin puhutaan asianomaistenkin suunnalta usein yhdessä, on yksinkertaisesti esimerkiksi se, että olemme saattaneet saada osaksemme syrjintää samoissa muodoissa sekä samankaltaisista asioista ja sen keskellä tukea toisiltamme.

Elän kuplassa, jossa tämä kaikki on pitkälti itsestäänselvää. Tiedostan sen olevan kuplaa. Se on kupla, joka poksahtaa säännöllisin väliajoin. En osoittele sen rikkoutumisen hetkellä toruvasti sormellani yksilöitä. Kyse on mielestäni jostain paljon suuremmasta kuin vain yksilön tietämättömyydestä. Kyse on pitkään kestäneestä laajemmasta informaation puutteesta, virheellisyydestä sekä sekoittumisesta.

Vaikka saankin kiinni siitä miksi joskus muutun näkymättömäksi, niin ei se siltikään vie sen tilanteen aiheuttamaa syvää arvottomuuden sekä ulkopuolisuuden tunnetta pois. Kun on jo vuosia saanut toistuvasti päällensä näkymättömyysviitan ja tullut sen vuoksi usein ylikävellyksi, ei aina voi vain tuudittautua tunteeseen, etteivät sen tekijät ehkä tietoisesti tarkoita pahaa. Pahaa oloa ei ymmärryskään voi aina viedä pois.

Minua eivät tee näkymättömäksi vain he, jotka suhtautuvat kielteisesti sukupuolivähemmistöihin vaan myös joskus he, jotka näin Pridenkin alla liputtavat yhdenvertaisuuden puolesta. Ehkä juuri se tekee näiden viikkojen näkymättömyysviitoista erityisen raskaita. Kuinka puhutaan ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden tärkeydestä, mutta sivutetaan täysin yksi joukko siitä ihmisryhmästä, jota yritetään puolustaa. Sitä ei varmastikaan tehdä pahalla tai edes tietoisesti. Siitä huolimatta se tapahtuu. Siitä huolimatta jälleen kerran minä ja lukemattomat muut tulemme uudestaan sivuutetuksi sekä ylikävellyiksi. Enkä minä edes kuulu millään tasolla pahiten kärsivään joukkoon. Kuulun myös seksuaalivähemmistään, mahdun binääriin, eli kaksijakoiseen mies-nais- ajatteluun sukupuolesta, ja kaiken kukkuraksi olen vielä mies. Huonoissakin hetkissä asemani on siis parempi kuin monella muulla sukupuolivähemmistöön kuuluvalla. Esimerkiksi muunsukupuolisille sekä sukupuolettomille näkymättömyysviittaa tarjotaan varmasti vielä paljon useammin kuin itse voisin koskaan kuvitellakaan.

Meidän sukupuolivähemmistöön kuuluvien päälle heitetään näkymättömyysviittaa tahtomatta ja pyytämättä. Sitä ei kenties aina tarkoiteta pahalla, mutta pahaa se voi silti aiheuttaa. Sillä en tahdo syyllistää tai moittia. En tahdo sanoa, etteikö niillä hyvillä sanoilla, joita pyritään sanomaan olisi mitään merkitystä tai, etteikö mitään uskaltaisi sanoa. Uskaltaa. Uskaltakaa sanoa ja puolustaa. Se, että seisotte rinnallamme sekä tarjoatte meille tilaa, auttaa niissä hetkissä, kun muut viskovat tahtomattaan tai tarkoituksella viittaa yllemme. Muistakaa kuitenkin myös kuunnella ja oppia. Muistaa, ettette aina välttämättä tiedä vielä kaikkea. Uskaltakaa etsiä lisää tietoa sekä levittää sitä, sillä vain oikealla, ajankohtaisella ja laajalla informaatiolla voimme estää virheelliset käsitykset, väärinymmärrykset sekä vahingolliset unohdukset ja sivuutukset. Hyvää tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä sukupuolivähemmistöistä löydät esimerkiksi Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta.

Näkyvin terveisin ja hyvää Helsinki Pride- viikkoa toivottaen, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämänkin kesä aikana eri paikkakunnilla on vietetty Pride–viikkoja. Osana viikkoa on marssittu Pride –kulkueissa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamisen merkeissä. Jäin miettimään sanaa ”Pride” ja sen merkityksiä erilaisissa yhteyksissä.

Suomeksi sana voidaan kääntää ”ylpeys”. Ylpeyteen on eri kulttuureissa ja uskonnoissa suhtauduttu hyvin eri tavoin. Monissa yhteyksissä ylpeyttä on katsottu karsaasti ja esim. kristinuskossa ylpeyttä on pidetty yhtenä seitsemästä kuolemansynnistä. Meillä Suomessa ei ole kauaakaan aikaa siitä, kun vanhemmat varoivat kehumasta lapsiaan tai heidän saavutuksiaan liikaa, etteivät nämä vain liikaa ylpistyisi.

Mutta. Ylpeyttä voidaan lähestyä toisenkinlaisesta näkökulmasta. On kauheaa, ellei ihminen voi olla itsestään ja omista suorituksistaan myös jossain määrin aidosti ylpeä. Tällainen ylpeys kuuluu terveeseen itsetuntemukseen, jossa ihminen tuntee heikkoutensa ja vahvuutensa. Hänellä on realistinen käsitys itsestään ja siitä, mikä on hänelle tärkeää tai mahdollista.

Tällainen terve itseluottamus syntyy toisen ihmisen kasvoista, läsnäolosta ja rakastetuksi tulemisesta. Ensisijaisesti siitä, että meitä on aivan pienenä hoidettu riittävän hyvin ja turvallisen ihailevasti. Meidän luottamus itseemme syntyy toisen ihmisen ihailevasta katseesta ja vuorovaikutuksesta, mikä parhaiten näkyy pienen vauvan ja hänen vanhempansa välisessä suhteessa. Vanhemman rakastava katse ja huolenpito on välttämätöntä, että lapsi selviää hengissä ja voi kasvaa omaksi itsekseen.

Tässä kasvussa olennaista on, että tulemme hyväksytyksi myös seksuaalisen suuntautumisemme tai identiteettimme kysymyksissä, pohdinnoissa ja ratkaisuissa. Mitä lujemmille joudumme oman elämämme kysymysten kanssa sitä enemmän tarvitsemme rohkaisun ääntä läheltä; jotakuta, joka uskaltaa sanoa oman kipuilun ylitsekin, että kelpaat sellaisena kuin olet. Etkä pelkästään kelpaa vaan olet hieno ja upea. Että on joku, joka on ylpeä sinusta.
Tätä ääntä me tarvitsemme. Kirkossa tuo ääni on tuttuakin tutumpi, Mestarin ääni. Vahvistukoon se meidänkin keskuudessamme.

Sari Sundvall-Piha

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva Mio Kivelä

"Miksi pitää olla joku Pride? Miksi sitä pitää nyt niin ylpeillä? Miksei tämä homorummutus jo riitä? Ja miksi ihmeessä kirkkokin menee mukaan tähän kaikkeen?"

Koska aikuinen pysäyttää autonsa Helsingin keskustassa vain solvatakseen sateenkaarinuoria.

Koska ihminen voi saada potkut kaukaa haetuilla perusteilla heti kaapista tulemisen jälkeen.

Koska nuoria pakenee asunnottomaksi Helsinkiin, kun avoimuuden jälkeen kotiolot muuttuvat liian uhkaaviksi.

Koska ihmiset homottelevat ja puhuvat sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöistä loukkaavasti ymmärtämättä ketä kaikkia loukkaavat.

Koska nuori aikuinen hakataan homobaarista poistuessa.

Koska maailma puhuu sateenkaarevista asioista siihen sävyyn, että noin puolet transnuorista miettii olisiko sittenkin helpompaa vain kuolla.

Koska kaikki eivät voi syrjinnän, väkivallan tai hylätyksi tulemisen pelossa kertoa avoimesti ihastuksistaan, suhteestaan tai olla oma itsensä.

Koska esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija on huomauttanut Suomen nykyisestä translaista.

Koska kirkko on jo liian monta kertaa ollut osa synkkää sateenkaarihistoriaa.

Koska kirkko on siellä missä ihmisetkin, syrjityn puolella ja maailmaa tasaamassa.

Jotta olisi jokin paikka, jonne paeta, jos oma elinpiiri tukahduttaa.

Jotta voisi katsoa vertaisiaan ja muistaa, ettei ole yksin.

Jotta saisi hetkiä, kun ei tarvitse salata tai esittää.

Jotta oivaltaisi taas, että itse asiassa onkin ihan tavallinen itsekin.

Jotta näkisi, ettei maailma ole vain vihapuhetta tai syrjintää.

Jotta voisi edes sen pienen hetken seistä selkä suorana ja sanoa "Olen ylpeä, että olen minä".

Eli

Koska asiat eivät ole vielä kunnossa ja jotta ne joskus voisivat olla. 

Siksi.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun naispappeus hyväksyttiin, minä 6-vuotias, ihmettelin sitä, että en tiennyt etteivät naiset ole voineet olla pappeja. Minun maailmaani ei mahtunut, että olisi ammatteja, joihin en olisi voinut ryhtyä, koska olen nainen. Sellaista ei ollut maailmassani olemassakaan.

Katsoessani Suffragette-elokuvaa sydäntäni pakotti. Mitä yksilöt ovat joutuneetkaan uhraamaan siihen, että naisilla on äänioikeus. Eikä kyse ole vain naisista ja yhteiskunnallisista oikeuksista.  Tämä pride- viikko on  sen muistuttamista, että ihmisillä on oikeus rakastaa ja olla olemassa. Sekin on tahdottu kieltää, rakkaus ja oleminen ihan omana itsenään.

Enkä muuten pysty edes ajattelemaan sitä, ilman että hengitykseni salpautuuu, että haluamme sulkea lapsilta mahdollisuuden elää. Miten me voimme haluta nähdä enää yhtään pientä vartaloa huuhtoutumassa elottomana rantaan.

Miksi rakkaus ei riitä? Sallikaa lasten tulla… älkää tuomitko… Jeesuksessa Kristuksessa olemme yksi… ei ole miestä, eikä naista… ei juutalaista, ei kreikkalaista...

Kun katson maailmaa tuntuu kuin nämä sanat kaikuisivat kuuroihin korviin. Miksi on vastustettava toisen oikeutta olemassaoloon, elämään ja rakkauteen. Miksi rakkaus ei riitä?

On tyypillistä, että paha siirretään joidenkin muiden ominaisuudeksi eli syntyy jonkinlainen syntipukkisyndrooma. Tämän kääntöpuolena sitten kuvitellaan, että kaikki paha on itsen ulkopuolella, jolloin voidaan ollaan välinpitämättömiä. Olemme kuitenkin kaikki osallisia tässä yhteisessä elämäntavassamme.

Arkkipiispa Kari Mäkinen taitaa tässä kiteyttää tässä kaiken olennaisen meistä ihmisistä.  (Lue koko haastattelu) Tähän lauseeseen voi palata kaikkien mainitsemieni (ja mainitsematta jättämien) epäkohtien äärellä.  Tuossa lauseessa on muuten paljon  olennaista kiteytettynä myös parisuhteen haasteisiin. Tuon lauseen parissa voi mediotoida hetken jos toisen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat