Kirjoitukset avainsanalla kumppanin etsintä

Minulla on unelmia. Seurustelukumppania minulla puolestaan ei ole. Nyt olen miettinyt, että täytyykö minun siis valita tuleva kumppanini niin, että hän sopii unelmiini vai onko hän minulle muutenkin sopiessaan automaattisesti myös unelmiini sopiva tai voiko kaikki itse asiassa mennä lopulta aivan uusiksi, kun oikea kumppani löytyy.

Toivon, että meistä jokaisella on jonkinlaisia unelmia. Pieniä tai suuria. Toiveen kaltaisia, joiden ei välttämättä edes tarvitse toteutua tai syviä kutsumuksia, jotka tuntuvat lävistävän koko olemuksen ja vetävän puoleensa. Osa unelmistamme voi olla sellaisia, ettei niiden käsittely mahdollisen kumppanin kanssa jännitä lainkaan. Osa taas voi tuntua niin suurilta, että pelottaa voiko sopivaa kumppania edes löytyä.

Minä unelmoin muun muassa arjesta ulkomailla; muutaman vuoden työurasta Euroopan ulkopuolella tai maailman ympäri kiertelystä sukupuolikäsityksiä tutkien. Unelmakohteeni eivät aina ole niitä kaikkein tutuimpia, helpoimpia tai selkeimpiä. Hetkittäin saan itseni kiinni myös ajatuksesta lähteä tekemään kriisityötä sinne missä hätä on suurin. En tiedä mitä tulevaisuuteni todella tuo tullessaan, mutta tiedän, että jokin sisälläni huutaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ei vain lomalle, ei vain nauttimaan vapaudesta, vaan ennen kaikkea tekemään ja toimimaan, kenties jopa asettumaan. Unelmani on suuri ja lähes väistämättömältä tuntuva. Välillä pelkään, että se on liian suuri tai vääränlainen antaakseen tilaa toiselle ihmiselle.

Toivon, että meistä jokaisella on jonkinlaisia unelmia ja toivon, ettei kukaan joutuisi luopumaan niistä ainakaan liian aikaisin. Unelmat, kun luovat toivoa ja tuppaavat joskus toteutumaan. Haluankin ajatella, että saamme unelmoida ja suunnata elämäämme unelmiamme kohti ilman, että eväämme sillä mahdollisuuksiamme elämämme rakkauteen. Sillä onhan Jumala luonut maailmaan meidätkin hulluine unelminemme, joten miksei Hän olisi voinut luoda myös jotain toista, joka sopii siihen vierellemme. Ihmistä, jonka kanssa jakaa unelmat ja tehdä niistä totta sellaisenaan, muokaten tai kirjoittaa uudestaan yhteisiksi, kuin itsestään. Ihmistä, joka sopii unelmillemmekin kumppaniksi. Varmaksi ei voi tietää löytyykö sellaista ihmistä koskaan, mutta ainakin sen voi lisätä unelmiensa listaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

[avatar]

Millaisen kumppanin toivoisin löytäväni? Millainen ihminen olisi minulle sopiva? Näitä kysymyksiä pohditaan sinkkuvaiheessa, kun haaveillaan rakkaudesta ja parisuhteesta. Usein uutta suhdetta kaipaavia neuvotaan kirjoittamaan lista siitä, millainen oman unelmakumppanin toivoisi olevan .

Koska tämä pohdinta on ollut minulle ajankohtaista, olen keskustellut näistä listoista ystävien ja tuttavien kanssa. Toisinaan mielipiteet ovat kärjistyneet ja sukupuolittuneet. ”Te naiset olette niin vaativia. Teillä on 10 kohdan excel-taulukot, joista ruksaatte treffeillä miehille plussat ja miinukset. Meille miehille riittää, että toinen on mukava ja siitä tykkää.”

Väitän, että jokaisella kumppania etsivällä on mielessään oma excel-taulukkonsa, on hän siitä itse tietoinen tai ei. Sekin, joka sanoo: ”ei muulla ole väliä, kunhan viihdytään hyvin yhdessä”, toivoo tulevalta kumppaniltaan monenlaisia asioita. Jokainen meistä arvostaa tiettyjä asioita ja pitää toisia ei-toivottavina. Tykkääminen ja se, että yhdessä on hyvä olla, ovat tietenkin kaikista tärkeimpiä, mutta pelkästään niiden varassa ei suhde aina kanna.

Hyvässä ja kestävässä parisuhteessa ovat kolme osa-aluetta tasapainossa keskenään: tunne, intohimo ja järki. Avaan näitä vähän tarkemmin tässä videopätkässä: paulan parisuhdevinkit/mistä koostuu hyvä parisuhde. Rakkauden roihu ja intohimon hehku ovat ilman muuta kaiken perusta eikä niiden mittaamiseen tarvita mitään listoja. Sydän kertoo – ja muu keho myös. Edellä mainitut sinkkuvaiheessa kirjoitetut excelit zoomaavatkin järkipuoleen. Ei tietenkään riitä, että toinen osaa puhua tunteistaan, jos en ole rakastunut häneen. Mutta siinä vaiheessa, kun olen, sillä on jatkon kannalta ihan ratkaiseva merkitys.

Ja kyllä, minulla oli oma ecxelini. Se oli kylläkin muistikirjan takaosaan käsin kirjoitettu. Se oli täynnä oikeita ja minulle tärkeitä asioita, kuten:

  • toivon, että Hän tulee hyvin toimen perheeni ja rakkaimpien ystävieni kanssa
  • hänellä on halua ja kykyä selvittää asiat puhumalla
  • hän harrastaa liikuntaa ja pitää huolta terveydestään
  • hän tykkää olla kanssani mökillä
  • hän haluaa sitoutua minuun ja suhteeseemme.

Tärkeää on, että tiedät mitä toivot. Ovatko ne asiat listattuina kirjallisesti vai vain omassa päässäsi, ihan sama. Kunhan olet tietoinen niistä asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä ja arvokkaita. Kun elämä sitten kuljettaa eteesi hyvältä tuntuvan ihmisen, voit arvioida uudestaan, mitkä ovat kohtia, joista voit joustaa tai luopua ja mitkä ovat asioita, joista on tärkeää pitää kiinni. Ja mitä enemmän kohtia saat ruksattua, sitä parempi ennuste.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat