Kirjoitukset avainsanalla erityisyys

Kuva: Jaakko Kaartinen

Eilen illalla sattui jännittävä tapaus, joka kertoo jotain vetovoimasta ja ihastumisesta.

Olin kaupungilla liikkeellä, matkalla illanvietosta toiseen. Kahdeksan aikaan olin tavannut tanssiprojektin kautta tutuiksi tulleita ihmisiä Kallion suunnalla baarissa, ja keskustellut siellä vilkkaasti.

Meillä oli kiinnostavat keskustelut ja hyvä meininki, joten oli harmi lähteä varttia vaille kymmeneltä pöydästä ehtiäkseni juhliin, jossa olin sopinut olevani tasan aikaan olevani. Kun lähdin ovesta, kadulla tuli vastaan vielä yksi tuttu samasta porukasta. Hän meni ottamaan minun tuolini ja minä puolestani kävelin metrolle.

Olin lyhyeksi jääneestä tapaamisesta huolimatta mukavissa tunnelmissa. Ne saivat minut jostain syystä virittymään nuoruuteen ja ysäriin ja kuuntelemaan Massive Attackin kappaleita. Laskeuduin metron liukuportaita ja soitin Better Thingsiä. Kun metro oli Kaisaniemen kohdalla, alkoi Euro Child.

Musiikin ambienssi väritti kaikkea ympärilläni. Kun kuuntelee sellaisia kappaleita, joissa on tuollainen rauhallisen paksu syke ja äänimaisema sekoittuu kuulokkeiden läpi vuotaviin ympäristön ääniin, tulee elokuvallinen olo. Aavistuksen verran irtaantuu todellisuudesta, ovi on mukavasti raollaan kuvittelun puolelle.

Samalla kun liikuin kaupungin läpi tuossa musiikilla rakennetussa tunnelmakuplassa, luin pitkää ja kiinnostavaa artikkelia. Se koski asiakirjapaljastuksia Facebookin harjoittamasta eurooppalaisten poliitikkojen lobbauksesta yksityisyydensuojaa koskevan lainsäädännön valmistelun aikaan.

Artikkeli oli niin pitkä, että kun olin aloittanut sen lukemisen Sörnäisen metrolaiturilla, olin Kampissa ehtinyt vasta puoleen väliin. Siellä nousin metrosta, ja Euro Child korvissani, silmät luotuina artikkeliin puhelimessa kävelin liukuportaisiin.

Jännittävä tapaus tulee tässä vaiheessa.

Kävelin liukuportaissa ylöspäin, musiikki sykähteli, silmät olivat kiinni artikkelissa. Ohitin pari ihmistä vasemmalta. Ohittaessani kolmatta ja ajatellessani GDPR:n vaikutuksia, koin pienen säväyksen. Huomioni oli kiinni ihan muussa, mutta sivusilmin näin sellaisen vilauksen ihmisestä, jota olin ohittamassa, että koin voimakasta tarvetta vilkaista tarkemmin.

Se oli lähes vaistomaista reagointia sellaiseen tilanteeseen, jossa tuntee äkillistä vetovoimaa jossakussa. Siis se tilanne, jossa haluaa katsoa tarkemmin, millainen ihminen herätti sellaisen kiinnostuksen. Kun vaistomaisesti tajuaa, että tyyli, ryhti, piirteet, ilme, kaikki yhdistyvät jotenkin uteliaisuuden herättävällä tavalla ja sitä ei voi olla huomaamatta.

Kaikki tapahtui ihan silmänräpäyksessä: kävelin ylös – sivusilmään tarttui jotain, joka sai selkärangassa aikaan wow-efektin – oli katsottava tarkemmin, millaisen näköinen ihminen sellaista saa aikaan.

Je hei! Sehän oli rakastettuni! Minun vaistoni oli ollut oikeassa, se todella oli tosi vetovoimainen tyyppi – vetovoimaisin, jonka tiedän.

Se oli tosi hauska ja riemukas hetki. Olimme menossa samoihin juhliin, mutta satuimme samoihin liukuportaisiin.

Kun olimme suukotelleet, kerroin hänelle heti, kuinka olin ajatuksissani kavunnut portaita ja havahtunut siihen, että satuin juuri jonkun tosi hyvännäköisen vierelle, ja että oli pakko katsoa, millainen ihminen sellaisen vaikutelman saa aikaan.

Häntä nauratti, koska hän oli plarannut puhelintaan hänkin, ja ehtinyt tarkemmin katsomatta miettiä, että äh, kuka siihen vierelle nyt hidasti.

Mutta kun jatkoimme siitä juhliin yhdessä, kävi niin, että hän oikeastaan iski minut liukuportaissa. Olemalla vain oma itsensä.

Sillä tavalla hän alun perinkin teki.

“I walk in a bar and immediately I sense danger/ You look at me, girl, like i was some kind of, a total stranger”

On hykerryttävää huomata, millä tavalla hän saa tehtyä se uudestaan ja uudestaan. Hänessä on kaikki tuhat volttia ja tuhat syytä rakastua. Hän kirjaimellisesti saa minun pääni kääntymään.

Ajattelin, että just tätäkin on olla onnellisesti rakastunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Lepäilin työpäivän jälkeen päiväpeitteellä, ja mietin, että jos kertoisin jotain rakastetustani, mitä se olisi. Melkein saman tien ajattelin inspiraatiota. Hän on minun inspiraationi. Innoittajani, innostajani.

Kun ajattelen häntä, voimistun. Kun katselen mielessäni hänen kasvojaan, minun tekee mieli nousta ylös ja alkaa johonkin fiksuun tekemiseen. Kun ajattelen häntä, jaksan nähdä vaivaa ja ahkeroida. Minusta tuntuu, että hän on läsnä siellä, missä olen, ja pitää kättään kevyesti olkapäälläni; se pitää minut liikkeessä ja ajatukset elävinä.

Olen ollut rakastuneena kohta seitsemän vuotta, ja hän on vaikuttanut minuun kaiken aikaa. Vaikutus, inspiraatio; minua kiehtoo tämä voimakas sidos, jonka rakastumisessa on hänestä minuun punoutunut. On nautinnollista ja hienoa olla inspiroituna.

Olen katsellut, miten hänen vaikutuksensa on avannut minun sisälläni ikkunoita ja kokonaisia uusia huoneita. Minä olen kasvanut ja elävöitynyt hänen vaikutuksestaan. Olen sanonut hänelle, että hän on kuin kevät ja kesä minulle. Kuljeskelen kevätkesässä.

Jostain syystä juuri hän kaikista ihmisistä on minulle tällainen. Minua inspiroivat monet vaikuttavat ihmiset, monet läheiset, ystävät ja tutut, mutta hänen vaikutuksensa on aivan omanlaisensa.

Tällaiset kokemukset tekevät rakkauselämästä vähän mystisen. Ei voi olla ihan varma, kulkeeko myyttien maisemissa vai aamumetrossa, kun tuntee itsensä sisällä toisen ihmisen pyörteilevän vaikutuksen. Hieman kuin olisi saanut supervoiman: rullaportaissa nostaa kasvonsa ylös kohti odottavaa valoa, sen sijaan, että tuijottelisi kengänkärkiinsä.

Tekee mieli oppia lisää ja kiinnostua kaikesta uudesta, tehdä jotain hyvää ja kokea maailmaa entistä enemmän. Se inspiraatio on vähän kuin myötätuuli, lämmin ja tukeva myötätuuli.

On kai aika klassinen tapa kuvata rakastettuaan inspiraation lähteeksi. Sitä varmemmin siinä on jotain yleisestikin osuvaa. Se on sitä paitsi ehkä aika viisas kuva suhteesta rakastettuun: oman erinomaisuuden, pätevyyden ja itseriittoisuuden luulojen voi antaa karista toisen edessä, ja avoimin mielin antautua inspiroitumaan. Se, miten toinen itseen vaikuttaa, sitä ei koskaan itse voisi saavuttaa.

Inspiraatio on rakastetun lahja rakastajalle.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Wonderwoman

Olin tänään esityksessä, jossa piti valita yksi asia, jonka uskoo säilyvän tulevaisuudessa. Ensin ajattelin, että alumiini, mutta sitten sanoin, että rakkaus, koska jos elämä säilyy, tulevaisuudessa, säilyy rakkauskin.

Rakastaminen on paras asia minussa. Ihmisessä on monia hyviä ja ihania puolia. Erinomaisia ominaisuuksia. Kaikenlaisia kyvykkyyksiä. Mutta suurin kaikista on rakkaus. Ehkä sen väkevyyden takia, tai siksi, miten se kykenee muuttamaan todellisuuden toiseksi ja tekemään kaiken sen, mitä rakkaus tekee.

Mikään muu ei kykene siihen, mihin rakkaus kykenee. Ajatelkaapa sitä.

Kaikkien rakkauden variaatioiden ja muotojen joukosta minulle ja rakastetulleni on kehkeytynyt tällainen rakkaus kuin meillä on. Millainen se on? Sellainen, että haluaisin sen säilyvän tulevaisuuteen ikuisesti.

Viime viikonloppuna mietin mökkilaiturilla istuessamme, että on todella harmi, että ihmiselämä on niin lyhyt kuin se on. Koska tämä erityinen rakkauden tunne, jota minä tunnen ihmeelliseen, alati yllättävään, ainutlaatuiseen rakastettuuni, on kerta kaikkiaan ainutlaatuinen sekin. Se on olemassa vain sen aikaa kuin minäkin.

Tämä on minut eläväksi tekevää, kutittavaa, sivelevää, syvää, pyörteilevää, kohisevaa rakkautta, jota minä tunnen. Se on aivan ihmeellinen evoluution välitulos.

On tarvittu lähes ääretön, katkeamaton ketju tapahtumia universumin alusta saakka – alkaen tämän galaksin ja aurinkokunnan muodostumisesta ja elämän ilmaantumisesta maapallolle – jotka ovat johtaneet tähän rakkauteen, jota minä tunnen rakastettuani kohtaan, ja minun kykyyni tuntea tätä rakkautta ja hänen kykyynsä vastaanottaa minun rakkauteni tällaisena kuin se on.

Joten mietin, mökkilaiturilla, kaislikon kupeessa, että koska tämä tuntuu niin hienolta jutulta, olisipa mahdollista säilyttää jotain tästa rakkaudesta ikuisesti.  

Ajattelen, että rakkaus, rakastuminen ja rakastaminen säilyvät tulevaisuuteen.

Tietääkseni alumiinikin säilyy. Alumiinituotteiden pinta oksidoituu jotenkin sillä tapaa, että se lopulta lähes ikuisesti suojaa alumiinia hajoamasta. Siinä säilyy siis ihmisen kädenjälki.

Jospa voisi pakata alumiinisen purkin minun ja rakastettuni rakkaudella. Silloin siinä alumiinipurkissa säilyisi ihmisen kädenjäljen lisäksi myös meidän sydänjälkemme. Purkki säilyisi ehkä läpi sadat tuhannet ja miljoonat vuodet. Se olisi sopivampi kesto sille, mitä olen tässä rakkaudessa löytänyt ja miltä se tuntuu. Kuin Voyager-luotain, se rakkaus-alumiinipurkki matkustaisi läpi avaruuden ikuisuuden kaltaisten välimatkojen, ja oudot uudet tähdet tuikkisivat sille.

Rakastuminen ja rakastaminen ovat suunnattoman arvokkaita asioita. Ne ovat lähes epätodennäköisiä ja saavuttamattomia. Mutta sitten ne yhtäkkiä tapahtuvat! Hän on tässä. Mahdottomasta tulee mahdoton. Love works it’s magic.

 

Terveisin, J

 

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Kaikkien ulottuvilla se on, tuo rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen. Useat kuitenkin ohittavat, ylittävät tai alittavat mahdollisuutensa tehdä tietoisesti oikeutta tuolle elämää antavalle asenteella , rakkaudelle. Kukin on tässä sidottu kasvamiseensa ihmisenä. Vaatii nöyryyttä tunnustaa tarvitsevansa toista, suostua vastaanottamaan ja uskoa voivansa antaa rakastetulleen jotain merkitsevää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kun ensimmäistä kertaa menimme syömään yhdessä, lounasta, ihastuin rauhalliseen tapaan, jolla rakastettuni ottaa oman aikansa. Minulle jäi vaikutelma, että aika tottelee häntä eikä toisin päin kuten meillä muilla. Ihmettelin, miten hän kykenee siihen. Sittemmin tajusin, ettei kyseessä ole mikään temppu, vaan se, millainen hän on. Hän ottaa aikansa itselleen. Se on jonkinlaista sisäistä itsemääräytymisen halua ja kykyä, joka vaikuttaa minusta aika harvinaiselta.

Se sama asia tekee minuun vaikutuksen yhä. Hänen persoonansa tekee minuun vaikutuksen.

Nyt me elämme yhdessä ja meidän tapamme olla ovat limittäin ja lomittain toistemme arjessa ja jokaisessa päivässä. Siinä mielessä haluaisin, että olisi koko ajan loma tai viikonloppu, että voisin koko ajan keskittyä olemiseen yhdessä. Saisin olla hänen mysteerinsä äärellä aamusta yöhön.

Me syömme kyllä jotain yhdessä joka päivä. Se tuntuu varmaan siksikin minusta niin kallisarvoiselta, koska tutustumisemme alkoi lounailta. Mutta mahtaako hän itse tietääkään, miten paljon iloitsen siitä, kun katson hänen sormiaan poimimassa leivän palasta lautasen sivusta tai tarttumassa kupin korvaan, tai pitelemässä haarukkaa ja veistä, tai lasia. Hänellä on tavattoman kauniit herkät sormet.

Yhdessä syöminen, tuollainen konkreettinen tekeminen, joka toistuu uudestaan ja uudestaan, suo aina uudelleen mahdollisuuden kysyä itseltään, miksi toisen persoona on juuri sellainen, että se hurmaa. On mahdollisuus ihmetellä ja ihailla toisen persoonaa sellaisessa tilanteessa.

Hänen persoonansa näyttäytyi minulle tuolloin ensimmäisillä lounailla samalla tavalla kuin kevätsää: tulee lämmin, aurinkoinen päivä, joka alkaa sulattaa lunta. Sen tunnistaa kevääksi – ja samalla tietää, että kevät on kokonainen vuodenaika, sen tuhannen tuhannen tuhatta ja miljoonaa tapahtumaa ja yksityiskohtaa. Keväässä voi elää vaikka koko loppuikänsä. Se ei koskaan lakkaa yllättämästä tai tule loppuun nähdyksi.

Kun rakastuin häneen, rakastuin kevääseen ja kesäänkin. Nekin ovat omalakisia, tulevat ja ovat juuri sellaisina kuin ovat. Ne ottavat oman aikansa.

Joo, hänessä on vuodenaikojen piirteitä. Muun muassa eräänlaista juhlavaa vääjäämättömyyttä, josta minä vaikutun.

Hänen piirteensä tuntuvat minusta oikealta, ja sellaisilta, mitä merkillisellä tavalla kaipaan. Vääjäämättömyys, tietty syvä varmuus, sellaiset asiat muun muassa.

Hänen meininkinsä tuntuu minusta juuri oikealta. Minä haluan limittyä ja lomittua siihen, koska se on parasta. Tämä syöminen ja rauhallinen ajan käyttäminen omiin asioihin ja omalakisuus on yksi esimerkki.  On monta muuta esimerkkiä. Niin monia kuin keväissä on päiviä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat