Rowan Gillespie The Kiss, Earlsford Terrace, Dublin, detalji teoksesta. Kuva: Jaakko Kaartinen

”On kivaa, että kun kirjoitat noita blogitekstejä, katsot mua aina tuolla tavalla”, rakastettuni sanoi viime viikolla. Olin juuri jäänyt katsomaan häntä pitkäksi aikaa, hakien inspiraatiota ja toisaalta silkasta katsomisen mielihyvästä.

Oli hauska kuulla, että katson häntä tuolla tavalla. En tullut heti kysyneeksi, millä tavalla ja miltä oikeastaan näytän katsoessani siinä. Mutta selvästikin minun ilmeeni oli tunnistettava ja ilmeinen.

Olen saanutkin kuulla moneen kertaan häneltä, että en ollenkaan osaa peittää ilmeitäni. Esimerkiksi meistä on hauskaa toisinaan istua baarissa ja katsella ihmisiä. Osa rakastettuni huvitusta on se, etten osaa katsoa asiallisesti vaivihkaa vaan olen aina vähän liian avosilmäinen. Toisaalta yritänkin aina olla mahdollisimman avoin. Pidän sitä hyveenäni.

Silloin siis, kun katson rakastettuuni kuin muusaa katsotaan, ihan varmasti myös näytän siltä. Ehkä se on vähän hassahtanut ilme, kenties hiukkasen hellyttävä. Avoin ilme se ainakin on, koska minulla ei ole mitään peiteltävää siinä katseessa.

Kerran kauan sitten istuimme myöhäisellä lounaalla keskitalven päivänä, aurinko oli jo laskemassa Helsingissä sataman taakse. Kumarruin pöydän yli ja katsoin häneen oikein tarkasti. Vaakasuora talven valo tuli aivan hänen takaansa, hiusten läpi, poskipäitä pitkin. Hän kysyi minulta, mitä tuijotan. Sanoin, että haluan katsoa niin, että muistaisin aina sen, miltä hänen kasvonsa siinä vastavalossa näyttivät.

Olin silloin alkanut katsoa häneen peittelemättä. Mitä enemmän katsoin, sitä enemmän näin. Sitä enemmän se minusta näkyi. Kun katsoin häntä rakastuvin silmin, hän luki minua kuin kirjaa.

Joskus alkuaikoina hän sanoi minulle, että olen kuin peura autonvaloissa, vähän järkyttyneenä katson kohti sitä, mikä lähestyy. Tunnistin hyvin kuvauksen siitä katseesta.

Minä rakastan nyt monien vuosien kokemuksella häntä ja katson rakastuneena häntä. Katson häneen kuin rakastettu katsoo rakastajaansa. Näissä katseissa minun silmistäni ja kasvoiltani voi lukea sen, miltä hän minusta tuntuu. Minä rakastan häntä silmät auki, katson häneen ja maailma ympäriltä säkenöiden hajoaa valkoiseen kohinaan.

Kun katson häntä kuin rakastaja katsoo rakastettua, varmasti hän näkee minussa kaikki odottamani tulevat hetket.

Paljon meistä kertoo se, miten me katsomme toiseen. Minä olen onnellinen, että tulen hänelle läpinäkyväksi katsoessani tuolla tavalla. Vaikken siis ihan tiedä, miltä se näyttää ulospäin, se tuntuu sopivan siihen, miltä minusta tuntuu sisälläni. Katse ja katsoja ovat hassahtaneesti yhtä.

 

Terveisin, J

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat