Mahdollisten riitojen varalta on hyvä tunnistaa puolisonsa arat ja heikot kohdat. Ne seikat, joilla hänet saa takuulla hiljaiseksi. Monilla meistä on sielussamme haavoja, jotka on helppo repäistä auki, kun tietää, mihin iskeä. On häpeää, joka liittyy menneisyyteen, omiin epäonnistumisiin ja suruihin, sisäisiin tai ulkoisiin ominaisuuksiin. Näistä muistuttamalla toinen on helppo saada hämmennyksen valtaan ja menettämään mielensä tasapainon. Tällöin voi päästä riitatilanteissa niskan päälle ja voittaa.

Läheisissä ihmissuhteissani olen pyrkinyt tunnistamaan toisen heikkoudet – tämä ei ole erityisen vaikeaa, jos kuuntelee hänen elämäntarinaansa ja kokemuksiaan tarkalla korvalla. Olen tehnyt mieleeni listan nasevista lauseista, joilla sivaltaa tarpeen vaatiessa niin, että tuntuu.

Toisen heikkouksiin iskeminen rikkoo luottamuksen, turvan ja tuo tilalle varautuneisuuden ja pelon.

Näiden pohdintojen jälkeen olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, molempien itsekunnioitusta varjelevan diilin, etten käytä keksimiäni lauseita missään olosuhteissa läheistäni vastaan: mikään tilanne ei saa oikeuttaa lyömään vyön alle. Varmistan diilin hautaamalla tiedon läheiseni heikoista kohdista mieleni syviin sopukoihin, unholaan, josta ne saa kaivaa esille vain ja ainoastaan yhteisestä sopimuksesta ja hyvässä tarkoituksessa. Jos läheiseni esimerkiksi haluaa puhua ja tarvitsee lohdutusta vastoinkäymisissä tai haluaa rohkaisua epävarmuuksiinsa.

Kokemus (omakohtainenkin) on osoittanut, että varmin tapa pilata ihmissuhteensa on suutuspäissään loukata läheistään tavalla, joka herättää oikeutettuja kysymyksiä: haluanko hänelle hyvää, olenko aidosti hänen puolellaan ja ystävä hädässä? Toisen heikkouksiin iskeminen rikkoo luottamuksen, turvan ja tuo tilalle varautuneisuuden ja pelon. Kylmä tosiasia on, etteivät pelko ja rakkaus mahdu samaan suhteeseen. Riitatilanteissa on tärkeää pitää mielessä, ettei läheistä ole tarkoitus voittaa, vaan etsiä sovintoa. Jos haluaa olla hinnalla millä hyvänsä kukkulan kuningas, voi nopeasti löytää itsensä parisuhteen raunioiden keskeltä yksin.

Kaikissa parisuhteissa pitäisi pystyä riitelemään sekä tuomaan erimielisyydet näkyviksi ja esille. Riiteleminen ei sinänsä kerro parisuhteen laadusta mitään. Ero hyvien ja huonojen suhteiden välillä kulkee parisuhdetutkimusten mukaan siinä, että hyvissä suhteissa riitoja pyritään mahdollisimman nopeasti sovittelemaan eikä niitä viedä liian pitkälle. Hyvissä suhteissa ei nolata, halveksita ja alisteta toista, vaan etsitään keinoja tilanteen rauhoittamiseen, pyritään myötätuntoiseen ymmärtämiseen ja siihen kuinka ampua taas rakastettuaan Amorin nuolilla.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat