Kirjoitukset avainsanalla ataraksia

Kuva: Jaakko Kaartinen

Lepäilin työpäivän jälkeen päiväpeitteellä, ja mietin, että jos kertoisin jotain rakastetustani, mitä se olisi. Melkein saman tien ajattelin inspiraatiota. Hän on minun inspiraationi. Innoittajani, innostajani.

Kun ajattelen häntä, voimistun. Kun katselen mielessäni hänen kasvojaan, minun tekee mieli nousta ylös ja alkaa johonkin fiksuun tekemiseen. Kun ajattelen häntä, jaksan nähdä vaivaa ja ahkeroida. Minusta tuntuu, että hän on läsnä siellä, missä olen, ja pitää kättään kevyesti olkapäälläni; se pitää minut liikkeessä ja ajatukset elävinä.

Olen ollut rakastuneena kohta seitsemän vuotta, ja hän on vaikuttanut minuun kaiken aikaa. Vaikutus, inspiraatio; minua kiehtoo tämä voimakas sidos, jonka rakastumisessa on hänestä minuun punoutunut. On nautinnollista ja hienoa olla inspiroituna.

Olen katsellut, miten hänen vaikutuksensa on avannut minun sisälläni ikkunoita ja kokonaisia uusia huoneita. Minä olen kasvanut ja elävöitynyt hänen vaikutuksestaan. Olen sanonut hänelle, että hän on kuin kevät ja kesä minulle. Kuljeskelen kevätkesässä.

Jostain syystä juuri hän kaikista ihmisistä on minulle tällainen. Minua inspiroivat monet vaikuttavat ihmiset, monet läheiset, ystävät ja tutut, mutta hänen vaikutuksensa on aivan omanlaisensa.

Tällaiset kokemukset tekevät rakkauselämästä vähän mystisen. Ei voi olla ihan varma, kulkeeko myyttien maisemissa vai aamumetrossa, kun tuntee itsensä sisällä toisen ihmisen pyörteilevän vaikutuksen. Hieman kuin olisi saanut supervoiman: rullaportaissa nostaa kasvonsa ylös kohti odottavaa valoa, sen sijaan, että tuijottelisi kengänkärkiinsä.

Tekee mieli oppia lisää ja kiinnostua kaikesta uudesta, tehdä jotain hyvää ja kokea maailmaa entistä enemmän. Se inspiraatio on vähän kuin myötätuuli, lämmin ja tukeva myötätuuli.

On kai aika klassinen tapa kuvata rakastettuaan inspiraation lähteeksi. Sitä varmemmin siinä on jotain yleisestikin osuvaa. Se on sitä paitsi ehkä aika viisas kuva suhteesta rakastettuun: oman erinomaisuuden, pätevyyden ja itseriittoisuuden luulojen voi antaa karista toisen edessä, ja avoimin mielin antautua inspiroitumaan. Se, miten toinen itseen vaikuttaa, sitä ei koskaan itse voisi saavuttaa.

Inspiraatio on rakastetun lahja rakastajalle.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Elämä hymyilee heinäkuista lempeyttä Afroditen kasvoin.

Yhteisellä lomamatkalla Kreikassa käyskentelimme ystäviemme kanssa Akropoliksella, sen rinteillä ja Agoralla, ihmettelimme temppeleitä ja veistoksia ja kertailimme myyttejä ja Olympoksen jumalia. Sitten lekottelimme kaukaisen saaren huvilassa meren äärellä. Lepotuolitunnelma inspiroi sopivasti pohdiskelemaan kreikkalaisen mytologian ja filosofian virittelemiä kysymyksiä, esimerkiksi siitä, mikä on hyvää, mihin pitäisi teoillaan tähdätä ja millaista elämä perimmiltään on.

Raukeasti meren sineen katsellen asioita oli hyvä katsella toisaalta ystävyyden, toisaalta rakastamisen näkökulmasta.

Ystävyyteen ja rakastetun rakastamiseen liittyy ilmeisiä yhtäläisyyksiä. Täytyy antaa itseään, että kummastakaan voi saada mitään. Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Mitä syvempi ystävyys on, sitä parempi. Mitä syvemmin rakastettuaan rakastaa, sitä parempi. Kummassakaan ei ole mitään syytä tyytyä sinnittelemään jotakuinkin tyydyttävän puitteissa: sekä ystävyydessä että rakastamisessa hyvällä ei ole ylärajaa. En keksi kohtuullisuudessa pysymiselle yhtään hyvää perustetta ystävyydessä ja rakkaudessa, vaikka Aristoteles sanoisikin, että kohtuus on hyvän oikea mitta.
Hillittömän ihana rakastaminen ja pitelemättömän hauska ystävyys on minusta parempi, vaikka keskipäivän auringosta mieluummin siirränkin tuolini katoksen varjoon. Saa tietenkin väittää vastaan. Epäilyllä onkin siemenensä jokaisessa meistä.

Akropoliilla Parthenonin temppelin korkokuvissa toistui taistelun ja jatkuvan kamppailun teema. Kentaurit taistelevat ihmisten kanssa, jumalat painivat jättiläisten kanssa. Teemalla kuvattiin monenlaista, muun muassa näkemystä ihmisenä olemisesta: kaikissa ihmisissä näyttää asustavan jatkuva rakentavan sekä luovan ja rikkovan sekä tuhoavan välinen jännite. Jo arkaaiset kreikkalaiset tietenkin huomasivat sen.

Niinpä rakastunut voi tuntea ärtymyksen nousevan rakastettuaan kohtaan joutavanpäiväisestä asiasta. Kallis ystävyys uhkaa hautautua tarpeettomiin tulkintoihin toisen oletetuista ajatuksista.

Kreikkalaiset kehittivät ajatuksiaan – filosofiaa - keinoiksi selvitä voittajana noista jännitteisistä sisäisistä taisteluista. Rakastaja, joka makailee parahultaisen lämpimässä väreilevässä ilmassa puolivarjon alla ja katselee rakastettuaan terassin toisella puolella, toivoo myös säilyttävänsä onnensa jatkuvana. Filosofia tarkoittaa kreikaksi kirjaimellisesti viisauden rakastamista – rakastaja on puolestaan yksinomaan rakastaja, mutta kaipaa kyllä sopivasti viisautta, jotta säilyisi siinä autuaallisessa tilassa.

Miten Kentaurien kanssa painitaan voitokkaasti? Rakastaja miettii, että kenties taistelu rakkaudessa ainakin voitetaan antautumalla. Kun antauduin rakkaudelle, sain sen. Kun antauduin rakastetulleni täydellisesti, hän vei minut hurmokseen. Siispä antaudu!

Kreikkalaisista erinäiset filosofiset koulukunnat uskoivat onnellisuuden avaimen olevan ataraksiassa. Sillä tarkoitetaan mielenrauhan tilaa, joka saavutetaan, kun on päästetty irti kaiken maailman turhista huolista ja liiallisista haluista. Liiallisesta halusta irti päästäminen voi rakastuneesta kuulostaa huolestuttavalta, mutta asiaa voi tarkastella niin, että liiasta omapäisten asioiden itsekkäästä haluamisesta luopuessaan synnyttää vastaanottavaisen tilan, jonka rakkaus kaikkine aarteineen ja ihmeellisyyksineen ja intohimoineen sitten voi täyttää. Se voisi tarkoittaa siis jotain sellaista kuin että ”anna ahdistuksien mennä menojaan. Sitten jäljelle jää vain kaikin aistein ja ajatuksin nautittava rakkaus.” Valitsen tällaisen tulkinnan.

Ystävyyden suhteen on kenties vielä helpompaa kuin rakastuneena olemisen ja rakastetun rakastamisen osalta antautua sille ihmeellisyydelle, että vieraiden ihmisten kanssa on syntynyt tila, jossa tuo ystävyys vallitsee ja synnyttää kaikkia hyviä hedelmiään. Ehkä yksi ystävyyden piirteistä onkin juuri sellainen ponnistelematon olemisen ilo, ajelehtiminen yhdessä lempeästi hymyillen ja sydämellisesti nauraen.

Hyvällä lomalla on tosiaan kaikenlaisten mielenkiintoisten ajatusten aikaa virittyä. Ja kaikki on nyt kerrassaan mukavasti. Kesä jatkuu, on yhä lomaisaa. On aikaa olla rauhassa rakastetun liepeillä. Se onkin lomassa lopulta parhainta, koska rakastettuni on mielestäni täydellinen kumppani. Rakastan hänen viisauttaan ja rakastan häntä muutenkin kiireestä kantapäähän joka kohdasta. Hänelle on hauskinta kertoa rakastajan filosofian uusimmista käänteistä, mutta vielä mukavampaa on olla tutkija ja tutkia perinpohjaisesti kaikkia ihanuuksia, joita hänessä on. Listaan niitä mielessäni ensyklopediaksi ja rakkauden ajatukseni syvenevät ja tihenevät.

Mikä siis on hyvää? Tuntuu siltä, että elämä on hyvää, aivan perimmiltään. Olen kiitollinen. Mihin muuhun pitäisi tähdätä? Minä tähtään nyt tähän, missä olen.

On hyvä tunnistaa, mitkä ovat omaa itseä vainoavia ongelmia ja pelkoja, mutta minä olen oppinut, että yhtä tärkeää on tunnistaa myös se, milloin kaikki on todella hyvin, antaa sille tilaa ja iloita juuria myöten. Nyt on hyvin. Ajan ulapan keskellä olemme onnellisina tyynessä, aurinkoisessa ja ihanassa säässä. Eläköön!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat