Kirjoitukset avainsanalla aistit

Kuva: Jaakko Kaartinen

Mikä on paras tapa käyttää kymmenen minuutin torkkuaika, ennen kun herätys soi uudelleen ja pitää nousta ylös ja mennä aamutoimiin? Jos itse on herännyt ja toinen nukkuu, yksi parhaista tavoista on minusta se, että hivuttautuu lähemmäs toista, olemaan aivan iho ihoa vasten. Ja sitten asettuu olemaan ihan hiljaa toista aistien.

Se on ihmeellisen hyvä kokemus. Toinen on lämmin, paitsi esimerkiksi jalkaterää, jos se on ollut peiton ulkopuolella, tai olkapäätä. Silloin sekä viileä että lämmin iho tuntuvat. Toisen ihon kosketus tuntuu lämpötiloina.

Ihon kosketus tuntuu myös painalluksena, erilaisena paineena omaa itseä vasten. Keho skannaa toisen sillä tavalla. Se on aina vähän tuttua ja vähän jännittävästi tuntematonta – keholla ei ole kummoinenkaan muisti painalluksen tunteesta. Pikemminkin mielessä on kuva toisesta, ja aavistus siitä, miltä hänen pitäisi siksi tuntua. Mielikuvan ja tunnun asettuminen yhteen on tutkiskelevaa aistimista.

Toisen uninen tuoksu tuntuu lähellä. Sitä ahnehtii keuhkoihinsa ja ajattelee, että siinä sekä tuntee että hengittää rakastettuaan. On sille varattu hetki tästä alkavasta päivästä.

Ja kun keskittyy hengittämiseen, huomaa, että on jo jonkin aikaa hengittänyt ihan samaan rytmiin kuin toinen siinä sylissä. Koska on asettunut olemaan hiljaa ja aistien, on asettunut toisen rytmiin, ja hengityksen rytmi kulkeutuu selän ja kylkien läpi tasaisen vakaana keinuntana omaan itseen. Synkroninen hengitys, hiljainen läheisyys.

Koska hengitys on samalla taajuudella, todennäköisesti sydämen sykekin on hakeutunut samantasoiseksi. On tilanne, joka voi olla vapaa ylimääräisistä pyrkimyksistä, mistään tekemisestä. Minusta se on samaan aikaan syvän levon tila ja havaitsemisen tila. Minä löydän itseni siinä, ja rakastettuni.

Se on erikoislaatuinen hetki päivässä, ajan ulkopuolella. Olen lykännyt muun ajan alkua yhden torkutuksen mitan. Sen verran olen luonut etuoikeutettua omaa maailmaa ulkopuolisen maailman edelle.

Se hetki on vähän kuin katsoisi taidetta aivan rauhassa, tai maistelisi lasin erityistä viiniä tai näkisi huikean auringonlaskun. Erityinen, itselle otettu hetki.

Eläköön herätyskellon torkutus-toiminto, annat meille joka-aamuisen rakastetun lepohetken.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Koska rakastettuni koskettaa minua hellästi, minä olen hyvinvoiva. Minun onnellisuuteni on sidoksissa hellään kosketukseen.

En ole ainutlaatuinen tässä. Hellän kosketuksen merkitys ihmiselle on yhtä olennainen kuin pohjoisen sijainti on kompassineulalle.

Hellä kosketus tuottaa minulle välitöntä onnellisuutta, välitöntä lohtua, välitöntä turvaa, välitöntä iloa, välitöntä intoa. Se toimii paljon nopeammin kuin mitkään sanat saattaisivat toimia. Hermosto kytkeytyy suoraan toiseen ihmiseen, ja niin nopeasti kuin signaali ehtii läpi kehon, jotain perimmäisellä tavalla hyvää välittyy hänestä minulle.

Hellästi koskettaminen on henkilökohtaista ja suoraa vuorovaikutusta. Hän koskettaa minua olkapäähäni ohimennen, minä annan suukon hänen niskaansa hänen istuessaan työpöydän ääressä. Suoraan häneltä minulle, suoraan minulta hänelle. Koska se on niin suoraa ja välitöntä, se on niin voimakasta.

Minua tämä kosketuksen vaikutus ihastuttaa ihmisyydessä. Me käytämme paljon aikaa yksilöllisyytemme suojaamiseen ja panssarien rakentamiseen olemuksemme ympärille. Jostain syystä meille on tärkeää vaalia minuutta jonkinlaisena riippumattomana järjestelmänä. Hellä kosketus läpäisee sen kaiken kuin paperin; ihminen on jotain aivan muuta kuin itseriittoinen ja suljettu.

Me olemme vuorovaikutuksellisia monimutkaisia järjestelmiä. Rakkaus on vilkasta, kiivasta, hehkuvaa vuorovaikutuksen kohinaa. Ajattelen, että hellä kosketus näyttää meissä samalta kuin pisara punaista mustetta, joka pudotetaan vesilasiin. Samanlaisella tavalla kosketus leviää meihin. Toisen kosketus tulee meihin ja leviää meissä.

Tämän kaiken takia hellästi koskettaminen on perusasia rakastavalle. Se on väkevä väline koetun rakkauden välittämiseen toiselle. Tavallisessa elämässä siihen ei voi käyttää liikaa aikaa. Hellän kosketuksen useus ei voi olla liiallista.

Koskettaessaan koskettaja tulee myös itse kosketetuksi. Koskettamalla rakastettu ja rakastaja kietoutuvat yhteen. Kosketuksessa olemme me. Ehkä juuri siksi olen onnellinen hellässä kosketuksessa: silloin minä olen me hänen kanssaan.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakkauden tekojen summa ja yhdessä vietettyjen hetkien mitta antavat meille tietoa, jota muualta ei voisi saada. Me opimme rakastaessamme tarkemmin ja tarkemmin tietämään toisistamme, millä ilahduttaa, millä tuottaa nautintoa.  Se on tietoa, jota kertyy, kun keskittyy toiseen ja on tilanteissa läsnä.

Kun on läsnä rakastaessaan, oppii rakkauden tietoa.

Rakastamisessa on aina mukana villi taso, ennakoimaton ja ikuisesti uusi. Siitä kaikki alkaa. Rakastuminen alkaa joka päivä siitä, kipinöinti, hehkun tunne.

Se tieto, joka muodostuu rakastamisessa, kertyy osaamiseksi. Se on erityislaatuista osaamista, koska se koskee vain itseä ja rakastettua, ja kahdenkeskistä elämää. Se on tärkeää elämän onnellisuuden ja keveyden suhteen.

Kun näkee, panee merkille ja tajuaa sellaisia yksityiskohtia ja väläyksenomaisia hetkiä, jotka toiselle ovat innostavia, kiehtovia, miellyttäviä, ilahduttavia, oppii vähitellen niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Syntyy myös mahdollisuus huomioida toista sellaisilla asioilla.

Siinä oppimisessa on luullakseni erityisen tärkeää se, että vähitellen alkaa nähdä, että onnellisuus on peräisin asioista, ja jos niistä asioista huolehtii ja niitä antaa toiselle ja itselle, onnellisuus voi olla aika usein aika helppoa.

Rakkauden oppimisesta tulee tunne, että onnellisuus on helppoa, ja että siihen voi luottaa, koska oppimisen myötä tietää ja osaa on niin monia pieniä asioita, joita voi tehdä toiselle ja itselle, ja jotka iloon, nautintoon, onnellisuuteen liittyvät.

Rakkaudessa elämisestä voi tulla itseään vahvistava onnellisuuden kierre. Vaikeudetkin kohtaa silloin aina sen tiedon valossa, että ne saa selvitettyä, tietäen, että rakkauden onni on elämän varsinainen perusvire.

Se, mitä tiedämme, ohjaa meitä. Mitä enemmän ja mitä tarkemmin tiedämme rakastetun kanssa toisistamme, kaikista hyvistä jutuista, mitä enemmän etenemme kysellen, millä tavalla ja miksi tuntuu niin kivalta, sitä varmempia olemme rakkaudessa.

Mutta pitää nähdä se vaiva, että on kiinnostunut, on läsnä, aistii, havainnoi, muistaa. Voi rakastella toisen kanssa tuhat kertaa oppimatta paljoakaan, tai sitten oppii ja omaksuu tuhansia asioita toisesta ja itsestä, kummankin kehoista, kosketuksesta ja nauttimisen koko maisemasta – oppiakseen taas tuhansia uusia asioita lisää.

Pahin virhe olisi kuvitella, että tietää jo kaiken. Rakkaudessa ei koskaan tiedä tarpeeksi. Polku jatkuu aina pidemmälle paratiisiin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Montaakohan satakieltä kuulimme, kun tänään illalla poljimme kotiin rakastettuni työvuoron loputtua – seitsemää tai kymmenentä. Niistä sydän aivan pakahtuu.

Satakielen laulu on niin kaunis ja kiihkoisa. Ja mustarastaan – tänä keväänä meillä on parvekkeella mustarastaan pesäkin. Siellä neljä uutta huilunokkaa availee jo siipiään. Ehkä ne löytävät laulunsa tonaliteetitkin samalla kun löytävät lentonsa.

En koskaan väsy kuuntelemaan mustarastaita. Mutta etenkin satakielet saavat minut ajattelemaan tunteiden elämistä avoimesti. Julkista rakkauden tunnustusta.

Rakastumisen ja rakastamisen tarkastelu on saa minut jatkuvasti palaamaan samaan aihelmaan, nimittäin että sisäisten myönteisten tunteiden pitäminen auki ja esillä omassa itsessä on se keino, jolla ne myös pysyvät auki ja esillä omassa itsessä.

Jos satakieli olisi vaiti, kukaan ei tietäisi, että se on siellä lehtien seassa, aika pieni, harmaahko lintu.

Mutta satakieli laulaa niin voimakkaasti, että se tuntuu. Minä ajattelen, että juuri noin minä haluan tuntea tunteeni ja tuntua toisessa. Minusta se on oikein, ajatelkoot muut siitä asiasta mitä tahansa. Kaikki rakkaus saa tulla satakielisesti lauletuksi.

Siitä tulee omaan elämään tällaista kevään valoa. Tämä rakastaminen on vahva pieni aurinko, joka on mukana kaikkialla. Ei koskaan tule tunteetonta hetkeä. Tunne on mukana vähän kaikessa, työssäkin.

Tänään työpaikalla ajattelin rakastettua kumppaniani juuri samalla hetkellä, kun hän soitti. Wonderwoman! Soitti minulle muuten vain hetkeksi kesken kaiken. Menin parvekkeelle puhumaan, ja aurinko paistoi sinne sopivasti. Ilma oli kuin maitoa. Tässä toukokuussahan on vaikea sanoa, onko sydänkesä vai olemmeko valahtaneet väliaikaisesti jonnekin etelämmäksi.

Tulin siitä kaikesta jotenkin tavattoman iloiseksi, ja ajattelin, että kun menen takaisin työkavereiden luo, sanoa kajautan, että pojat, kyllä Rakkaus on parasta!

Konttorissa sattui kuitenkin olemaan käynnissä jokin intensiivinen keskustelu, johon piti muodostaa mielipide ja sanoa se ensin, ja niin se hetki ikään kuin väistyi. Nyt kun illalla pyöräilimme kotiin ja olivat nuo satakielet, se palasi mieleeni ja minua harmitti: olisi pitänyt vain kärkeen kajauttaa yksi rakkaudentunnustus. Työasioihinkin olisi ehkä virinnyt kirkkaampia ajatuksia?

Joten pojat, jos luette, kyllä Rakkaus on parasta! Paras juttu, minkä minä tiedän.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat