Kirjoitukset avainsanalla erilaiset tavat riidellä

En ole koskaan oikein tykännyt riitelemisestä -enkä ole tästä tykkäämisen puutteesta huolimatta voinut välttyä ristiriidoilta. Aika usein ristiriidat ja riitely ovat jotenkin kulkeneet käsikädessä.

Vaikka ristiriidat eivät ole lempiteemani, niin niiden esille nostamisen jälkeisestä euforiasta nautin.  Sitä fiilistä ei voi saavuttaa ilman koko ristiriitaprosessia.

Kissat pöydälle vaan vaikka pelottaakin! Läheisyys kasvaa ristiriitojen kohtaamisen myötä.

Yhdeksän vuotta sitten teimme mieheni kanssa tällaisen videon. Teemat eivät ole vanhentuneet liki kymmenessä vuodessa. Haastavaa tässä on se, kun toisella voi olla erilainen tapa riidellä kuin itsellä.

  • Minna Tuominen

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat