Kuva Pexels/Pixabay

Lasten koti on vanhempien parisuhde. Tämä lause on ohjannut kirkon perheneuvonnan työtä jo vuosikymmeniä.  Ajatuksena on että lapsia voi parhaiten auttaa auttamalla heidän vanhempiaan huolehtimaan itsestään ja parisuhteestaan. Se on mielestäni ollut hyvä motto.  Perhe syntyy vanhempien halusta jakaa yhteinen elämä ja yhteiset unelmat, ja antaa ehkä mahdollisuus uudelle elämälle. Aikuisten toiveet ohjaavat perheen syntymistä, onpa sitten kyseessä ydin- tai uusperhe. Joskus kuulee uusperheen kohdalla sanottavan, että lapset eivät saa valita vanhempiaan, mutta se pätee samalla tavoin ydinperheeseen. Kukaan lapsi ei valitse vanhempiaan. Vanhemmat valitsevat toisensa, ja lapset tulevat, jos ovat tullakseen.

Vanhempien halun varassa perhe myös pysyy kasassa. Monesti minulta kysytään, miksi ihmiset eroavat. Ajattelen että syvimmiltään syy on se, että ainakin toiselta puolisoista on loppunut halu jatkaa yhdessä. Usein halun loppumiselle on ymmärrettävät perusteet. Toisaalta näen työssäni usein, miten puolisot voivat selviytyä äärimmäisen vaikeista kriiseistä, jos vain keskinäinen kunnioitus ja halu jatkaa yhdessä säilyvät. Lasten koti, ja sitä kautta perheen ydin, on vanhempien parisuhde.

Runoilija Hanna Katajarinne on kokenut uusperheen elämää monelta kantilta, ensin lapsen näkökulmasta, sittemmin uusperheen äitinä ja puolisona. Hanna on myös ystävä, jonka runot ovat olleet meidän perheen isoissa käännekohdissa vahvasti läsnä. Kysyin Hannalta, miten hän sanottaisi omaa kokemustaan uusperheestä. Kahden päivän päästä Hanna vastasi - runolla, kuinka muutenkaan. Tässä Hannan vastaus:

 

Iltaisin, kun ne nukkuvat kaikki

mietin, 

että miten nämä pidetään hengissä

mikä määrä maitoa huomenna on tuotava

entä rakkautta

ettei mikään lopu kesken

 

ja ajattelen

että ei meille ihan vähän uskottu

ensin tämä silmitön rakkaus

hulluus, joka huusi laittamaan likoon kaikki,

kerran vielä

vielä kerran

sitten nämä toisilleen ensin vieraat

toisista taloista tulleet

toisista valoista vannotut

monesta puusta

tähän kotiin pudotetut, pienet

 

eikä meidän varaan ihan vähän laskettu

eikä turhaan, sinä sanot, kun tulet kotiin

tuoksut kilometrien mittaiselta työpäivältä

minä pimeältä päiväkodinpihalta

välissämme väsymys ja huoltenharmaa

 

ja äkkiä olet pelkkää syliä

muistutat mistä meidät on tehty

ja mitä varten

 

ja minä muistan:

me olemme ne kattotuolit

käsivarret

siipienvälit ja siltapalkit

lujuuslaskentojen korkein luku

 

me olemme reppuselät ja kottikärryt

se raudanluja,

joka kantaa, kun kukaan ei jaksa enää kävellä,

ja meillä on se, minkä päällä meidän maailma makaa

 

se yhdeksän ihmisen

suurin yhteinen jaettava.

 

terveisin Pekka Puukko

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat