Kirjoitukset avainsanalla lumo

Iltamyöhällä eilen meillä oli ihan hassu hetki. Vaikeasti selitettävää kyllä, mutta se alkoi puolisoni vitsailusta, johti painiin ja päätyi siihen, että nauroimme aivan katketaksemme. Kun vähän tokenimme, sanoin epäileväni, että hän oli suunnitellut asiaa ainakin minuuttien ajan, mutta hän sanoi saaneensa inspiraation sekunnin murto-osassa.

Sellaista on vähän väliä. Ehkä kerran parissa kuukaudessa tulee liki hysteerisen hauska hetki, semmoinen, johon vaan repeää aivan kokonaan. Se on jonkinlainen yhtaikainen vipsahdus. Hän kylvää sen siemenen ja sitten siitä puhkeaa naurupuu, vankka kuin tammi ja hapsuttava kuin palmu.

Mietiskelin tuota jonkin aikaa ennen nukahtamista ja totesin hänelle, että hän on kyllä ainutkertainen. Minusta hän on tälläkin tavalla erityinen. Ja minusta tuntuu erityiseltä, kun saan nauraa ja hullutella hänen kanssaan.

Erityisyys onkin tärkeää. Kukaan ei halua olla vaihtokappale, korvattavissa oleva.

Minun ystäväni kuvasi oman elämänvaihekriisinsä alkukohtaa hetkenä, jona hän seisoi perheen kivassa keittiössä illalla, tiskit olivat tiskattuina, asiat siististi ja kaikki tehtävät tehtyinä, ja hänet valtasi syvä kokemus siitä, että se kaikki säilyisi ja jatkuisi kivana ja siistinä, jos hänet vaihdettaisiin johon kuhun toiseen. Hän koki, ettei hänessä ollut jäljellä mitään erityistä.

Monesti parisuhdetta kuvataan eräänlaisena sokeutena, josta vähitellen parannutaan. Ensin ollaan sokeita kaikelle muulle kuin toisen ihmeellisyydelle ja ainutkertaisuudelle, ja vähitellen sitten aletaan nähdä, ettei hän niin erikoinen olekaan. Sitten nähdään toisen kaikki viat ja lopulta saatetaan sopuisasti tyytyä toisen tavallisuuteen, tuttuuteen ja turvallisuuteen. Taannoin luin jutun, jossa varoitettiin lataamasta liikaa odotuksia toisen varaan. Pitää olla erillisyyttä, koska kukaan ei voi vastata toisen kaikkiin toiveisiin ja odotuksiin. Lopulta toinen nähdään riisuttuna illuusioista ja siihen pitää varautua.

Minusta tuollainen ”järkevyys” on kokonaan väärä tulkinta ihmisen kohtaamisesta ja toisaalta lumoutumisen edellytyksistä. Se on myös hukassa oleva käsitys erityisyyden tunteen sekä käsitteen toiminnasta ja mahdollisuuksista.

Erityisyys toisessa ihmisessä paljastuu välittömästi, kun häneen keskittyy ja syventyy. Emmekä me sattumalta rakastu. Päinvastoin, rakastua voi vain niihin ihmisiin, joihin rakastuu. Siihen johtavat monet syyt. Ne ovat arvokkaita kuin happi ja vesi elämälle.

Jos on onnekas rakastuakseen, on minusta kaikki edellytykset säilyttää toisessa ne kaikki erityisyydet, jotka ovat hänestä tehneet minulle hänet. Niitä löytyy elämän kerroksien myötä myös lisää.

Toisen erityisyyksien ihaileminen ja niistä avoimesti nauttiminen tukee juuri niitä erityisyyksiä. Erityistä ei ole vain se, mikä toteutuu aniharvoin, vaan myös se, joka on yleisesti läsnä. Tavallisimpina toistuvat asiat ovat erityisiä – erityistä niissä on se, että ne ovat jatkuvasti esillä. Jos nyt sitten ajatellaan rakastettua ihmistä, hänessähän on jotain aivan erityisen ihanaa: piirteet ja huumori vaikka, hiusten sävy ja selän kaari, leikkaava äly, kyky saada aikaan tai haaveilla, laulun lahja, suuri sivistys, ystävällisyys, kehon lämpö ja niin edelleen, mitä vain kessäkin kellekin.

Niin pitkään kuin noita erityisiä tavallisuuksia vaalii, toinen on siinä keskellä arkea ihmeellisenä – erityisenä kerrassaan. Miten niitä vaalitaan? Samalla tavalla kuin mitä tahansa asiaa, joka on itselle arvokas ja rakas. Sillä tavalla monet näyttävät vaalivan mielessään jotain jalkapallojoukkuetta. Tai työtään, tai aatetta tai uskontoa. Sitä pidetään mielessä, katsellaan sisäisesti, näytetään kiinnittyminen siihen myös ulospäin tavalla ja toisella, juhlistetaan sitä.

Onko joku joskus kuullut joidenkin miesten keskustelevan siitä, että yhtä joukkuetta nyt voi kannattaa pari vuotta, mutta sitten se innostus häviää, ja pitää löytää jotain muuta tilalle? Ei koskaan! Viehtymys ja lumo säilyvät elävinä vuodesta toiseen, koska sitä puhuttelevaa erityisyyttä ravitaan, valitaan ja eletään osana omaa elämää.

Siten on myös rakastetun erityisyyden laita. Ja toisin kuin jalkapallojoukkueeseen, häneen ihailu välittömästi vaikuttaa. Kun saa kokea olevansa erityinen ja ihailtu, syntyy myönteisiä vaikutuksia. Tapahtuu kaikenlaista hurmaavaa inspiroitumista.

Suudelmia kaikille sadoille rakastettuni erityisyyksille.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastettuni soitti minulle juuri. Puhelussa hän kyseli, missä päin kaupunkia olen, ja kertoi suuntaavansa kotiin. Sitten hän mainitsi eräästä käytännöllisestä asiasta ja lopuksi lausui minulle hellyyksiä. Puhelun jälkeen tunnustelin pitkän hetken ajan sitä, miten ihmetyttävän helkkyvältä hopeiselta hänen äänensä kuulostaa. Kuinka voi olla niin suloinen ääni! Ääni yhdistyi mielessäni olevaan kuvaan hänestä. Yhdistelmä on niin hivelevä mielikuva, että menen aivan solmuun.

Vaikutelma, jonka ääni ja ajatus tuosta naisesta synnyttävät, tuntuu ennenkokemattomalta. Se on kiinnostavaa, sillä puhumme puhelimessa tietenkin usein. Likipitäen yhtä usein minä tunnen mielestäni ennenkokemattoman ihastuksen ja kohinan vaikutelmia.

Jotenkin jokin hänessä saa aikaan jatkuvan uutuudenviehätyksen.

Tavallaan siinä ei ole mitään ihmeellistä. Toinen ihminen on hyvin monien yksityiskohtien runsaus. Jos koettaa piirtää toisen, yksi viiva ei riitä. Yksi valokuvakaan ei riitä, tarvitaan tuhansia kuvia, eivätkä nekään tallenna kuin vasta vähäisen osa siitä kaikesta, millainen toinen on. Ja eri vuodenaikoina, eri vuoruokaudenaikoina, eri valossa kaikki tulee taas uudenlaiseksi. Yksityiskohdat vaihtelevat jatkuvasti. On monia selityksiä sille, mikä kaikki on jatkuvasti uutta katsoa ja aistia toisessa.

Herkullista on se, kuinka toinen on sekä tuttu että kuitenkin kuin ensimmäistä kertaa juuri näin, tässä ja nyt kohdattu, kuultu ja nähty. Minulle käy joka päivänä niin, että kun olemme tapaamassa -- kuten vaikka nyt, kun hän on pyöräilemässä kotiin ja minä istun kirjoittamassa tässä -- hän tulee mielikuvina ajatuksiini ensin, ja ne ovat todellakin ihania mielikuvia. Kun sitten todella näen hänet, hämmästyn, kuinka haaleita ne mielikuvat ovat todellisuuteen verrattuna. Aivan kuin näkisin hänet ensimmäistä kertaa toden teolla. Häneen on helppo rakastua välittömästi uudelleen.

Aamuisin sama juttu: avaan silmät ja katson hänen kasvojaan aivan läheltä, kaikkia piirteitä, ja minusta tuntuu, että hän on kauniimpi kuin koskaan. Se, miten lumoavalta ja mukavalta hän tuntuu, yllättää minut. Uusi päivä ja ihan uusi ihme, että saa herätä siinä. Ajattelen, että on todellakin onnellista, että on elossa ja saa kokea moista.

Rakastuneelle tällainen tilanne avaa vaikka mitä mahdollisuuksia luksukseen. Voi ihailla huomaamatta ajan kuluakaan vaikka toisen jalkaterää, tai kämmenselkää ja sormia, tai hiusten juoksua. Vaikka kuinka katson ja tunnustelen, ne eivät tule katsotuiksi ja kosketetuiksi. Rakastettuni on katsottavanani, kuultavissani ja koskettavissani, eivätkä nämä rakastajan teot tule koskaan valmiiksi. Saan aloittaa aina alusta, ja aina yllätyn, aina häkellyn kuin ensimmäistä kertaa.

Joku voi sanoa, että on nähnyt Rooman tai Pariisin käytyään siellä viikonlopun lomamatkalla. Mutta onko kulkenut jokaisen kadun molempiin suuntiin, käynyt joka sisäpihalla, kulkenut jokaisessa kaupunginosassa jokaisesta ovesta ja astunut kaikille rapun askelmille, astunut kaikkiin keittiöihin ja istunut juomaan kahvia asukkaiden kanssa, katsonut heidän kanssaan valokuvia vanhoista sukulaisista ja sitten ulos eri ikkunoista? Onko istunut kahviloiden kaikissa pöydissä, onko kuullut lintuja kaikissa puistoissa, laskenut päivän mailleen kaikilla kukkuloilla ja ottanut uuden päivän vastaan kaikilla silloilla?

Niin loputon on rakastettukin.

Hän tuli kotiin nyt. Huoneen valo sai kullanhohtoisen sävyn. Elämme tämän illan ja se on taas uusi variaatio. Uusi ilta, hän ja minä, hänen ihmeensä ja minun häkellykseni. Olen nähnyt tästä kaupungista kourallisen katuja ja puutarhoja ja kuljeskelen onnellisena syvemmälle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat