Kirjoitukset avainsanalla kertominen

Muistatteko, miten mukavaa oli lapsena maata peiton alla, pää tyynyn painanteessa ja kuunnella isän tai äidin lukemaa iltasatua? Oli mukavaa olla, mielikuvitus laukkasi ja vanhemman ääni oli tuttu, turvallinen ja rakas. Pikakelaus vuosikymmenten yli, ja aivan yhtä mukavaa on kuunnella rakasta ääntä ja sen lukemaa juttua. Tai lukea itse toiselle.

Ääneen lukemisessa on ylipäätään jotain sellaista, mitä ei voi kokea katsomalla esimerkiksi televisiota yhdessä. Se on elävä tilanne, jossa toinen kertoo toiselle, mutta molemmat kokevat samaan aikaan ja kummatkin liikkuvat samoissa ajatusten maisemissa, enemmän yhdessä kuin erillään.

Jos lukee ihan uutta kirjaa, kumpikin kurkistaa seuraaviin virkkeisiin yhdessä. Jos se on lukijalle jo tuttu, hän saa kuljettaa toista mukanaan tuntemissaan maisemissa ja henkilöiden joukoissa. Jos luetaan tietokirjaa, molemmat voivat hämmästyä ja riemastua oppimastaan yhtaikaa, ja lukeminen voi keskeytyä pitkäänkin keskusteluun, joka on aidosti yhteinen.

Se on käytännöllistäkin: automatkoilla ääneen luetun kuunteleminen ja sen asiaan tarttuminen, siitä keskusteleminen ja seuraavien rivien lisätiedon odottaminen pitää minut ainakin vireämpänä kuin mikään radiolähetys.

Yksi ääneen lukemisen variaatio on sanomalehden lueskelu. Molemmilla on jokin osa ja mikä milloinkin on erityisen ajatuksia herättävää, sitä toiselle referoi. Se edellyttää tosin yhteisen rytmin löytämistä: että on halukas jakamaan toiselle, ettei toisaalta keskeytä toista liikaa ja että on jaksavainen kuuntelemaan toisen huomioita. Toisaalta, eikö se juuri kuvaa sitä, millä tavalla me sovimme yhteen? Millä tavalla me olemme samalla puolella maailmaa, ja toisistamme ja toistemme havainnoista kiinnostuneita?

Kun on kohtaava suhde ja avoin vuorovaikutus, osa sen nautinnosta on kaikenlaisen löydetyn molemminpuolinen ja leikkisä jakaminen. Lukeminen on ajattelun ravintoa. Sen jakaminen on kuin yhdessä ruokailemista, sana sanalta tai yleisemmin selostaen.

Jos valitsee oikein kauniita tekstejä, niillä voi helliä.

Äänellä voi toista koskettaa. Kun minä luen rakastetulleni, ajattelen, että jokaisen sanan voi melkein silitellä perille. Tarina on tärkeä, mutta sanojen ääni – rytmi ja sävy – ovat melkein yhtä tärkeitä. Sellainen ääneen lukeminen on kuin kahlailua merenrannan sorapohjalla, josta vaahdon ja väikkyvän veden läpi poimii toiselle värikkäimpiä ja sydämenmuotoisimpia kiviä.

Ääneen toiselle lukiessa on lähellä toista. Toisen kuunteleminen on lähelle tulemista. Mielet lomittuvat kuin sormet toisiinsa.

Ja lukea toinen uneen, se tosiaan tuntuu suloiselta. Siinä on jotain jännittävällä tavalla intiimiä, kun läsnäolollaan ja äänellään saattaa rakastetun yli valveen ja unen rajan. Levon aika, suljen hiljaa kirjan yöpöydälle. Ja unessa kaikki painuu syvemmälle ja jäsentyy. Luetusta tulee elettyä. Tarinoista meidän tarinaamme.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun tämä rakkaus alkoi, minun oli vaikea saada siitä otetta. Minulla ei ollut sille oikeastaan edes nimeäkään, mutta tunsin selvästi, että hyvin suuret asiat olivat alkaneet liikkua tai että jotain vääjäämätöntä oli tapahtunut, minussa ja minulle. Koska en osannut itse selvittää itselleni, mitä ne asiat olivat ja mitä oikein oli tapahtunut, minun oli puhuttava ystävilleni. Puhuin arimmista asioistani, koska tarvitsin mahdollisuuden käsitellä ääneen ja jonkun toisen kanssa sitä, mikä ei omissa sisäisissä keskusteluissani selvinnyt.

Olen onnellinen, että minulla on nuo ystävät, joille saatoin tuolloin puhua.

Kun minä ymmärsin olevani rakastunut, ja kun se rakkaus sai kasvaa, syntyi uusi tarve puhua: halu jakaa sitä, mitä koin. Minä täytyin niin paljosta tunteesta ja koin, että minulle oli tapahtunut jotain niin erityistä, että siitä oli kerrottava jotain joillekin niistä ihmisistä, jotka olivat lähimpänä minua ja tuota naista, joka nuo tunteet sai syntymään. Minä myös halusin itseni ja meidän olevan totta maailmassa, ei vain keskenämme omassa kahdenkeskisessä suhteessamme. Syntyneen yhteyden kiinnittäminen ihmisiin ympärillämme oli sen näkyväksi tekemistä. He, jotka jakoivat ylitsepursuavan ilon minun kanssani, olivat tapahtuneen todistajia.

Rakastunut ihminen tarvitsee sellaista kannattelua. Rakkaus on voimallinen, mutta herkkä tila. Se tarvitsee suojelijoita, kannattelijoita, hymyileviä läheltä katsojia.

Kun järjestimme häät, halusimme kutsua sinne ihmiset, jotka olivat tulleet tavalla ja toisella osalliseksi meidän elämäämme, vaikka yhden iloisen ja tärkeän kohtaamisen tai sitten jatkuvan rinnalla kulkemisen verran: rakkauden juhlat, joihin ihmiset oli kutsuttu jakamaan meidän keskinäinen ilomme.

Ei onnea pidä piilottaa, piilossa se menee hukkaan tai haihtuu kuin henki ilmapallosta. Oma onni ansaitsee tulla jaetuksi ihmisten kanssa, jotka juhlivat sitä ja tanssivat pitkälle yöhön yhdessä onnellisten kanssa. Onnelliset ovat heitä, joiden onnen toiset ovat valmiita ilomielin jakamaan. Onnellisia ovat he, joiden kanssa jotkut haluavat oman syvimmän onnensa jakaa.

Viime vuosien mittaan olen silloin tällöin kokenut rakkauden tulvahduksia rakastettuani N.N.:ää kohtaan, jotka ovat yksinkertaisesti olleet enemmän kuin olen yksin voinut  pidellä. Silloin olen kiireesti lähettänyt viestin jollekulle sellaisella läheiselle ihmiselle, joka tuntee hänen hyvin,  ja kertonut miten ihana rakastettuni on, koska tokihan hänkin tietää sen. "N.N. on niin soma, että pakahdun!" ja ystävä jakaa kanssani sen ilon. Pakahdun kyllä, mutta hän pakahtuu tavallaan kanssani, ja se, että joku jakaa hiukan sellaista tunnettani, antaa minulle yhden todisteen siitä, että hyvä on totta.

Elämämme ympärille on kiertynyt myös aivan uusia ystäviä. He eivät ole tässä sattumalta. Me halusimme jakaa elämäämme ja pitää kodin oven auki ihmisille tulla. Heitä tuli, ihmeellisen hienoja ja yllättäviä ja mainioita. Heistä tuli ystäviä meille. Minusta tuntuu, että voimme elää rakkaus vapaasti näkösällä heille. Sellainen jakamisen lähtökohta on tehnyt näistä ystävyyssuhteista avoimia ja lämpimiä, samalla tavalla kuin niistä vanhoista ystävyyksistä, joiden kanssa olemme tässä tarinassamme vaeltaneet yhdessä alusta alkaen.

Kun olen punninnut sitä, kuinka arvokas elämässä on rakastumisen ja rakkauden ilo, minusta se on niin arvokas, että siitä on syytä kertoa avoimesti missä vain. Puhe rakkaudesta ja toisen ihmisen kanssa jaetusta ilosta asettuu vasten kaikkea muuta puhetta, jolla maailmaa halutaan täyttää: vasten huolipuhetta, surusta ja menetyksistä kertomista, puhetta uhkista, sairauksista, sodasta, kuolemasta. Ne ovat todellisia asioita, mutta niin on rakkauskin, rakastuneena oleminen ja kahden ihmisen leikit ja ilot. Niistä kertominen on rehellisyyttä elämää kohtaan. Rakastetun lumosta kertominen on rehellistä häntä, hänen lumoaan, minua itseäni ja elämää kohtaan.

Maailma kajahtelee vallasta puhumisesta, mainoksista ja maailmankatsomuksellisista saarnoista. Ei rakastetun ihme ja tämä rakkaus ole vähäpätöisempää kuin ne.

Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Minulle tämä rakkaus on totta, ja minä puhun rakkaudesta, koska voin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat