Tamperelaista tehdasmaisemaa. Kuva: oma.

Parivuotias poika juoksee teatterin suuren näyttämön yli nyrkkeilyhanskat kädessä ja kasvot täytenä aurinkona. Toisella puolella, esiripun varjossa ja katsojilta piilossa, jonkun syli ottaa hänet vastaan. Luottamus elämään säteilee kultasateena  yllemme katsomossa.

Parivuotias poika juoksee teatterin suuren näyttämön yli nyrkkeilyhanskat kädessä ja kasvot täytenä aurinkona.

Nuori sai minut raahattua teatteriin. Monta muutakin touhua ja kiirettä puski päälle, mutta hän halusi katsomaan Billy Elliot -musikaalia ja tunnollinen äitiyteni potki minua takapuolelle muistuttaen, miten kauan edellisestä, yhteisestä kulttuurielämyksestä oli kulunut.

Esirippu aukeaa. Lavalle vyöryy liverpoolilaisia kaivostyöläisiä loputtomassa ja lohduttomassa lakossaan. Isiä ja äitejä yrittämässä ylläpitää elämän merkitystä lapsilleen, vähän kyynistynyt, innostuksensa rippeissä riippuva balettiopettaja harjoituttamassa kikattavien pikkujoutsenten parvea, poikia nyrkkeilemässä ja yksi poika, joka innostuukin tanssimisesta. 

Tarina on elokuvasta tuttu, mutta elävät näyttelijät edessämme synnyttävät sen uudelleen. Näyttämön poikki nyrkkeilyhanskat kädessä juokseva parivuotias konkretisoi sen, mitä etäämmältä ajatellen voi sujuvasti pyrkiä välttämään: lasten hyvinvointi on aina aikuisten käsissä. 

Näytelmän yhteisö elää kaikkea muuta kuin kaunista ja siloista todellisuutta. Silti rosoisessa elämässä, raskaassa työssä ja työttömyydessä avautuu jokin särmä myös unelmille ja niiden toteutumiselle. Näyttelijöiden nuorta energiaa ja aikuista kokeneisuutta katsomossa ahmiessani mielessäni kirkastuu kaksi johtoajatusta:

1. Usko unelmiisi

Unelmat voivat toteutua sinnikkäällä ja määrätietoisella toiminnalla. Vaikka ne eivät toteutuisikaan, matka niitä kohti on merkityksellinen ja voi synnyttää uusia unelmia. Unelmointi lisää itsetuntemusta ja rakentaa mahdollisuuksien maailmaa. Entäpä, jos lähtisinkin tuohon suuntaan? Mitä tulevaisuuden näkymiä erilaiset vaihtoehdot voisivat avata? Mikä olisi ensimmäinen askel siihen suuntaan, joka tuntuu itsellesi oikealta?

   2. Usko yhteisöösi

Näytelmän Billy Elliot tavoittelee unelmaansa kaivosyhteisössä, jossa kova työ ja köyhyys kuluttavat ihmisiä ennenaikaisesti. Lakkojen avulla etsitään parempaa tulevaisuutta itselle ja lapsille, mutta taloudellinen ahdinko ja toimettomuus kaventavat näköaloja. Turhautuneessa yhteisössä puhkeaa riitoja, joita ratkotaan väkivaltaisestikin. Samalla yhteisö tarjoaa turvaa ja tukea. Kun nuorelle Billylle tarvitaan matkarahoja kuninkaallisen balettikoulun pääsykokeisiin, kolikkoja kassaan lennähtelee myös väheksyvästi murahtelevien ihmisten taskujen pohjilta. Menköön poika nyt kokeilemaan, vaikka eihän se sinne pääse! Mutta menköön! Autetaan.

Yhteisöissä on monia, ristiriitaisia ääniä. Kaikki eivät erityisemmin pidä toisistaan, mutta kaikkien kanssa voi pyrkiä tulemaan toimeen. Yksin emme selviä elämästä. Billy pääsee pääsykokeisiinsa ja sisälle kouluun. Uusi lehti elämässä kääntyy. Vain muutos on pysyvää, mutta juuri siksi ihmiset tarvitsevat toisiaan. 

 Kaikki eivät erityisemmin pidä toisistaan, mutta kaikkien kanssa voi pyrkiä tulemaan toimeen.

Kaksivuotias kirmaa taas näyttämön poikki mukanaan Billy, hänen ystävänsä Michael ja balettitytöt kuin pörhistelevä lintuparvi. Aikuiset näyttelijät seuraavat. On loppukiitosten aika.

Teatteriterveisin Päivi Stelin-Valkama

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat