Kirjoitukset avainsanalla Elämänhallinta

Kuva: Annele Rantavuori

Opettajan loma alkaa perinteisesti suvivirren saattelemana. Työntäyteinen ja aikataulutettu elämä päättyy, kuin seinään. No, ei ne ihan kaikki työt lopu ainakaan minulla suvivirteen, mutta lomalta se tuntuu. Yhtäkkiä minua ei nimittäin enää tarvita paria wilma-viestiä lukuunottamatta. Lukuvuoden töiden loppuun saattaminen ja uuden suunnittelu ilman koulun aikataulussa elämistä tuntuu jo lomalta.

Tänä vuonna on elämän hidastaminen lomamoodiin ollut harvinaisen vaikeata. Vauhti on kai ollut niin luja, ettei sitä noin vaan pysäytetä. Tiedän, että tämä hiljaisuus on juuri sitä, mitä nyt tarvitsen. Mutta miten vaikeaa sitä onkaan ottaa vastaan. Pysähtyminen ja kuunteleminen paljastaa sisäisen levottomuuteni ja pois sysätyt vaikeat asiat. Tekemiseen on liian helppo paeta haavoittunutta sisintään

"Mietin mitä teinkään sinkkuna joskus kauan sitten. Ennen häntä, ennen lapsia."

Kun lapset lähtevät isälleen viettämään pitkää viikonloppua on kuin olisin palannut elämässäni kaksikymmentä vuotta taaksepäin. Haahuilen ympäriinsä osaamatta tarttua mihinkään. Mietin mitä teinkään sinkkuna joskus kauan sitten. Ennen häntä, ennen lapsia. Olen kuoleman väsynyt, mutta en osaa levätä. Olen tottunut sopeutumaan ja mukautumaan. En edelleenkään tiedä, miten olisin, kun tila on vapaa. Joudun luomaan elämäni uudestaan, jälleen. Käyn uudestaan läpi itsenäistymiskriisiä. 

Kuulen jo mielessäni rasittuneiden, ruuhkavuosia eteenpäin tarpovien kateellisten ydinperheessä elävien kommentit. - Mitä sä valitat. Viikonloppu yksin olisi niin ihanaa! - Nauti nyt, kun saat olla rauhassa. Kyllä, iloitsin itsekin muutamasta tunnista tai vapaasta illasta. Mutta se oli sitä ydinperheaikaa. Nyt joudun säännöllisesti, valitsematta olemaan yksin. Ja neljä päivää on pitkä aika. Se on suorastaan hel-ve-tin pitkä aika. Nimittäin en ole koskaan ollut lapsistani edes viikkoa erossa. Tänä kesänä sekin on edessä ja puristaa rintaa jo etukäteen. 

"Minun on opittava huolehtimaan itsestäni. Minun on nähtävä itseni yhtä arvokkaana, kuin muutkin. Minun on kohdeltava itseäni hyvin, kuin ystävää."

On hämmentävää olla näin vanha ja näin hukassa. Silloin kaksikymmentä vuotta sitten aikuisuus näyttäytyi ihan toisenlaiselta. En voi olla miettimättä, mitä kaikkea sen varmuuden ja tyyneyden alle kätkeytyikään. Istun järven rannalla ja mietin, että nyt jos koskaan on suunnan tarkistuksen aika. Minun on opittava huolehtimaan itsestäni. Minun on nähtävä itseni yhtä arvokkaana, kuin muutkin. Minun on kohdeltava itseäni hyvin, kuin ystävää.

Käytännössä se tarkoittaa elämän suunnittelemista ja ennakoimista niin, että ehdin liikkua ja syödä hyvin. Lomalla siihen luulisi olevan hyvätkin mahdollisuudet, mutta jotenkin se homma vaan levähtää. Tunnit ja päivät soljuu eteenpäin. Jumitan hetkissä, enkä tahdo saada tehtyä itselleni merkityksellisiä asioita. Kyse on pitkälti ryhdistäytymistä. Että otan vastuun omasta hyvinvoinnista ja selätän kaaoksen. Se on siirtymistä kuskin penkkiin, pois pelkääjän paikalta. 

Tiedän, että pystyn tähän. Muutos alkaa pienistä asioista, jotka teen toisin. Päätän, että se päivä on tänään. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Tähtisumua
1/4 | 

Ihan samoissa tunnelmissa minäkin. Erosta kulunut vuosi ja lapsi viettää koko kesälomansa isänsä luona. Asumme eri maissa ja siksi loma-ajat lapsi on isänsä luona. Kaksi kuukautta on järkyttävän pitkä aika niin lapselle kuin minullekin. Todellakin opettelua olla olemaan yksin 20v parisuhteen jälkeen. Tsemppiä sinulle!

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018
2/4 | 

Voi kiitos ❤️ On kyllä sinulla myös aikamoinen elämänmuutos. Hienoa, että tuet lapsen ja isän suhdetta. Se kannattaa kyllä. Mutta ikävä on varmasti valtava. En osaa edes kuvitellakaan miten kova. Voimia sinulle ihan tosi paljon ❤️

Vierailija
3/4 | 

Tuttua tekstiä. Erosta on jo viisi vuotta ja lapset itsenäisiä. Ristiriitaisesti kaipaan omaa aikaa, kun lapset ovat kotona. Yksin ollessa voisi tehdä mitä vaan mutta aika menee ihmetellessä. Nyt olisi tilaisuus luoda itsen näköinen elämä mutta en enää muista millainen olin ennen avioliittoa ja lapsia. Kuka olen, mitä haluan, miten toteutan?

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018
4/4 | 

Hyvin kuvaat ristiriitaa. Noin se menee. Vaatii aikaa ja voimia luoda elämä uudestaan. Se on myös tilaisuus saada siitä oman näköistä. Kiitos kun kommentoit ❤️ Hyvää kesää ☀️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Annele Rantavuori

Kaksi vuotta sitten aloin pitää bujoa. Bujo on bullet journal eli eräänlainen kalenterin, päiväkirjan ja muistivihkon yhdistelmä. Sitä markkinoidaan arjenhallintamenetelmänä. Minulle siitä ei muodostunut ensisijaisesti kalenteria tai tallessa pysyvää muistilistaa. Se on minulle tapa kuunnella itseäni, suunnitella tulevaa ja kirjata ylös ajatuksia.

Viikko sitten pakatessani löysin kuukausia hukassa olleen bujoni. Juuri sopivaan aikaan uudeksi vuodeksi. Erikoista, että se on ollut juuri tämän “hullun vuoteni” lähes kokonaan käyttämättä. Vuoteni on ollut niin täynnä kaikenlasta, että en ole edes kaivannut sitä. Haikeana katselen tyhjäksi jääneitä sivuja ja mietin, voisinko jälkikäteen tallentaa joitain välähdyksiä tästä vuodesta.

Tasan vuosi sitten kirjoitin, että aion tulevana vuonna olla rohkea. Enpä ihan tajunnut, miten paljon olenkaan rohkeutta tänä vuonna tarvinnut. Mutta joku minussa tiesi, mitä tulen tarvitsemaan. Olemme paljon viisaampia, kuin ymmärrämmekään. Kyse on vain siitä kuuntelemmeko ja luotammeko sisimpäämme. Selaillessani bujoa  tajuan, että vuosi 2017 valmisti minua tähän vuoteen.

Olen toissa vuonna kirjannut ylös paljon ylös asioita, joista olen kiitollinen. Bujostani löytyy myös paljon myönteistä ajattelua. Olen työstänyt monin eri tavoin vahvuuksia ja unelmia, jotka ovat vahvistaneet minuuttani. Kasvatukseen liittyvästä luennosta olen vajaa vuosi sitten kirjannut ylös:

Oma ajattelu kuntoon! Se heijastuu kaikkeen. Luo pohjan kyvylle auttaa.   

 

Tajuan nyt kirkkaasti, miten paljon ajatukset vaikuttavat. Ne työstävät tulevaisuutta tiedostamattomassa ja suuntaavat toimintaa. Oikein pysähdyn miettimään mille kaikella ja ennenkaikkea kenella annan vallan elämässäni ajatuksillani ja huomiollani. Tuota kirjoittaessani mielessäni on todennäköisesti ollut, miten voisin ohjata ja auttaa paremmin oppilaitani tai lapsiani. Mutta voisinko auttaa myös itseäni? Uusi vuosi onkin hyvä aika pysähtyä myös sen äärelle, millä ruokin sydäntäni ja mistä ammennan voimaa. Mihin käytän aikaani? Miten ja mihin valinnoillani ohjaan itseäni? 

Reissussa rähjääntynyt bujoni. Kuva: Annele Rantavuori

Viime aikoina olen miettinyt sitä, mitä ajattelen ajasta. En halua ajatella kuluttavani aikaa tai pelätä ajan pian loppuvan. Tänä vuonna aion kiittää uusista päivistä. Jokainen päivä antaa lisää aikaa, uusia tilaisuuksia ja uusia mahdollisuuksia. En halua olla menettämässä koko ajan, vaan saamassa lisää. Ajattelutavan muuttamista tämäkin.

Varsinainen uudenvuodenlupaukseni on tämä. Tänä vuonna aion harjoitella myötätuntoa. Tuota ihmeellistä, salattua voimaa, joka sisältää valtavan muutosvoiman. Myötätuntoa ei voi puristaa itsestä tai pakottaa. Ajattelen niin, että meitä kaikkia seuraa katse, joka on täynnä rakkautta ja lempeyttä. Pysähtymällä tähän uskon, että myötätuntonikin lisääntyy. Luulen, että tulen tarvitsemaan sitä tulevana vuonna.

Mitä hyvää sinä annat itsellesi tänä vuonna?    

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö

Nyt kun taas on vähän liikaa työtä ja kovin paljon vastattavaa, haluan usein käpertyä rakastettuni syliin. Siellä on lepo ja turva.

Minussa on sisälläni tämä pienen eläimen kaltainen, joka hakeutuu lähelle toista ja asettuu siihen huokaisten. On lohdullista olla toista vasten. Asiat pelkistyvät. Tämä hetki on tässä, ja olen parhaassa paikassa.

Rakastettua vasten levätessä ei tarvitse olla mitään muuta kuin on. Voi olla vain tämä keho ja tämä mieli, eikä mitään suoritettavaa. Ei tarvitse saada aikaan vaikutuksia ulkoisessa maailmassa, ei tarvitse käynnistää tapahtumaketjuja ja ylläpitää prosesseja. Ei tarvitse johtaa lopputuloksia. Riittää, että on vain olevainen.

Rakastamisessa korostuvat useimmiten tekojen ulottuvuudet. Rakkaus tarvitseekin tekoja, jatkuvia tekojen puroja ja tekojen vuolaita virtoja, jotta se voisi olla se rakkauden meri, jota kaivataan. Onneksi siihen rakkauden mereen voi myös upottautua ja vajota, silloin kun tarvitsee.

Voi käpertyä, ja olla samaan aikaan aivan hereillä ja melkein kuin unessa.

Tässä pienen eläimen kaltaisessa sylilepoon asettumisen tilassa me olemme jotenkin inhimillisiä olentoja. Olemme tarvitsevia ja myönnämme sen koko pieneksi laittautuneella kehollamme, eikä siinä ole mitään hätää tai muuta kummempaa. Ihminen siinä vain, rakastamansa ihmisen vieressä, kosketuksissa, lepäämässä.

Nämä ovat samanlaisia perin yksinkertaisia ja lähtökohtiin palauttavia hetkiä. Sellaisia toisia ovat esimerkiksi se, kun joskus juo lasin viileää kirkasta vettä ja se tuntuu parhaalta juomalta. Tai esimerkiksi se, kun menee polkua metsään puiden alle ja hengittää hitaasti syvään, ja se hengittäminen tuntuu syvästi merkitykselliseltä.

Jos minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski. Mutta minulla on ihana rakastettuni, iloni, leponi. Meri, joka kuljettaa minua maininkiensa keinussa. Hän on niin kaunis ja minä lepään hänen sylissään. Tästä ammennan voimani päiviin. Syys tuntuu keväältä.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Onnellisuutta ja hyvinvointia on viime vuosina tutkittu yhä enemmän ja yhä laajempaan aineistoon perustuen. Miten onnelliseksi elämänsä arvioi ja millainen kokemus omasta elämänlaadusta todellisuudessa on, ja mistä tekijöistä arviot ja kokemukset rakentuvat, näitä kaikkia ymmärretään yhä paremmin.

Oman onnellisuuden arvioiminen (esimerkiksi asteikolla yhdestä kymmeneen), ja oman arkipäivän vaiheiden koetun onnellisuuden ja hyvinvoinnin välillä on mielenkiintoisia eroja. Ihmiset voivat pitää itseään yleisesti ottaen varsin onnellisina, vaikka omasta arjesta yllättävän suuri osa kuluisikin joko tilanteissa, joista haluaisi karata tai aikana, jolloin ei tunne juuri mitään erityistä.

Rakastuneena oleminen näyttäytyy tällaisissa tutkimuksissa mielenkiintoisella tavalla. Kun on rakastunut, voi tuntea itsensä välittömästi hyvin onnelliseksi, vaikka esimerkiksi istuisi turhanpäiväisessä kokouksessa tai mahdottomassa liikenneruuhkassa, tai vaikka olisi vatsataudissa.

Tuollaiset tutkimustulokset osoittavat, miten valtavan suuri ja välitön vaikutus rakkaudella on ihmisen hyvinvointiin. Jos on rakkautta pitkäkestoisesti, sillä on monenlaista vaikutusta: onnellinen ihminen muun muassa on taipuvaisempi hakeutumaan toisten ihmisten seuraan. Hän osoittaa todennäköisesti useammin iloisuutta ja sillä on voimakas myönteinen vaikutus ihmisten suhtautumisessa häneen. Jos on rakkautta ja elämä aukeaa vielä kohti tyydyttävämpää ja vilkkaampaa sosiaalista elämää, hyvinvointivaikutukset ovat niin suuria, että niillä on luultavasti myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja jopa elinikään.

Kun ihmisiltä kysellään, millaisten asioiden he uskoisivat lisäävän onnellisuuttaan ja hyvinvointiaan, tutkimukset paljastavat meidän olevan yllättävän huonoja osumaan oikeaan.

Materiaalisten asioiden ja tavoitteiden saavuttaminen itselle listataan lähes säännönmukaisesti korkeammalle kuin mitä niiden todelliset vaikutukset ovat.

Jos haluaa vahvistaa onnellisuuttaan ja syventää elämänlaatuaan, pitäisi katsoa muualle, lähinnä ihmissuhteisiin. Se pätee jopa tavaroiden tasolla: varsin kiinnostavaa näyttöä on esimerkiksi siitä, että jos käyttää saman rahan ostaakseen jotain kivaa toiselle sen sijaan että ostaisi jotain itselleen, välittömät ja pidempikestoiset vaikutukset kokemukseen elämänlaadusta ja hyvinvoinnista ovat olennaisesti suuremmat.

Hyvinvoinnin kokemuksen ja onnellisuuden näkökulmasta omaa aikaa kannattaisi käyttää vähemmän niihin asioihin, joissa ei tosiasiassa viihdy, ja kuluttaa se läheisten ihmisten parissa. Tämä ei ole mikään moraalinen väittämä, vaan laajoihin, eri maissa toistettuihin tutkimuksiin perustuva fakta.

Rakkaus on niin tavoiteltu, kaivattu ja kallisarvoinen asia, että se kuuluisi kaikissa elämän valintatilanteissa etusijalle. Elämän yksinkertaiset ilot – läsnäolo, ajan viettäminen yhdessä ja ystävien sekä läheisten parissa – liittyvät hyvinvointiin voimakkaammin kuin mitkään kerrytettävät materiaaliset seikat. Niiden pitäisi näkyä kalenterissa siellä täällä joka viikolla, eikö?

Nyt kun ollaan elokuun edessä, ja arki alkaa taas, suunniteltisiinkö työsyksyn ja harrastuskalenterin lisäksi koko loppuvuodelle viikko viikolta aikaa onnellisuuden kannalta tärkeimmille asioille.

Minä ainakin haluan käyttää vielä enemmän aikaa rakastettuni kanssa kivoihin pieniin asioihin, ja eläviin kohtaamisiin läheisten ja ystävien kanssa. Parasta aikaa elämässä! Uskon kovasti tutkimukselliseen todistusaineistoon, mutta uskon myös siihen, miten hyvältä tuo ajatus minusta tuntuu.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat