Kirjoitukset avainsanalla naamio

Itsetunto on hyvinvoinnin perusta

Itsensä tunteminen ja itsensä hyväksyminen ovat hyvinvointimme perusta. Nuo kaksi ovat myös tasaveroisen ja tasapainoisen parisuhteen perusta. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen tuntee itsensä, tarpeensa, omat rajansa ja niin edelleen. Kukaan ei tietenkään tunne itseään ihan kokonaan, mutta noin suunnilleen voi kyllä tietää, mitä on ja mitä ei ole. Joskus päivityskin on tarpeen; ihminen muuttuu (toivottavasti) läpi elämän. Itsetuntoa omaava ihminen rakastaa itseään siksi ja siitä huolimatta, mitä on.

Kun huono itsetunto ohjaa olemista, voi olo olla jatkuvasti jotenkin riittämätön tai vääränlainen. On niin tai näin, niin on aina väärinpäin. Nimittäin jos ohjautuu ulkoapäin. Jos hakee jatkuvasti hyväksyntää toisten ihmisten silmistä, ei sisällä ihmisessä asu oikeastaan ketään. Tai no ehkä tyhjä kuori, jonka jossain nurkassa istua nököttää sisäinen lapsi, joka ei oikein uskalla olla näkyvä ja tarvitseva.

Naamiot peittävät epävarman ihmisen

Joskus tällainen ihminen on sopeutunut ja mukautunut parisuhteessaankin ihan mutkalle. Mitä väliä omista tarpeista, kunhan toisella on kaikki hyvin ja ettei tulisi riitaa ja lisäpelkoa jätetyksi tulemisesta.

Huonolla itsetunnolla varustetulla ihmisellä on monta naamiota. Kun on oikein epävarmuudessa kasvanut, on epävarmalle kehittynyt älyttömän tarkka vainu ihmisten suhteen. Hän tietää kyllä, millä päällä toiset ovat ja millä konsteilla toiset pidetään tyytyväisinä. Erityisen vainun hän omaa niiden ihmisten kohdalla, joilla on valta satuttaa eli hylätä. On hyvin väsyttävää  hakea hyväksyntää toisten katseista.

Naamio kätkee todelliset tarpeet

Naamioitaan herkkä ja ehkä häpeästä kärsivä käyttää taitavasti. Ja aina kun vastassa on naamio, todellinen kohtaaminen vääristyy. Kukaan ei oikeastaan tunne sitä, joka naamioita käyttää. Luulenpa, että monen naamion takana piileskelee hyvin yksinäinen ihminen.

Mitä onkaan elämä sellaisen kanssa, joka kätkeytyy ja vaihtaa naamioitaan? Kuka ihan aidosti voi nojata ihmiseen, joka kulkee siihen suuntaan, mihin tuuli sattumoisin osoittaa, elää omien pelkojensa vankina eikä suostu todelliseen kohtaamiseen? Naamiota kantavan on hyvin vaikea kertoa omista tarpeistaan, mutta hän saattaa kuitenkin odottaa, että toinen vastaa hänen tarpeisiinsa. Naamion takana voikin olla katkera ja vihainen ihminen.

Suhteessa on hyvin tärkeää herätä omaan vastuuseen. Vastuu tässä tekstissä tarkoittaa vastuun ottamista itseen tutustumisesta, itsensä rakastamisen ja naamioiden riisumisen opettelussa. Hyvässä parisuhteessa saa tässäkin lajissa olla keskeneräinen. Kasva pikkuhiljaa rohkeasti siksi, mitä todella olet, täyteen mittaasi ja hyväksy näkemäsi. Kasvata juuret lujasti maahan kiinni niin, ettet pienistä tuulista heilahda. Ja pyydä kumppania seisomaan rinnalla tukemassa kasvuasi täysimittaiseksi sinuksi.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En itse ole saanut tilaisuutta elää pitkässä ja elämänkestävässä parisuhteessa. Siksi en pysty kirjoittamaankaan sellaisesta vaan tyydyn kuulemaan ainoastaan tarinoita ja jätän pitkistä parisuhteista kirjoittamisenkin muille. Joudunkin aina kirjoittamaan rakkaudessa haavoittuneen, mutta edelleen rakkauteen uskovan näkökulmasta.

Jokainen rakkaustarinani on ollut opettavainen matka – aina jostain asiasta, sen olen näin jälkikäteen oivaltanut. Viime aikoina olen tajunnut, miten jokainen ihminen, eniten kuitenkin se kaikkein rakkain ja läheisin, nostaa meissä pintaan tiettyjä puolia. Tämä taitaa olla tuttu juttu kaikille, mutta minulle uusinta uutta on havainto siitä, miten toinen ihminen saattaa tehdä muutakin.

Minä olen ihmisen hyvinvointia paljon pohtineena ja havainnoineena tullut sellaiseen johtopäätökseen, että ihminen voi hyvin silloin, kun elää omasta ytimestään käsin; omista tarpeistaan, arvoistaan ja nimenomaan omasta perusolemuksestaan käsin.

Elämä on kuljettanut meistä montaa pois omasta todellisesta olemuksestamme. Toisten toiveet, odotukset, yhteiskunnan asettamat normit ja säännöt, traumaattiset tapahtumat, hyvin monet asiat voivat tehdä sen, että menetämme kosketuksen itseemme. Kun emme ole itsemme lähellä, emme tiedä, mitä haluamme, keitä ihan oikeasti olemme ja mitä todella tarvitsemme.

Parisuhde saattaa tehdä ihmiselle tosi huonoa. Osa läheisistä ihmissuhteista on niin raadollisia ja monella tavalla haitallisia, että yhteys omaan itseen hämärtyy ihan täysin. Aina ei edes tarvita suoranaista henkistä tai fyysistä väkivaltaa vaan hienovaraista ja kiltteyden naamioon kätkettyä pitkään jatkunutta alistamista tai jatkuvaa arjen tasolla tapahtuvaa hylkäämistä. Tällainen alistaminen ja hylkääminen nakertavat ihmisen itsetuntoa melkein huomaamattomasti.

Parisuhde voi olla päinvastainenkin. Se voi olla haavoitetulle ihmiselle parantava kokemus. Itse en pidä sanasta laastari, koska se ei paranna märkivää haavaa. Parantava balsami, todellinen kumppanuus, voi tukea molempien osapuolten hyvinvointia.

Uusi havainto itselleni on nimenomaan se, että parisuhde voi tarjota mahdollisuuden muistaa se, mitä itse todella on. Kokemus voi olla kuin kellarista pölyn peitosta nostetulla viinipullolla. Miten matkan varrella voikin niin helposti unohtaa osaavansa puhua, kun toinen ei osannut eikä halunnut puhua? Miksi joskus parisuhteessa suostuu muuttumaan näkymättömäksi vain siksi, että saisi edes vähän rakkautta?

Kun tapaa ihmisen, joka on kuin vastinkappale, voi alkaa tavoittaa jotain siitä, mitä joskus oli. Toisen kanssa voi muistaa, mistä joskus haaveili, mutta lakkasi haaveilemasta. Tai millaisesta kosketuksesta piti, mutta ei saanut kaipaamaansa ja miten tyytyi vähempään.

Miten hyvältä voikaan tuntua, kun toinen näkee perhosen potentiaalisi ja saa taas opetella lentämään.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen vasta ihan viime aikoina havahtunut ymmärtämään, millainen merkitys hyvällä itsetuntemuksella ja itsetunnolla on parisuhteessa. Itsensä tunteminen ja itsensä hyväksyminen ovat hyvinvointimme perusta. Nuo kaksi ovat myös tasaveroisen ja tasapainoisen parisuhteen perusta.

Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen tuntee itsensä, tarpeensa, omat rajansa ja niin edelleen. Kukaan ei tietenkään tunne itseään ihan kokonaan, mutta noin suunnilleen voi kyllä tietää, mitä on ja mitä ei ole. Joskus päivityskin on tarpeen; ihminen muuttuu (toivottavasti) läpi elämän. Itsetuntoa omaava ihminen rakastaa itseään siksi ja siitä huolimatta, mitä on.

Kun huono itsetunto ohjaa olemista, voi olo olla jatkuvasti jotenkin riittämätön tai vääränlainen. On niin tai näin, niin on aina väärinpäin. Nimittäin jos ohjautuu ulkoapäin. Jos hakee jatkuvasti hyväksyntää toisten ihmisten silmistä, ei sisällä ihmisessä asu oikeastaan ketään. Tai no ehkä tyhjä kuori, jonka jossain nurkassa istua nököttää sisäinen lapsi, joka ei oikein uskalla olla näkyvä ja tarvitseva.

Joskus tällainen ihminen on sopeutunut ja mukautunut ihan mutkalle. Mitä väliä omista tarpeista, kunhan toisella on kaikki hyvin ja ettei tulisi riitaa ja lisäpelkoa jätetyksi tulemisesta.

Joskus itsetuntemus ja –tunto ovat hukassa vain toisella, joskus molemmilla. Itse mietiskelen tässä kohtaa nyt sitä, miten huono itsetunto vaikuttaa parisuhteeseen. Ajattelen näin, että se jolla ei ole oikein kosketusta itseensä ja omaan ytimeensä, on olo aika pallohukkainen. Eikä pallohukkaisuus voi olla vaikuttamatta toiseen ja suhteeseen.

Huonolla itsetunnolla varustetulla ihmisellä on monta naamiota. Kun on oikein epävarmuudessa kasvanut, on epävarmalle kehittynyt älyttömän tarkka vainu ihmisten suhteen. Hän tietää kyllä, millä päällä toiset ovat ja millä konsteilla toiset pidetään tyytyväisinä. Erityisen vainun hän omaa niiden ihmisten kohdalla, joilla on valta satuttaa eli hylätä. Vähänkö väsyttävää olla jatkuvasti hereillä muiden suhteen?

Naamioitaan herkkä ja ehkä häpeästä kärsivä käyttää taitavasti. Ja aina kun vastassa on naamio, todellinen kohtaaminen vääristyy. Kukaan ei oikeastaan tunne sitä, joka naamioita käyttää. Luulenpa, että monen naamion takana piileskelee hyvin yksinäinen ihminen.

Mitä onkaan elämä sellaisen kanssa, joka kätkeytyy ja vaihtaa naamioitaan? Aika epävarmaa, luulisin. Kuka ihan aidosti voi nojata ihmiseen, joka kulkee siihen suuntaan, mihin tuuli sattumoisin osoittaa, elää omien pelkojensa vankina eikä suostu todelliseen kohtaamiseen?

Itse ajattelen niin, että suhteessa on hyvin tärkeää herätä omaan vastuuseen. Vastuu tässä tekstissä tarkoittaa vastuun ottamista itseen tutustumisesta ja itsensä rakastamisen opettelussa. Hyvässä parisuhteessa saa tässäkin lajissa olla keskeneräinen. Aina voi olla uusi alku, uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Kasva rohkeasti siksi, mitä todella olet, täyteen mittaasi ja hyväksy näkemäsi. Kasvata juuret lujasti maahan kiinni niin, ettet pienistä tuulista heilahda. Paikallaan pysyvää on helpompi pussatakin :)

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat