Kuva: Hannele Salminen

Oman avioliittoni ensimmäinen neljännesvuosisata tuli täyteen. Otan estotta vastaan onnitteluja, sillä ajattelen, että yhtään niistä vuosista ei ole saatu ilmaiseksi. Rakkaus ja parisuhde ovat jotain, mitä kaikki havittelevat, mutta jota kukaan ei aina kestä.

Vaikka vuosikymmenien yhteinen taival on ollut huikea, olisin mielelläni pistänyt vaihtoon useammankin päivän sieltä matkan varrelta. Sen verran syvältä olemme kyntäneet toisiamme ja yhteistä maastoa. Eipä silti, olemme myös lentäneet korkealla ja katselleet itseämme ja historioitamme kauempaa. Moni asia on asettunut toisenlaiseen mittakaavaan toisen tarjoaman uuden näkökulman ansiosta.

Rakkaus ja parisuhde ovat jotain, mitä kaikki havittelevat, mutta jota kukaan ei aina kestä.

Sain hääpäivälahjaksi uuden sormuksen. Aikanaan otin vastaan suvussa kulkevan perintösormuksen, johon oli kaiverrettu myös mieheni vanhempien nimet ja hääpäivämäärä. Minusta on ollut ihan kohtuullista, että he kulkevat mukana konkreettisena renkaana sormessani, kun heiltä jäänyttä pyykkiä on pesty meillä muutenkin päivittäin. Niin kuin tietysti miehenikin on korjaillut minun vanhempieni jättämiä jälkiä. Se kuuluu tähän omaan osuuteen sukupolvien välisessä ketjussa. Lapset jatkavat taas siitä, mihin me olemme päässeet.

Uusi sormus näyttää kuitenkin toisenlaisen kuvan kuljetusta matkasta. Sormuksessa on siivet. Ensin ajattelin niitä suojelevina siipinä, jotka ovat kaartuneet ylleni, kun maailma on ampunut kovilla. Parahimmillaan parisuhde on juuri sitä, pehmeä seinä minun ja maailman välissä.

Tajusin seuraavaksi, että siivet eivät tarjoa vain suojaa vaan niillä ennen kaikkea lennetään. Parisuhteessa seksuaalinen nautinto lennättää selvimmin rakastavaisia toisiin maailmoihin. Yhteiset tutkimusmatkat toisen ruumiiseen ja mieleen nostattavat monenlaisia kuohuja. Jos suojaudun kuohuilta, en voi lentää.

Jos suojaudun kuohuilta, en voi lentää.

Tutkimusmatkat toiseen ovat johtaneet itseäni kohti. Sanotaan, jos haluat oppia tuntemaan itsesi, mene naimisiin. Toinen ihminen tarjoaa tiukan peilin omille erinomaisuuskuvitelmille. Usein on käynyt niin, että kun en ole pitänyt näkemästäni,  olen halunnut eroon toisesta. Vaikeinta on ollut silloin kun toinen on pakottanut katsomaan jotain, mitä olen halunnut piilottaa myös itseltäni: repaleisuutta ja avuttomuutta.

Matkan varrella toinen on kuitenkin opettanut minua rakastamaan sitä, mitä näen. Siinä sivussa olen myös vähän oppinut rakastamaan toista sellaisena kuin hän oikeasti on eikä vain fantasiahahmona.

Mikään ei auta lentämään korkeammalle ja kovempaa kuin kokemus, että olen toisen silmissä rakas. Just sille hyvä.

Ihmisten kesken jatkuva lento ei kuitenkaan onnistu. Elämä tulee aina väliin ja joku asia alkaa ärsyttää. Mutta sekin kuuluu tosi rakkauteen.

Terveisin perheneuvoja Anne

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat