Kirjoitukset avainsanalla kuunteleminen

Kuva: Jaakko Kaartinen

Yksi seikoista, jotka yhdistävät minua ja rakastettuani, on syvä kiintymys sanoihin, tekstiin, kielelliseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Se on oikeastaan yksi niistä asioista, jotka vetivät meidät yhteen, ja kielen taioin me olemme toisemme toisiimme punoneet.

Juuri tänä iltana olimme katsomassa Juha Hurmeen Lemminkäinen-näytelmää kaupungilla. Hurmeen kyky kirjoittaa on niin mahtava! Nautimme ja nauroimme makeasti. Välillä katselin rakastettuani vieressäni, koska hän oli niin hirmuisen kauniina siinä. Sitten ajattelin, miten valtavan onnelliseksi minut on tehnyt se, että saan jakaa hänen kaltaisensa ihmisen kanssa kaikki tällaiset tekstit.

Näytelmässä sanottiin, että kieli on tavallaan meidän ulkopuolellamme, ja toisaalta meidän sisällämme. Kielen kautta ajatuksia koetetaan muotoilla ja toiselle välittää. Ne tulevat meihin sanoissa ja sanomisen tavassa.

Että jakaa toisen kanssa ilon sanojen mahdollisuudesta ja täysosumista, on nautinnon jakamista. Me kahdestaan paikallistamme maailmaa ja sen loputonta komiikkaa ja vakavuutta aika paljon sanojen kautta. Tekstinsirpaleiden, ajatuksen mittaisten tekstien, säkeiden, iskusanojen, riimin sointujen ja vanhojen mainosten nostalgisten sloganien kautta. Osoittelemalla ja jakamalla niitä toisillemme, jakamalla sanat maailmassa me jaamme keskenämme maailmaa.

Minulle on myös nautinto saada seurata sitä, miten hauskasti, kirkkaasti ja oivaltavasti rakastettuni käyttää kieltä. Miten tarkasti hän kykenee käyttämään sanoja.

Hänen sanojensa kautta minä seuraan hänen ajatuksiaan, niitä pitkin yritän hänen sisäiseen maailmaansa. Kun hän puhuu tai kirjoittaa minulle, toinen kokonainen havainnon ja mielteiden maailma on minulle esillä.

Jotta voi nauraa samalle asialle, se pitää ensin jakaa. Tai että voi innostua samasta ideasta, se pitää yhdessä puhua selväksi. Että hän puhuu minulle, jakaa minun kanssani ja tekee minun kanssani selväksi, tekee minusta hänen omansa.

Minulla itselläni on niin paljon kerrottavaa hänelle. On niin paljon sanottavaa, ja koko ajan sitä tulee lisää. Elämä on niin monipuolinen ja innostava ja värikäs, ja minä tunnen sisälläni niin runsain mitoin, että voisin puhua ja tekstata ja muotoilla lauseita hänelle lähes lakkaamatta. Tasapaino löytyy siitä, että pidän kuitenkin hänen sanoistaan vielä enemmän kuin omistani. Voisin kuunnella häntä paljon pidempään kuin puhua itse.

Niin sanat soljuvat. Yhteisen innostuksen, innoituksen, syvän vakavuuden, hupsuuden, erotiikan virityksen sanat. Onneksi, onneksi meillä on kieli.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Mitkä ihmeen tulkintalasit?

Olen kuluvina kuukausina opiskellut Solmuja parisuhteessa –parineuvojaksi. Puhuttelevana teoreettisena mallina on toiminut tietoisuuden kartta. Kartan osa-alueet ovat: tosiasiat (havainnot), ajatukset (tulkinnat), tunteet, kehon reaktiot, tahto ja tuleva toiminta.

Tietoisuuden karttaa opiskellessani olen itsekin tullut tietoisemmaksi monesta ihmissuhteisiini liittyvästä asiasta. Tulkinnat ovat mielenkiintoinen asia, jonka tiedostamalla voi päästä kiinni yllättäviin asioihin niin itsessä kuin toisessakin, jos nyt parisuhdetta ajattelee.

Tulkintalasit värittävät sitä, mitä näemme. Se on ikään kuin linssi, jonka läpi katselee maailmaa ja tosiasiat vääristyvät tai ainakin värittyvät.

Luulemiset ja olettamukset

Tulkinnoissa on jotain samaa kuin luulemisessa ja olettamisessa. Henkinen vapaus on itselleni hyvin tärkeää. Ja noin lähtökohtaisesti yritän jumpata itseäni siihen asentoon, että muistaisin antaa toistenkin olla henkisesti vapaita.

Jäin erään ihmisen kohdalla miettimään, että miksi hän tuntuu loukkaavan minua kerta toisen jälkeen. Ja tajusin, että hän luulee ja olettaa minusta ja elämästäni asioita, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Luuleminen loukkaa minua. Ei tuo toinen sitä tahallaan tai ilkeyttään tee vaan tiedostamattaan.

Senkin olen huomannut, että pahimmat tulkinnat ilmaistaan suuttuneina. Kai tulkinnat voivat olla yksi syy siihen, miksi riitatilanteissa mennään ihan solmuun eikä riita ratkea. ”Hauskinta” tulkinnoissa nimittäin on se, ettei tulkintoja tekevä useinkaan tajua, että hänen tulkintansa ei välttämättä yhtään vastaa tosiasioita.

Luulemisella saa toisen ahdettua nurkkaan

Saatan puhua nyt pelkästään itsestäni, kun sanon, että olettamuksilla ja luulemisella voi saada toisen todella ahtaalle. Itse kiihdyn nollasta sataan todella nopeasti, kun olettamus ja luulo johtavat keskustelua. Tunnen, että joutuisin, jos siihen suostuisin, puolustautumaan ja selittelemään. Tiedät ehkä sen, joka on kuin muuri, joka ei luulonsa kanssa hievahda mihinkään vaan pitää kiinni tulkinnastaan. Ylpeys onkin luulon kiva kaveri.

Mikä lääkkeeksi?

Itse ajattelen niin, että ihmissuhteisiin henkistä vapautta tuo kysyminen, aito, läsnäoleva kuunteleminen ja kuuleminen. Älä luule, kysy, anna tilaa. Ja tarjoa vastavuoroisen viestimisen kumppaniksi myötätunto.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jani Laukkanen

Pienenä minua monesti ärsytti äitini kysymys: ”Onko sun tunneakku ihan tyhjä?” Hän päätteli sen siitä, että menetin malttini pienistä asioista, mökötin ja kiukuttelin. Maailma tuntui kaikin tavoin epäreilulta paikalta. Ja useimmiten kysymys osui kaikessa raivostuttavuudessaan aivan oikeaan.

Aikuisena olen huomannut, että sisälläni on kaksi eri olosuhteissa täyttyvää tunnetankkia. Toinen latautuu yksinäisyydessä, toinen ihmisten seurassa. Ja ei keiden tahansa ihmisten, vaan ainoastaan tunnekumppanin – oman puolison. Kukaan muu ei kelpaa. Huomaan välillä, että kuopus yrittää täyttää äidin tunnetankkia samoilla keinoilla kuin hän on huomannut isänsä tekevän: halaamalla, mukavia juttelemalla tai iltateeseuraksi asettautumalla. Ihan oikeita keinoja hän on elämää havainnoidessaan keksinyt. Niin se yksinäisyys, sitäkin tarvitsen paljon. Useimmiten selvittelen ajatuksiani lenkkipolulla, uimaradalla tai kirja kädessä peiton alla makaamalla.

Aikuisena olen huomannut, että sisälläni on kaksi eri olosuhteissa täyttyvää tunnetankkia.

Eräänä iltana tulin pitkän päivän jälkeen kotiin. Olin aamusta iltaan luotsannut muiden työskentelyä, kuunnellut, ideoinut ja palaveroinut. Työskennellyt sen tankin varassa, joka täyttyy yksinäisyydessä. Ja hyvältä oli tuntunut.

Mutta tunnesuhteessa latautuva puoli minusta ammotti illalla tyhjyyttään. Olin antanut kaikki voimavarat muille ja olin aivan puhki. Tahdoin tulla huomatuksi ja halatuksi. Heti. Ihan heti kun astun ovesta sisään. Ja olin syvästi loukkaantunut, kun tarpeeseeni ei oitis vastattu. Piti itsekin jäädä oikein matkan päästä tarkastelemaan, mistä moinen mielenmuutos. Töissä olin helposti aikuinen itseni, mutta kodin ovesta sisään astuessani voimaan astui pieni, tarvitseva minä.

Tahdoin tulla huomatuksi ja halatuksi. Heti. Ihan heti kun astun ovesta sisään.

Parisuhteesta ei turhaan sanota, että se on ennen muuta tunnesuhde. Muut ihmissuhteet eivät sitä samalla intensiteetillä ole. Tunnesuhde tarvitsee jatkuvaa tankkaamista, jotta elastinen läheisyyden tunne säilyisi. Jos tunnetankki pääsee täysin tyhjentymään, seurauksena on syvä pettymys ja suhteesta vetäytyminen.

Millä keinoilla tunneakkua voi sitten täyttää? Keinot ovat useimmiten aineettomia: puhumalla, kuuntelemalla ja toisen kainaloon käpertymällä. Säännöllisesti. Melkein joka päivä, mikäli mahdollista. Silloin tunneakku pysyy niin täynnä, että mieli säilyy helpommin leppeänä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Ulla Oinonen

Jos elämäänsä ei aikatauluta tarkasti, niin lapsiperheessä jää omat harrastukset ja itsetutkiskelu vähemmälle. Omat unelmat eivät aina konkretisoidu toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi, mutta olen huomannut, että arki uudenlaisine haasteineen tarjoaa mainioita mietiskelyn paikkoja, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa vain käpertyä syliin ja alan itsekin ottamaan voimaa kosketuksesta.

Säkkipimeät aamut, taivaalta tippuva räntä ja harmaat pisarat tekevät aamuheräämisestä extremelajin. On hyvin vaikeaa motivoida itseään siihen, miksi pieni lämpöinen vaippahousu pitää vuorata villalla ja teknisillä talviasusteilla, pakata kärryyn ja lähteä sitten rämpimään ulos päin viimaa. Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa vain käpertyä syliin ja alan itsekin ottamaan voimaa kosketuksesta. Näistä minuuteista kiinnipitäminen ei ole koskaan johtanut myöhästymiseen, vaikka niin voisi harhaileva mieli kuvitella.

Toisen kiukun ymmärtäminen ja sen tasoittamisen tajuaminen avaa ovia oman itsenikin armollisuuteen.


Välillä halailukaan ei saa jälkikasvuani reipastumaan.  Olen alkanut hahmottamaan jotain jatkuvuutta siinä, että illalla viimeisenä leikityllä tavaralla on merkitys.  Ymmärrän, ettei kannata miettiä onko muovirasian mukaan ottaminen järkevää tai kuinka monta legoukkoa oikeastaan mahtuukaan pieneen käteen. Olen vain kiitollinen siitä, että oikea tavara kädessä oleva taapero, on iloinen taapero.

Kiukutteleva jälkikasvu voi yllättää myös päiväkodin eteisessä, vaikka kodista olisikin päästy kyynelittä ulos. Kommunikoinnin merkityksen ymmärtää viimeistään sillä hetkellä, kun kuulee, että toinen perheen vanhempi riisuu vain kengät eteisessä ja haalarin vasta taaperon omalla lokerolla. Seuraavana päivänä päiväkodin eteisessä on taas iloinen taapero, kun ymmärrän riisua haalarin vasta hänen omalla lokerollaan.

Mitä hyötyä sitten on tällaisesta tarkkailusta? Herkistyessäni ennakoimaan kaksivuotiaan mieltä, alan kuunnella itseänikin paremmin. Toisen kiukun ymmärtäminen ja sen tasoittamisen tajuaminen avaa ovia oman itsenikin armollisuuteen.

Tämän blogin aihion kirjoitin valmiiksi sekuntia ennen kuin läppärini akku loppui ilman automaattisen tallenuksen autuutta. Näin itsessäni maassa huutavan taaperon ja suhtauduin itseeni lämmöllä.

Jotain tekemistä voi olla myös minuun nojanneella hahmolla, joka kysyi: "Äiti, saanko minä auttaa?"

Terveisin Ulla Oinonen
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat