Kirjoitukset avainsanalla hauskuus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olen vähitellen päätynyt sellaiseen teoriaan, että punaisilla kengillä ja elämänilolla on jonkinlainen yhteys. Olen itse ostanut punaisia tennareita parinkymmenen vuoden ajan, koska värillä on voinut loihtia omaan itseen vähän puhtia ja hauskaa mieltä. Ne näyttävät tosiaan toimivan sillä tavalla – jos kävelee kadulla ja katse vaipuu alaspäin, punaisen vilahdus saa mielen heti nousemaan hitusen. Parhaimmillaan tuntuu, että kengät hehkuvat ja askelissa on tulta.

Ihmiset eivät ole sen kummempia kuin muutkaan elävät olennot, jotka sekä viestivät väreillä että reagoivat niihin. Punainen ei ole sattumaa.

Saapasjalkakissan saappaat olivat punaiset, ainakin siinä kirjassa, jonka kuvat muistan. Ja punaiset saappaat jalassaan se teki ihmeitä. Judy Garland kulki Ihmemaa Ozin läpi Technicolorin hehkuisissa rubiininpunaisissa kengissä. Otaksun, että seitsemän peninkulman saappaat olivat punaiset nekin.

Mutta varsinaisesti olen rekisteröinyt punaisten kenkien taian, kun olen nähnyt ne rakastettuni jalassa.

Siinäkin on taikaa. Siinä, jos jossain, on taikaa!

Minusta kaikki, mitä hän laittaa päälleen, on hyvännäköistä – koska se on hänen päällään. Rakastuneen katse vaeltelee rakastetussa. Hänen vaatteensa ovat viittauksia siihen rakastettuun ihanaan vartaloon, jonka ne sekä kätkevät että osin paljastavat. Olla rakastunut on olla sillä tavalla jatkuvasti janoinen ja nälkäinen.

Punaiset kengät ovat sen ihanuuden huutomerkki. Minun rakastettuni punaiset kengät, jotka ovat saappaat, näyttävät leikitteleviltä, hienosti julkeilta, räväköiltä, kuumilta. Ne näyttävät siltä, että elämä on mahtavaa ja ratkiriemukasta! Saapasjalkakissan buutsit.

Koko tässä elämässä on niin paljon asioita. Yhdessä päivässä täytynee olla kymmeniä tuhansia asioita, jotka päivän aikana tulee panneeksi merkille. Jostain syystä jotkut niistä tulevat läpi kuin tuhat volttia ja muuttavat koko päivän sävyn. Kuten yhdistelmä punaiset saappaat ja farkut ja rakastettu. Se, että joku sellainen tuntuu meissä niin kivasti, on elämisen lahjaa. Yksi yltäkylläisen rakkauden juonne.

Sitä saa olla iloinen, että saa näin elää ja innoittua. Sellaisestakin kuin punaisista kengistä rakastetulla.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Eilen illalla sattui jännittävä tapaus, joka kertoo jotain vetovoimasta ja ihastumisesta.

Olin kaupungilla liikkeellä, matkalla illanvietosta toiseen. Kahdeksan aikaan olin tavannut tanssiprojektin kautta tutuiksi tulleita ihmisiä Kallion suunnalla baarissa, ja keskustellut siellä vilkkaasti.

Meillä oli kiinnostavat keskustelut ja hyvä meininki, joten oli harmi lähteä varttia vaille kymmeneltä pöydästä ehtiäkseni juhliin, jossa olin sopinut olevani tasan aikaan olevani. Kun lähdin ovesta, kadulla tuli vastaan vielä yksi tuttu samasta porukasta. Hän meni ottamaan minun tuolini ja minä puolestani kävelin metrolle.

Olin lyhyeksi jääneestä tapaamisesta huolimatta mukavissa tunnelmissa. Ne saivat minut jostain syystä virittymään nuoruuteen ja ysäriin ja kuuntelemaan Massive Attackin kappaleita. Laskeuduin metron liukuportaita ja soitin Better Thingsiä. Kun metro oli Kaisaniemen kohdalla, alkoi Euro Child.

Musiikin ambienssi väritti kaikkea ympärilläni. Kun kuuntelee sellaisia kappaleita, joissa on tuollainen rauhallisen paksu syke ja äänimaisema sekoittuu kuulokkeiden läpi vuotaviin ympäristön ääniin, tulee elokuvallinen olo. Aavistuksen verran irtaantuu todellisuudesta, ovi on mukavasti raollaan kuvittelun puolelle.

Samalla kun liikuin kaupungin läpi tuossa musiikilla rakennetussa tunnelmakuplassa, luin pitkää ja kiinnostavaa artikkelia. Se koski asiakirjapaljastuksia Facebookin harjoittamasta eurooppalaisten poliitikkojen lobbauksesta yksityisyydensuojaa koskevan lainsäädännön valmistelun aikaan.

Artikkeli oli niin pitkä, että kun olin aloittanut sen lukemisen Sörnäisen metrolaiturilla, olin Kampissa ehtinyt vasta puoleen väliin. Siellä nousin metrosta, ja Euro Child korvissani, silmät luotuina artikkeliin puhelimessa kävelin liukuportaisiin.

Jännittävä tapaus tulee tässä vaiheessa.

Kävelin liukuportaissa ylöspäin, musiikki sykähteli, silmät olivat kiinni artikkelissa. Ohitin pari ihmistä vasemmalta. Ohittaessani kolmatta ja ajatellessani GDPR:n vaikutuksia, koin pienen säväyksen. Huomioni oli kiinni ihan muussa, mutta sivusilmin näin sellaisen vilauksen ihmisestä, jota olin ohittamassa, että koin voimakasta tarvetta vilkaista tarkemmin.

Se oli lähes vaistomaista reagointia sellaiseen tilanteeseen, jossa tuntee äkillistä vetovoimaa jossakussa. Siis se tilanne, jossa haluaa katsoa tarkemmin, millainen ihminen herätti sellaisen kiinnostuksen. Kun vaistomaisesti tajuaa, että tyyli, ryhti, piirteet, ilme, kaikki yhdistyvät jotenkin uteliaisuuden herättävällä tavalla ja sitä ei voi olla huomaamatta.

Kaikki tapahtui ihan silmänräpäyksessä: kävelin ylös – sivusilmään tarttui jotain, joka sai selkärangassa aikaan wow-efektin – oli katsottava tarkemmin, millaisen näköinen ihminen sellaista saa aikaan.

Je hei! Sehän oli rakastettuni! Minun vaistoni oli ollut oikeassa, se todella oli tosi vetovoimainen tyyppi – vetovoimaisin, jonka tiedän.

Se oli tosi hauska ja riemukas hetki. Olimme menossa samoihin juhliin, mutta satuimme samoihin liukuportaisiin.

Kun olimme suukotelleet, kerroin hänelle heti, kuinka olin ajatuksissani kavunnut portaita ja havahtunut siihen, että satuin juuri jonkun tosi hyvännäköisen vierelle, ja että oli pakko katsoa, millainen ihminen sellaisen vaikutelman saa aikaan.

Häntä nauratti, koska hän oli plarannut puhelintaan hänkin, ja ehtinyt tarkemmin katsomatta miettiä, että äh, kuka siihen vierelle nyt hidasti.

Mutta kun jatkoimme siitä juhliin yhdessä, kävi niin, että hän oikeastaan iski minut liukuportaissa. Olemalla vain oma itsensä.

Sillä tavalla hän alun perinkin teki.

“I walk in a bar and immediately I sense danger/ You look at me, girl, like i was some kind of, a total stranger”

On hykerryttävää huomata, millä tavalla hän saa tehtyä se uudestaan ja uudestaan. Hänessä on kaikki tuhat volttia ja tuhat syytä rakastua. Hän kirjaimellisesti saa minun pääni kääntymään.

Ajattelin, että just tätäkin on olla onnellisesti rakastunut.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Huokaisin aamulla rakastetulle, että hän on kerta kaikkiaan ihana. Oli niin mukavaa olla.

Oletko sä käynyt jonkin ihanuusakatemian, että sinusta on tullut näin ihana”, kysyin.

Joo, tämän avioliiton”, hän vastasi.

Se oli tietysti oikein kaunis vastaus. Hän sillä tavalla sirotti saamiaan ihanuuskehuja meidän molempien päälle.

Ajattelin samaa asiaa myöhemmin päivällä lisää. Tulin siihen tulokseen, että se oli häneltä tyypillisesti myös taitava oivallus. Ja minulla on samansuuntainen kokemus. Tämä avioliitto, tämä rakkaussuhde tuo minussa esille niitä kaikkia puolia, joita pidän itsessäni parhaimpina. Jos minussa on jotain ihanaa, se on tämän suhteen vahvistamaa ja syventämää.

Rakastettuni, ja tämä meidän välisemme suhde on minun suurin voimavarani. Tämä on minun näköalapaikkani elämän tärkeimpiin asioihin. Minä palaudun tässä, jos olen tullut uupuneeksi, jos olen väsynyt, tämä kannattelee minua.

Kaikenlaisessa elämän iloisessa ja riemuisassa, tämä rakkaussuhde heittää minua vielä korkeammalle. Tämä on kuin vahvistin, joka saa minut soimaan voimakkaammin ja helkkyvämmin.

Lisäksi minä voin kertoa asioistani ja kysyä kysymyksiäni avoimesti, ja pyytää neuvoa ja mielipiteitä. Rakastettuni jaksaa kuunnella ja vastata viisaasti.

Tämä on minulle verraton suhde. On hämmästyttävää, että on käynyt näin hyvin. Olen päätynyt siihen joukkoon, jolla on erittäin hyvä rakkaussuhde, parisuhde, avioliitto. Minulla tosiaan on ihanuusakatemia.

Me jotenkin vain sovimme toistemme seuraan näin hyvin. Meillä on sopivat ja riittävät valmiudet olla onnellisia, näinä kahtena ihmisenä ja yhdessä. Meillä sattuu olemaan kaksi samansuuntaista vapaata elämänasennetta.

Luin juuri loppuun Yuval Noah Hararin Sapiens-kirjan. Se on minusta sisällöllisesti epätasainen, mutta kyllä kiintoisa analyysi ihmisyydestä; siitä, mistä ihminen on tullut ja minne menossa. Kirjan loppupuolella Harari hieman kompastelee onnellisuuteen liittyvien näkökulmiensa kanssa, mutta tulee ohimennen ottaneeksi esiin asian, joka on varsin merkittävä. Se on yleinen tutkimusten antama viite siitä, että hyvissä parisuhteissa olevien ihmisten kokonaishyvinvointi on merkittävästi parempi kuin toimimattomissa.

Minun on vaikea mitata kokonaishyvinvointini määrää. Keksin elämästäni ja tekemisistäni monia asioita, jotka voisivat olla vielä paremmin tai aivan toisinkin. Mutta parisuhteen osalta saan kyllä täyden buustauksen hyvinvointiini.

Harari miettii sitäkin, että tekeekö parisuhde ihmiset onnelliseksi, vai päätyvätkö onnelliset ihmiset parisuhteisiin. Onnellisuuden ja parisuhteen välillä voidaan nimittäin todeta olevan vastaavuutta, mutta on hyvä kysymys, mikä johtuu mistäkin.

Ehkei tuohon ole yleistä vastausta. On vain yksittäisiä parisuhteita ja niiden uupumisia. Omalta osaltani jos pitäisi vastata, niin minä sanoisin, että minut tämä parisuhde on tehnyt onnelliseksi. Ja se on kaivanut minusta esille minun oman onnellisuuteni, ja kasvattanut ja vahvistanut sen uusiin mittoihin.

Tämä on nykyaikainen parisuhde liberaalissa maailmanajassa, jossa ihmiset voivat itse valita reittejään ja tehdä ratkaisuja. Toisin kuin suurimman osan ihmiskunnan historiasta, meidän ajassamme voi käyttää yksilön vapautta. Voi hakea mahdollisuutta tulla onnelliseksi. Voi löytää ihanuusakatemian. Kullekin on varmasti juuri omanlaisensa. Minulla on tämä, rakkauden Huvikumpu.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Muiden ihmisten seurassa, etenkin tuttujen ja ystävien seurassa katselen rakastettuani ihailevin silmin. On ilon aihe katsella ja seurata häntä. Minusta hän tuo valon huoneeseen, rakastettuni.

Silloin kun on kaveri- ja ystäväpiirissä, se valo kimmeltää vielä tavallistakin kirkkaampana; kun on muutenkin niin mukavaa.

Muiden kivojen ihmisten kanssa keskusteluihin ja olemiseen tulee lisää vivahteita ja suuntia, joihin kaikki sitten reagoivat – sillä tavallahan sosiaaliset tilanteet ja porukat toimivat. Kun seura on hyvää, kaikki nostavat toisiaan ylemmäs. Siten oleminen tulee paljastaneeksi rikkauttaan tavallista anteliaammin.

Sellaisessa rikkaassa sosiaalisessa hetkessä rakastettuni valo kimaltelee minulle niin ilahduttavana. Tykkään etsiä hänet katseellani muiden joukosta, tai vilkaista pöydän yli häneen, kun hän puhuu tai nauraa tai kuuntelee – on eloisa suloinen oma itsensä.

Siksikin minusta on niin mukavaa järjestää juhlia, että hän tekee juhlista juhlien arvoiset. Iloinen hulina syntyy käden käänteessä, kun hän on läsnä. Ihan totta, juhliin ei tarvita kuin kolme henkeä, jos hän on yksi heistä. Sellaiselta hän minusta tuntuu.

Tuo kysymys juhlista onkin minulle myös avainkysymys elämästä. Kuuluvatko juhlat siihen elämään, jota elää? Ovatko juhlat mahdolliset? Miten juhliin kykenee elämässään antautumaan?

Minulle juhlat ja rakastettuni kytkeytyvät yhteen. Hänen kanssaan voi kerta kaikkiaan juhlia – minulle hän on juhla.

Ja kun sitten juhlitaan, arkisen pienesti tai suuresti ja spesiaalisti, minulla on tämä ilo, että saan seurata häntä ja tulla häkeltyneeksi siitä, millainen hän on. Katselen häntä rakastajan silmin, sillä tavalla kuin rakastaja katselee rakastettuaan.

Minä viihdynkin juhlissa hyvin. Rakastettuni sanoo, että haluan aina olla loppuun saakka. Hänestä se johtuu minun luonteestani. Mutta ainakin yhtä suuri syy on tämä salaisuus, joka minulla on: että tykkään niin paljon olla juhlissa hänen kanssaan. Koska hän kimmeltää niin.

Hän kuuluu elämääni, ja hänen myötään juhlat. Olen rakastunut, ja juhlat ovat aina mahdolliset!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat