Kirjoitukset avainsanalla kumppanuus

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Helsingissä on enemmän yksinasuvia kuin kukaan osaisi arvata. Jos kadulla kysyisi, kuinka monessa taloudessa asuu yksi henkilö, epäilen vahvasti, että arvaus menisi mittaluokan verran metsään.

Helsinkiläisistä asunnoista joka toisessa asuu yksi ihminen. Se on vähän enemmän kuin koko maassa – kaikista suomalaisista talouksista 42 prosenttia on yksinasuvien.

Kaikki yksinasuvat eivät ole sinkkuja, mutta suurin osa on. Minä en haluaisi olla sinkku. En missään tapauksessa haluaisi asua yksin, ja vielä vähemmän haluaisin olla ilman rakkaussuhdetta ja kumppanuutta.

Puolisoni sylin lämmöstä katsottuna ajatus on kerta kaikkiaan vieras. Kun on pari, on pari. Sen jälkeen maailma on erilainen. Syntyy erilainen tapa ajatella, käyttää aikaa, erilainen käsitteistö.

Kun on olemassa me, maailma avautuu sitä kautta. Minä kuulun meihin kahteen. Elän rakkaudesta. Ja yhteinen koti, tämä, jossa ei asu yhtä vaan kaksi henkeä, on minun kotini.

Monille sinkkuus on kipeä ja epätoivottu asia. Minulle se totisesti olisi: läheisessä, intiimissä, syvässä ja onnellisessa parisuhteessa ollessa sinkkuuden ajatukseen liittyy luhistumisen, häviämisen ja jokseenkin täydellisen tuhon maisema. Toivon, että vältyn siltä, ja koetan tehdäkin joka päivä huolellisesti ja kaikin tuntein parhaani turvatakseni ja edistääkseni tätä parisuhdetta, joka on elämäni ydin.

Moni toisaalta myös nauttii sinkkuudestaan ja arvostaa sitä, ehkä elämäntapavalintanaankin. Vapaus ja itsenäisyys ja riippumattomuus ja kaikki tuo. Tällaisiakaan pointseja minun on vaikea yhdistää omaan näkökulmaani. Tässä parisuhteessa ei jää puuttumaan mitään sellaista, jota voisin sitten saavuttaa sinkkuna.

Minusta tuntuu, että tässä me olemme vapaita ja itsenäisiä ja riippumattomia olemaan sitä mitä tahdomme, ja tahdomme olla näin, yhdessä, navakkain, yhteisessä kodissa. En vapauttani paremmin voisi käyttääkään.

Ehkäpä parisuhteessa oleva rakastavainen voikin käyttää sinkku-korttia tähän tapaan, hieman kuin ajatuksellista mittaria. Mitä sinkkutesti paljastaa parisuhteesta?

Jos parisuhteessa olevalla ja perheellisellä on tärkeitä asioita, joita haikailisi toteuttavansa yksin ja vapaana, se varmasti kertoo jotain tärkeää siitä, mitä on omassa elämässä meneillään.

Minusta on tavallaan kiva tehdä sellainen ajatustesti. Tässä kirjoittaessani pyörittelin sitä suuntaan ja toiseen. Jokaisen ajatuspolun päässä kajastaa sama juttu, rakastettuni hehkuvainen olemus. Kaikki tiet vievät minut hänen luokseen.

Muistan kyllä, että aiemman elämän varrella parisuhteissa ja niiden tilanteissa, joissa on ollut vaikea löytää arjessa välitöntä yhteyttä, tällaiset ajatustestit ovat antaneet toisenlaisia tuloksia. Ajatus siitä, että voisi painaa elämän sopivaa reset-nappia ja etsiä jotain uutta, on ollut houkuttava.

Parisuhde ja yhdessä asuminen ei ole mikään säädetty standardimalli eikä itseisarvo. Ihmiset elävät elämäänsä ja koettavat hakeutua kohti sellaista, mikä tuntuu itselle hyvältä. Kaikki on tässä mielessä aivan henkilökohtaista, vaikka tilastot pelkistäisivät meidän prosenteiksi.

Minä laitan läppärin pois ja hakeudun kohta olkkarin poikki kohti rakastettuani. Mitä lähempänä olen, sitä oikeammassa paikassa tunnen olevani. Ulkona pimenee, meillä on sisällä kotoisaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pieni huolenpoikanen hiipii mieleen, kun ajattelen suhdetta, missä ei koskaan riidellä. Näitäkin tarinoita kyllä silloin tällöin kuulee.

Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, parisuhteissakin. Yhdelle riittää se, että olla möllötetään ja eletään arkea sen enempää puhumatta. Toiselle yhteyden luominen monella tasolla on tärkeää. Kun tarpeet kohtaavat, on osapuolilla pääsääntöisesti varmaan aika hyvä olla. Pientä vääntöä saattaa tietysti tulla siinä kohtaa, kun toisen tarpeet muuttuvat ja ihminen kasvaa ja kehittyy eri suuntaan kuin toinen.

Suhteessa jossa ei olla avoimia muutenkaan, ei voi syntyä riitoja. Konfliktien pelko ohjaa joskus parisuhteen osapuolten toimintaa. Vaikeiden asioiden väistely ja välttely ovat saattaneet kehittyä niin taidokkaaksi näytelmäksi, ettei riitoja todellakaan pääse syntymään. Itse epäilen, ettei riitelemättömien suhteessa pääse syntymään oikein paljon muutakaan.

Jos parisuhteessa eletään avoimina ja ilman naamioita, syntyy varmasti myös riitaa. Tunteet kuohuvat ja asioista voidaan puhua joskus isoonkin ääneen. Joskus omia tarpeita joutuu tuomaan julki ”isoilla kirjaimilla” kuten äitini tapaa sanoa :) .

Itseäni kiinnostaa riitelyn äärellä juuri se, että ei riidellä ja mitä siihen liittyy, mutta se vasta kiinnostaakin, myös henkilökohtaisesti, miten riidellään.

Olen nimennyt ego-tappeluksi riitelemisen tavan, jossa kilpaillaan palkintosijoista. Kun ylpeys, voitontahto ja niskan päälle asettuminen ohjaavat riitelyä, ollaan minun käsitykseni mukaan riitelyssä aika ikävässä lähtökohdassa. Suurin osa riitelystä taitaa olla tätä tyyppiä. Kovin pitkälle ei riitelyssä päästä, jos puhe on tätä mallia: ”Sä se jaksat jankuttaa näistä asioista jatkuvasti”, johon toinen vastaa: ”No etpä sinäkään mikään pulmunen ole”. Ja homma jatkuu: ”Mitä sä tollakin taas tarkotit, eiks tästä puhuttu jo viime viikolla?” ja toinen: ”Toi on just niin sun tyyppistä, kaivelet vanhoja ja syyttelet mua”.

Valtataistelulla ei pitäisi olla sijaa parisuhteessa. Turhautumisen aste nousee jo pelkän esimerkin kirjoittamisesta. Näihin riitoihin mennään ego eikä rakkaus edellä. Ego pelkää, on ylpeä, kerskuu,  pöyhkeilee ja käyttäytyy sopimattomasti. Egon hiljentäminen on rakkaudellisen asenteen omaksumista ja vastuun ottamista.

Miten rakkaus riitatilanteessa voisi toimia?

Vaikka toinen valitsee aloittaa riidan hyökkäämällä, ei vastauksen tarvitse olla hyökkäävä. ”Okei, ymmärrän, että sulla keittää nyt yli. Oo kiltti äläkä hyökkää, voisitko kertoa, mistä ihan oikeasti on kysymys?” ”Kiitos kun sanoit asiasta, en oo itse tajunnut, että käyttäydyin tuossa tilanteessa ikävästi, voidaanko jutella tästä enemmän?”. ”Yritettäiskö olla tässä tilanteessa kumppaneita eikä toisiamme vastaan?”.

Rakentavan riitelemisen opetteleminen on minusta erittäin kiehtovaa ja todella haastavaa. Kun oma kiukku meinaa nousta ja nouseekin ja se on tietysti täysin sallittua, miten toimia kuitenkin rakkaudellisesti? Rakkaus tässä tarkoittaa rakkautta itseä kohtaan, tietynlaista nöyryyttä, toisen kunnioittamista, myötätuntoa ja yhteisen hyvän ymmärtämistä riitelynkin keskellä. Minusta vastuullinen ja rakkaudellinen riitely on avoimuutta, haavoittuvuuteen ja henkiseen alastomuuteen asettumista, yhteyden luomista ja parhaimmillaan kumppanuutta vahvistava asia. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat