Kirjoitukset avainsanalla aistit

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olemme odottaneet sopivaa hetkeä tyhjentää pihan linnunpöntöt edellisen kesän vieraiden jäljiltä. talvisiivottuun pönttöön sitten on mukavampi muuttaa. Sopiva hetki saattaa olla tänä iltana tai huomenna päivällä, koska tämä epätavallinen vuodenaika ei osoita merkkejä kylmenemisestä ja lännestä puhaltaa jatkuvasti lämmin tuuli. On parempi olla valmiina ajoissa.

Lintujen seuraaminen on meille yhteinen ilo. Se ei ole ornitologista harrastamista, vaikka koetammekin oppia tuntemaan lauluja ja ulkomuotoja vähitellen tarkemmin. Pikemminkin se on eräänlainen kauneuden ja hellämielisyyden jaettu ilmentymä. Minä liikutun ja riemastun linnuista, kaikenlaisista linnuista. Niin rakastettunikin.

Ajattelen, että meillä menee elämässä hyvin niin kauan kuin me yhä ilahdumme lintujen näkemisestä ja kuulemisesta. Se osoittaa, että me olemme oikeassa suunnassa ja elämässä oikealla taajuudella.

Siinä on kysymys aistimisesta, kai. Samaan tapaan on elämässä oikealla taajuudella niin kauan kuin suukottaessaan pehmeästi rakastetun niskaa ja hartioita tuntee poltteen itsessään heräävän. Elämää, elävää elämää.

Minulle on tärkeää, ihmisenä, miehenä, rakastajana, että vaalin sellaista asennetta ja olemisen tapaa, jossa tilaa aistia ja herkistellä ja katsella ympärilleen. Se vaatii todellakin vaalimista, koska monet muut vaatimukset ja sitoutumiset arkielämässä tekevät ihmisestä mekanistisen välineen, joka huomaamattaan toteuttaa oman sisimmän itsensä suhteen ulkokultaisia tavoitteita.

Kaikkein arvokkaimpia asioita on jokaiselle olemassa lopulta vain kourallinen, ja useimmiten ne liittyvät sellaisiin kokonaisuuksiin kuin rakkauteen, ystävyyteen, oman persoonan vapaaseen ilmentämiseen, omaan terveyteen, itsen ja ympäristön tasapainoiseen suhteeseen. Kaikenlaiset muut olettamat ja ismit ovat sisimmän kehän ulkopuolella.

Sisimmät asiat pitää tietoisesti valita etualalle. Vaikka ne ovat tärkeimpiä, itsekseen jätettyinä ne eivät saa tilaa.

Nautin ystävistä, jotka rakastettuni kanssa jaamme. Se on todellakin onnea. Ja nautin linnuista hänen kanssaan. Se on jokapäiväistä, rakastettuni osoittaa huomioni niihin ja väliin minä hänen huomionsa.

On hyvä hetki laittaa pöntöt kuntoon nyt. Samoin kuin nyt on hyvä hetki suudella rakastettua. Ja nyt laittaa kutsu ystäville meille syömään. Elämä on nyt käsillä. Ja sen iloiset, tärkeät, sisimmät asiat.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki alkaa tietenkin jo kaupasta, ja sitä ennen itse ajatuksesta. tehdä rakastetulle annos parasta ruokaa. Ruoan laittaminen toiselle ihmiselle ja sen jakaminen yhdessä on kenties alkuperäisimpiä ihmisolennon tapoja muodostaa yhteyttä ja vahvistaa suhteita. Myös nykyajan rakkauselämässä sillä on määräämättömän suuret mahdollisuudet.

Mutta kaupassakäynti siis, ja huolellisesti itse valikoitujen raaka-aineiden kokoaminen yhteen. Kauppakorissa katseltuna siinä on konkretisoituneena rakkaudellinen ajatus, sinänsä jo valmis kokonaisuus.

Ostokset puretaan meidän keittiöömme, meidän kotimme keittiöön, joka on lukuisten onnellisten yhteisten juhlien moottori. Nyt ruokaa laitetaan kuitenkin vain rakastetulle.

Otetaan kaikki tarvittava esille, ainekset reseptin mukaan, pari leikkuulautaa, parit veitset, laakea paistinpannu, kattila ja lävikkö, pieni japanilainen kulho. Kaikkiin keittiökaluihin liittyy muistoja, joita tulee mieleen, kun käsittelen niitä. Kattila esimerkiksi on Lohjalta, kun olimme ensimmäisellä yhteisellä kirpparikierroksella siellä suunnalla. Se oli ikkunassa esillä pääkadun alussa, kympillä. Kulhon puolestaan ostin, kun laitoin rakastetulleni ensimmäistä kertaa ruokaa kodissani. Silloin oli kaunis kesäkuun päivä.

Kattila laitetaan puolilleen vettä ja levylle. Sillä aikaa, kun se kiehahtaa, puolitan punasipulin ja kuorin yksikyntisen valkosipulin. Punasipulin puolikas silputaan hienoksi, valkosipuli kolmeen osaan odottamaan puristinta.

Vesi kiehuu nyt, laitan sinne kolme tyynyä leveitä riisinuudeleita. Kello käymään. Hämmentelen puuhaarukalla kiehuvia nuudeleita ja kahden minuutin kuluttua kaadan ne lävikköön juoksevan kylmän veden alle. Nuudelien jäähdyttyä jätän ne siihen valumaan.

Mittakuppiin mittaan vajaan ruokalusikallisen tamarinditahnaa, reilut kolme ruokalusikallista soijaa, yksi pienenpieni rawit-chili silppuna, kolme ruokalusikallista tummaa ruokosokeria ja puoli desiä kasvislientä ja hiukan limemehua. Sekoittelen niin, että sokerit liukenevat.

Sitten leikkaan silpuksi kaksi kevätsipulia. Ne kulhoon odottamaan ja päälle kourallinen paahdettuja cashew- ja maapähkinöitä ja kaksi kourallista ituja. Leikkuulaudalle jätän kahdeksaan lohkoon leikkaamani pienen ja rapean salaattikerän ja puoli nippua silputtua korianteria.

Pannulle tulee oliiviöljyä ja se kuumenee nopeasti – aina tässä vaiheessa tulee mieleen, että olisi taas ihanaa matkata yhdessä Välimerelle. Kaadan sipulisilpun ja puristan valkosipulin hetkeksi sihisemään öljyyn, vain siksi aikaa, että tuoksu irtoaa. Heti sen jälkeen pannulle lisätään salaatti, ja perään hiukan kuivaa valkoviiniä. Seison niiden ääressä ja katselen salaatin asteittaista kuultumista.

Kokatessani rakastetulleni ajattelen häntä. Keittäminen on hyvää aikaa mietiskelylle ja sisäisten kuvien katselulle. Se tarjoaa mahdollisuuden harkittuun puuhaan toista varten. Ajattelen esimerkiksi leikellessäni sopivia suupalakokoja, joista rakastettuni pitää, sopivaa mausteisuuden astetta samoin; teen parhaani mukaan, ja se tuntuu mukavalta. Teen hänelle.

Kun salaatin väri on muuttunut tietyllä tavalla tummemman ja pehmenneen vihreäksi, teen keskelle tyhjän tilan, siihen tilkka öljyä ja kaksi kananmunaa nopeasti hämmennettynä kokkeliksi. Tässä ruoassa on proteiinia, se antaa lihaksille rakennusainetta. Rakastan rakastettuni lihaksia.

Kaikki sekaisin nopein liikkein puuhaarukalla, ja uusi tila pannun keskelle, öljy, nuudelit ja kolmannes kastikkeesta. Sitten paistelen. Nyt tuoksut kasvavat uusiin mittoihin. Se on pieni ruoanlaiton ihme. Kaikella oli vielä hetki sitten oma tuoksunsa, nyt on jotain uutta, moninkertaista, ryöppy, jossa mukana on kaikki ja sellaista, mikä oli piilossa aiemmin.

Sekaisin, sekaisin, iloisesti pannulla mullin mallin, välillä lisää kastiketta viimeiseen pisaraan, ja kuumuus liittää kaiken yhteen. Huikkaan, että kannattaa valmistautua pöytään jo.

Kaadan pähkinät, kevätsipulit ja idut pannulle ja kääntelen ne seokseen. Annokset pannusta kahdelle lautaselle – lautaset eri sarjaa iloisuuden vuoksi. Korianteri kaiken päälle ja limestä lohkot annosten sivulle.

Rakastettuni istuu pöytään. Tarjoilen hänelle. Maailman parasta ruokaa, hän sanoo minulle.

Kokkaaminen on rakkauden nautinto.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö

Mistä hyvä mieli, kokonaisvaltainen hyvä olo suhteessa syntyy?

Itselleni hyvä mieli syntyy monestakin asiasta: yhteyteen pyrkimisestä, kumppanuuden tunteesta, kunnioituksesta puolin ja toisin, siitä että tunnen olevani ymmärretty, nähty ja hyväksytty. Kun muun muassa nämä asiat ovat kunnossa, on oloni rauhallinen, sitoutunut ja tasapainoinen eikä suhteen tilaa tarvitse jatkuvasti puntaroida vaan ”Tässä nyt eletään ja mennään yhdessä eteenpäin”.

Erityisenä kirsikkana parisuhteen kakun päällä näen paluun keskinäiseen läsnäoloon. Läsnäoloa on se, että ollaan tässä ja nyt – aistien äärellä. Kun on oikein läsnä itselle ja toiselle, ei oikeastaan ole aikaa, on vain tämä hetki, jossa kaikki on hyvin.

Aistien äärellä oleminen toisen kanssa on ihokosketusta, jotain maisteltavaa ja tuoksuteltavaa, se on katsetta ja kuulevia korvia.

Hakeudumme usein automaattisesti läsnäoloon. Seksi voi tarjota ruokaa kaikille aisteille, ehkä se usein koetaankin niin merkityksellisenä ja miellyttävänä asiana. Millaista seksielämänne on, jos aisteja ajattelet? Tarjoaako se aistien ilotulitusta vai erämaavaellusta tai jotain siltä väliltä?

Aistien äärellä oleminen voi parisuhteessa tarkoittaa muutakin. Yhteinen tekeminen, yhteiset kokemukset voivat saatella läsnäoloon. Yhdessä katsottu elokuva, yhdessä syöminen, kävelylenkki metsässä, kahdenkeskinen saunahetki.. esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.

Tässä voisi miettiä vastakohtaakin. Sitä miten ajatus aistien äärellä olemisesta ja läsnäolosta liittyy parisuhteen huonovointisuuteen. Ehkä jos aistien äärellä ollaankin huonossa suhteessa jollain tavalla tai monella tavalla väärin, itselle väärällä tavalla?

Oikeanlaisen ihmisen kanssa elämä voi olla nautinnollinen aistimatka. Jos parisuhde tuottaa enemmän pahaa mieltä kuin hyvää oloa, on ehkä aika tehdä jotain? Ihan oman itsen vuoksi.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kylmät illat ovat saapuneet marraskuun myötä. Hain vintiltä käyttöön yhden talvitakin lisää, ja lähdin sen kanssa liikenteeseen. Kun kävelin katua alas metroasemalle, laitoin kädet syvälle taskuihin. Vasemman käden sormet löysivät kaskun pohjalta pyöreähkön, rastaanmunan kokoisen kiven. Suljin silmät hetkeksi ja muistelin, mistä se oli tullut.

Me olimme kävelleet rannalla, rakastettuni ja minä, Ruotsissa, keväällä. Itämeren rannalla, kun muuttolinnut olivat saapuneet ja ensimmäiset kukat olivat murtautuneet talven harmauttamasta maasta. Poimin kiven rantasoraikosta ja pitelin sitä kädessä lämpiämässä.

Olin jättänyt kiven takin taskuun juuri siksi, että se veisi minut tarpeen tullen takaisin sinne kevätloman maisemaan. Minulla on useita sellaisia kiviä eri takkien taskuissa. Yhdessä taskussa on kastanja ja joissain muutamia vieraiden maiden kolikoita. Niillä kaikilla on sama tarkoitus. Jos alkaa tuntua raskaalta, vaikka sitten töissä ja muussa sellaisessa yhteydessä, ne ovat portteja toiseen maailmaan. Meidän matkojemme paikkoihin.

Kun olin ala-asteikäinen, luin ensimmäisen kerran Ernest Setonin kirjan Kaksi partiopoikaa. Se on mitä ihmeellisin predigitaalisen ajan opaskirja toimeliaaseen, luovaan ja luonnossa tapahtuvaan elämään lapsille ja eriteineille. Muiden hienouksien ohessa siinä esitellään, miten tehdään muistipussi intiaanien tapaan. Mukana kuljetettavassa pussissa on koottuna pieniä kappaleita, joiden tuoksu ja tuntu auttaa, jos kantaja on vaikka pitkällä matkalla, kuljettamaan mielen kotiin.

Tuo kivien, pihkakyynelten ja muiden vastaavien kyky toimia mielen kuljettajana jäi kiehtomaan minua siitä hetkestä alkaen, jolloin siitä luin. Olen huomannut, että ne tosiaan toimivat minunkin osaltani tuolla tavalla.

Ehkä noiden taskuihin varastoitujen kivien sormeileminen ja koskeminen on sellaista, mitä muodikkaasti kutsutaan groundingiksi tai maadoittamiseksi. Jotakin se yhtä kaikki tekee ja jotenkin se keskittää mieleni noihin mukaan poimimisen paikkoihin. Se on yksinkertaista ja se toimii.

Tuon pyöreän kiven kautta me olemme yhä siellä rannalla. Itämeren vesi on vielä aivan liian kylmää kahlaamiseenkaan, mutta se on kaunis, matalat aallot ovat kauniit. On tosiaan kevään valo. Olemme kahdestaan, melkein kuin olisimme kahdestaan koko saarella. Minä aion laittaa myöhemmin iltapäivällä ruokaa, pysähdymme kaupassa palatessamme rannalta. Lipputangoissa on solakoita viirejä sinikeltaisissa väreissä. Kaikki se koettu on käden ulottuvilla. Nämä arvokkaat muistot, ja kerään niitä lisää. Taskuja riittää kyllä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat