Kirjoitukset avainsanalla ihailu

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kun rakastaa toista, se on parempi sanoa selvästi ääneen. Kun ihailee kumppaniaan, on syytä kertoa siitä välittömästi.

Sanoilla on mahtava voima. Sitä käytellen rakastaja hurmaa rakastettunsa joka päivä. Hetket ovat kalliita. Niitä ei kannata tuhlata tuppisuuna, jos mielessä on toista kohtaa jotain lämmintä tai kuumaa.

Puhumisen merkityksestä jokainen on kuullut yllin kyllin. Me elämme siinä mielessä psykologisoitunutta aikaa, että jo yleisen perussivistyksen pohjalta ymmärretään, että tunteista puhuminen on välttämätöntä omalle hyvinvoinnille, ja omien tunteiden sekä tarpeiden sanoittaminen on elinehto parisuhteen terveydelle.

Kun jostain on pitänyt aloittaa, on tämän ensi vaiheessa keskitytty ongelmien ratkaisemiseen. Puheen paikka on varattu negatiivisten tunteiden ja pulmien käsittelyyn. Se on opittu, vaikka eivät kaikki itse juuri pukahtaisikaan.

Jos kyseltäisiin ihmisiltä kadulla heidän arviotaan siitä, mitä parisuhteessa pitää osata puhumalla ottaa esiin ja käsitellä, olen varma, että hämmästyttävän suuri enemmistö osaisi mainita ongelmat, pettymyksen aiheet, sen kaiken mikä harmittaa. Tätä varten on olemassa palvelukulttuurikin, ja kun pariskunnat sitten menevät terapeutin luo tai keskusteluryhmiin hakemaan apua ja puhumaan asioistaan, puhutaan ensinnä ongelmista ja kaikesta negatiivisesta.

Missä on suuri kansallinen ohjelma rakkauden ja intohimon kokemuksista puhumisen edistämiseksi?

Ei puhuminen parisuhteessa saa typistyä hankaluuksista selviämiseen. Minun oman kokemukseni perusteella ja ihmisiä ympärilläni seuraillessani parisuhteiden hyvinvointia edistäisi valtavan paljon se, että rakkaus- ja parisuhteiden osapuolet keskittyisivät sanomaan estoitta myönteiset tunteensa, mielipiteensä ja ajatuksensa toinen toisestaan.

Juttuhan on niin yksinkertainen, että sen merkityksen tajuaa silmänräpäyksessä: Kun katson kumppania vierelläni, ja tykkään siitä, miten hän kävelee mukavan ryhdikkäästi tai että hänen kätensä näyttää kauniin sirolta, tai hänen kasvojensa sivuprofiili kauniilta, niin jos kerron tämän hänelle, siitä tulee toiselle iloinen ja hyvä mieli.

On myönteinen asia, että toiselle tulee hyvä mieli. Kannattaa siis nähdä se vaiva, että avaa suunsa ja kertoo ääneen tuon mieleen juolahtaneen asian toiselle.

Maa on täynnä toisiinsa rakastuneita ja ihastuneita ihmisiä ja pariskuntia. Olisi siis luultavaa, että maan yleisimpiin puheenaiheisiin kuuluisi toisen ihanuuden kuvaileminen ja sanoittaminen. Onko teillä tuntuma, että näin on? No ei ole. Miksi ei?

Tuskin tilanne sellainen on, että ihmiset tietoisesti välttäisivät mielihyvän tuottamista toisilleen. Tuskin se on sellainenkaan, että täällä ihmiset eivät löytäisi rakkautensa kohteista mitään mainittavaa kauneutta tai miellyttävyyttä. Sitä vain ei ilmeisesti pidetä niin tärkeänä, että kauniiseen tunne- ja rakkauspuheeseen erityisemmin keskityttäisiin.

Mikäli näin on, se on yleinen ja kohtalokkaan paha virhearviointi. Paha ruokkii pahaa ja hyvä ruokkii hyvää. Tällaisenkin keittiöviisauden ihmiset yleisesti hyväksyvät. Negatiivisten viestien vähentämiseen varmasti kannattaa keskittyä seurustelu-, rakkaus- ja parisuhteissa. Entäs kannattaako hyvää ruokkia?

Ainakin minun rakastettuni on silmissäni niin kaunis ja seksikäs ja monitasoisesti ihana, että hänen ajattelemisensa, kuulemisensa, näkemisensä ja tuntoaistilla tuntemisensa synnyttää jatkuvia, voimakkaita tunteita ja huomioita. Minä kerron niistä hänelle. Sanottava ei lopu kesken.

Sitä varten yritän löytää ja ammentaa kielestä kaikki keinot kuvailuun. Uskallan arvella, että tämä rakkaussuhde on koitunut minun onnekseni ylipäätään juuri siksi, että olen kertonut hänelle varsin yksityiskohtaisesti siitä, mitä hänestä ajattelen ja miten hän saa minut tuntemaan, mihin kaikkeen se hänessä liittyy ja millä tavalla. Saman lienee kokenut kohdallaan moni, moni muukin.

Uskallan arvella niinkin, että tämän rakkaussuhteen onnellisuuden määrään, jaettuun läheisyyden tunteeseen, tunteen määrään ja voimakkuuteen vaikuttaa jatkuvasti myönteisesti se, että kerromme toisillemme jatkuvasti ja yksityiskohtaisesti niistä myönteisistä, kivoista, kutkuttavista tunteista ja ajatuksista, joita toisissamme herätämme. Tämäkin kokemus lienee universaali.

Rakkaussuhde on paratiisi, ja me puhumme sen täyteen kukkia ja paratiisilintujen laulua. Kukat kukkivat ja linnut laulavat niin kauan kuin puhumme toisillemme näin, tai ainakin on niin, että jos vaikenisimme, vaikenisi paratiisikin. Tuntuu tärkeältä, että saa elää paratiisissa. Siksi haluamme kiinnittää huomiota tällaiseen puheeseen. Paratiisissa ne ovat elämän tärkeimpiä asioita sanottavaksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Iltamyöhällä eilen meillä oli ihan hassu hetki. Vaikeasti selitettävää kyllä, mutta se alkoi puolisoni vitsailusta, johti painiin ja päätyi siihen, että nauroimme aivan katketaksemme. Kun vähän tokenimme, sanoin epäileväni, että hän oli suunnitellut asiaa ainakin minuuttien ajan, mutta hän sanoi saaneensa inspiraation sekunnin murto-osassa.

Sellaista on vähän väliä. Ehkä kerran parissa kuukaudessa tulee liki hysteerisen hauska hetki, semmoinen, johon vaan repeää aivan kokonaan. Se on jonkinlainen yhtaikainen vipsahdus. Hän kylvää sen siemenen ja sitten siitä puhkeaa naurupuu, vankka kuin tammi ja hapsuttava kuin palmu.

Mietiskelin tuota jonkin aikaa ennen nukahtamista ja totesin hänelle, että hän on kyllä ainutkertainen. Minusta hän on tälläkin tavalla erityinen. Ja minusta tuntuu erityiseltä, kun saan nauraa ja hullutella hänen kanssaan.

Erityisyys onkin tärkeää. Kukaan ei halua olla vaihtokappale, korvattavissa oleva.

Minun ystäväni kuvasi oman elämänvaihekriisinsä alkukohtaa hetkenä, jona hän seisoi perheen kivassa keittiössä illalla, tiskit olivat tiskattuina, asiat siististi ja kaikki tehtävät tehtyinä, ja hänet valtasi syvä kokemus siitä, että se kaikki säilyisi ja jatkuisi kivana ja siistinä, jos hänet vaihdettaisiin johon kuhun toiseen. Hän koki, ettei hänessä ollut jäljellä mitään erityistä.

Monesti parisuhdetta kuvataan eräänlaisena sokeutena, josta vähitellen parannutaan. Ensin ollaan sokeita kaikelle muulle kuin toisen ihmeellisyydelle ja ainutkertaisuudelle, ja vähitellen sitten aletaan nähdä, ettei hän niin erikoinen olekaan. Sitten nähdään toisen kaikki viat ja lopulta saatetaan sopuisasti tyytyä toisen tavallisuuteen, tuttuuteen ja turvallisuuteen. Taannoin luin jutun, jossa varoitettiin lataamasta liikaa odotuksia toisen varaan. Pitää olla erillisyyttä, koska kukaan ei voi vastata toisen kaikkiin toiveisiin ja odotuksiin. Lopulta toinen nähdään riisuttuna illuusioista ja siihen pitää varautua.

Minusta tuollainen ”järkevyys” on kokonaan väärä tulkinta ihmisen kohtaamisesta ja toisaalta lumoutumisen edellytyksistä. Se on myös hukassa oleva käsitys erityisyyden tunteen sekä käsitteen toiminnasta ja mahdollisuuksista.

Erityisyys toisessa ihmisessä paljastuu välittömästi, kun häneen keskittyy ja syventyy. Emmekä me sattumalta rakastu. Päinvastoin, rakastua voi vain niihin ihmisiin, joihin rakastuu. Siihen johtavat monet syyt. Ne ovat arvokkaita kuin happi ja vesi elämälle.

Jos on onnekas rakastuakseen, on minusta kaikki edellytykset säilyttää toisessa ne kaikki erityisyydet, jotka ovat hänestä tehneet minulle hänet. Niitä löytyy elämän kerroksien myötä myös lisää.

Toisen erityisyyksien ihaileminen ja niistä avoimesti nauttiminen tukee juuri niitä erityisyyksiä. Erityistä ei ole vain se, mikä toteutuu aniharvoin, vaan myös se, joka on yleisesti läsnä. Tavallisimpina toistuvat asiat ovat erityisiä – erityistä niissä on se, että ne ovat jatkuvasti esillä. Jos nyt sitten ajatellaan rakastettua ihmistä, hänessähän on jotain aivan erityisen ihanaa: piirteet ja huumori vaikka, hiusten sävy ja selän kaari, leikkaava äly, kyky saada aikaan tai haaveilla, laulun lahja, suuri sivistys, ystävällisyys, kehon lämpö ja niin edelleen, mitä vain kessäkin kellekin.

Niin pitkään kuin noita erityisiä tavallisuuksia vaalii, toinen on siinä keskellä arkea ihmeellisenä – erityisenä kerrassaan. Miten niitä vaalitaan? Samalla tavalla kuin mitä tahansa asiaa, joka on itselle arvokas ja rakas. Sillä tavalla monet näyttävät vaalivan mielessään jotain jalkapallojoukkuetta. Tai työtään, tai aatetta tai uskontoa. Sitä pidetään mielessä, katsellaan sisäisesti, näytetään kiinnittyminen siihen myös ulospäin tavalla ja toisella, juhlistetaan sitä.

Onko joku joskus kuullut joidenkin miesten keskustelevan siitä, että yhtä joukkuetta nyt voi kannattaa pari vuotta, mutta sitten se innostus häviää, ja pitää löytää jotain muuta tilalle? Ei koskaan! Viehtymys ja lumo säilyvät elävinä vuodesta toiseen, koska sitä puhuttelevaa erityisyyttä ravitaan, valitaan ja eletään osana omaa elämää.

Siten on myös rakastetun erityisyyden laita. Ja toisin kuin jalkapallojoukkueeseen, häneen ihailu välittömästi vaikuttaa. Kun saa kokea olevansa erityinen ja ihailtu, syntyy myönteisiä vaikutuksia. Tapahtuu kaikenlaista hurmaavaa inspiroitumista.

Suudelmia kaikille sadoille rakastettuni erityisyyksille.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aamut ovat aivan mahtavia. Unesta siirtyy valveeseen avaamalla ensin silmänsä ja sitten katseensa. Ensin havahtuu valoon ja sitten rakastettuun.

Aamun rauhallisessa hetkessä, siinä jonka ajan on vain aloillaan toisen vieressä ja oman painonsa tuntien sängyn sylissä, on maailma hetkeksi aivan pelkistyneenä: minä olen tässä ja vierelläni kauneus.

Kun katsoo toista aamulla, on kuin näkisi ensimmäisen kerran. Siinä samassa ihastuu uudestaan ensimmäisen kerran. Miten kaunis minun rakastettuni onkaan! Annan katseeni liikkua toisen piirteillä, hiuksilla, hahmolla, ja nautin siitä, miten kauneus sivelee minua. Kun katson suoraan silmiin, niin läheltä, että näen värien leikin iiriksillä, olen kauneuteen sukeltanut.

Minun suuri riemuni on hakea saman havahtumisen elämystä läpi päivän. Saan hyvin paljon onnea siitä, kuinka jokainen uudelleen näkemisen hetki tuottaa uudestaan kokemuksen kauneuden äärellä olemisesta. Siksi on ihanaa jakaa lounas, jos onnistuu. Kohdata töiden jälkeen. Nähdä kodin huoneissa liikkuessa uudestaan ja uudestaan toinen oviaukon kehyksessä, yhteisessä tilassa, päivänvalon eri vaiheissa ja yön hämärässä.

Käsittellisesti ottaen kauneus on ominaisuus, joka havainnon kautta synnyttää mielihyvän tunnetta havaitsijassa. Minulle rakastettuni on niin kaunis, että häntä havainnoidessani kylven mielihyvässä. Se puolestaan kytkeytyy onnellisuuteen. Haluan vaalia sitä ja varata sille aikaa.

Rakastetun näkeminen on mahdollisuus viipyä katselemisessa. Se on sellaista, että todella avaa katseen toiseen ja antautuu havaitsemaan. Kun katsoo toista nauttien, silloin täytyy - siis saa - katsoa kiirehtimättä toiseen hetkeen, ilman häiriöitä, ilman puhelinta toisessa kädessä, ilman näyttöruutuja, ilman omia kiireitä ja puuhia. Saa katsoa keskittyneesti, molemmat jalat tässä hetkessä, hämmästellen ja ihmetellen toista, nauttien kauneudesta. Kyse ei niinkään ole hetken pituudesta, vaan hetkestä itsessään, sen merkityksellisyydestä. Joskus katsomisen hetki on sekuntien mittainen. Joskus siihen on minuutteja, kymmeniä minuutteja keskittynyttä aikaa.

Toisen kauneus on myös sisäisen katselemisen kohde. Voin katsella maisemaa ikkunasta ja sisäisessä katseessa nähdä sen päälle limittyneenä rakastetun hahmon. Sisäinen katse tavoittaa sen yksityiskohtia ja viipyilee niissä. Sillä tavalla kuljettaa toista mukanaan sisällään, siinä rakastumisen paikassa, jonne hän minussa on astunut.

Sisäisissä mielikuvissa rakastettu on minun kuvani kauneudesta. Kun me sitten kohtaamme, hämmästyn joka kerran, kuinka paljon ihanampi ja kauniimpi hän on itsessään.

Olen miettinyt paljon tuota eroa. Sitä rikkaampana ja vivahteikkaampana ja yllättävämpänä toisen kauneus näyttäytyy ja välittyy, mitä avoimemmin silmin näen. En yritä katsoa nähdäkseni jotain tiettyä, vaan asetun näkemään: että hän voi elävänä, todellisena kokonaisena ihmisenä näyttäytyä minulle uudestaan ja uudestaan. Kokonaisena ihmisenä, persoonana, ajattelevana, kehollisena, historiansa kanssa ja tulevaisuuksineen hän on kaunis. Juuri hän, minulle.

Minä olen katsoja kauneuden äärellä, mutta katse onkin samalla avattu reitti minuun itseeni ja tuo toinen ihminen, jonka näen, järisyttää minun perustoitani. Katseessani minä tulen hänen koskettamakseen. Se on luova tapahtuma. Hän synnyttää minussa jotain uutta ja salaperäistä. Se on lahja.

Rakkaus ja meidän välisemme suhde antaa tämän mahdollisuuden. Käsittämättömän ihmeellinen etuoikeus! Olen todella, todella onnekas, kun juuri minä saan olla tämän kauneuden äärellä. Se tekee minut kiitolliseksi elämästä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat