Kirjoitukset avainsanalla marttyyri

Monesti puhutaan siitä, miten on tärkeää osoittaa toiselle, että rakastaa. Itse olen ajelehtinut pohtimaan rakkausteemaa toisestakin näkökulmasta käsin. Siitä miten voi olla vaikeaa ottaa rakkautta vastaan.

Aina ei parisuhteessa näe toisen tapaa osoittaa lämpimiä tunteita. Jos oma rakkaudenkieli ymmärtää vaikkapa fyysisen kosketuksen, mutta toinen ostaa lahjoja, on vaikea tuntea olevansa rakastettu. Varsinkin jos ei todella näe toisen tapaa rakastaa – toisen rakkaudenosoituksille voi olla täysin sokea. Toisen tapa voi olla niin vieraskin, ettei sitä pysty vastaanottamaan. Rakkauden kieli voi siis parisuhteen osapuolten välillä olla erilainen. Tapa osoittaa ja ymmärtää rakkautta on eri ihmisillä erilaisia, parisuhteessa onkin tärkeää tiedostaa ja puhua rakastamisen tavoista.

Muistakin syistä voi olla vaikeaa ottaa rakkautta vastaan. Häpeää sisällään kantava ihminen kokee olevansa vääränlainen, kelpaamaton ja arvoton. Syvä arvottomuuden kokemus kumpuaa aina lapsuudesta ja on usein pitkäaikainen kaveri ellei sitä työstetä pois tai pienennetä terapeuttisten työvälineiden avulla.

Häpeä voi ilmentää itseään monella tavalla. Häpeää kantava on myös oppinut selviytymään häpeän kanssa joskus toimivin ja joskus vähemmän toimivin tavoin. Yksi tapa selvitä häpeän kanssa on toisten rakastaminen ja hoivaaminen. Kun hoivaa muita, oma todellinen sisin ei välttämättä paljastu vaan hoivaaminen on taitava naamio, joka peittää aidon ihmisyyden; haavoittuvuuden, häpeän ja omat tarpeet.

Häpeää kantava ihminen kokee usein, ettei ole rakkauden arvoinen. Siksi toisen rakkaus voi kimmota pinnasta tehokkaasti pois ja takaisin rakkauden lähettäjälle. Näin myös rakkauden lähettäjä saa iskun – hylkäämisen, kun oma rakkaus torjutaan.

Häpeästä kärsivä voi hävetä paitsi sisintään, myös omaa kehoaan. Kehohäpeä voi vaikuttaa hyvinkin paljon seksuaalisuuteen; esimerkiksi haluihin ja vapautuneisuuteen.

Omia tarpeitaan kieltävästä toisten hoivaajasta saattaa kehittyä pahantuulinen uhri ja marttyyri, joka syyllistää lähellään olevia. Todellisuudessa itsensä uhraavan sisimmässä huutaa lapsi, joka eniten toivoisi, että joku huomaisi hänen tarpeensa, rakkaudennälkänsä ja halunsa olla hyväksytty ja rakastettu.

Häpeän ainoa lääke on rakkaus. Kun oppii rakastamaan itseään, oppii rakastamaan myös muita ja ottamaan vastaan rakkautta.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pyritkö pitämään kaikkia lankoja käsissäsi? Tiedätkö parhaiten, mikä on hyväksi lapsille? Vahditko toisten tekemisiä? Mikään ei ole kyllin hyvää ja riittävää? Väsyttääkö, toisen vastuuttomuus ketuttaa vähän älyttömästi, onko taipumusta heittäytyä marttyyrin rooliin?

Ihan omasta kokemuksesta tässä kirjoittelen. Ylivastuullinen perfektionisti lukee kysymyksiä ja tuntee kyllä, että osuu aika lähelle. Peiliin katsominen on tuskallista ja niin tarpeellista. Jos ei katso, ei voi muuttua.

Ylivastuullinen on usein se, jota sormella osoitellaan. Lähimaaston ihmisillä riittää usein puhetta siitä, miten se toinen määrää kaapin paikkaa ja pitää toista tossun alla. Sanotaanpa sitäkin, että kai jos et anna vastuuta, ei toinen voi sitä ottaakaan.

Jokainen meistä varmaan, jos oikein pinnistelee, ymmärtää molempia osapuolia ihan hyvin. Itse en haluaisi ymmärtää alivastuullisia, mutta ymmärrän silti. Ylivastuullinen ja alivastuullinen ovat oiva pariskunta noin alun alkaen, kunnes alkaa oireilu ja mahdolliset paranemisprosessit.

Minä, tunnustan, olin avioliitossani kontrolloija. Ja kaikissa seurustelusuhteissani sitä ennen. Ja kotonakotona asuessani myöskin. Olen pinnistellyt itseni uuvuksiin asti monta kertaa. Kun pitää huolehtia niin paljon kaikesta yksin. Ja uhrihuokaus päälle.

Olen kyllä lukenut tästä, mutta kun teoria yhdistyy omaan kokemukseen, syntyy usein paras oppimiskokemus. Minä ymmärrän nyt myös ylivastuullisuuteen taipuvaista. Sisäinen puhe saattaa ylivastuullisella perfektionistilla olla aika ankaraa.

Paljosta puheesta ja kauniista ajatuksista huolimatta voi olla niinkin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ota vastuuta, vaikka kuinka yrittää sitä antaa ja lopulta pakottaa niin, että tekee mieli kirkua. Kun toinen heittäytyy kapinoivaksi teiniksi ja toiselle lankeaa vastuullisen vanhemman rooli, on hermot joskus jokseenkin kireällä.

Oma havaintoni liittyy suhteessa hengittämiseen. Olen ihmetellyt sitä, miten joillakin on ihan oikeasti hyvä olo suhteissaan. Miettinyt, että mihin se liittyy. Kunnes yhtenä päivänä tässä huomasin hengittäväni. Sen miehen rinnalla joka jakaa vastuuta kanssani; ottaa kopin yhteisistä asioista, tarjoaa apua ja osallistuu. Eikä tuossa vielä kaikki; vastuu on tekoja, mutta se on myös ajattelutapa. Kun vastuun ymmärtää toisen kanssa samalla tavalla, on hengittäminen entistäkin helpompaa.

Että mietitään tätä. Yhdessä ja erikseen.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat