Kirjoitukset avainsanalla paratiisi

Rakastavaisuuden sanapariksi liitetään paratiisi. Nyt kun on kevät, sellainen on kulman takana. Luonto, siellä on rakastavaisten hyvä olla.

Me olimme eilen iltapäivällä kevätkävelyllä läheisessä rantalehdossa. Sinne houkutteli ystävältämme saatu tieto, että ensimmäiset peipposet oli aamulla kuultu. Ja valo oli jumalainen, sitä oli täynnä koko sininen taivas ja sillä kiiruhtavat kevätsään pilvet.

Kuulemma luonnossa syntyy mitattavia hyvinvoinnillisia vaikutuksia jo kymmenen minuutin jälkeen. Varmasti ne ovat parisuhdehyvinvoinnillisiakin. Verenpaine laskee, mieli rentoutuu, on kiireetöntä.

Me kuljeskelemme käsi kädessä. On sama rytmi. Eikä ole määrä mihinkään erityisesti, kulkeminen on kuljeskelua ja nauttivaa harhailua yhtä polkua yhteen ja seuraavaa toiseen suuntaan, poikki heinikon ja ylös kallionsyrjää, toista alas ja niin edelleen.

Kun askeltelee aivan rauhassa, näkemistä on koko ajan. Silmut ovat paisuneet vihreiksi. Sammal on rehevän värinen. Puro lirisee ja kertyy veden peiliksi. Mudassa on mustarastaan jäljet. Oksaston varjot ovat tuulen marionetteja.

Peipon laulun kuuleminen ensimmäistä kertaa keväällä on ilohuudon paikka. Se on niin iloinen ääni, sydänääni. Me kuulimme sen taas yhtaikaa, saman laulun. Siinä on tosiaan paratiisillinen kokemus.

Muitakin hetkiä luontoparatiisin puutarhassa: vanhan omenapuun runko on kaartunut portiksi, me pysähdyimme sen alle hetkeksi kuuntelemaan, miten peippo ja toinen ja monet muut juuri saapuneet antoivat laulunsa kuulua.

Polulta poiketen löytyi toisaalta koivujen ja pajujen tiuhaan kehystämä kauriiden makuukamari ja sen sammallattia.

Ja sitten on merenlahti, joka aukeaa silokalliolta. Ja tuuli.

Siellä tuuli voimakkaasti, niin, että kohisi ja rantametsä huojahteli. Me seisoimme kasvot aurinkoa vasten, selän takana suojasta kantautuva laulun helinä ja kaikkialla ympärillä tuulen luuta, joka lakaisee pois kaiken ylimääräisen stressin, työt, tekemiset ja pyrinnöt. Jäljelle se jätti vain meidät ja luontoparatiisin kevään erityisessä hetkessä.

Se on kokemus yksinkertaisesta onnellisuudesta. Epäilemättä siinä on samaa iloa, jota kokevat ne pareina lehahtelevat linnut, jotka me näimme: keväistä iloa olemisesta ja omasta parista.

Eläinten kognition tutkimus paljastaa koko ajan lisää tietoja perustunteiden merkityksestä kaikille eläimille. Mutkattomien eläimellisten ihanien tunteiden kokeminen on ihmisenkin onnea. Kevätkävely on paratiisi, koska se kutsuu yksinkertaisesti aistimaan ja kokemaan, nuuhkimaan, katsomaan ja tunnustelemaan.

Sellaisen yksinkertaisen ilon jakamisella on ainakin minulle syvällinen vaikutus koko siihen rakkauden moniulotteisuuteen, jota toisen kanssa kokee.

Ehkä sitten olen luonnonlapsi, mutta onneksi meitä on kaksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pariterapiaan hakeutumisessa on kaksi ruuhkahuippua. Toinen on ennen lomia ja toinen lomien jälkeen. Kesän koittaessa herätään siihen, että aurinko lämmittää ja luonto on kuin paratiisi, mutta parisuhde elää syksyä tai talvea. On kenties toive ja muisto jäätelökesästä, mutta miten sinne pääsisimme. Loman jälkeen havahdutaan siihen, että parisuhteen kesä oli kolea. Ei ollut makeaa jäätelöä, ei toisen ihoa. Ei jäänyt lämpimiä muistoja, jotka jäivät mieleen ja kieleen. Näinkö erillään, yksin pitäisi jaksaa jatkaa kohti pimeneviä iltoja.

Pariterapiaan hakeutuvissa on yksinkertaistettuna kolmenlaisia pareja. On pareja joiden arki sujuu, mutta lomat ovat yhtä riitaa ja pettymystä. Onko näille pareille läheisyyteen heittäytyminen niin pelottavaa, että sitä pitää sabotoida riitelemällä? Sitten on pareja, joiden arki on täynnä kaaosta ja riitelyä, mutta kun he pääsevät kaksistaan vapaalle, niin he löytävät yhteyden ja viihtyvät toistensa kanssa. Arjen eläminen yhdessä on tärkeää ja sitähän suurin osa elämästämme on. Yhteyden hetket toistensa seurassa kuitenkin korjaavat monia riitoja ja rikkoumia sekä tarjoavat lepopaikkoja arjen keskelle. On vielä kolmas ryhmä pareja. Nuo parit ovat kadottaneet yhteyden väliltään niin, että sitä ei löydy arjesta eikä lomalta. Heidän kohdallaan mietin, muistavatko he jäätelökesäänsä? Oliko heillä joskus sellainen? Kastelivatko he toisensa jäätelösuukoilla? Piirsivätkö he toistensa karttoja? Hehkuivatko he tunteita ja sykkivät toistensa sylissä? Kesä jolloin he uskalsivat. Kesä, jolloin he eivät olleet yksin vaan yhdessä.

Minua viehättää ajatus, että suhteen alussa, rakastuessamme näemme toisemme parhaimmillamme. Että rakastuneena ja rakkauden kohteena oleminen ei olekaan mitään epätodellista harhaa vaan näin hyvään pystymme, kun rakastuminen ja toivo valaisevat parhaat puolemme. Kun toinen ihminen katsoo minua avoimena, uteliaana ja minä haluan vastata tähän katseeseen, näyttää itseni ja kaiken hyvän minussa. Silloin meitä kiinnostaa kuka toinen on ja mitä hänelle kuuluu. Silloin me osamme puhua ilman vuorovaikutuskursseja minä-viesteistä. Ymmärrämme toisiamme jopa puhumattakin. Hehkumme toistemme lämmössä ja siksi näytämme niin hyviltä.

On paljon helpompaa etsiä jotain joka oli, mutta jonka kadotimme, kun etsiä jotain josta emme edes tiedä miltä se näyttää. Entäpä jos istuisitte hetkeksi kesän vihreyteen vain muistelemaan miltä teidän jäätelökesänne näytti? Onko teillä valokuvia? Katselkaa niitä yhdessä. Auttakaa toisianne muistamaan mitä jäi mieleen. Miltä toinen näytti, tuntui? Miltä tuntui iho? Miltä tuntui katse? Miltä tuntui lämpö? Mitä kaipaat noista ajoista? Mitä kaipaat tältä kesältä? Miltä tuntui uskaltaa silloin?

Entä miltä tuntuisi uskaltaa nyt? Miltä tuntuisi jäätelösuukko, hetken yhteys, kun kylmät kielet lämpenevät tutustuessaan tosiinsa uudelleen? Ei yksi jäätelösuukko kesää tee. Ehkä se voi herättää muiston ja toivon. Miltä kuulostaisi yhteyden etsiminen yhdessä, äkkilähtö parisuhdeleirille? Niitä löytyy esimerkiksi Kataja ry:n sivuilta (www.kataja.fi). Entä yhteinen harrastus, pariterapia, sitten loman jälkeen, tulevia jäätelökesiä silmälläpitäen? Eivät jäätelökesät kuulu vain suhteiden alkuihin tai uusiin parisuhteisiin.  Me kaikki tarvitsemme lämpöä, syliä, yhteyttä kukoistaaksemme ja jotta voisimme hyvin.

Jäätelökesä: Säv. Sami Hurmerinta. San. Mikko Alatalo. Esitt. Maarit Hurmerinta. Levyllä Siivet saan (1978)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Täältä kodin nurkalta lähtee polkujen verkko, joka levittäytyy rinteitä pitkin alas merenlahden rantaan. Nyt kun on alkukesä, polut ovat liikuttavan kauniita. Tänään kävelimme illallisen jälkeen lämpimässä ilmassa ja sen tuoksuissa.

Lintuja on niin paljon ja ne laulavat niin kauniisti. Pihlajat kukkivat, villiintyneet omenapuut kukkivat vielä, syreenit ovat täysimmässä kukassaan. Tuoksut ovat huumaavia. Matalalta meren ja kaislikkojen yli tuleva valo on rantametsässä kultaista ja vihreää. Oli aika paratiisillista, ja se on hyvä. Lapsena minä asuin paratiisissa ja nyt olen löytänyt paratiisiin takaisin.

Me kuljimme käsikkäin aina kun polulla mahtui. Se tuntuu ihmisestä hyvältä. Toisen käsi on siinä, toisen liikkeen rytmi välittyy siitä, sormien pienet puristukset tuntuvat linnun puhjetessa lauluun aivan vieressä. Tällaiset ovat tärkeimpiä asioita. Luovuttamattoman kallisarvoisia.

Tällainen kävely on merkitystä täynnä. Minusta tuntuu, että jokaisella rauhallisella askeleella me kuljemme pidemmälle johonkin sellaiseen yhteiseen, jota ei voisi saavuttaa mitenkään muuten kuin näin: rauhassa kävellen, nauttien, keskittyneesti yhdessä. Kävelemme kesään. Kävelemme elämän kesässä.

Paratiisissa liikkuu täysin aistein, valppaana kuulemaan, poimimaan tuoksun ilmasta, tuntemaan lämmön iholla. Se on seikkailu. Katsoin rakastettuani kun kuljimme, kun hän osoitti minulle punavarpusen korkealta oksaltaan, kun hän painoi kasvonsa syreenin kukkiin, kun hän liikkui kiireettömin askelin, kun hän oli niin kauniina ja rakkaana siinä, suurimpana seikkailuna. Loputon paratiisini.

Tämä rakastuneena oleminen täysin siemauksin ja syvään hengittäen ja ilman vastahankaa ja tarpeetonta asiallisuutta on ihanaa. Tämä on elämän hyvä aika. Me kävelemme käsikkäin, se on vakavasti otettavaa, ja kirjoitamme askelilla runoja tästä olemisesta kaikille poluille täällä. Ei tarvitse etsiä eikä kaivata, on perillä, ja kaikki on jatkuvassa alkamisen tilassa. Alkukesä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat