Kuva: Annie Spratt/Unsplash

Innostunut punaposki tulee sisälle keväästä hullaantuneena ja jo ovelta huutaa: ”Äiti saanko pliis laittaa huomenna kouluun kesäkengät ja sen uuden mekon!” Ja hups, samassa olen keskellä muistoa. Paljas asfaltti on jäätävä valkoisten ballerina-kenkieni alla. Hulmuavahelmainen salsahame oli tuntunut hyvältä idealta ikkunasta katsottuna, mutta laihat sääreni sen alla ovat kananlihalla. Ohuen kengän kärjellä rikon jäätä vesilätäköstä. Leuka tärisee, mutta uhmakkaasti teeskentelen, ettei palella yhtään.

Muisto hymyilyttää. Yhdeksänvuotias minä itse on lähempänä kuin pitkään aikaan. Saan hyvin kiinni tyttären innosta ja toiveesta, mutta neuvottelen lapsen kanssa toisen ratkaisun. Kesäkengillä ei mennä vielä kouluun, mutta voihan kesävaatteita jo käyttää sisällä ja fiilistellä tulevasta kesästä.

Millaisia muistoja sinussa herää ajasta, jolloin olit lapsesi tai lastesi ikäinen?

Lapsen eri vaiheet palauttavat mieleen oman kasvun vaiheita. Elämä lapsen kanssa nostattaa pintaan hauskoja ja liikuttavia muistoja, kuten vaikka tuon minun muistoni itsestäni kesävaatteissa jäitä rikkomassa – ja sitten niitä muitakin. Vaikka sen, millainen perhehelvetti kotona oli, kun itse oli sen ikäinen kuin oma lapsi nyt. Sen, miten yksinäinen itse oli lapsena ja miten kipeältä se tuntui. Tai sen, miten aivan liian nuorena joutui kantamaan vastuuta itsestään.

Millaisia muistoja sinussa herää ajasta, jolloin olit lapsesi tai lastesi ikäinen?

Vanhemmuus merkitsee väistämättä monenlaisia tunteita liittyen sekä nykyaikaan että menneisyyteen. Ilon ja merkityksellisyyden kokemusten ohella vanhemmuus voi nostaa pintaan myös surua ja tuskaa omasta historiasta. Se ei tunnu hyvältä, mutta sitä on tärkeää tunnistaa.

Kukin meistä ponnistaa omasta taustastaan myös vanhempina. Oma historia, varsinkin sen traumatisoiva puoli, vaikuttaa vanhemmuuteen haitallisemmin, jos sitä ei ole tunnistettu ja uskallettu millään tavalla käydä läpi. On siis tavallaan hyvä, jos huomaat kokevasi surua, tuskaa, vihaa tai pettymystä liittyen omaan lapsuuteesi. Se on hyvä, koska vasta sen tunnistamisen jälkeen voit sitä hoitaa. Vasta tunnistaessasi surusi voit surra sitä ja antaa itsesi kokea niitä tunteita, jotka aikanaan on täytynyt painaa alas ja niellä. Suru ei parane kuin suremalla, se ei katoa nielemällä sitä alas.

Vanhemmuus ei vain luo ja tue uutta elämää, vaan uudistaa myös äitiä ja isää

Lapsena ja nuorena ei voinut vaikuttaa moniin asioihin, mutta aikuisena vähän enemmän voi. Jos tunnistat asioita, joita tulisi käsitellä, kannattaa niitä jakaa toisen ihmisen kanssa: ystävän, kumppanin tai ammatti-ihmisen kanssa. Yksin itsensä kanssa on vaikeaa päästä asioissa eteenpäin, niihin jumittuu, mutta tunteiden ja kokemusten jakaminen on hoitavaa.

Jos raskauden ja lapsen kasvun aikana pintaan nousevia vaikeitakin asioita suostuu näkemään ja käymään läpi, voi äitiys ja isyys voi olla korjaava ja korvaava kokemus. Vanhemmuus ei vain luo ja tue uutta elämää, vaan uudistaa myös äitiä ja isää. Yhdessä lapsen kanssa voi elää vähän enemmän sellaista elämää, mitä olisi itse pienenä tarvinnut ja toivonut, mutta jäi vaille. Isänä ja äitinä saa uuden mahdollisuuden elää lastensa välityksellä lapsuutta ja perhe-elämää, jota itse on jäänyt kaipaamaan. Se ei ole täydellistä nytkään, mutta se voi olla parempaa kuin oma lapsuus oli.

Millaisia muistoja siis nyt rakennat, yhdessä lapsesi kanssa? Mitä haluat toistaa omasta lapsuudestasi? Mitä haluat tehdä ihan eri tavalla kuin omat vanhempasi?

Millaisia muistoja siis nyt rakennat, yhdessä lapsesi kanssa?

On täysin mahdollista, että saat vanhempana olemisen myötä kasvaa siksi ihmiseksi, joka oikeasti olet. Silloinkin, kun oma tausta ja historia eivät ole olleet turvallisia, ja vaikka olisi itsensä kanssa monenlaista vaikeutta, voi vanhemmuus auttaa kasvamaan eteenpäin. Kun oppii rakastamaan ja suojelemaan lapsiaan, voi samalla oppia suojelemaan ja rakastamaan itseään. Voi oppia katsomaan hellyydellä itseään eri vaiheissaan, kuten katsoo lastaankin. Oman kokemuksen kautta voi ymmärtää syvällä tasolla sitä, mitä lapsi tarvitsee.

Vanhemmuus on uusi mahdollisuus elää onnellinen lapsuus. Tai ainakin riittävän onnellinen, sellainen mistä jää sisimpään turvallisuutta ja iloa. Ja mukavia muistoja. Sekä aikuiselle että lapselle.

 

Keväisin terveisin Heli Pruuki

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat