Kirjoitukset avainsanalla aitous

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Olen ottanut vanhemmuuden hyvin tosissani. Halusin laittaa itseni siihen täysillä. Mielestäni onnistuinkin. Suhde lapsiin kehittyi aivan pienestä pitäen läheiseksi ja tunnerikkaaksi, turvalliseksi kaikkine virheinenikin.

Vanhempana en ajatellut, millaista olisi olla isä uusperhetilanteessa. Sitä ajatusta ei edes ollut olemassa varsinaisella käsitteellisellä tasolla. Sitten kuitenkin niin kävikin. Perheen käsitteen jouduin ajattelemaan aivan uusiksi. Siitä tuli sitten se uusperhe.

Aluksi en tiennyt, mitä tapahtuisi. Arvelin, että tästä eteenpäin ollaan sen varassa, miten onnistumme olemaan. Nyt neljän vuoden jälkeen näyttää siltä, että arvelin oikein, ja että olemme onnistuneet hirmu hyvin.

Me olemme rakastettuni kanssa yksi perhe, mekin. Se on tuntunut arvokkaalta hahmottaa. Tämä on yhtä tärkeä ja kallisarvoinen ja hyvä perhe kuin mikä tahansa. Meidän perheessämme olemme me kaksi, ja sitten tähän kuuluu muita ihmisiä.

Lapseni kuuluvat tähän kumpikin omana itsenään, kumpikin omalla tavallaan. Meidän sukumme kuuluvat omilta etäisyyksiltään, kukin sukulainen omalta radaltaan käsin tähän konstellaatioon. Ja sitten on meidän ystäviämme, jotkut niin läheisiä, että hekin ovat osa tätä perhettä.

Uusi perhekuvio on ensimmäistä selkeämmin ihmisten välisiä suhteita. Sillähän ei oikein ole mitään virallista muotoa. Epävirallisesti voi syntyä vähän mitä vain arvokkaita asioita. Lapsille tulee tavallaan kolmannet isovanhemmat, jos sattuu sopivalla tavalla.

Olen seuraillut, miten lasteni erilaiset temperamentit johtavat omanlaisiinsa uusiin sukusuhteisiin. He ovatkin sen ikäisiä, että on myös helppoa tajuta heidän määrittelevän omia joustavia perhesuhteitaan itsenäisinä ihmisinä.

Uusvanhemmuus on erityisesti kiinnostusta läheisiä ihmisiä kohtaan, heidän kuulumisiaan, sisäisiä matkojaan, tunnelmiaan, tunteitaan. Kun muoto on mennyt rikki, sen voi jättää sivuun kuin kuoren. Tilalla on vain se, mitä on sellaisenaan: tässä on pieni joukko ihmisiä, neljä, jotka ovat enemmän ja vähemmän kääntyneet toisiaan kohti, ja halukkaita jakamaan ja kohtaamaan. Sen kaiken keskellä elää välittäminen ja hyvä tahto ja rakkaus.

Rakastettuni on hyvin aito ihminen siinä mielessä, ettei hän teeskentele tai pukeudu rooleihin. Sellaisena hän on oman suhteensa kahteen teiniinkin rakentanut. Siksi se varmaan on niin hyvin onnistunutkin.

Kun olen tarkastellut hänen ja lasten välistä vuorovaikutusta, tajuan aiemmin rakentaneeni ydinperhettä ja laajempaa perhekuntaa sen ympärillä hyvin jäykän muodon kautta. Ulkoinen muoto tarvittiin, koska sisäisesti en osaltani nuorena aikuisena osannut vain olla ja elää. Siksi syntyi rooleja.

Ero on hyvin suuri siihen, millä tavalla perheen käsite todellisuuteen nyt jäsentyy. Koetamme elää semmoisina ihmisinä kuin kukin olemme ja kunnioittaa toistemme olemista, niin läheisenä ja etäisenä kuin se kulloinkin tapahtuu.

Mitään ei oikein voi eikä kannata verrata keskenään. Jotain voi koettaa laittaa merkille kuitenkin, ja poimia tärkeäksi kokemiaan huomioita, myös perheistä, joissa on elänyt.

Lapseni ovat fiksuja ja ajattelevia nuoria; he tulevat ajattelemaan omat ajatuksensa perheistään vielä moneen kertaan. Minä minuun tulee, ajattelen, että olen onnellinen tässä perheessä. Minä saan tässä perheessä olla ihan oma itseni, ja minusta tuntuu, että nuo muut rakastavat minua tällaisena. Se on hyvä perusta dynamiikalle.

Rakkaus voittaa. Amor Vincit.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yhtenä iltana istuskelimme vierekkäin ja johkaannuimme puhumaan siitä, miten ihmiset kertovat kuulumisistaan.

Mitä sulle kuuluu -kysymykseen saa vastaukseksi selostuksen siitä, millaisia projekteja töissä on viime aikoina ollut meneillään ja josko ne ovat vieneet liikaa aikaa harrastuksilta, joista myös kerrotaan, ehkä seikkaperäisestikin, ja sitten on tietysti se, että odotellaan jo seuraavaa vuodenaikaa ja että sää olisi hyvä ja niin edelleen.

Ihan läheisillekin ihmisille tarjoillaan helposti tällaista mitä-kuuluuta. Joissain tapauksissa kaikki tuo on totta ja joissain tapauksissa sillä peitetään jotain sellaista, mitä on hankalampaa kertoa. Tähän liittyy kokonainen vastausetiketti, jossa muodon vuoksi kysytään ja muodon vuoksi vastataan ja lopuksi hymyillään ystävällisesti.

Sitten meillä kävi kylässä rakastettuni vanha ystävä, ja hän ystävällisesti kysyi minulta tuon mainitun kysymyksen. Olin keittiössä puuhaamassa, ja koetin salaattia repiessäni vastata mahdollisimman välittömästi oikein.

Siis mitä minulle kuuluu?

Kaikkein päällimmäisimpänä minulle kuuluu ajatuksia, tuntemuksia ja aistimuksia, jotka liittyvät rakastettuuni ja meihin kahteen. Minä toki teen päivisin ja iltaisinkin töitä ja projekteja on monia, ja harrastuksissa on meneillään yhtä ja toista, mutta ensisijaisena tosiasiassa on hyvin konkreettisia yksityiskohtia arjestani.

Esimerkiksi yhtenä päivänä ajan viime viikolla koko päivän merkityksellisin asia tuntui olevan muistikuva rakastettuni nilkasta ja jalkaterästä. Kun aamulla lähdin kotoa ja hän jäi vielä nukkumaan, se kurkisti peiton alta juuri niin ihanan kauniina ja suloisena kuin mahdollista – voi miten rakastan hänen jalkateräänsä! Se havainto, aistimus ja mielikuva oli minun mukanani koko päivän, ja jostain syystä se oli niin voimakas, että tässä kirjoittaessanikin näen sen silmissäni.

Sinä päivänä minulle kuului aivan tosi hyvää: ajatuksia rakastettuni jalkaterästä.

Tällaisen asian kertominen vastauksena kysymykseen kuulumisista paljastaa minusta sen, mikä minulle aidosti on merkityksellisintä. Minun mieleni askaroi tällaisessa piirissä. Olen planeetta, joka kiertää tähteä sen vetovoimakentän pitelemänä ja paistattelee säteilevässä lämmössä. Valo tulee siltä suunnalta.

Ja parisuhde, joka rakentuu sen rakastamisen koko tunneavaruuden sisälle, kuljettelee minua kuin vuorovesi, nostaa sisältäni prosesseja, muokkaa ja kasvattaa minua. Muovaa maisemiani.

Metaforia rakkaudesta ja rakkauden vaikutuksista oikein tulvehtii, kuten näkyy – ja sehän on sekin selvä merkki siitä, missäpäin elämää tärkeitä asioita tapahtuu ja luovuus purskuu.

Mitä minun työasiani erimerkiksi ovat siihen verrattuna? Tai se, onko minulla ollut kevätflunssaa vai onko se jo mennyt? Ne toiset kuulumiset ovat toisen kertaluokan asioita. Eivät tärkeimpiä.

Ehkei kaikille voi vastata rehellisimmin. Pitää väistää yleistyksellä: ”No kuuluu ihan hirveän hyvää” tai ”Hyvää, olen onnellinen”. Tai: ”Mielenkiintoista on; elämä ja tämä rakkaus”. Parempi kyllä olisi vastata hiukan yllättävämmin ja todemmin jotain siitä, mitä oikeasti on mielessä.

Minulle kuuluu myös sitä, että minä olen erittäin onnellinen, että minulle kuuluu tällaista. Minulle kuuluu paljon kiitollisuutta elämää kohtaan.

Isoja asioita. Ja salaatin tekeminen samaan aikaan kun kertoo näitä oikeita kuulumisia, on hidasta puuhaa. Pian huomaa seisovansa tomaatti kädessä ja punnitsevansa sitä hartaasti kuin sydäntään. Mielenkiintoinen ja hauska kuva sekin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat