Kirjoitukset avainsanalla eroaminen

Kuva: Mikko Huotari

Lähtökohtaisesti lähes jokaisen eksä on p..pää ja eksä on syystä eksä. Myös siis sinä ja minä. Minä olen saanut kuulla olevani myös itsekäs, ajattelematon, idiootti, tyhmä, vailla omaatuntoa oleva ja saatanasta. Ja mitä näitä nyt on. Sanoja joilla yritetään satuttaa ja satutetaankin.

Hyvin moni käy eron jälkeen sotaa eksää vastaan lasten kustannuksella. Usein sanotaan, että sotaan tarvitaan kaksi. Viime aikoina olen ajatellut kuulemani ja kokemani perusteella, ettei tuo ole totta. Usein on oikeasti niin, että se joka on kyennyt ja pystynyt kohtaamaan itsessään erossa haavoittuneen puolensa ja ottanut itsestään vastuuta, ei koe tarvetta sotia eksää vastaan vaan pyrkii hajottamisen sijaan rakentamaan. Sodankäynnistä on turha puhua. Kaikenlainen taisteluun liittyvän puheen voisi erojen yhteydessä muutenkin unohtaa. Haluan silti tässä tekstissä käyttää sota-sanaa, koska monesti erovanhemmuuden hoitaminen ja osapuolten henkinen olotila näyttää sodalta. 

Ja se joka ei ole käynyt ero- ja muita kipuja läpi, on se joka kerää sotavarustelua, pakenee omaan poteroonsa ja kerää ympärilleen vielä kavereitakin, jotka vahvistavat sitä, että ”sä oot kyllä niin oikeessa” ja ”toi toinen vois niin kattoo itteensä peilistä”.

Olo voi olla aika avuton ja turhautunut, kun on sellainen seinä vastassa, joka ei kuuntele, ei kykene aikuiseen viestintään vaan on reaktiivinen ja hyökkäävä.

Miten rakentaa hyvää erovanhemmuutta silloin, kun toinen on täysin kykenemätön ottamaan itsestään ja koko tilanteesta vastuuta?

Ole sinä se, joka katsoo itseään peilistä tosi tarkkaan. Oletko sinä se, joka pitää yllä henkilökohtaista sotaa? Jos olet, hae apua. Oletko itse niin haavoilla (jo lapsuudesta), että vahingossa kaadat eksäsi niskaan jotain, mikä ei hänen niskaansa kuulu? Ihan todella katso itseäsi ja omaa toimintaasi. Tarvitaan roppakaupalla nöyryyttä ja rohkeutta katsoa itseä raatorehellisesti ja myöntää, että ei hitsi, minä olen se, joka ei osaa tätä erohommaa. 

Jos sinä olet se, joka aidosti yrität rakentaa hyvää erovanhemmuutta, ole edelleen aikuinen. Mutta jos seinä on jatkuvasti vastassa, hae apua. Etsi ammattiapua niin pontevasti, että löydät ne oikeat auttajat. Sitä väsyy, jos on aikuinen ja pyrkii yksin kantamaan kaiken vastuun ja saamaan asiat lasten kannalta parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.

Asetu sen lapsen asemaan, jonka vanhemmat ovat asettuneet omiin poteroihinsa. Miltä tuntuu olla aukealla paikalla, jossa ei ole turvaa. Miltä lapsesta tuntuu se, kun heistä riidellään? Miltä tuntuu, kun vanhemmat ovat sodassa toisiaan vastaan? Eikö se lapselle tarkoita sitä, ettei heitä varten ole ketään? Lapsi ei tiedä, mihin suuntaan sodassa katsoisi. Ei tiedä, miksi on niin syyllinen ja ahdistunut olo eikä tiedä, kumpaa vanhempaa tai ketä uskoisi. Erosotien tantereilla on monta lapsisotilasta ja pieniä uhreja: haavoittuneita ja turvattomia pikkuaikuisia, jotka ottavat itsestään ja mahdollisista pikkusisaruksistaan liikaa vastuuta. 

Jos olet eronnut ja sinulla, teillä tai eksälläsi on erosota menossa, älä käytä tätä tekstiä häntä vastaan. Et tarvitse ulkopuolisia lyömäaseita vaan vastuullisuutta, hyvää tahtoa ja myötäelämisen taitoa. Rauhaa ja rakkautta, niillä eväillä eteenpäin.  

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Teen kaikenlaisia hyvinvointialan töitä. Yksi ihanimmista tehtävistäni on toimia eroseminaariohjaajana. Kouluttauduin tehtävään sen jälkeen, kun olin itse käynyt eroni jälkeen suomalaisen eroseminaarin. Itselleni eroseminaari oli käänteentekevä kokemus eropolulla. Tässä tekstissä haluan vähän avata sitä, mitä eroseminaarissa tapahtuu, koska työtavasta tiedetään yleisesti aika vähän siitä huolimatta, että Suomessa on eroseminaareja pidetty jo hyvin pitkään.

Eroseminaari on sanana sikäli harhaanjohtava, ettei sana seminaari oikein kuvaa sitä, mistä todella on kysymys. Kyse on 11 viikon vertaismatkasta saman kokeneiden kanssa. Kokoontumiset ovat tavallisesti kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Ryhmäkoko vaihtelee, mutta varmaan lähes jokaisen ohjaajan maksimiosallistujamäärä on noin 15 henkilöä/ryhmä.

Eroseminaari on tarkoitettu eron kokeneilla ja eroa harkitseville. Ohjelma on kuitenkin sellainen, että siitä hyötyisivät kaikki, jotka haluavat tulla tietoisiksi siitä, miten itse parisuhteessa käyttäytyy ja mitä vanhoja painolasteja saattaa kantaa mukanaan aina uusiin suhteisiin.

Vertaismatkalla käsitellään joka kerralla aina uusi teema. Eroseminaarissa puhutaan lapsuuden sopeutumiskäyttäytymisestä, surusta, vihasta, itsetunnosta, muutokseen sopeutumisesta, avoimuudesta, yksinäisyydestä, omasta rakkauskäsityksestä, seksuaalisuudesta ja lapsista erossa.

Tapaamisissa työtapoja vaihdellaan. Puhutaan koko ryhmänä ja pienryhmässä ja tehdään erilaisia toiminnallisia harjoitteita esimerkiksi kirjoittamalla. Tapaamisten välissä luetaan Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus ja tehdään eroseminaarin teemoihin liittyviä kotitehtäviä. Muitakin hyviä eroon liittyviä kirjoja on tarjolla, näistä voisin mainita Marianna Stolbown kirjat.

Eroseminaariryhmä on tietysti aina osallistujiensa ja ohjaajansa näköinen. Ohjelma on aina sama, mutta sävy aina erilainen, mutta kokemukseni mukaan aina hyvä ja rakentava. Jostain syystä vertaisuudessa on valtava voima – saman kokeneet ymmärtävät toisiaan tosi hyvin ja tietävät, miltä asiat tuntuvat.

Vaikka eroseminaari alkaakin aina aika surullisissa tunnelmissa, alkaa ilo yleensä leimata yhteistä matkantekoa ja hankalammat tunteet jäävät taka-alalle tai niiden voima alkaa laimentua. Aika parantaa jokaisen erosurun, halusi tai ei, mutta eroseminaari tarjoaa hyvän ja turvallisen paikan työstää eroa yhdessä vähän syvemmin. Erosta voi tulla oppimiskokemus ja hyvä kompassi mahdolliseen uuteen suhteeseen.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Selailen vanhaa valokuva-albumia. Kuvat ovat kellertäviä ja värit haalistuneita, mutta vakosamettihousujen punaisen värin erottaa selvästi. Miesten paksut viikset ja naisten tuuheat permanentit hymyilyttävät. Tuttujen kasvojen joukossa on muutama tuntematon. Kysyessäni saan hymyilevän vastauksen myötä nimiä tuttujen entisille seurustelukumppaneille ja ex-puolisoille. Katson kuvia, joista näkee, että hauskaa on ollut ja yhdessä on naurettu.

Jään pohtimaan kuvien nimettömiä kasvoja. Läheisteni ja tuttujeni elämään on kuulunut ihmisiä, joita sinne ei enää kuulu. Ihmisiä, joiden kanssa on istuttu kesäauringon lämmittämällä rantakalliolla ja naurettu. Ihmisiä, jotka ovat olleet joskus rakkaita ja tärkeitä. Ihmisiä, joiden kanssa on joskus jaettu kaikki ja nyt ei enää mitään - paitsi muistoja.

Pariskunnan erotessa useampi kuin kaksi ihmistä lähtee eri suuntiin. Lähipiiri ja sukulaiset eroavat samalla toisistaan. Parisuhteen päättyessä ystäviä, sukulaisia ja läheisiä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ympäriltä hajoaa koko maailma ja sen palasia keräämään tarvitaan auttavia käsiä.

Kun tukee ystävää erossa, samalla eroaa itse tämän entisestä puolisosta. Ystävästä, jonka kanssa on naurettu, itketty, saunottu ja juhlittu, tulee vähitellen kasvo valokuva-albumissa - tärkeä muisto. Kymmenen vuotta sitten haaveiltiin vierekkäisistä rivitaloasunnoista ja nyt kerrataan kuulumiset vaivautuneina maitohyllyllä. Lapset kysyvät: “Kuka se oli?”

“Yks tuttu.”

Olen surrut eroja salassa. Olen tiennyt, että ero on rakkaalle ihmiselle ainoa järkevä ratkaisu, mutta silti itkenyt ikävääni piilossa. Olen tiennyt, että näin pitää tehdä ja tukenut päätöksessä, mutta ollut pahoillani. Piilossa ja salassa siksi, että eroa läpikäyvän ei tarvitse eikä kuulu kantaa lähipiirinsä murheita.

Palaan vielä ajatuksissani valokuva-albumin kellastuneille sivuille ja mietin rakkaitani sekä niitä nimettömiä kasvoja. Toivon, että heillä kaikilla on elämässään asiat hyvin. Vaikka vuodet ovat vierineet ja kasvot vaihtuneet, ei ihmisellä koskaan ole liikaa muistoja, joissa istutaan kesäisellä rantakalliolla ja nauretaan.

 

Tätä kirjoittaessa soi:

https://www.youtube.com/watch?v=hLQl3WQQoQ0

[avatar]

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tavarat on kannettu uuteen asuntoon. Katsot laatikkoröykkiöiden keskeltä tuttuja esineitä vieraassa paikassa. Kaikki tuntuu vieraalta, väärältä. Ei sen pitänyt mennä näin. Ilta kääntyy jo yöksi, muttet siirry sänkyyn. Et pysty. Tiedät, ettei siellä nuku enää ketään toista. Mielummin istut vain hiljaa, oman elämäsi raunioissa.

Kun suunnitelmamme, unelmamme ja arkemme romahtavat ympäriltämme, tuntuu helposti kuin niiden rauniot vangitsisivat meidät sisällensä. Mutta oikeasti ne antavat ympärillemme tilaa. Kaikelle. Kasvulle, joka ei entisessä arjessa olisi onnistunut. Uusille mahdollisuuksille, kokemuksille ja seikkailulle. Kestää vain nähdä se kaikki. Täytyy odottaa, että romahduksen jäljiltä syntynyt pöly ehtii viimein laskeutua.

Jotain täytyisi hankkia, kun puolet omaisuudesta puuttuu. Ehkä jotain oikeasti oman näköistä. Vapauttavaa ja uudistavaa. Katsot tyhjiä koloja asunnossa ja mietit, että ehkä tästä sitten kuitenkin vielä kodin saa. Ja elämän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat