Kirjoitukset avainsanalla huomaaminen

 

Viikon ajan olen antanut itseni liikkua rakkauden merkkien lukemisen maastoissa. Erityisesti olen halunnut etsiä rakkauden mikromerkkejä - niitä, joita ei ole kirjoitettu isoin kirjaimin. Sellaisia merkkejä, jotka ei roihua eikä pakota pysähtymään. Uskon kyllä rakkauden roihuun ja suoriin rakkauden sanoihin, mutta nyt minua kiehtoo liekit, jotka ulospäin näyttävät pieniltä ja sanat, jotka eivät löydä muotoaan. Olen miettinyt elämää taaksepäin, kuunnellut ja katsellut tässä hetkessä olevaa, sekä kirjoitellut pieneen muistikirjaani huomioita.

Ensimmäinen muistiinpanoni: Matkaan menneeseen, aikaan, jolloin vierailun jälkeen lauantai iltaisin pakkauduimme vihreään Morrikseen. Hän asettui ovelle - pieni, hymyilevä nainen. Auto lipui pihaa hitaasti ja me vilkutimme siskon kanssa  takaikkunasta niin kauan kun hän näkyi, ihan viimeiseen vilkutukseen saakka. Minusta tuntui, että vilkuttamalla hän piirsi ilmaan suojaavan kehän ja siirsi maailmasta kaiken pahan. Ei hän puhunut koskaan paljoa, mutta kaikki näkyi hänessä. Opin lukemaan rakkautta hänen tavasta katsoa, naurusta tai kosketuksesta hiuksiini. Hän pakkasi usein mukaamme itse tekemää leipää. Vaikken leivästä niin välittänyt, mutta siitä, että leipäpakettia avatessa huoneeseen tulvi valtava määrä rakkautta, välitin. Hän on yksi elämäni merkittäviä rakkauden lukutaidon opettajia. Opin senkin, että rakkaus tuntuu.

Samalla kun muistelen häntä, tulee mieleeni lause, jonka kauan sitten kuulin ystävältäni: Rakkaus on käsi, joka hiljaa siirtää kohtalon syrjään. Kirjoitan sen muistikirjaani. Haluan palata lauseeseen uudelleen.

Toinen muistiinpanoni: Istuin kahvilassa ja selaan kirjaa "Rakkaus - Mitä tapahtuu huomenna ?" Kirjassa on eri kirjoittajien pieniä kuvauksia rakkaudesta. Yhdessä niistä kirjailija ja terapeutti Anja Snellman kirjoittaa: Hän on täynnä tunnetta. Siksi hän on rauhallinen. Hänen sisällään velloo. Siksi hän on erityisen keskittynyt. Hän ei levitä käsivarsiaan ja rohmua minua halaukseen, hän ei suukottele minua poskille, hän ei läpsytä kanssani ylävitosia...Läsnäolo huokuu hänestä kuin lämmin valo. Hän hengittää koko olemuksellaan.

Sanat osuvat. Nostan katseeni kahvilassa oleviin ihmisiin. Lämmintä valoa niin paljon.

Kolmas muistiinpanoni: Istun työkaverin kanssa bussissa pitkän koulutuspäivän päätteksi. Puolessa välissä Hämeenlinnan tietä  Helsinkiin, hän soittaa puolisolleen ilmoittakseen, että voi tulla vastaan. Hän puhuu hetken, lopettaa puhelun ja sanoo minulle, että voi miten ihanaa, siellähän se jo odottaa tien vieressä. Omissa rakkauden lukemisen höyryissäni sanon hänelle vähän dramaattisesti: Rakkauden merkkejä. Hän vastaa heti: Niin on. Ja työkaverini osaa lukea niitä, ajattelen.

Muistiinpanoja syntyy pitkin viikkoa, teen monenlaisia havaintoja ja tunnen sisälläni paljon lämpöä. Uskon, että osaan taas lukea rakkautta vähän herkemmin. Taidan jatkaa tätä. En ehkä kirjoita muistiinpanoja, mutta aion pysähdellä ja viipyillä rakkautta nähdessäni ja tuntiessani. Toivon, että uskalla sinäkin. Uskalla pysähtyä ja uskoa, että siitä ajasta ei mene sekuntiakaan hukkaan.

Me sanomme päivittäin useasti ”rakastan sinua”. Monen monta kertaa. Sen sanominen toiselle, ja kuuleminen toiselta, on sellaisen kahdenkeskisen maailman jatkuvaa luomista ja hoitamista, joka rakkaussuhde on.

”Rakastan sinua” on kovaa kamaa, kaikkea muuta kuin latteus. Sanomalla se ääneen uudestaan ja uudestaan tunnustaudutaan sekä itselle että toiselle.

Että yhdessä antaa toinen toiselleen rakastavaisten nimen, on rakkauden teko. Sanat ovat tekoja, rakkaudessa etenkin. Kuinka sitä esimerkiksi esittelee kumppaninsa uusille ihmisille? Minusta on hyvää tekevää sanoa, että ”tässä on ihana rakastettuni”. Se on rehellinen kuvaus, ja minä haluan vaalia tätä rakastavaisena olemista, jota elämme.

Vaaleanpunainen on vakavaa! Rakkaudentunnustusten merkitystä voi testata kysymällä, miksi ei niitä ääneen toiselle sanoisi? Haluaako ehkä käyttää sanojaan johonkin tärkeämpään? Mikä on tärkeämpää?

Minua ihmetyttää tämä: jos haluaa olla toisen ihmisen kanssa ja tietää, että toinen, kuullessaan kauniita sanoja kokee mielihyvää tai onnea jopa, niin miksi ihmeessä ei niitä hänelle sano? Hiljaisuudelle on varmasti henkilökohtaiset syyt. Mutta vaikenevan rakastajan syyt ja ajatukset kätkeytyvät hiljaisuuden taakse ja sinne ne jäävät selvittämättömiksi ja tuntemattomiksi. Rakentaako sellainen sitten läheisyyttä ja saako kipinöimään intohimoa?

”Rakastan sinua” on ääneen annettu lahja. Ja sen täsmentämisessä avautuvat loputtomat mahdollisuudet kuvata sekä itseä että toista tämän lahjan äärellä: rakastan sinussa sitä ja sitä. Rakkaus sinuun saa minut tuntemaan sellaista ja sellaista. Rakkautesi maistuu ja tuoksuu ja kuulostaa tältä ja tältä. Meidän rakkaudestamme herää näitä ja näitä ajatuksia ja mielikuvia.

Mitä kaikkea ”Rakastan sinua” tarkoittaa, sen kuvaamiseen tarvitaan kokonainen elämä.

Minusta sanat ovat aina olleet tavattoman kiinnostavia ja se, mitä ihmiset sanovat, vakavasti otettavaa. Sanat ovat ihmisen yritys kiinnittyä maailmaan nimeämisen ja käsitteiden kautta. Se, mitä sanotaan, mitä jätetään sanomatta ja millä tavalla, on aina merkityksellistä.

Rakastavaisten välillä kieli on yhteinen sidos ja silta minusta sinuun ja takaisin.

Totta kai merkityksiä ilmaistaan kaikella muullakin olemisella. Rakastelemiseen ei tarvita välttämättä sanoja ja valtavat määrät merkityksiä ja sisäisiä maisemia tulevat silti jaetuksi ja tajutuksi. Toisaalta, hyväillä voi sanoillakin niin että pyörryttää. Sanoilla pääsee toisen ihon pintaan, niillä voi lämmittää ja ravisuttaa toisen koko kehoa.

Miksei siis rakentaisi sanoistaan temppeliä ja puutarhaa meille asuinpaikaksi? Koettaisi parastaan?

Joka päivä toivon löytäväni kultaisen sanan ja kevääseen puhkeavan lauseen, jonka voin antaa rakastetulleni, jolla pidellä häntä hellästi, jolla juhlia ja ilotulittaa ja hurrata meidän rakkauttamme. Joka päivä olen tosin sidottu oman kieleni ja ilmaisuni rajoihin, mutta se ei estä kuljeskelemasta puheen äärillä etsimässä uusia tavuja ja äänteitä rakkauden kieleen.

Jospa voisin puhua hänelle niin, että puut puhkeaisivat kukkaan ja sataisi linnunlaulua!

Jokainen rakastaja on runoilija ja kirjoittaa olemisessaan ja puheessaan säkeitään rakastetulleen päivästä päivään sellaisina kuin ne hänestä syntyvät.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat