Kirjoitukset avainsanalla #kuuluujouluun

Toivottavasti olet joulussasi saanut kokea:

tervetulotoivotuksia, hyvästejä,...
anteliaisuutta, apua, tarpeettomuutta...
kirjallisia viestejä, sanottuja sanoja, anteeksiantoa, kosketusta...
naurua, hiljaisuutta, väsymystä, oivalluksia...
ajattomuuden, vapauden, kiireen, toimeliaisuuden...
jotain omaa, jotain toisten...
yhteenkuuluuvuden, erillisyyden...

Ehkä ei ihan kaikkea, mutta edes jotain. Ota mukaan ensi vuoteen ne, jotka tuntuivat erityisen hyviltä, jätä taaksesi tarpeettomat.
Pidä mielessä, mitä jäi uupumaan ja tee ne todeksi.

Rauhaa ja rakkautta. Joulua.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jouluhan on juhla.Se on erilaista kuin arki. Se antaa mahdollisuuden katkaista rutiinit. Juhlasta saa voimia ja toivoa arkeen. Mutta kaikkialla jyllää vain jouluahdistus.

Ajattelen niin, että ahdistus syntyy siitä, kun miettii, että juhla syntyy vain, jos lapset saavat hienompia lahjoja kuin muut, pöydät notkuu herkkuja ja paikalla on rakkaita ihmisiä. Epäonnistuu, jos ei olekaan sukua ja ystäviä ympärillä tai rahasta on pulaa. Epäonnistuu, jos riitelee. Epäonnistuu, jos stressaa tarjoilusta ja siivoaa vimmaisesti. Epäonnistuu, jos ei siivoakaan.

Juhlahan alkaa kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, kun samalla pitää tehdä ja samalla ei pidä, jottei stressaa. Iiik!

Ajattelen, että joulun vapauttava sana olisi se, että tässä on koko adventtiaika aikaa päästellä. Anna mennä. Stressaa, siivoa tai pyöri pölypalloissa, polta piparit ja hanki vääränlaisia lahjoja. Pihistä tai tuhlaa ihan liikaa. Unohda joulukortit, lahjoita rahat tai liimaile glitteriä liikaa ja lähettele kaimoillekin jouluiloa. Pohdi pääsi puhki joulun aikataulu, tee hyviä tekoja tai pakoile kaikkia ja varaa sohvapaikka. Mutta tärkeintä olisi, että anna kaikkien tunteiden tulla. Syyllisty ja ahdistu nyt, arjen keskellä, älä säästele pottia joulupöytään, jolloin se sitten räjähtää.

Näin syntyy juhla. Näin irrottaudut arjesta. Ja jos pyhään perheeseen ja seesteiseen kuvaelmaan vertaa, niin voisin lyödä vetoa, että viimeisillään raskaana oleva Maria päästi muutaman ärräpään aasin selässä matkatessaan ja saadessaan tietää, ettei sijaa löytynyt majatalossa. Enkelikuoro lauloi vasta, kun oli päästy tunnemyrskyn kautta tunnelmaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Adventtihan yllätti jouluihmisen pyllähtämällä kalenteriin jo marraskuussa. Lumi suli ja joulumieltä sai kaivella toden teolla. Varsinkin, kun asun kotoani kosteutta pakosalla. Kylppärin kuivuttua rupesin salaa haaveilemaan joulusta omassa kodissa, mutta senkin romutti kymmenen miehen kanssa tehty katselmointi sähkösuunnittelun ja viemäröinnin haasteista. Osakkaalle naurettiin hyväntuulisesti, kun kuvitelmani romuttuivat pölyksi kylppärin paikalla olevan sementtilaatikon lattialle.

Joulumieltä on kaiketi itse kunkin kaiveltava, on sitten suvun täsmäperinteet, uutta parisuhderakkautta ilmassa tai sinkun suurta vapautta valita tekemisensä. Niinpä itsekin oikein toden teolla mietin millainen jouluihminen olen. Jouluihmiseksi olen tunnustautunut, mutta en kaipaa tiettyä kaavaa joululleni, kuten en elämälleni muutenkaan. Hyvissä joulupöydissä olen istunut kotona ja sukulaisissa, vuokramökissä ja ystävieni luona ulkomailla. Olen tunnelmoinut jouluyön messussa, kuunnellut katolista nunnaa ja jättänyt kirkonmenot väliin.

Joka vuosi kuulen kuitenkin kysymyksen siitä, mikä tekee minulle joulun. Se on ollut vaikea kysymys aina. Olen miettinyt tärkeimpiä muistikuviani, kun esimerkiksi ystäväni kysyi niitä omaan blogiinsa. Minä muistelin mandariineja ja koko yön loistavia valoja kuusessa. Niitä valoja kuvittelin ripustavani omalle parveekkeelleni ja tuijottavani niitä läpi yön. Niin en tee, ja minun on mentävä muisteloissani askel pidemmälle. Mikä joulussa ja sen perinteissä on juuri minulle arvokasta? Sellaista, joka tekee minulle joulun, ja jonka haluan välittää lapselleni.

Se kirkastui, kun kylppärikatselmuksen jälkeisenä päivänä olimme perheeni kanssa kodissamme joulutorikierroksen välissä lämmittelemässä, syömässä eväitä ja huoltamassa taaperoa. Siellä se nappula juoksi villapuvussaan. Hän kirmasi tottuneesti hyllyjen, pussien ja laatikoiden välisssä kuin kotonaan, vaikka emme olleet siellä asuneet päivääkään.

Joulu on kyky sopeutua, nauttia siitä mitä on. Joulun voi kehystää valoilla, maustaa mauilla ja kuorruttaa ihmisillä. Ihan sattumalta ei pyhä perhe tainnut jäädä sijatta majatalosta. Eläinten syöttöseimessä ensiuniaan nukkuva lapsi, ensimmäisinä vierainaan kolme tuntematonta miestä ja yöseurana eläimiä. Sitä kuvaelmaa voi miettiä, kun haaveet kaatuvat. Katseen voi nostaa tähteen, joka ohjaa eteenpäin.

Mitä tahansa me syömme, missä tahansa me syömme, miten tahansa aikataulutamme joulun pyhät, on se hyvä juuri niin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat