Kirjoitukset avainsanalla aistiminen

Kuva: Wonderwoman

Pari sanaa siitä, miksi minä olen mukana Rakkauden roihu -blogissa. Kirjoitan tähän, koska rakastan. Kirjoitan yksinkertaisesti siksi, koska olen rakastunut, ja siihen liittyvät kokemukset häkellyttävät ja kiinnostavat minua.

Minkään muun purkaminen tekstiksi ei ole niin antoisaa.

Tunteet, joita koen, ovat voimakkaita ja ne ovat muuttaneet elämäni. Rakastuminen ihmiseen, joka nyt istuu vierelläni tässä sohvalla, ja tutkailee jotain puhelimestaan, on saanut minut arvioimaan uudestaan itseäni. Ajattelen nykyään toisella tavalla tunteiden merkitystä ihmisenä olemisessa.

Olen kokonainen ja onnellinen. Siksi kirjoitan ilosta, halusta, onnesta, onnistumisesta, intohimosta ja kohtaamisesta. Ne ovat keskeisimpiä asioita tässä rakkaudessa. Hyviä asioita kannattaa käydä läpi ja jakaa vähintään yhtä paljon kuin vaikeuksia. Itse asiassa kunkin kannattaisi pitää niitä esillä paljon enemmän. Se on voimavara.

Tuo kuva minusta tuossa on rakastettuni ottama Santiago de Compostelassa. Istuimme puiston kahvilassa, ja otimme valokuvia toisistamme yli pöydän. Katson häntä, se on yksi erityinen hetki. Koetan elää niin, että meillä voisi olla sellainen hetki koska tahansa. Eikä se olekaan vaikeaa, kysymys on pitkälti valinnoista. Koetan valita oikein, joka päivä, uudestaan ja uudestaan. Tiedostan, ettei rakkautta voi elää autopilotilla eikä muun ohessa. Se vaatii huomiota ja keskittymistä.

Elämä on tosi lyhyt, ja ennakoimaton. Jos rakastaa, on onnekas. Se, mitä nyt tekee, on kallisarvoista.

Rakastaa, olla rakastaja ja jakaa elämä toisen kanssa aivan kokonaan. Miltä kaikki siihen liittyvä tuntuu? Miltä tuntuu elää rakkautta? Mitä ja miten paljon toinen ihminen voi saada minut tuntemaan? Ihmettelen, ja kirjoitan siitä.

Vaikuttaa siltä, että me opimme koko ajan jotain, kun seikkailemme rakkaudessa, minä ja rakastettuni. Minua kiinnostaa, miten ihminen toisen kanssa eläessään ja leikkiessään kehittyy ja muuttuu rakastajana, sanan kaikessa mielessä. Mitä on olla rakastaja? Parisuhde on minusta rakastajien suhde, tai se voi olla sellainen.

Nämä ovat henkilökohtaisia näkökulmia ja kokemuksia. Toisaalta rakkaus on kaikkialla, kaikissa. Se on universaali. Siksi rakkauden ilosta ja huumasta voi kirjoittaa ja lukea. Se on sekä ainutlaatuista että aivan tavallista. Ihmiselle se on ainutkertaista, mutta se kuuluu ihmisyyden perustaan.

Tämä on erityisen henkilökohtaista, koska rakastan juuri tuota ihmeellistä, lumovoimaista ihmistä. Wonderwoman. Kirjoitan tässä kaikille, ja samalla tavallaan hänelle. En koskaan ole kohdannut ketään sellaista kuin hän. Hän on vähän kuin luonto, luonnonvoima.

Luullakseni olen ihmisistä onnekkain. Luullakseni niin ajattelee moni muukin. Me olemme siinä kaikki oikeassa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Eniten valoa pimeään minulle tuo rakastettuni olemus ja läsnäolo. Ne auttavat suhteellistamaan kaikkea muuta: esimerkiksi tätä vuodenajan kiristymistä hämärään ja kylmenevään säähän, nuhaisuuden jatkumista, työkiireitä ja harmeja tai muuta elämässä epämääräistä ja kysymyksenalaista. Kun pääsen hänen seuraansa, tärkein on kunnossa.

Rakastettuni lähellä tuntuu oikealta. Se on niin iso lohkare onnen ainesta, että koko elämään tulee myönteinen ja optimistinen suhde. Kaikki on valoisaa! Viis talvesta, kevät odottaa! Ja joka tapauksessa kaikkialla on niin paljon kaunista! Arkiset asiat voi järjestää parhain päin, jos ne alkavat rasittaa liikaa.

Hän tosiaan saa tällaisia vaikutuksia aikaan. Muut ihmiset eivät vaikuta minuun samalla tavalla. Vaikka elämässäni on paljon rakkaita ystäviä ja perheenjäseniä, rakastettuni vaikutukselle minuun ei löydy vertailukohtaa.

Minä tietenkin tarkastelen asiaa rakastuneena ihmisenä. Tämä kirkkaasti minua valaiseva vaikutus tulee sekä hänestä että rakkaudesta. Olen hänen seurassaan ja katselen häntä rakastuneena häneen.

Hänessä riittää katselemista! Kaikkein mieluimmin olen hänen kanssaan, ja hänen kanssaan voin olla missä vain. Silloin voin missä vain uppoutua katsomaan häntä ja nauttimaan yksityiskohdista.

Rakastettuaan katselee ja havainnoi jotenkin tavallista kokonaisvaltaisemmin, tavallista aistivammin. Niin sen täytyy olla, sillä muuten on vaikea ymmärtää, miten parin pipon alta kiertyvän hiuskiharan katsominen tekee niin hyvän olon. Itse pipokin on tosi kivan näköinen hänellä, ihan kuin se olisi huolella keksitty ihan vain häntä varten.

Nyt kansan siirryttyä talviaikaan, ikkunoista näkyy, että kirkasvalolamppujen äärellä istuskellaan taas ottamassa valokuureja. Minä otan valokuureja esimerkiksi katselemalla rakastettuni kasvoja.

Kun on rakastunut, toisen kasvojen katsomisella on tehokas vaikutus. Ei mikään vilkaisu siis, vaan ainakin minuutin katselu. Toisen ei tarvitse katsoa takaisinkaan, mutta voi myös katsoa silmiin toinen toisiaan. Siinä istutaan tai seisotaan, ja tunnustellaan, miltä toisen kasvonpiirteet, niiden yksityiskohdat omassa itsessä tuntuvat.

Ihmisen kasvojen rauhallinen katsominen on ylipäätään voimakkaasti vaikuttava asia. Rakastetun kasvojen katsominen mullistaa tavallisen hetken aivan toisenlaiseksi. Se herättää niin paljon tuntemuksia.

Katsominen tarkoittaa keskittymistä. Ellei keskity katsomaan, ei havaitse, eikä näe. Mutta rakastettuhan on rakastettu, tärkein, parasta – hän vie huomioni, keskittyminen tapahtuu rakkauden vetovoimalla. Tiedättehän!

Häntä katsoessani en oikeastaan edes voi ajatella mitään. Hänen piirteittensä näkeminen ja se, miltä se tuntuu, on niin rikas kokemus. Minä vain havaitsen ja tunnen, ja se tuntuu hyvältä. Tuntuu lämpimältä ja häkeltyneeltä ja valoisalta, ja rakastuneelta. Hän hymyilee ja nauraa minulle. Valohoitoa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Himo toista kohtaan, kehon vetovoima toiseen kehoon, humalluttava halun tunne ja sen täyttäminen on nautittavinta, mitä ihmisruumiista irtoaa.

Meihin on biologisina olentoina rakentunut sellainen kyky. Seksi on päihdyttävää, koska se voi tuntua niin käsittämättömän hyvältä. Minusta se on rakkaussuhteen ytimessä, sen keskeisintä jaettua kokemuksellista ainesta. Se polttaa niin väkevästi, että siksi rakkaussuhde on rakkaussuhde.

Kulttuurisesti seksi on mutkikkaampaa. Suomessa on edelleen vahva häpeän kulttuuri, jonka takana seksiä joudutaan piilottelemaan. Monista muista mukavista kehollisista asioista, kuntosalilla käynnistä joogaan ja hieronnasta paritanssiin voidaan puhua vapautuneesti ja aivan vakavasti.

Seksistä puhuminen jää aikuistenkin kesken yleisessä keskustelussa lähes aina naureskeluksi. Se on sääli sinällään.

Aika vaikeaa on arvioida sitäkään, kuinka paljon ja millä tavalla seksistä parisuhteiden sisällä oikeastaan keskustellaan. Se on toki jo liki kaikille selvää, että keskenään pitää täytyä kyetä puhumaan omista toiveista, tarpeista ja kokemuksista, tai koituu ongelmia. Siinä on sitten omat kynnyksensä kullakin ylitettävänä, vaikka olisikin kuinka vapaa kulttuurisista rajoitteistamme.

Siitäkin kirjoitellaan ainakin naistenlehdissä, miten kykyä haluamiseen ja intohimon kokemiseen pitäisi vaalia. Minusta tätä ulottuvuutta kuitenkin pidetään esillä liian vähän.

Seksi on vuorovaikutusta, jossa molemmat sekä tarjoutuvat toisilleen että ottavat toinen toisensa vastaan, tavalla tai toisella. Tässä vuorovaikutuksessa voi olla samoja onnistumisia ja epäonnistumisia kuin missä tahansa, ja molempien suhteen kokemukset ovat hyvin intensiivisiä, koska kyse on niin syvistä ja äärimmäisistä asioista: omasta alastomasta kehosta, omasta seksuaalisesta identiteetistä, omasta sukupuolisuudesta, luottamuksesta, itsetunnosta, nähdyksi tulemisesta, hyväksytyksi tulemisesta ja niin edelleen.

Siksipä paljon puhetta tarvitaan.

Minusta huomiota pitää kiinnittää myös toiseen ulottuvuuteen. Kyse on erityisesti kehollisesta vuorovaikutuksesta. Seksi tapahtuu kehossa. Se ei ole abstraktio. Aivojen sanotaan olevan tärkein elin seksissä. Se on totta, ja ne nekin sijaitsevat nimenomaan kehossa.

Seksistä nauttiminen on nauttimista oman kehon kautta, tavalla tai toisella. Riippumatta mieltymysten moneudesta ja äärimmäisestäkin erilaisuudesta ihminen nauttii kehollisena olentona. Emme ole enkeleitä, olemme ihmisiä. Tässäkin mielessä ihminen on onneksi eläin.

Minusta olisi erinomaista, että ihmisiä olisi lapsesta saakka ohjattu nauttimaan omasta itsestään, omasta kehollisuudestaan. Tarkoitan tällä nauttimista laajassa mielessä, huomion ohjaamista siihen, miltä tuntuu olla minä. Miltä kaikki omassa kehossa tuntuu? Miltä tuntuu juosta, miltä venytellä, miltä olla väsynyt, miltä auringossa, miltä tuulessa?

Aistimaan oppiminen, oman kehon kuuntelu, keskittyminen olemaan omassa ihossa ja sen sisäpuolella ovat niitä asioita, jotka liittyvät myös nautinnolliseen seksielämään.

Merkittävä osa nautinnollisuutta on sekin, että aivan kuten kaikkea muutakin kehollista, myös seksiä voi kehittää. Siinäkään mielessä se ei ole vain jokin akti, vaan elävää vuorovaikutusta, jatkuvasti muotoutuva tapa olla olemassa minuna ja yhdessä toisen kanssa. Seksin kehittäminen ensin hyväksi ja sitten aina vain paremmaksi edellyttää keskittymistä myös kehollisuuteen. Oman kehollisuutensa kumpikin seksiin aina tuo.

Minusta haluamisen, intohimon ja nautinnon kokemuksia vaalitaan keskittymällä aistimiseen. Se on huomion keskittämistä siihen, miltä kehossa tuntuu. Aivan konkreettisesti se tarkoittaa esimerkiksi asettumista lattialle ja oman kehon tuntemusten läpikäymistä keskittyneesti kohta kohdalta. Miltä minun kehossani tuntuu juuri nyt?

Omaa aistivaa kehollisuutta pitää arvostaa. Se ansaitsee säännöllistä huomiota ja tutkimista. Miltä jalkapohjissa tuntuu, kun ne istuessa ovat mattoa vasten? Millainen niiden tunne on? Kykenenkö tunnistamaan, miltä käsivarren lihaksissa tuntuu, jos levitän sormiani aivan vähäsen? Miltä olkapään liikuttaminen edestakaisin tuntuu kudoksissa sen ympärillä?

Käytän aikaa tällaiseen. Minulle siitä on ollut paljon iloa. Mitä helpommin omaan keholliseen kokemukseen kykenee uppoamaan, sitä selvemmin kykenee tuntemaan toisen kehon läheisyyden ja kosketuksen ja antautumaan niille tuntemuksille, joita siitä syntyy.

Mitä näen ja miltä se minussa tuntuu? Mitä kuulen? Mitä tunnen omassa kosketuksessani? Mitä paremmin aistin, sitä helpommin intohimo minussa nousee. Mitä paremmin aistin, sitä paremmin kykenen kuvaamaan, kertomaan ja olemaan. Nauttimaan. Sitä parempaa seksi on. Se on lahja toiselle, ja itselleni. Minusta se on rakastamista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Minä herään joka aamu täynnä tunteita.

Ihanimpia asioita rakkaussuhteessa on herätä aamulla ja havahtua niihin tunteisiin, joita toisen läheisyys ja kosketus siinä vieressä välittömästi nostavat pintaan. Näin päivä alkaa tunteilla, jotka ovat peräisin siitä, mikä on lähinnä, aivan kokonaisena, kehollisena todellisuutena: toinen ihminen, rakastettu. Hänen lämpönsä, hänen piirteensä, hänen uninen hengityksensä.

Nämä ovat ihania tunteita, ja ihmeellisesti ne toistuvat aamu aamulta.

Rakastumisen tunteet. Ne heräävät ja leviävät minussa kuin lämmin vesi. Rakastumisen tunne tosiaan liikkuu koko vartalossa. Koska se on niin suloista ja humalluttavan ihanaa, koetan keskittyä noihin tunteisiin joka aamuna. Pyrin antamaan niille tilaa ja aikaa tuntua rauhallisen hetken, ja keskittyä aistimaan niitä.

Rakkauden tunteitaan voi keskittyneesti aistia. Ne eivät tapahdu jossain aivojen abstraktissa sopukassa, vaan minussa, koko elävässä minussa. Tässä mielessä tunteet todellakin ”asuvat sydämessä”, ja niitä voi ”katsella”.

Omista tunteista tietoisena oleminen mainitaan usein riitelyä koskevien asioiden yhteydessä, mutta ainakin yhtä arvokasta on se, että ihminen kykenee olemaan keskittyneesti tietoinen omista onnellisista ja hyvistä tunteistaan, ja syventämään sitten myös niiden kaikupohjaa itsessään.

Olen kirjoittanut tähän blogiinkin siitä, miten aika usein silloin kun olen menossa päivän töiden jälkeen kotiin tai sovittuun paikkaan tapaamaan rakkaan kumppanini, tunnen selvää fyysistä vetoa siihen suuntaan. Kuin minua kiskottaisiin rintalastan alta eteenpäin. Se tunne on hyvin selkeä ja suoraviivainen. Ja hänen vetovoimansa tuntuu minussa. Se on se polttava tunne, humalluttava ja pakahduttava jalkapohjista päälakeen saakka. Rakastettuni saa minut soimaan tunteiden paljoutta. Minä tunnen ja aistin sitä tunnetta ja nautin siitä.

Minun on pitänyt kohdata monia vaikeitakin tunteita itsessäni. Tai, siihen on ollut mahdollisuus, koska rakkaus ja vuorovaikutus on rakastettuni vierellä avautunut niin voimakkaana, syvänä ja turvallisena.

Minussa itsessäni syvällä olevat epävarmuudet ja pelot elämän eri kerroksista tulevat vastaan kun menen tarpeeksi syvälle. Niitä ei voi paeta, ne pitää elää läpi tuntemalla ja tunnistamalla.

Epävarmuuksilla, peloilla ja ahdistuksilla on syynsä ja merkityksensä. Rakkaussuhteessa voi onnistua kohtaamaan ne, uskaltautumaan niiden läpituntemiseen, hyväksymiseen. Ja niin ne myös voivat lientyä ja neutraloitua. Ne ovat usein myös jonkinlaisia kynnyksiä, joiden toisella puolella kaikki ihana ja onnellinen tuntuu vieläkin sävykkäämmältä, vahvemmalta ja paremmalta. Sekin tuntuu hyvältä, kasvamiselta, viisastumiselta ja todelliselta onnistumiselta.

Parisuhteiden hyvinvointia voidaan mittailla psykologi John Gottmanin tutulla 1/5-säännöllä: yhtä negatiivista kokemusta vastaan tarvitaan vähintään viisi positiivista – viestiä, tilannetta, kokemusta. Huonompi tase johtaa ongelmiin. Tämä ei ole sattumaa, vaan liittyy ihmisen mielen rakenteeseen, joka on virittynyt korostamaan menetyksen uhkaa ja vaaroja. Arvelisin, että tuo sama suhde pätee myös tunteisiin parisuhteessa.

Sisäinen onnellisuus kasvaa ja vahvistuu, kun rakkauden tunteita elää läpi paljon enemmän kuin pettymyksen, pelon ja ahdistuksen. Enemmän kuin viisi kertaa enemmän. Mitä enemmän rakkauden tunteita kasautuu, sitä enemmän niitä voi kasautua.

Kyse on joko tasapainotilasta, tai hyvästä tai huonosta kierteestä. Tunteet ohjaavat meitä ratkaisuihin. Niiden merkitystä ei voi mitenkään sivuuttaa. Siksi niihin pitää keskittyä, etenkin parisuhteessa, etenkin rakkaussuhteessa.

Mieli kohdentuu siihen, mikä jokapäiväisessä arjessa vie huomion. Toisen huomaaminen ja keskittynyt huomioiminen ei ole tärkeää vai toisen osapuolen kannaltaan, vaan myös minun omien tunteitteni näkökulmasta.

En nauti mistään niin paljon kuin rakastetustani ja siitä, mitä kaikkea hän saa minut tuntemaan niin monilla tavoilla. Siksi minä haluan keskittyä siihen sen arvoisesti. Koko mielelläni ja ruumiillani.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat