Kirjoitukset avainsanalla flirttailu

Rowan Gillespie The Kiss, Earlsford Terrace, Dublin, detalji teoksesta. Kuva: Jaakko Kaartinen

”On kivaa, että kun kirjoitat noita blogitekstejä, katsot mua aina tuolla tavalla”, rakastettuni sanoi viime viikolla. Olin juuri jäänyt katsomaan häntä pitkäksi aikaa, hakien inspiraatiota ja toisaalta silkasta katsomisen mielihyvästä.

Oli hauska kuulla, että katson häntä tuolla tavalla. En tullut heti kysyneeksi, millä tavalla ja miltä oikeastaan näytän katsoessani siinä. Mutta selvästikin minun ilmeeni oli tunnistettava ja ilmeinen.

Olen saanutkin kuulla moneen kertaan häneltä, että en ollenkaan osaa peittää ilmeitäni. Esimerkiksi meistä on hauskaa toisinaan istua baarissa ja katsella ihmisiä. Osa rakastettuni huvitusta on se, etten osaa katsoa asiallisesti vaivihkaa vaan olen aina vähän liian avosilmäinen. Toisaalta yritänkin aina olla mahdollisimman avoin. Pidän sitä hyveenäni.

Silloin siis, kun katson rakastettuuni kuin muusaa katsotaan, ihan varmasti myös näytän siltä. Ehkä se on vähän hassahtanut ilme, kenties hiukkasen hellyttävä. Avoin ilme se ainakin on, koska minulla ei ole mitään peiteltävää siinä katseessa.

Kerran kauan sitten istuimme myöhäisellä lounaalla keskitalven päivänä, aurinko oli jo laskemassa Helsingissä sataman taakse. Kumarruin pöydän yli ja katsoin häneen oikein tarkasti. Vaakasuora talven valo tuli aivan hänen takaansa, hiusten läpi, poskipäitä pitkin. Hän kysyi minulta, mitä tuijotan. Sanoin, että haluan katsoa niin, että muistaisin aina sen, miltä hänen kasvonsa siinä vastavalossa näyttivät.

Olin silloin alkanut katsoa häneen peittelemättä. Mitä enemmän katsoin, sitä enemmän näin. Sitä enemmän se minusta näkyi. Kun katsoin häntä rakastuvin silmin, hän luki minua kuin kirjaa.

Joskus alkuaikoina hän sanoi minulle, että olen kuin peura autonvaloissa, vähän järkyttyneenä katson kohti sitä, mikä lähestyy. Tunnistin hyvin kuvauksen siitä katseesta.

Minä rakastan nyt monien vuosien kokemuksella häntä ja katson rakastuneena häntä. Katson häneen kuin rakastettu katsoo rakastajaansa. Näissä katseissa minun silmistäni ja kasvoiltani voi lukea sen, miltä hän minusta tuntuu. Minä rakastan häntä silmät auki, katson häneen ja maailma ympäriltä säkenöiden hajoaa valkoiseen kohinaan.

Kun katson häntä kuin rakastaja katsoo rakastettua, varmasti hän näkee minussa kaikki odottamani tulevat hetket.

Paljon meistä kertoo se, miten me katsomme toiseen. Minä olen onnellinen, että tulen hänelle läpinäkyväksi katsoessani tuolla tavalla. Vaikken siis ihan tiedä, miltä se näyttää ulospäin, se tuntuu sopivan siihen, miltä minusta tuntuu sisälläni. Katse ja katsoja ovat hassahtaneesti yhtä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saint John's Lodge, Regents Park. Kuva: Jaakko Kaartinen

Nautin katsoa rakastettuani suoraan silmiin. Niissä on niin paljon kimallusta, suorasukaisuutta, lempeää suloisuutta, suloista lempeyttä, ilkikurisuutta, kipinää ja ukkosta, mittaavuutta ja hyväksyntää, syvyyksiä ja läheisyyttä. Hänen katseensa on tosi ilmeikäs ja elävä. Häkellyttävää kiinnittyä siihen omalla katseella.

Hän on tehnyt katseellaan minulle vaikka mitä. Hän on kaatanut minut katseellaan lattiaan. Siten kaikki tavallaan alkoi. Se oli syvä tumma katse, jonka hän loi. En ole koskaan toipunut siitä, enkä koskaan halua toipua siitä. Se oli niin tavaton kokemus minulle, että monesti kerron siitä vieraille ihmisillekin, joita olemme jossain tavanneet ja joiden kanssa olemme alkaneet juttusille. ”Tässä on rakastettuni, hän loi minuun yhden sellaisen tumman katseen, ja minun elämäni muuttui.”

Kerron sen aina uudestaan, koska se todella oli mitä ihmeellisintä.

Yleismaailmallinen kokemus. Rakastetun silmät ovat tunteiden polttopiste.

Kun aloin katsoa takaisin hänen silmiinsä ja hakea niiden katsetta aina kun mahdollista, havaitsin, että ne ovat mitä ihmeellisimmän väriset, yhdessä valossa vaaleammat, toisessa tummemmat, lähempää katsottuna hurmaavasti vihertävät.

Ensimmäisen kerran katsoin niihin aivan läheltä aivan syvälle talvisena aamupäivänä. Olin tullut häntä vastaan työhuoneeni ovelle, hän tuli pihan poikki kävellen pakkasilmassa. Siinä aamupäivän talvivalossa tuntui kuin olisin katsonut auringonpimennyksen aikaan suoraan aurinkoon ja hänen silmiensä iirikset kuin liekehtivä korona sen ympärillä.

En koskaan ollut nähnyt sellaisia silmiä.

Sittemmin olen monet kerrat katsonut aivan läheltä samaa ihmettä. Joskus se tuo minun mieleeni auringonkukat van Goghin maalauksesta. Kun katsoo aivan läheltä toisen silmiin, näkee silmien elävän, värin elävän. Minusta se on hurjaa, ihanaa ja hurjaa.

Eilen illalla hän oli aivan väsynyt nukkumaan mennessä. Kun annoin suukkoja hänen silmäluomilleen, ne tulivat niin raskaiksi, ettei hän saanut niitä auki enää. Sen sijaan hän hymyili mitä pehmeimmin. Rakas rakastettu ja hänen katseensa ja silmänsä liukuivat uniin, tavoittamattomiin sinne, minne en voi nähdä. Aamulla katse sitten tuikahti taas. Sydän hypähti, niin kuin se hänen katseestaan hypähtää.

Ihmetyksen, ylellisten ihmeellisyyksien lähteitä me voimme olla toisillemme. Ihan kaikki on tässä valmiina. Ihan katseen etäisyydellä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Raskaan luokan parisuhdetaitojen rinnalla rakkauselämässä kasvaa pienten taitojen kirjava joukko.

Raskaan luokan taidot ovat sellaisia välttämättömiä taitoja kuten rehellinen tunteiden ilmaiseminen, toisen kuunteleminen, ääneen toiselle puhuminen, hellyyden jakaminen, seksi, empatia ja niin edelleen. Jos niitä ei hallitse kohtalaisesti, kriisiin joutuu.

Pienet taidot eivät ehkä ole samalla tavalla välttämättömiä selviytymiselle, mutta ne tekevät rakastavaisten elämästä hauskempaa, parempaa ja nautinnollisempaa. Ne ovat joko kummankin osapuolen henkilökohtaisia taitoja tai sitten yhteisiä, ja niitä voi kertyä jatkuvasti lisää pitkin elämää.

Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi vapaa leikkiminen, monipuolinen suullinen ilmaisu, vieraiden kielten taito (hassujen ja eroottisten kohteliaisuuksien esittämiseen), hyvä mimiikka (naurattamiseen), puutarhanhoidon tuntemus (yhteisten kukkien kasvattamiseen), ääneen lukeminen, muotokuvien tekeminen kameralla tai piirtämällä, persoonallisten syntymäpäivälahjojen keksiminen, hartiahieronta ja niin edelleen ja niin edelleen.

Nostan esimerkiksi hyvin pienen, mutta silti mukavan taidon muodostaa sydän kahvin maitovaahtoon. Olen itse harjoitellut sitä nyt kolmen vuoden ajan useana päivänä viikossa. Taito alkaa vähitellen olla hyppysissä arviolta puolen tuhannen kahviannoksen jälkeen.

Maitovaahtosydän vaatii muutamia hallittuja vaiheita. Kahvia pitää ensin olla sopivasti. Vaahdotettavaa maitoa sopiva määrä suhteessa kahviin. Vaahdotus pitää tehdä rauhassa ja sopivaan asteeseen. Vaahdotetun maidon kaataminen vaatii sopivan korkeuden ja vauhdin, ja lopuksi itse sydän huolellisuutta ja rauhallisuutta.

Taito voi vaikuttaa turhanpäiväiseltä, mutta olen itse todistanut, ettei se ole ollenkaan turha. Aamukahvin tarjoileminen toiselle tuottaa hyvän mielen molemmille. Maitovaahtosydänkahvin tarjoileminen tekee mielen vielä iloisemmaksi. Se on vähän kuin vaivihkaa kahvikupin ohessa ujutettu ”rakastan sinua” -lappu. (Sellaisten yllätyslappujen keksiminen, tekeminen ja toisen tavaroihin piilottaminen on muuten sekin tietysti sellainen pieni taito, jota kannattaa harjoitella.)

Tänä aamuna sydänkahvia tehdessäni tosiaankin siis mietin, kuinka moni mahtaa pitää tällaista touhua turhanpäiväisenä ja on halukas käyttämään saman ajan johonkin mielestään arvokkaampaan. Arvelin, että kenties monikin, mutta että se vain kertoo siitä, miten yksityisillä tavoilla rakkaussuhteiden onnelliset rituaalit ja kallisarvoiset tottumukset rakentuvat.

Tässä rakkaussuhteessa on löydetty pikku ihanuus maitovaahtosydänkahvista. Jossain toisessa jostain aivan muusta. Paremmuudesta ei hyödytä kiistellä. Pääasia on, että jotain löytyy, ja pariskunnat saavat iloa. Ja kyse on oikeastaan siitä, miten käyttää mitä tahansa taitojaan toisen iloksi.

Sen uskaltautuisin kuitenkin väittämään, että mitä enemmän löytyy ja mitä enemmän käyttää, sitä parempi. Hyvän ja hauskan ja onnellisen suhteen enemmän on aina selkeästi parempi.

Rakastettu ansaitsee mahdollisimman paljon, ihan kaiken! Ja ihmisen mieli ja mahdollisuudet ovat mittavat. Aina voi opetella jotain uutta tai entistä paremmin, jolla sitten voi toista riemastuttaa, hoitaa, sykähdyttää.

Miten mahtavan paljon kaikkea mukavaa toisillemme osaammekaan tehdä. Ja niinhän me haluamme tehdä, rakastetullemme. Vai mitä?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Aloitimme talvella italian opiskelun yhtaikaa. Välimeren alueella osataan laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Kielenopiskelun ensimmäisiä verbejä olivat ”syödä” ja ”juoda”. Varsin pikaisesti tuli eteen tietysti myös ”rakastaa”. Syödä, juoda ja rakastaa, hyvä kolmiyhteys.

Rakastavaisten iloihin kuuluu ruokaileminen yhdessä, yhdessä jaettu pöytä, yhdessä murrettu leipä, yhdessä ostetut jäätelöt, yhdessä pidetyt ruokakutsut, yhdessä läpi lojutut pitkät sänkyaamiaiset, yhdessä valitut ravintolat ja yhteiset vuoroin toinen toiselle lahjaksi järjestetyt ravintolaillat, yhteinen nälkä, yhteiset karkit ja yhteiset ruokavaliosuunnitelmat.

Yhdessä syöminenhän on jo lähtökohtaisesti rakastuneiden asetelma: vastapäätä, kasvokkain, silmiin katsoen. Pöydän yli kurottaen toisen kättä ja vielä pidemmälle pientä suudelmaa.

Olen kirjoittanut ruoanlaittamisesta rakastamisena ja huomioimisena ja eroottisena runoelmana toiselle – rakastajat sängyssä nautitulla aamiaisella vastaleikattuja ananaksenpalasia yhteisestä kulhosta haarukoiden, niiden makeutta punniten (ja miten ne aina häviävät makeudessa sille, kuinka makea minun rakastettuni on!).

Haluaisin kirjoittaa myös pienen ajatuksen lounaista.

Lounaat ovat ihana mahdollisuus varastaa arkipäivä rakkaudelle. Lounasta edeltää sopiminen ja viestittely: monelta voitaisiin mennä… oletko jo vapaana… mikä paikka olisi hyvä… mitä siellä on tänään tarjolla… mentäisiinkö kuitenkin jonnekin uuteen paikkaan… no otetaan se-ja-se… missä tavataan… lähden nyt… kohta nähdään, rakas!

Työn keskelle raivatussa tilassa tapahtuu pyrähdys poikki kaupungin. Se on pieni matkustus, jolla on sykähdyttävä päämäärä. Muut ovat toimissaan, kaupunki elää elämäänsä, ja minä liu’n sen läpi kohti rakastettuani.

Tapahtuu kohtaaminen metron liukuportaan päässä, etuovella, keskellä katua, porttikäytävässä, ratikkapysäkillä, aulassa, kulmalla: loppumetrit rientäen ja syleily. Sitten on lounasravintolan oven avaaminen toiselle ja sisään astuminen.

Tässä olemme me, me kaksi olemme tässä yhdessä, tämä pari. Sitten haetaan pöytää – otetaan tänään tuo loosi ikkunaseinältä – ja voin auttaa hänen takkinsa pois ja seurata häntä salaattibuffettiin. Ruoka on jotakuinkin kelvollinen, yleensä kahvi huonoa, mutta seura parhain, ja ajaton aika, joka sen neljänkymmenen minuutin tai tunnin verran on käytössä; se on tavallisen elämän oikeaa onnea.

Kun palaan takaisin, se on minun mukanani, ja olen ravittu paremmin kuin vain ruoalla. Rakkauslounaita! Kohta on kevätvalo kirkkaimmillaan. Lounasravintoloiden ikkunoissa kimaltelee katuhiekan timanttipöly.

Forse si mangiamo il pranzo domani, mio amore.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat