Kirjoitukset avainsanalla me

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaipuun kautta toinen ihminen saa toisen liikkumaan. Tuhansien kilometrien päästä saakka toinen ihminen saa toisen tuntemaan ja toimimaan. Minusta se on mielenkiintoista.

Rakkaus sitoo ajatusten maailman ja konkreettisen maailman toisiinsa. Vai olisiko ehkä niin, että kaikki tapahtuu tässä fyysisessä maailmassa, ja me olemme ihmisinä toisiimme jatkuvassa yhteydessä sisältä käsin?

Rakkaudesta kirjoitetaan useammin minä-sinä-perspektiivissä. Olen alkanut arvella, että sen taustalla on tärkeämpi taso, jolla kaikki varsinaisesti lepää: me.

Kun rakastutaan, toinen sekoittuu minuun ja minä häneen. Kun rakastan, en ole enää minä vain. Sidokset rakastettuun ovat minussa. Hän on minussa. Rakkauden sitomalle kaipuu on sitä, että nuo sidokset tuntuvat. Etäisyys kiskoo niistä. Sille kaipuulle on hyvä antautua, tunnustelemaan, miettimään sitä, tajuamaan sitä.

Ihmiselle ne asiat lähinnä ovat olemassa, jotka välittömästi ovat esillä ja näkösällä. Ellei olisi kaipuuta, ei mikään muistuttaisi rakkaudesta silloin, kun sattuu matkustamaan kauemmas. Sikäli ikävöinti on hyvin hyödyllinen tunne parisuhteelle ja rakkaussuhteelle.

Kaipuun kautta rakkaus vetää takaisin toisen luo, vaikka maapallon kääntöpuolelta, kääntöpiirien yli, kaikkien suurkaupunkien vilinän hauskuuksien parista.

Jos kerran rakkaus tuntuu ikävänä silloin, kun on toisen luota poissa, vastaavasti kai on niin, että ellei ole kaipuuta ja ikävää, ei varmaankaan ole rakkauttakaan. Ei ainakaan sellaista, joka läpäisisi lihan ja luut. Ei ole meitä rakkaudessa. Muut asiat tulevat silloin tärkeämmiksi, ihmiset ajautuvat suuntiinsa.

Jos kaikki tuo on paikkansapitävää, omaa kaipuuta toista kohtaan on syytä katsoa läheltä, vaalia sitä. Kaipuusta kannattaisi siksi kertoa toiselle, jakaa se, jakaa kaihoisat viestit ja rajun ikävän viestit, kiusoitella ja lietsoa omaa ja toisen kaipuuta, nauttia siitä kaipuusta.

Niitä asioita ihmisen kannattaa vahvistaa, jotka ovat hänelle tärkeimpiä. Rakkaus on todellisuus, jossa ihminen elää, ei jokin ”tunne”, jota koetaan hetkittäin jossain osassa mieltä.

Rakkaudessa eletään, ihan yhtä lailla kuin eletään vanhemmuudessa tai työuralla. Sitä ei parane laittaa syrjään muiden asioiden tieltä ja luulotella, että rakkauteensa voi sitten myöhemmin keskittyä, kun on aikaa. Muu on silloin todennäköisesti täyttänyt mielet, ja se rakkaus mennyt. Rakkaus on nyt, jos me on todellista tässä ja nyt.

Keskellä kaipuuta me olemme siinä ja rakkaus on. Ja tällä tavalla kaipuu terävöittää rakkauden tunnetta. Samoin kuin karhea pyyhe saa ihon tuntumaan, kaipuussa rakkaus tuntuu voimakkaasti. Tai rakkauden karhea kieli.

Missään minulla ei ole parempi kuin tässä rakkaudessa. Minä olen siinä ja sen paikka on minussa. Rakastettuni on pujottautunut lävitseni. Ikävöin, kun olen poissa. Silloin katselen häntä ja meitä sisäisesti, katsomalla itseeni.

Ajattelin näitä istuessani lentokoneessa paluulennolla, joka oli viivästynyt 45 tuntia suunnitellusta. Kaipuu kerääntyi kuin vesi uomaan, syvään, joka virtasi kohti kotia, jossa rakastettuni odotti. Se virtasi minussa. Minä virtasin kohti häntä.

 

Terveisin Jaakko Kaartinen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Helsingissä on enemmän yksinasuvia kuin kukaan osaisi arvata. Jos kadulla kysyisi, kuinka monessa taloudessa asuu yksi henkilö, epäilen vahvasti, että arvaus menisi mittaluokan verran metsään.

Helsinkiläisistä asunnoista joka toisessa asuu yksi ihminen. Se on vähän enemmän kuin koko maassa – kaikista suomalaisista talouksista 42 prosenttia on yksinasuvien.

Kaikki yksinasuvat eivät ole sinkkuja, mutta suurin osa on. Minä en haluaisi olla sinkku. En missään tapauksessa haluaisi asua yksin, ja vielä vähemmän haluaisin olla ilman rakkaussuhdetta ja kumppanuutta.

Puolisoni sylin lämmöstä katsottuna ajatus on kerta kaikkiaan vieras. Kun on pari, on pari. Sen jälkeen maailma on erilainen. Syntyy erilainen tapa ajatella, käyttää aikaa, erilainen käsitteistö.

Kun on olemassa me, maailma avautuu sitä kautta. Minä kuulun meihin kahteen. Elän rakkaudesta. Ja yhteinen koti, tämä, jossa ei asu yhtä vaan kaksi henkeä, on minun kotini.

Monille sinkkuus on kipeä ja epätoivottu asia. Minulle se totisesti olisi: läheisessä, intiimissä, syvässä ja onnellisessa parisuhteessa ollessa sinkkuuden ajatukseen liittyy luhistumisen, häviämisen ja jokseenkin täydellisen tuhon maisema. Toivon, että vältyn siltä, ja koetan tehdäkin joka päivä huolellisesti ja kaikin tuntein parhaani turvatakseni ja edistääkseni tätä parisuhdetta, joka on elämäni ydin.

Moni toisaalta myös nauttii sinkkuudestaan ja arvostaa sitä, ehkä elämäntapavalintanaankin. Vapaus ja itsenäisyys ja riippumattomuus ja kaikki tuo. Tällaisiakaan pointseja minun on vaikea yhdistää omaan näkökulmaani. Tässä parisuhteessa ei jää puuttumaan mitään sellaista, jota voisin sitten saavuttaa sinkkuna.

Minusta tuntuu, että tässä me olemme vapaita ja itsenäisiä ja riippumattomia olemaan sitä mitä tahdomme, ja tahdomme olla näin, yhdessä, navakkain, yhteisessä kodissa. En vapauttani paremmin voisi käyttääkään.

Ehkäpä parisuhteessa oleva rakastavainen voikin käyttää sinkku-korttia tähän tapaan, hieman kuin ajatuksellista mittaria. Mitä sinkkutesti paljastaa parisuhteesta?

Jos parisuhteessa olevalla ja perheellisellä on tärkeitä asioita, joita haikailisi toteuttavansa yksin ja vapaana, se varmasti kertoo jotain tärkeää siitä, mitä on omassa elämässä meneillään.

Minusta on tavallaan kiva tehdä sellainen ajatustesti. Tässä kirjoittaessani pyörittelin sitä suuntaan ja toiseen. Jokaisen ajatuspolun päässä kajastaa sama juttu, rakastettuni hehkuvainen olemus. Kaikki tiet vievät minut hänen luokseen.

Muistan kyllä, että aiemman elämän varrella parisuhteissa ja niiden tilanteissa, joissa on ollut vaikea löytää arjessa välitöntä yhteyttä, tällaiset ajatustestit ovat antaneet toisenlaisia tuloksia. Ajatus siitä, että voisi painaa elämän sopivaa reset-nappia ja etsiä jotain uutta, on ollut houkuttava.

Parisuhde ja yhdessä asuminen ei ole mikään säädetty standardimalli eikä itseisarvo. Ihmiset elävät elämäänsä ja koettavat hakeutua kohti sellaista, mikä tuntuu itselle hyvältä. Kaikki on tässä mielessä aivan henkilökohtaista, vaikka tilastot pelkistäisivät meidän prosenteiksi.

Minä laitan läppärin pois ja hakeudun kohta olkkarin poikki kohti rakastettuani. Mitä lähempänä olen, sitä oikeammassa paikassa tunnen olevani. Ulkona pimenee, meillä on sisällä kotoisaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun ajattelen parisuhteeni ydintä, tämä sieltä löytyy: halu olla tuon ihmisen rakastaja. Sen rinnalla tuntuu jatkuva unelma saada hänet rakastajaksi itselleen. Parisuhde on yhdessä olemisen kehä tuon intohimon kaksoissidoksen ympärillä.

Olla rakastaja. Saada toisesta itselleen rakastaja. Siinä selitys sille, miksi tämä parisuhde on. Kaikki kumppanuus ja keskusteluin rakennetut ymmärryksen palatsit, kaupungit ja maailmat tulee sen jälkeen. Ensimmäisenä on rakastajan asema.

Me emme ole ystävyksiä, me olemme rakastajia. Me kaksi ihmistä olemme kaiken elämämme jälkeen osuneet toisiimme näin. Kun sopivat aineet yhdistetään sopivassa ympäristössä, syntyy kuumuutta. Sopivat aineet - kaikkea ei voi valita tai harjoitella tai opetella. Minun rakastetuni rakastajani on minulle täydellinen resepti. Hän on jumalainen. Ja saan kaiken aikaa onnekseni opetella, harjoitella ja valita, koska aineet ovat ihmeellisen oikeat ja niiden reaktio sähisee ja hohkaa.

Ja niin parisuhde on hehkuva huone. Liekit nuolevat sen seiniä. Olen rakastaja ja katselen suurta paloa, joka ei kuluta eikä hiillä, vaan polttaa vain ihanasti. Kuljeskelen tässä tulessa ja katselen, millaisia kukkavarsia nousee lattiasta ja puhkeaa kekäleisiin kukintoihin. Meidän kotimme, meidän elämämme, meidän valitsemamme.

Se kuumuus tuntuu kauttaaltaan koko elämässä. Siitä syntyy peruslämmön tuntu kaikkeen elämiseen, maalämmön, auringon lämmön, sinkoavien hiukkasten lämmön, karheasti hiertyvän ja silittävän lämmön tuntu. Ja sen lämmön lähteen paikallistaminen synnyttää suunnan kokemuksen. Tuosta suunnasta rakentuu perustava merkitys kaikelle muulle.

Niin että jos puhutaan parisuhteen merkityksestä elämässä ja siitä, kuinka paljon parisuhteeseen panostaa ja miten sitä arvostaa, se jäsentyy minulle enemmänkin kysymyksenä siitä, mikä on elämisen merkitys elämässä, kuinka syvästi elämänsä tunnulle antautuu ja miten paljon elämää itsessään rakastaa.

Miten paljon elämää itsessään rakastaa? Jännittävästi kahdella tavalla aukeava kysymys. Minä tunnen elämän omassa itsessäni ja rakastan sitä tuntua. Minä tunnistan myös, mistä tämä elämäntuntu on peräisin: se on se ihme, joka on tämä rakkaus, jota saan palaa.

Tällä tavalla minä selkeästi koen olevani elämän keskiössä, elämän syvyydessä, siellä mistä kaikki syntyy. Tällä tavalla minä olen osa kaikkea, tällä tavalla parisuhde ja rakkaus on osa koko elämää itsessään.

Ja kaikki tämä siksi, että on tämä halu olla rakastaja ja saada toisesta itselleen rakastaja. Kestäköön se! Haluan vaalia sitä ja haluan, että me vaalimme sitä. Että meillä säilyy parisuhde ja kumppanuus, koti ja päivien virta, jossa elämän kuumasta sula ydin on avoinna.

Kohenna tulta ja annan tuntua. Annan kaiken tuntua itsessäni, ja näytän sen rakastetulleni. Täällä on kauniin kultainen valo. Luotan, ei ole huolta, antaudun elämään. On hyvä olla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat