Kirjoitukset avainsanalla näkymättömyys

Translippu oon vaaleensini-vaaleenpuna-valko raitainen. Esimerkiksi intersukupuolisille ja muunsukupuolisille on myös omia lippuja. Kuva: Sharon McCutcheon, Unsplash

Nyt Helsinki Priden aikaan olen jälleen hetkittäin kokenut kuin yhteiskunta olisi tarjonnut minulle näkymättömyysviitan, jota en ole kuitenkaan koskaan tilannut. On tilanteita, joissa ihmiset puhuvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä kuitenkaan puhumatta sukupuolivähemmistöistä. Tilanteita, joissa esimerkiksi homoseksuaalisuuteen viitataan sukupuolivähemmistönä tai seksuaaliseen suuntautumiseen sukupuoli-identiteetin kanssa samana asiana. Ystäväni myös pohti sosiaalisessa mediassa, kuinka Facebookissa ihmiset käyttävät nyt translippua julkaisujensa taustakuvana luultavasti edes tietämättä mitä se todellisuudessa kuvastaa.

Sukupuolivähemmistöillä viitataan muun muassa transihmisiin, muunsukupuolisiin,sukupuolettomiin, intersukupuolisiin sekä sukupuoliristiriitaa kokeviin. Kyse on siis ihmisen sukupuolesta, ei seksuaalisesta suuntautumisesta. Kyse on siitä mikä hänen sukupuolensa on tai on olematta sekä miten hän sitä ilmaisee, ei siitä ketä hän rakastaa. Sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei ole kytköksissä seksuaalivähemmistöön kuulumiseen. Voit kuulua toki molempiinkin vähemmistöihin, kuten esimerkiksi minä, mutta aivan yhtä hyvin voit kuulua vain toiseen tai et kumpaankaan. Sukupuolivähemmistöt sekä seksuaalivähemmistöt ovat siis kaksi eri asiaa. Syy miksi niistä kuitenkin puhutaan asianomaistenkin suunnalta usein yhdessä, on yksinkertaisesti esimerkiksi se, että olemme saattaneet saada osaksemme syrjintää samoissa muodoissa sekä samankaltaisista asioista ja sen keskellä tukea toisiltamme.

Elän kuplassa, jossa tämä kaikki on pitkälti itsestäänselvää. Tiedostan sen olevan kuplaa. Se on kupla, joka poksahtaa säännöllisin väliajoin. En osoittele sen rikkoutumisen hetkellä toruvasti sormellani yksilöitä. Kyse on mielestäni jostain paljon suuremmasta kuin vain yksilön tietämättömyydestä. Kyse on pitkään kestäneestä laajemmasta informaation puutteesta, virheellisyydestä sekä sekoittumisesta.

Vaikka saankin kiinni siitä miksi joskus muutun näkymättömäksi, niin ei se siltikään vie sen tilanteen aiheuttamaa syvää arvottomuuden sekä ulkopuolisuuden tunnetta pois. Kun on jo vuosia saanut toistuvasti päällensä näkymättömyysviitan ja tullut sen vuoksi usein ylikävellyksi, ei aina voi vain tuudittautua tunteeseen, etteivät sen tekijät ehkä tietoisesti tarkoita pahaa. Pahaa oloa ei ymmärryskään voi aina viedä pois.

Minua eivät tee näkymättömäksi vain he, jotka suhtautuvat kielteisesti sukupuolivähemmistöihin vaan myös joskus he, jotka näin Pridenkin alla liputtavat yhdenvertaisuuden puolesta. Ehkä juuri se tekee näiden viikkojen näkymättömyysviitoista erityisen raskaita. Kuinka puhutaan ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden tärkeydestä, mutta sivutetaan täysin yksi joukko siitä ihmisryhmästä, jota yritetään puolustaa. Sitä ei varmastikaan tehdä pahalla tai edes tietoisesti. Siitä huolimatta se tapahtuu. Siitä huolimatta jälleen kerran minä ja lukemattomat muut tulemme uudestaan sivuutetuksi sekä ylikävellyiksi. Enkä minä edes kuulu millään tasolla pahiten kärsivään joukkoon. Kuulun myös seksuaalivähemmistään, mahdun binääriin, eli kaksijakoiseen mies-nais- ajatteluun sukupuolesta, ja kaiken kukkuraksi olen vielä mies. Huonoissakin hetkissä asemani on siis parempi kuin monella muulla sukupuolivähemmistöön kuuluvalla. Esimerkiksi muunsukupuolisille sekä sukupuolettomille näkymättömyysviittaa tarjotaan varmasti vielä paljon useammin kuin itse voisin koskaan kuvitellakaan.

Meidän sukupuolivähemmistöön kuuluvien päälle heitetään näkymättömyysviittaa tahtomatta ja pyytämättä. Sitä ei kenties aina tarkoiteta pahalla, mutta pahaa se voi silti aiheuttaa. Sillä en tahdo syyllistää tai moittia. En tahdo sanoa, etteikö niillä hyvillä sanoilla, joita pyritään sanomaan olisi mitään merkitystä tai, etteikö mitään uskaltaisi sanoa. Uskaltaa. Uskaltakaa sanoa ja puolustaa. Se, että seisotte rinnallamme sekä tarjoatte meille tilaa, auttaa niissä hetkissä, kun muut viskovat tahtomattaan tai tarkoituksella viittaa yllemme. Muistakaa kuitenkin myös kuunnella ja oppia. Muistaa, ettette aina välttämättä tiedä vielä kaikkea. Uskaltakaa etsiä lisää tietoa sekä levittää sitä, sillä vain oikealla, ajankohtaisella ja laajalla informaatiolla voimme estää virheelliset käsitykset, väärinymmärrykset sekä vahingolliset unohdukset ja sivuutukset. Hyvää tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä sukupuolivähemmistöistä löydät esimerkiksi Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta.

Näkyvin terveisin ja hyvää Helsinki Pride- viikkoa toivottaen, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Mika Wallasvaara

Suhteen alussa sait paistatella huomiossa vaan kuinka sitten kävikään?

Muistatko parisuhteessasi ajan, kun olit toiselle ihan kaikki, koko maailma? Sait olla näkyvä ja kuuluva ja sinua hemmoteltiin monin eri tavoin. Suhteen alussa saa usein paistatella toisen huomion keskipisteessä ja miten ihanalta se tuntuukaan. Täydellinen huomio tekee aikuisellekin tosi hyvää.

Aikaa kului ja ennen kuin huomasitkaan, kävi niin, että olit muuttunut näkymättömäksi. Sinun tarpeillasi ja toiveillasi ei ole toiselle enää merkitystä; ei ole aikaa, ei huomaavaisuutta, ei läheisyyttä. Aloit ehkä huomaamattasi huolehtia enemmän toisen kuin omista tarpeistasi.

Hyvin moni tuntee olonsa parisuhteessa onnettomaksi. On vain epämääräisen paha olo. Toinen ei juo, lyö eikä käyttäydy sopimattomasti, mutta joku kalvaa ja kaihertaa. Eikä ole ”oikeaa” syytä erotakaan. Syyllisyys saattaa herätä jo pelkästä eron eroajatuksesta; miten lasten kävisi? Miten itse pärjäisin rahallisesti? Ja paraneeko vaihtamalla?

Lapsuudesta tuttu tarina?

Miten ihmeessä tähän on tultu? Miten minusta tuli itsestään selvä?

Näitä kysymyksiä moni miettii, kun on oikein onneton. Jos on lapsuudessa joutunut kokemaan sitä, että on jollain tavalla näkymätön, saattaa aikuisenakin päätyä paikkoihin, joissa saa kokea tuota samaa. Ihmismielen on taipumus löytää ne olosuhteet, jotka ovat vanhastaan tuttuja ja turvallisia, vaikka olosuhteet olisivat miten järjenvastaisia tahansa. Sisäisten tuntosarviensa avulla ihminen suunnistaa kuin vaistonvaraisesti niiden ihmisten ja olosuhteiden läheisyyteen, jotka kertovat tuttua lapsuuden tarinaa:

Miten ihmeessä löysitkin puolison, joka ei näe, ei kuule eikä välitä tarpeistasi?

Mitä näkymättömyydelle voi tehdä?

Näkymättömäksi kokeva voi asettua itsensä ääreen pohtimaan ja tunnustelemaan omia tarpeitaan. Eli tulemalla ensin näkyväksi itselleen. Ensin pitää tietää, mitä haluaa ja vasta sitten voi kertoa ne toiselle. Ei riitä se, että saa hepulikohtauksen, jonka aikana sekalaisesti huutaa jotain ja odottaa toisen ymmärtävän, mitä olet vailla.

Kun tietää, mitä haluaa, on helpompi lopettaa uhrina oleminen. Toista voi palvella vain sen verran kuin ihan oikeasti jaksaa ja pystyy. Saako aikuinen pyytää toiselta huomiota? Tottakai – siksihän me parisuhteissa elämme, jotta saisimme kaikkea sitä hyvää, mitä parisuhde parhaimmillaan voi tarjota; rakkautta, kumppanuutta, intohimoa, hellyyttä ja hyväksyntää.  

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Puhumattomuus on perinteisesti suomalainen kansantauti. Mattojen alle on perheissä vuosisatojen aikana kertynyt kaikenlaista roskaa; salaisuuksia, tukahdutettuja tunteita ja ääneen lausumattomia ajatuksia. Miksi ihmeessä puhumattomuus on helpompi valita kuin puhuminen?

Puhuminen, kaikenlainen viestiminen on parisuhteessa ja muissa ihmissuhteissa äärimmäisen tärkeää. Miten muuten pystyisit ilmaisemaan oman tahtosi, asettaa rajasi ja kertomaan, mitä sinulle itsellesi ja sinulle suhteessa ollessasi kuuluu?

Miten toinen ottaa puheeni vastaan?

Omien ajatusten ja tunteiden ääneen sanoittaminen on joskus vaikeaa siksi, että on vaikea löytää oikeita sanoja ja oikea tapa ilmaista. Jos on tarve kannatella (ottaa vastuu toisen tunteista) toista puhumistilanteessa, voi olla vaikea puhua. Aina on se riski, ettei toinen ymmärrä tai edes halua ymmärtää, syyllistyy, asettuu taisteluasentoon ja tulee riita. Mitä sitten? Haittaako se? Kannattaako riskinotto?

Onko puhumisesta sittenkään mitään hyötyä?

Jonkun kanssa kokemus voi kerta toisen jälkeen olla se, etteivät asiat muutu, vaikka kuinka puhuisi; kierretään kehää ja ollaan valtataisteluasennossa. Aina eivät omat keinot riitä vaan tarvitaan ammattiapua. Niin kauan kannattaa muuten etsiä, että löytyy oikeanlainen apu eli oikea ihminen auttamaan juuri teitä. Joskus joku ei edes yritä puhumista, koska ajatus puhumisesta on lyöty lukkoon jo ennakolta; ei siitä ole kumminkaan mitään hyötyä. Mitä jos onkin?

Ovatko minun ajatukseni tärkeitä?

Joskus omat asiat tuntuvat mitättömän pieniltä. Ovatko asiani niin tärkeitä, että ne kannattaa tuoda esiin? Aina on joku, jolla on ”isompi” ja ”tärkeämpi” asia.  Pikkuasioista on taipumus aikaa myöten tulla iso pino. Parempi ehkä purkaa pikkuhiljaa kuin kasvattaa kiukkukasaa. Jokaisen pitää itse arvioida, onko oma asia tärkeä vai ei. Yleensä se on, koska se vaivaa. Näkymättömyyteen tottuneelle on vaikeaa tulla näkyväksi. Itsensä pienentäjä uhkaa ajan myötä hävitä näkyvistä ihan kokonaan.

Mitä tulee näkyväksi ja mitä siitä seuraa?

Joskus pelottaa sekin, mitä pinnan alta pulpahtaa esiin ja yhteisen katseen alle. Mitä itselle tapahtuu, kun kuulee sanovansa niitä todellisia asioita, jotka vaivaavat? Pesuveden mukana tulee joskus vähän enemmänkin kuin oli tarkoitus. Joskus avoimuus ja naamioiden riisuminen, todellinen oma olemus ja omat tarpeet voivat olla uhka parisuhteelle. Todellinen uhka on se, että itse näivettyy naamioiden taakse eikä uskalla viestiä.

Yleensä ihmisyydessä pelottavinta ovat tunteet – niin omat kuin toisenkin. Tunteet ovat sielun kieltä, olen kuullut sanottavan. Kun sielu puhuu ja tunteet tuntuvat, ollaan jonkun olennaisen äärellä. Ilman puhetta on vaikea kohdata ja ymmärtää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat