Kirjoitukset avainsanalla eroaminen

Teen kaikenlaisia hyvinvointialan töitä. Yksi ihanimmista tehtävistäni on toimia eroseminaariohjaajana. Kouluttauduin tehtävään sen jälkeen, kun olin itse käynyt eroni jälkeen suomalaisen eroseminaarin. Itselleni eroseminaari oli käänteentekevä kokemus eropolulla. Tässä tekstissä haluan vähän avata sitä, mitä eroseminaarissa tapahtuu, koska työtavasta tiedetään yleisesti aika vähän siitä huolimatta, että Suomessa on eroseminaareja pidetty jo hyvin pitkään.

Eroseminaari on sanana sikäli harhaanjohtava, ettei sana seminaari oikein kuvaa sitä, mistä todella on kysymys. Kyse on 11 viikon vertaismatkasta saman kokeneiden kanssa. Kokoontumiset ovat tavallisesti kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Ryhmäkoko vaihtelee, mutta varmaan lähes jokaisen ohjaajan maksimiosallistujamäärä on noin 15 henkilöä/ryhmä.

Eroseminaari on tarkoitettu eron kokeneilla ja eroa harkitseville. Ohjelma on kuitenkin sellainen, että siitä hyötyisivät kaikki, jotka haluavat tulla tietoisiksi siitä, miten itse parisuhteessa käyttäytyy ja mitä vanhoja painolasteja saattaa kantaa mukanaan aina uusiin suhteisiin.

Vertaismatkalla käsitellään joka kerralla aina uusi teema. Eroseminaarissa puhutaan lapsuuden sopeutumiskäyttäytymisestä, surusta, vihasta, itsetunnosta, muutokseen sopeutumisesta, avoimuudesta, yksinäisyydestä, omasta rakkauskäsityksestä, seksuaalisuudesta ja lapsista erossa.

Tapaamisissa työtapoja vaihdellaan. Puhutaan koko ryhmänä ja pienryhmässä ja tehdään erilaisia toiminnallisia harjoitteita esimerkiksi kirjoittamalla. Tapaamisten välissä luetaan Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus ja tehdään eroseminaarin teemoihin liittyviä kotitehtäviä. Muitakin hyviä eroon liittyviä kirjoja on tarjolla, näistä voisin mainita Marianna Stolbown kirjat.

Eroseminaariryhmä on tietysti aina osallistujiensa ja ohjaajansa näköinen. Ohjelma on aina sama, mutta sävy aina erilainen, mutta kokemukseni mukaan aina hyvä ja rakentava. Jostain syystä vertaisuudessa on valtava voima – saman kokeneet ymmärtävät toisiaan tosi hyvin ja tietävät, miltä asiat tuntuvat.

Vaikka eroseminaari alkaakin aina aika surullisissa tunnelmissa, alkaa ilo yleensä leimata yhteistä matkantekoa ja hankalammat tunteet jäävät taka-alalle tai niiden voima alkaa laimentua. Aika parantaa jokaisen erosurun, halusi tai ei, mutta eroseminaari tarjoaa hyvän ja turvallisen paikan työstää eroa yhdessä vähän syvemmin. Erosta voi tulla oppimiskokemus ja hyvä kompassi mahdolliseen uuteen suhteeseen.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Selailen vanhaa valokuva-albumia. Kuvat ovat kellertäviä ja värit haalistuneita, mutta vakosamettihousujen punaisen värin erottaa selvästi. Miesten paksut viikset ja naisten tuuheat permanentit hymyilyttävät. Tuttujen kasvojen joukossa on muutama tuntematon. Kysyessäni saan hymyilevän vastauksen myötä nimiä tuttujen entisille seurustelukumppaneille ja ex-puolisoille. Katson kuvia, joista näkee, että hauskaa on ollut ja yhdessä on naurettu.

Jään pohtimaan kuvien nimettömiä kasvoja. Läheisteni ja tuttujeni elämään on kuulunut ihmisiä, joita sinne ei enää kuulu. Ihmisiä, joiden kanssa on istuttu kesäauringon lämmittämällä rantakalliolla ja naurettu. Ihmisiä, jotka ovat olleet joskus rakkaita ja tärkeitä. Ihmisiä, joiden kanssa on joskus jaettu kaikki ja nyt ei enää mitään - paitsi muistoja.

Pariskunnan erotessa useampi kuin kaksi ihmistä lähtee eri suuntiin. Lähipiiri ja sukulaiset eroavat samalla toisistaan. Parisuhteen päättyessä ystäviä, sukulaisia ja läheisiä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ympäriltä hajoaa koko maailma ja sen palasia keräämään tarvitaan auttavia käsiä.

Kun tukee ystävää erossa, samalla eroaa itse tämän entisestä puolisosta. Ystävästä, jonka kanssa on naurettu, itketty, saunottu ja juhlittu, tulee vähitellen kasvo valokuva-albumissa - tärkeä muisto. Kymmenen vuotta sitten haaveiltiin vierekkäisistä rivitaloasunnoista ja nyt kerrataan kuulumiset vaivautuneina maitohyllyllä. Lapset kysyvät: “Kuka se oli?”

“Yks tuttu.”

Olen surrut eroja salassa. Olen tiennyt, että ero on rakkaalle ihmiselle ainoa järkevä ratkaisu, mutta silti itkenyt ikävääni piilossa. Olen tiennyt, että näin pitää tehdä ja tukenut päätöksessä, mutta ollut pahoillani. Piilossa ja salassa siksi, että eroa läpikäyvän ei tarvitse eikä kuulu kantaa lähipiirinsä murheita.

Palaan vielä ajatuksissani valokuva-albumin kellastuneille sivuille ja mietin rakkaitani sekä niitä nimettömiä kasvoja. Toivon, että heillä kaikilla on elämässään asiat hyvin. Vaikka vuodet ovat vierineet ja kasvot vaihtuneet, ei ihmisellä koskaan ole liikaa muistoja, joissa istutaan kesäisellä rantakalliolla ja nauretaan.

 

Tätä kirjoittaessa soi:

https://www.youtube.com/watch?v=hLQl3WQQoQ0

[avatar]

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tavarat on kannettu uuteen asuntoon. Katsot laatikkoröykkiöiden keskeltä tuttuja esineitä vieraassa paikassa. Kaikki tuntuu vieraalta, väärältä. Ei sen pitänyt mennä näin. Ilta kääntyy jo yöksi, muttet siirry sänkyyn. Et pysty. Tiedät, ettei siellä nuku enää ketään toista. Mielummin istut vain hiljaa, oman elämäsi raunioissa.

Kun suunnitelmamme, unelmamme ja arkemme romahtavat ympäriltämme, tuntuu helposti kuin niiden rauniot vangitsisivat meidät sisällensä. Mutta oikeasti ne antavat ympärillemme tilaa. Kaikelle. Kasvulle, joka ei entisessä arjessa olisi onnistunut. Uusille mahdollisuuksille, kokemuksille ja seikkailulle. Kestää vain nähdä se kaikki. Täytyy odottaa, että romahduksen jäljiltä syntynyt pöly ehtii viimein laskeutua.

Jotain täytyisi hankkia, kun puolet omaisuudesta puuttuu. Ehkä jotain oikeasti oman näköistä. Vapauttavaa ja uudistavaa. Katsot tyhjiä koloja asunnossa ja mietit, että ehkä tästä sitten kuitenkin vielä kodin saa. Ja elämän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash

Tällä viikolla Rakkauden roihulaiset bloggaavat voimabiiseistä. (Voit myös itse jakaa oman tarinasi somessa #voimabiisi).

Elän vahvasti musiikin kautta. Erilaiset kappaleet ja niiden sanoitukset ovat olleet läsnä elämäni riemuissa ja suruissa, niin parisuhteessa kuin yksin eläessä. Suurin merkitys voimabiisien olemassa ololla oli kuitenkin parisen vuotta sitten, tehdessäni aloitetta purkaa kihlaus ja muuttaa erilleen parisuhteesta, jossa oli yhä paljon rakkautta. Silloin merkittävimmäksi voimabiisiksi nousi voimauttavien erobiisien kuningattaren, Kaija Koon, Kuka sen opettaa.

Oon pitänyt kaiken takana
Kuvitellen, ettei huomenna
Edessä oo se kaikki ihan samana
Silmät kii
Etten luovu ja lipeä
Heikko kohta, se kipeä
Josta on kiellettyä multa kysyä

Joskus sitä tahtoo toivoa viimeiseen asti, ja vielä vähän pidempäänkin, että ehkä huomenna kaikki on toisin. Pian kaikki on taas helpompaa. Elää arkeaan ja toivoo, ettei keskustelut mene suuntaan, jota ei pysty käsittelemään. Suuntaan, johon ei tahdo itsekään avoimin silmin katsoa. Kysymyksiin, joihin ei pysty vastaamaan.

Antaisin itkun tulla
Mut kivitalo rakentaa täytyy nyt tomulla
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan ”Mä en yksin osaa”

Lähteminen pelottaa. Arki on muodostunut jaetuksi, yhteiseksi. Mitä siis jäiisi jäljelle? Kykeneekö niin edes elämään? Kuitenkaan joskus ei voi muuta kuin pelosta huolimatta sukeltaa syvälle tuntemattomaan.

Sun uutta elämää en enää osta
Se vanha likainen pöytä on varastosta
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sun uutta alkua en enää huoli
Levy, jossa on yksi ainoa puoli
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?

Sitä voi yrittää uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Joskus se toimii. Joskus uusi alku syntyy ja alkaa jotain kaunista, mutta joskus pöytää ei vain saa puhtaaksi. Joskus yrityksistä huolimatta levy jää toistamaan itseään. Joskus ei voi enää mitään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö suhteessa voisi olla rakkautta. Ja juuri se oli, ehkä tärkein asia, jonka kappaleesta sain. Ymmärrys, että joskus parisuhteet päättyvät rakkauden keskellä. Joskus rakkaus ei riitä korjaamaan kaikkea. Joskus ihmiset voivat välittää ja rakastaa toisiaan, mutta olla silti vääriä toisilleen. Rakkaus ei välttämättä kuole samoihin asioihin kuin parisuhteet. Joskus rakkaus täytyy tappaa itse.

Oon katsellut itseeni sivusta
Miettinyt montako askelta
Otan ennen kuin uskallan tän tajuta
Kuinka voin meidät jättää
Kun tuntuu, että maailma pitää nyt selättää
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan ”Mä en yksin osaa”

Joskus asiat näkee ikään kuin sivusta. Ne tuntuvat selviltä. Mentävä on. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Ihminen, kun ei pysty olemaan omassa elämässään vain sivusta huutelija. Hän joutuu olemaan myös se, joka joutuu luopumaan. Ei vain niistä haasteista ja kipua tuottavista asioista vaan mös kaikista kauniista ja iloisista hetkistä. Kaikesta, mitä ehti yhteiseen tulevaisuuteen unelmoida. Jotuu kohtaamaan kaiken sen surutyön ja uudenlaisen elämän, joka lähdön jälkeen odottaa.

Sun uutta elämää en enää osta
Se vanha likainen pöytä on varastosta
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sun uutta alkua en enää huoli
Levy, jossa on yksi ainoa puoli
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?

Montako kertaa mä kuuntelin lupausta
Et elämä uusi alkaa
Ja lopulta istun taas autossa yön meidän pihalla
Ja odotan aamun valoa

Kaikenlaisia lupauksia tulee annettua ja kuunneltua. Toiselle ja toiselta, mutta myös ennen kaikkea itselle. Luvattua itselle, että paremmat ajat ovat aivan nurkan takana, vaikka kerta toisensa jälkeen on oppinut, ettei voi sitä luvata. Syyn ei tarvitse olla kenenkään. Asiat vain ovat niin ja siksi sille ei, ehkä mitään voikaan. Se on kuitenkin vaikeaa hyväksyä, joten saattaa pitkään luvata asioita, jotka eivät oikeasti ole enää omissa käsissä.

Sun uutta elämää en enää osta
Se vanha likainen pöytä on varastosta
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sun uutta alkua en enää huoli
Levy, jossa on yksi ainoa puoli
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?

Vastausta siihen, kuka opettaa rakkauden lopettamisen, ei löydy. Kuitenkin jossain elää luottamus, että joskus se loppuu. Jotenkin se tapahtuu. Jotenkin tuntemattomaan sukeltaminen pääättyy onnellisesti. Löytyy uusi tapa elää elämää. Tapa, joka voi olla lopulta eheämpi ja paremmin voiva kuin se, jota joskus piti ainoana todellisuutena. Pääsee huomaamaan, että yksinkin osaa ja voi jopa kukoistaa.  Sen kaiken olen saanut huomata itsekin. Lopetetun rakkauden ei myöskään tarvitse jäädä viimeiseksi, vaan joskus voi löytyä sellainenkin rakkaus, joka pystyy kasvamaan ja kukoistamaan. Itse eron hetkellä kaikki se kaikki tuntuu kuitenkin kaukaiselta ja kipu sekä pelko läheiseltä, mutta onneksi niihin hetkiin on voimabiisejä.

(Jos tarvetta on niin suosittelen tutustumaan Kaija Koon tuoantoon laajemminkin. Voit löytää vastauksia siihen, miksi nimeän häntä voimauttavien erobiisien kuningattareksi)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat