Kirjoitukset avainsanalla paasto

Pääsiäistä edeltää kristillisen tradition mukaan paasto. Aika, jolloin haastetaan tarkastelemaan omaa elämää, suhdettaan toisiin ja Jumalaan. Tarkastelemalla tapojaan ja suhteitaan tulee huomanneeksi unohdettuja asioita, itsensä, läheisensä ja Jumalan. Itseensä käpertynyt saattaa huomata muut ja kaiken aikansa toisiin käyttävä löytää itsensä. Raivaamalla ajatuksiaan rukoukselle huomaa ehkä olevansakin kiitollinen ja oppii arvostamaan elämäänsä, ehkä Jumalasuhde antaa perspektiiviä, laittaa asioita mittasuhteisiin. Paastossa täytyy olla rehellinen itselleen, mihin pystyy ja miksi asioita tekee, sillä muuten paasto muuttuu suoritukseksi ja syyllistäväksi taakaksi.

Jos ei nyt heti keksi mitä itse tekisi paastonaikana, mutta tuntuisi siltä, että voisi vaikka arvioidakin hetken elämäänsä, niin ekopaaston paastopolulta voi hakea itselleen vinkin paastonaikaan.

Itse ajattelin antaa enemmän aikaa läheisilleni, sillä juuri sopivasti ennen paastonaikaa olen aloittanut työt. Arjen tunnit ja ajatukset jakautuvat aivan toisin kuin ennen. Jos en tarkastele itseäni ja valintojani kriittisesti huomaan ajatusteni vaeltelevan työasioissa, kun pitäisi ollakin kotona. Kalenterimerkintojen määrä nousee eksponentiaalisesti. Täytän kalenteriani ajattelematta merintöjen kaikkia vaikutuksia. On oltava tarkkana. Innostun helposti ja moni asia tuntuu kiinnostavalta. Mutta pian ymmärtääkin mitä tarkoittaa ruuhkavuodet ja sanonnan "läpsystä vaihto" -merkityksen. Elämä muuttuu organisaatioksi ja tavoitteiden viidakoksi.

Onneksi on paasto. Syy tarkastella tekemisiään. Missä ajatukseni vaeltavat ja miksi? Mihin annan aikani ja ennen kaikkea sydämeni ja ajatukseni.

Paaston varmasti yksi tavoite on oivaltaa jotain. Luulen, että itse ainakin tulen kohdanneeksi oman rajallisuuteni. Minun ei juuri nyt tarvitse askarrella unelmakarttoja, asettaa tavoitteita, pohtia elämäni suuntaa, aikatauluttaa harrasteita upeasti. On pitäydyttävä hetki tässä. Annettava aikaa tälle joka juuri nyt on ihan lähellä.

Ensi vuonna voi kaikki olla toisin ja pelastan maailman.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat