Kirjoitukset avainsanalla keskusteleminen

Tervetuloa kurkistamaan työhuoneeseeni ja siihen, mitä siellä sisällä tapahtuu!

Huoneen ovella on liikennevalot. Usein niissä palaa punainen valo. Silloin saamme me sisällä olijat luottaa siihen, ettei meitä häiritä. Sisällä huoneessa on kolme nojatuolia. Sinä istut ensimmäisessä. Toisessa istuu kumppanisi, nykyinen tai entinen - joko fyysisesti tai mielikuvissamme. Kolmannessa istun minä.

Sisään tullessasi kättelen sinua. Katson sinua silmiin ja hymyilen. Vaihdamme ehkä muutaman kommentin säästä ja liikenneruuhkista. Tai olemme hetken hiljaa ja annan sinun laskeutua paitsi fyysisesti, myös henkisesti tähän tilaan. Tai kenties alat kertoa tarinaasi jo ennen kuin olet ehtinyt istuutua. Tarinallasi on kiire tulla kerrotuksi ja kuulluksi.

Ensimmäisellä kerralla kerron, kauanko meillä on aikaa käytettävissämme ja muita käytännön asioita. Annan sinulle täytettäväksi paperisen tulolomakkeen. Sitten kysyn, mikä sai sinut (tai teidät) ottamaan yhteyttä Perheasiain neuvottelukeskukseen. Siitä usein pääsemmekin jo itse asiaan.

Varsinkin aluksi teen tarkentavia kysymyksiä. Niiden avulla pyrin saamaan mahdollisimman todenmukaista kuvaa siitä, mistä on kysymys. Mikä sai sinut (tai teidät) päättämään, että juuri nyt tarvitaan ulkopuolista apua? Mitä tapahtui sitä ennen? Tuliko joku yllättävä kriisi vai katkesiko pitkään sinnitelleen kamelin selkä viimeisen korren painosta? Onko asia henkilökohtainen, parin keskeinen, koko perhettä koskeva vai liittyykö siihen muitakin ihmisiä? Millaista apua toivot saavasi?

Tärkeä tehtäväni terapeuttina heti alkuhetkistä saakka on, että saan luoduksi välillemme hyvän yhteistyösuhteen. Se tarkoittaa sitä, että sinä voit luottaa minuun ihmisenä ja ammattilaisena. Ilman sitä vaikeiden henkilökohtaisten asioiden käsittely ei voi onnistua. Minä myös vastavuoroisesti haluan luottaa sinuun. Sinun osasi on tuoda keskusteluumme ne asiat, jotka minun on tarpeellista tietää voidakseni olla sinulle avuksi. Lupaan suhtautua sinuun aina kunnioittavasti ja pyrkiä parhaani mukaan olemaan sinulle avuksi kaikella koulutuksellani ja kokemuksellani.

Työskentely, eli siis keskustelu, liikkuu kolmeen suuntaan: tähän päivään, menneeseen ja tulevaan. Tärkeää on, millaista elämä on nyt, miten ongelmallinen tilanne vaikuttaa arkeen ja miten sen kanssa pärjää. Miten kannattaisi olla nyt? Ymmärrystä tilanteeseen löytyy usein katsomalla taaksepäin. Monesti asiat ovat kehittyneet jo pidemmän aikaa. Monen jumiutuneen tilanteen takaa löytyy yksi tai useampi vanha loukkaantuminen, joka ei ole koskaan tullut kunnolla käsitellyksi. Parisuhteeseen vaikuttavat aina myös taustat. Se, millaisen mallin olemme saaneet parisuhteesta, vanhemmuudesta, miehenä ja naisena olemisesta. Olennaista on myös katsoa eteenpäin. Mitä toivotaan ja tavoitellaan? Mitä kohti halutaan kulkea? Joskus sovitaan yhdessä joitain uusia toimintamalleja, jotka otetaan kokeiltavaksi saman tien.

Seuraavalla kerralla jatkamme niistä teemoista, joista ensimmäisellä istunnolla puhuttiin,. Kirjoitin ne sotkuisella pikakirjoituksellani muistiin ruutupaperille, jotta voin palauttaa tärkeimmät kohdat mieleeni ennen seuraavaa tapaamistamme. Tai kenties puhumme jostain ihan muusta, joka on tärkeää juuri silloin. Tulevilla kerroilla kokonaiskuva joka tapauksessa laajenee, tarkentuu ja syvenee. Minun pyrkimykseni on oppia ymmärtämään sinua ja tilannettasi mahdollisimman hyvin ja tuoda siihen uusia näkökulmia. Pyrin aina vahvistamaan sitä, mikä on hyvää. Jokainen tapaamiskerta on erilainen. Dialogisuuden hengessä emme keskustelun alussa tiedä, mihin lopulta päädymme. Parhaimmillaan syntyy jotain uutta: ymmärrystä, näkökulmia, ideoita, voimaantumista tms.

Koska olen kirkon perheneuvoja, hengellisyys elää minun työssäni niin, että joskus oikein hankalan tilanteen keskellä saatan pyytää siunausta jokaiselle meistä läsnäolijoista erikseen ja yhdessä. Usein se on vain nopea huokaus ylöspäin. Ja aika usein sen jälkeen keskustelu alkaakin taas edetä.

Ennen kuin tapaamisemme päättyy, kysyn, miten olet tämänkertaisen keskustelun kokenut ja mikä on olosi nyt. Joskus rankoista asioista puhuminen nostaa pintaan ahdistusta tai surua. Siitä huolimatta niistä puhuminen jollekin, joka on ulkopuolinen ja luotettava, usein myös helpottaa ja keventää mieltä. Lopuksi sovimme yleensä seuraavan tapaamisajankohdan. Palaat omaan arkeesi taakka ehkä hieman keventyneenä ja mielessä uusia näkökulmia pohdittavaksi.

Minä toimin pääsääntöisesti edellä kuvaamallani tavalla. Jokainen terapeutti on, tietenkin, erilainen omalla persoonallisella tavallaan. Jotkut toimivat jossain kohdin eri tavoin kuin minä. Silti jokainen meistä tekee työtään omassa huoneessaan kohti samaa päämäärää:

että rakkaus vahvistuisi ja ihmisten olisi hyvä elää.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eilen kävelin kukkien terälehdillä. Ovenpielen vaahtera oli karistanut kevään kultansa portaille ja talon edustan asvaltille. Niiden tuhansien kukkien keskellä ajattelin rakastettuni hiuksia ja säteilevää, raikasta kukkaisuutta.

Lähetin jo rapusta hänelle viestin töihin. Koetin saattaa sanoihin totuuden siitä elämyksestä, jonka koin ja joka toi hänet välittömästi mieleeni.

On vaikeaa saada kerrottua koko totuutta rakastettunsa ihanuudesta - se ei mahdu yksiin eikä moniinkaan sanoihin. Totuuden puhuminen rakastumisen tunteista on jatkuvaa yritystä saada edes jotenkin ojennettua toiselle kuva omasta sisäisestä maailmasta.

Totuuden sanominen siitä, kuinka ihmeellisen kaunis, lumoava ja kuumentava toinen on, haastaa vielä enemmän. Mistä siihen edes olisivat sanat löydettävissä? Niin kuin olen aiemminkin tässä blogissa kirjoittanut, monesti ajattelen tuskissani, että olisipa arkku jossa jalokivistä ja omenankukista tehtyjä sanoja, jokin paljon kauniimpi kieli, jotain enemmän kuin se, jonka kanssa joudun kamppailemaan ilmaistakseen edes totuuden varjon siitä, kuinka järisyttävä rakastettuni on.

Mutta rakastettu onkin juuri Toinen ja siksi enemmän kuin sanani ja kuvaukseni: enemmän kuin minä, itsessään aina yllättävä ja uusi kuin uusi päivä. Kuin valon leikki, väikkyvä, määritelmien ja kaikenlaisten kuvausten ulkopuolelle nauraen karkaava. Joten katson, ihmettelen ja iloitsen ja etsin niitä oikeita sanoja.

Totuuden puhuminen omasta itsestä on paljon, paljon helpompaa. Oma itse tarvitsee vain hyvin paljon sanoja, paljon puhetta. Oman itsen kuvaaminen toiselle on totuuden äärellä kiristyvien ja tarkentuvien kehien kulkemista puhumalla.

Totuuden puhuminen tarkoittaa rehellisyyttä itselle ja toisen edessä. Se on myös jatkuvan matkan tekemistä omassa itsessä. Jotta voi olla rehellinen itsensä suhteen, pitää katsoa syvälle itseensä ja omaan pintaansa, kaikkialle itsessään, tunnistaa ja nähdä, mitä näkösälle tulee.

Olin viime vuonna Uuden tanssin keskuksessa Zodiakissa nykytanssikurssilla, jolla keskityttiin etsimään ja vahvistamaan hyvää itsessä. Kurssilta jäi matkaan muun muassa yksi tehtävä, jossa käperrytään toisen käsivarsille ja sanotaan rehellisesti ääneen tämä: "Minä olen maailman ihanin. Minä rakastan minua."

Kokeilkaapa.

Omista peloista ja häpeästä puhuminen ääneen toiselle on elintärkeää luottamukselle, turvallisuudelle ja läheisyydelle. Rakastuneisuuden tila tuntuu tarvitsevan myös sitä, että kuvaa toiselle haaveitaan ja toiveitaan ja pyytää niitä itselleen.

Puhumisella ääneen toiselle tarkoitan tässä vastuun ottamista omista tunteista, tarpeista ja kokemuksista: Minä tunnen tällaisia tunteita, minussa tuntuu näitä odotuksia, pettymyksiä odotusten toteutumattomuudesta, näitä haluja, tällaista pelkoa minä tunnen. Minä tunnen, ja haluan kertoa sen sinulle, koska kanssasi jaan itseni ja sen, mitä tunnen.

Minä tunnen tätä intohimoa, tämä onnellisuus asuu minussa, tällä ilolla odotan tämän unelman muotoutumista meidän käsissämme, tämä on epävarmuuteni itsestäni, tällainen huuma minua vapisuttaa, tällainen kiitollisuus sinusta liikuttaa.

Kaikkein vaikein totuus kertoa toiselle on minulle kuitenkin ollut se, jonka perimmäisin ja sisin huoli itsessä yrittää kieltää. "Minä olen ihana. Minä olen kaunis. Minä olen sinulle ihme."

Kun katsoo toista vakavana ja hiljaa, näkee että se on totta, joka sana. Sanomalla myös sen totuuden rehellisesti ääneen teen oikeutta hänen rakkaudelleen ja hänelle, ja itselleni. Tässä parisuhteen todellisuudessa me saamme olla kokonaiset ihmiset: hämmentyneet, pienet, tarvitsevat, kannattelevat, vahvat, hehkuvat, loistavat, ihanat. Maailman ihanimmat.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat