Kirjoitukset avainsanalla huomaavaisuus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki alkaa tietenkin jo kaupasta, ja sitä ennen itse ajatuksesta. tehdä rakastetulle annos parasta ruokaa. Ruoan laittaminen toiselle ihmiselle ja sen jakaminen yhdessä on kenties alkuperäisimpiä ihmisolennon tapoja muodostaa yhteyttä ja vahvistaa suhteita. Myös nykyajan rakkauselämässä sillä on määräämättömän suuret mahdollisuudet.

Mutta kaupassakäynti siis, ja huolellisesti itse valikoitujen raaka-aineiden kokoaminen yhteen. Kauppakorissa katseltuna siinä on konkretisoituneena rakkaudellinen ajatus, sinänsä jo valmis kokonaisuus.

Ostokset puretaan meidän keittiöömme, meidän kotimme keittiöön, joka on lukuisten onnellisten yhteisten juhlien moottori. Nyt ruokaa laitetaan kuitenkin vain rakastetulle.

Otetaan kaikki tarvittava esille, ainekset reseptin mukaan, pari leikkuulautaa, parit veitset, laakea paistinpannu, kattila ja lävikkö, pieni japanilainen kulho. Kaikkiin keittiökaluihin liittyy muistoja, joita tulee mieleen, kun käsittelen niitä. Kattila esimerkiksi on Lohjalta, kun olimme ensimmäisellä yhteisellä kirpparikierroksella siellä suunnalla. Se oli ikkunassa esillä pääkadun alussa, kympillä. Kulhon puolestaan ostin, kun laitoin rakastetulleni ensimmäistä kertaa ruokaa kodissani. Silloin oli kaunis kesäkuun päivä.

Kattila laitetaan puolilleen vettä ja levylle. Sillä aikaa, kun se kiehahtaa, puolitan punasipulin ja kuorin yksikyntisen valkosipulin. Punasipulin puolikas silputaan hienoksi, valkosipuli kolmeen osaan odottamaan puristinta.

Vesi kiehuu nyt, laitan sinne kolme tyynyä leveitä riisinuudeleita. Kello käymään. Hämmentelen puuhaarukalla kiehuvia nuudeleita ja kahden minuutin kuluttua kaadan ne lävikköön juoksevan kylmän veden alle. Nuudelien jäähdyttyä jätän ne siihen valumaan.

Mittakuppiin mittaan vajaan ruokalusikallisen tamarinditahnaa, reilut kolme ruokalusikallista soijaa, yksi pienenpieni rawit-chili silppuna, kolme ruokalusikallista tummaa ruokosokeria ja puoli desiä kasvislientä ja hiukan limemehua. Sekoittelen niin, että sokerit liukenevat.

Sitten leikkaan silpuksi kaksi kevätsipulia. Ne kulhoon odottamaan ja päälle kourallinen paahdettuja cashew- ja maapähkinöitä ja kaksi kourallista ituja. Leikkuulaudalle jätän kahdeksaan lohkoon leikkaamani pienen ja rapean salaattikerän ja puoli nippua silputtua korianteria.

Pannulle tulee oliiviöljyä ja se kuumenee nopeasti – aina tässä vaiheessa tulee mieleen, että olisi taas ihanaa matkata yhdessä Välimerelle. Kaadan sipulisilpun ja puristan valkosipulin hetkeksi sihisemään öljyyn, vain siksi aikaa, että tuoksu irtoaa. Heti sen jälkeen pannulle lisätään salaatti, ja perään hiukan kuivaa valkoviiniä. Seison niiden ääressä ja katselen salaatin asteittaista kuultumista.

Kokatessani rakastetulleni ajattelen häntä. Keittäminen on hyvää aikaa mietiskelylle ja sisäisten kuvien katselulle. Se tarjoaa mahdollisuuden harkittuun puuhaan toista varten. Ajattelen esimerkiksi leikellessäni sopivia suupalakokoja, joista rakastettuni pitää, sopivaa mausteisuuden astetta samoin; teen parhaani mukaan, ja se tuntuu mukavalta. Teen hänelle.

Kun salaatin väri on muuttunut tietyllä tavalla tummemman ja pehmenneen vihreäksi, teen keskelle tyhjän tilan, siihen tilkka öljyä ja kaksi kananmunaa nopeasti hämmennettynä kokkeliksi. Tässä ruoassa on proteiinia, se antaa lihaksille rakennusainetta. Rakastan rakastettuni lihaksia.

Kaikki sekaisin nopein liikkein puuhaarukalla, ja uusi tila pannun keskelle, öljy, nuudelit ja kolmannes kastikkeesta. Sitten paistelen. Nyt tuoksut kasvavat uusiin mittoihin. Se on pieni ruoanlaiton ihme. Kaikella oli vielä hetki sitten oma tuoksunsa, nyt on jotain uutta, moninkertaista, ryöppy, jossa mukana on kaikki ja sellaista, mikä oli piilossa aiemmin.

Sekaisin, sekaisin, iloisesti pannulla mullin mallin, välillä lisää kastiketta viimeiseen pisaraan, ja kuumuus liittää kaiken yhteen. Huikkaan, että kannattaa valmistautua pöytään jo.

Kaadan pähkinät, kevätsipulit ja idut pannulle ja kääntelen ne seokseen. Annokset pannusta kahdelle lautaselle – lautaset eri sarjaa iloisuuden vuoksi. Korianteri kaiken päälle ja limestä lohkot annosten sivulle.

Rakastettuni istuu pöytään. Tarjoilen hänelle. Maailman parasta ruokaa, hän sanoo minulle.

Kokkaaminen on rakkauden nautinto.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jukka Granström

Rakkaussuhteessa, joka on hyvä, on sellainen piirre, että se saa ihmisen kokemaan, että hän on hyvä. Sitä sopii hetken aikaa miettiä.

Kaikki ihmissuhteet piirtävät omasta itsestä jonkinvahvuisen kuvan. Rakkaussuhteessa kuva on vahvin ja voimakkain, koska sellaisesta suhteesta odotetaan niin paljon ja siinä ollaan liikkeellä niin syvillä vesillä.

Meillä ihmisillä ei ole varsinaista oikeaa kuvaa siitä, miltä me näytämme ja millaisia me olemme – meillä on aina vain jokin käsitys. On käsitys ja kokemuksia, jotka omakuvamme piirtävät. Ei auta katsoa edes peiliin, sieltä kyllä katsovat takaisin kasvot ja koko vartalonmittainen hahmo peilautuu, mutta se, millaiselta se näyttää ja miltä se tuntuu, riippuu siitä millainen kokemus ja käsitys meillä itsestämme on.

Rakastaja antaa meille tuhdeimmat eväät sen käsityksen rakentamiseen.

Se, kuinka rakkaussuhteessa toisen itsetuntoa ja omakuvaa tukee ja rakentaa, on monimutkainen monien tekijöiden summa. Siinä ei ole loppupistettä, se on prosessi, joka jatkuu kaiken aikaa.

Minun rakastettuni käyttää minusta sanoja, joilla hän hellittelee minua, ja hän käyttää niitä joka päivä erilaisina yhdistelminä. Jokainen on kuin pieni kuva, joka tallentuu minuun. Ne muodostavat sitä optiikkaa, jonka läpi katson omaa kuvajaistani.

Hän koskettaa minua, ja ne kosketukset auttavat minut täyttämään tämän kehoni raamit. Se on mielenkiintoinen kokemus. Monesti sellaisena jaksona, jona joudun keskittymään töihin oikein kovasti tai olen pitkään voimakkaan paineen alla, minusta alkaa tuntua, että olen pienempi kuin olenkaan, kapeampi, ohuempi, harmaampi. Rakastetulla on kyky palauttaa minut koko raameihini. Hän kykenee antamaan minulle sellaisia rakkauden reality check -kokemuksia.

Tai kun teen asioita, kuten tässä vastikään tapetoin pari seinää; tein se hänelle ja hän kiitti ja kehui minua. Sellainen on arkista, mutta tavattoman arvokasta. Minusta tuntui aivan pätevältä.

Ihminen tarvitsee rohkaisua ollakseen omissa silmissään hyvä. Ja kun on omissa silmissään hyvä, sitä voi heijastaa ulospäin. Voi koettaa loistaa rakastetulleen ja näyttää hänelle, että ”katso, minä olen erinomainen ja tässä sinun kanssasi. Rakastan sinua kaikella hyvällä, mitä minussa on.”

Rakastaa, ja ravita toinen toistaan. Siten kasvaa kauneutta. Ja siitä iloa, ja sen varassa voi jo lentää.

 


Terveisin, J

Kommentit (2)

Ex vaimo
1/2 | 

Tässä kirjoituksessa ei mainittu vastavuoroisuutta. Onko vain naisen tehtävä auttaa miestä tuntemaan itsensä hyväksi ja päteväksi? Kuka saa vaimon tuntemaan itsensä hyväksi, jotta hän jaksaa kannustaa miestään?

Jaakko Kaartinen
Liittynyt10.1.2018

Kannustaminen ja toisen saattaminen kokemaan itsensä hyväksi ja päteväksi ei riipu miehen tai naisen roolista, se kuuluu kummalle tahansa ja kummallekin, kaiken aikaa. Se on koko ajan mahdollista, toisen huomioiminen sellaisella tavalla, jota hän sattuu tarvitsemaan. Samalla minusta on tärkeää, että kumpikin huomaa tarvitsevansa sitä ihailua ja kannustusta, osaa odottaa sitä toiselta, ja kun sellaista saa, nauttii siitä. Sikäli siis mies saa nauttia siitä, että saa kokea olevansa hyvä ja pätevä. Ja nainen saa nauttia olevansa hyvä ja pätevä. Ja jos puolin ja toisin ei saa sellaista kokea, siihen ei saa tyytyä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Tänään vaihdoin rakastettuni polkupyörän katkenneen vaihdevaijerin uuteen. Toisekseen kävin ostamassa taimia pihamaan suureen kukkapenkkiin, jonka olin ideoinut. Ajattelen sen kukkaan ehdittyään tuottavan paljon iloa meille.

Ilo alkaa jo, kun seuraan penkin istutusten kehittymistä ja ensimmäisiä nuppuja, nuppujen aukeamisia, teriöitä, perhosia niissä – ja kun jaan innoissani huomioitani rakastetulleni. Pyörän vaihdevaijerista on iloa vielä aikaisemmin, huomenna, vauhdin huumaa hänelle.

Tällaiset pienet arkiset askareet ja tekemiset ovat rakastamisen ruisleipää. Ne ovat rakastamisen moreeni. Rakastamisen punamultamaali. Rakastamisen kantatieverkosto.

Mitä enemmän ajattelen rakastamista, sitä enemmän minun tekee mieli istuttaa kukkia.

Erään kerran vuosia sitten, kun olin vasta palavasti rakastunut rakastettuuni, kirjoitin hänelle viestiin, että jos hän katsoo ikkunasta ulos torille, se on täynnä punaisia neilikoita. Ne ovat puhjenneet lumen keskelle minun askeliini, kulkiessani siinä ja häntä ajatellessani.

Olen rakastunut, joten näen kukkia kaikkialla. Niitä on kaikkialla! (Rakastettuni kylvämät orvokit ovat levinneet matoksi pihan rinteelle ja sen kallioiden kupeisiin.) Niin kuin rakastaminen on arkea, kukatkin ovat. Tästä näkökulmasta arki on ihanaa!

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, miten arvokasta minkäkinlainen tekeminen on. Rakastettuni on kannustanut minua esittäessäni idean siitä, että voisin käyttää aikaani enemmän yksityiskohtien tarkastelemiseen: esimerkiksi sen katselemiseen, miten tuuli vapisuttaa olemattoman pieniä lehtiä rantahiekassa kasvavassa matalissa kasveissa. Kun sellaiseen ohjaa huomiotaan, havaitsee loputtomat määrät kaunista, ja sen alkaa ottaa tosissaan, osana omaa elämäänsä.

Toinen juttu on tuo käsillä tekeminen. Vaihdevaijerin vaihtaminen on melko vähäinen juttu, mutta tarjoaa kyllä tilaisuuden ruuvailla auki, pujotella ja kiinnittää, tarkistaa ja säätää ruuveista ja vetimistä. Se on konkreettista, käsinkosketeltavaa suhdetta maailmaan. Apua rakastetun pulaan.

Minusta tuntuu, että tällaista tekemistä tarvitsee voidakseen hyvin. Kuten ruoanlaittokin, jossa yhdistyy sekä kauniiden asioiden tarkastelu (vihannekset, marjat ja hedelmät esimerkiksi) sekä käsillä tekeminen. Ja rakastetun kanssa jakaminen.

Joten ruisleipää, moreenia, punamultamaalia, kantateitä.

Ja siperiankurjenmiekkoja, unikoita, krasseja, ukonhattuja, päivänkakkaroita, joita tänään istutin. Ne ovat penkissään tuolla ja levittävät juuriaan. Sellainen mieli minulla on rakastamisestakin. Haluan että se kasvaa ja kukkii vahvasta mullasta.

Ihminen on sitä, mitä tekee. Ehkä tuollaisessa väittämässä on peränsä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Raskaan luokan parisuhdetaitojen rinnalla rakkauselämässä kasvaa pienten taitojen kirjava joukko.

Raskaan luokan taidot ovat sellaisia välttämättömiä taitoja kuten rehellinen tunteiden ilmaiseminen, toisen kuunteleminen, ääneen toiselle puhuminen, hellyyden jakaminen, seksi, empatia ja niin edelleen. Jos niitä ei hallitse kohtalaisesti, kriisiin joutuu.

Pienet taidot eivät ehkä ole samalla tavalla välttämättömiä selviytymiselle, mutta ne tekevät rakastavaisten elämästä hauskempaa, parempaa ja nautinnollisempaa. Ne ovat joko kummankin osapuolen henkilökohtaisia taitoja tai sitten yhteisiä, ja niitä voi kertyä jatkuvasti lisää pitkin elämää.

Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi vapaa leikkiminen, monipuolinen suullinen ilmaisu, vieraiden kielten taito (hassujen ja eroottisten kohteliaisuuksien esittämiseen), hyvä mimiikka (naurattamiseen), puutarhanhoidon tuntemus (yhteisten kukkien kasvattamiseen), ääneen lukeminen, muotokuvien tekeminen kameralla tai piirtämällä, persoonallisten syntymäpäivälahjojen keksiminen, hartiahieronta ja niin edelleen ja niin edelleen.

Nostan esimerkiksi hyvin pienen, mutta silti mukavan taidon muodostaa sydän kahvin maitovaahtoon. Olen itse harjoitellut sitä nyt kolmen vuoden ajan useana päivänä viikossa. Taito alkaa vähitellen olla hyppysissä arviolta puolen tuhannen kahviannoksen jälkeen.

Maitovaahtosydän vaatii muutamia hallittuja vaiheita. Kahvia pitää ensin olla sopivasti. Vaahdotettavaa maitoa sopiva määrä suhteessa kahviin. Vaahdotus pitää tehdä rauhassa ja sopivaan asteeseen. Vaahdotetun maidon kaataminen vaatii sopivan korkeuden ja vauhdin, ja lopuksi itse sydän huolellisuutta ja rauhallisuutta.

Taito voi vaikuttaa turhanpäiväiseltä, mutta olen itse todistanut, ettei se ole ollenkaan turha. Aamukahvin tarjoileminen toiselle tuottaa hyvän mielen molemmille. Maitovaahtosydänkahvin tarjoileminen tekee mielen vielä iloisemmaksi. Se on vähän kuin vaivihkaa kahvikupin ohessa ujutettu ”rakastan sinua” -lappu. (Sellaisten yllätyslappujen keksiminen, tekeminen ja toisen tavaroihin piilottaminen on muuten sekin tietysti sellainen pieni taito, jota kannattaa harjoitella.)

Tänä aamuna sydänkahvia tehdessäni tosiaankin siis mietin, kuinka moni mahtaa pitää tällaista touhua turhanpäiväisenä ja on halukas käyttämään saman ajan johonkin mielestään arvokkaampaan. Arvelin, että kenties monikin, mutta että se vain kertoo siitä, miten yksityisillä tavoilla rakkaussuhteiden onnelliset rituaalit ja kallisarvoiset tottumukset rakentuvat.

Tässä rakkaussuhteessa on löydetty pikku ihanuus maitovaahtosydänkahvista. Jossain toisessa jostain aivan muusta. Paremmuudesta ei hyödytä kiistellä. Pääasia on, että jotain löytyy, ja pariskunnat saavat iloa. Ja kyse on oikeastaan siitä, miten käyttää mitä tahansa taitojaan toisen iloksi.

Sen uskaltautuisin kuitenkin väittämään, että mitä enemmän löytyy ja mitä enemmän käyttää, sitä parempi. Hyvän ja hauskan ja onnellisen suhteen enemmän on aina selkeästi parempi.

Rakastettu ansaitsee mahdollisimman paljon, ihan kaiken! Ja ihmisen mieli ja mahdollisuudet ovat mittavat. Aina voi opetella jotain uutta tai entistä paremmin, jolla sitten voi toista riemastuttaa, hoitaa, sykähdyttää.

Miten mahtavan paljon kaikkea mukavaa toisillemme osaammekaan tehdä. Ja niinhän me haluamme tehdä, rakastetullemme. Vai mitä?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat