Kirjoitukset avainsanalla nöyryys

Sana nöyryys on tullut viime aikoina mieleeni monta kertaa. Kuunnellessani ihmisten tarinoita ja omaa elämää rämpiessäni olen saanut jälleen tilaisuuden pohtia uutta teemaa.

”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus, voimalla, väkivallalla et tahdo hallita.” Jostain käsittämättömästä syystä nämä virren sanat alkoivat soida päässäni, kun tätä tekstiä aloin kirjoittaa – enkä suinkaan ole mikään virsi-ihminen. Nöyryys tarkoittaa minulle jotain äärimmäisen hyvää. Nöyryys ei ole alistumista tai nöyristelyä. Nöyryyden vastakohta liittyy kyllä mielessäni valtataisteluun ja siitä käsin tänään tekstissäni ponnistan.

Onko tuttua? Riitatilanteessa kierrokset nousevat ja taistelutahto saattaa nousta. Omakohtainen havaintoni viime aikoina ollut se, että riitatilanteissa saattavat aktivoitua omat tunnelukot niin, että jotenkin sokeutuu ja kuuroutuu. Suojelemme haavaisimpia osiamme riidoissa niin, että sorrumme helposti taisteluasentoon. Voi sitä tuskan määrää kun sisin huutaa syliä, ymmärrystä ja hyväksyntää ja suu huutaa jotain ihan muuta. Eikä tarvita edes riitaa, joskus suhteissa eletään koko ajan vähän varuillaan ja valmiina puolustamaan omaa herkkää sisintä. Mitä keinoilla sinä suojelet sisimpääsi? Kannatko naamioita? Puolusteletko? Mitä muuta? On tärkeää pysähtyä ja pyrkiä tunnistamaan oma suojautumisen tapa.

Mitä oikeastaan suojelet? Omien herkimpien kohtien tunnistaminen ja niiden nimeäminen on joskus aika iso työ. Suojautumisen keinot ovat usein niin tehokkaat, ettemme itsekään tiedä, mitä ja miksi suojelemme. Tunnelukkoja vastaan puolustaudutaan hyökkäämällä tai alistumalla. Kun opettelemme tunnistamaan haavamme ja otamme vastuun omista reaktioistamme, voimme ystävystyä itsemme kanssa ja laskettaa osan kierroksista alas.

Toinen on itselle lahjaksi annettu kumppani ja kasvun mahdollistava kanssakulkija. Miksi siis et lopettaisi taistelua ja huutamista ja antaisi herkkyytesi näkyä? On paljon helpompaa luoda yhteys itseen ja toiseen, kun ei käyttäydy kuin nurkkaan ahdettu tiikeri. Äläkä sano, että mutta kun se toinen. Kysymys on sinusta itsestäsi.

Olen päätynyt ajattelemaan niin, että nöyryys rakkauden äärellä on hyvin tärkeää. Suhteessa ei täydy tarvita vääränlaista voimaa tai väkivaltaa muistuttavaa käytöstä. Suhteen vastuupallosta puolet on sinulla ja puolet hänellä. Itsestä vastuu on aikuisella aina kokonaan itsellä. Jos suhteessa on riittävästi turvaa, luottamusta ja viisautta, voidaan laskettaa nöyryyden ja hiljaisuuden alueelle – sinne missä ihminen on henkisesti aito ja alaston.

Kuva: Mika Wallasvaara

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minut on kuljetettu pohtimaan itsestäänselvyyttä parisuhteessa. Sanana itsestäänselvyys on niin hassu, ettei siitä oikein kunnolla saanut selkoa netistä selaamalla. Keskusteluita ja kokemuksia aiheesta löytyi tietenkin. Sivistyssanakirjassa sanapariin yhteyteen liitettiin sana truismi, joka tarkoittaa itsestäänselvyyden lisäksi yleisesti tunnettua, mielenkiinnotonta tai kulunutta totuutta. Sanan voi muuten kirjoittaa joko yhteen tai erikseen :)

Minusta edellä mainitut sanat ovat aika järkyttäviä määritelmiä, jos liittää nuo sanat parisuhteeseen. Mitä voisi sitten olla itsestäänselvän vastakohta? Uusi, tuore ja mielenkiintoinen tutkimuskohde, joka kutkuttaa ja kiinnostaa.

Moni puhuu siitä, miten kokee olevansa parisuhteessaan itsestäänselvyys – mielenkiinnoton olento, jota ei tarvitse kohdella kunnioittavasti ja arvostavasti. On rankkaa ja surullista joutua kokemaan olevansa toiselle itsestäänselvyys. Miten minusta tuli mielenkiinnoton? Mikä vika minussa on, kun en ole enää toiselle se, joka kiihottaa, herättää ilon ja jota on hyvä monella tapaa helliä ja pitää huolta?

Mikä onkaan sen ihmisen mielenmaisema, joka alkaa pitää jotakuta itsestäänselvänä? Onko hän saanut joskus liikaa vai liian vähän rakkautta? Onko käyttäytymisen taustalla pelkoa, pettymystä, kyvyttömyyttä olla lähellä ja rakastaa? Ylimielisyyttä toiseen nähden tai kyvyttömyyttä kunnioittaa ketä tahansa ihmistä?

Ei toiselle saa puhua miten tahansa tai käyttäytyä miten huvittaa, vaikka yhteistä historiaa olisi takana vaikka kuinka pitkä aika. Toinen on aarre, jonka ”Joku” tuolta ylhäältä on meille lahjaksi antanut. Jos kumppanilla ja yhteisellä elämällä ei ole toiselle enää merkitystä, miksi jäädä? Tai tehdä töitä sen eteen, että vanha kipinä voisi palata?

Olisi kyllä hienoa, jos parisuhteissa ja muissa ihmissuhteissa katsottaisiin niin tarkkaan, että nähtäisiin, mitä niissä todella tapahtuu. Ja se että jokainen ihmissuhde on omien kipujen työstämisen ja oman kasvun mahdollisuuksien maaperä. Ja ilon lähde jos suhteen oikein oivaltaa.

Tämä asia minua parisuhteissa aina mietityttää. Mihin katoaa ajatus siitä, että joskus tuo ihminen oli minulle uusi ja koskematon alue? Jotain sellaista jota ehkä piti lähestyä nöyryydellä? Kuka antoi luvan sille, että toista kohtaan saa käyttäytyä halveksuen ja yli kävellen? Mihin tuo kauneus, nöyryys ja ymmärrys toisen ainutlaatuisuudesta parisuhteissa katosi?

Johanna Kurkela puhuttelee minua aina uudelleen ja uudelleen. Niin tämänkin aiheen äärellä sanoilla:

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat