Konekirjoitustunnit yläasteella (80-luvulla) tuntuivat lähinnä vitsiltä. En todellakaan voinut käsittää, mitä voisin hyötyä kyseisestä taidosta, ellen haaveilisi sihteerin ammatista. Jälkikäteen ajatellen harvasta teini-iässä opitusta taidosta on ollut niin paljon hyötyä. Kymmensormijärjestelmän osaaminen tekee kommunikoinnista vaivatonta ja nopeaa nykyisessä tietokoneiden maailmassa. En usko, että opettajat itsekään tajusivat, kuinka merkittävästä oppiaineesta oli kysymys. Ainakaan kukaan ei kannustanut ottamaan lukujärjestykseen mukaan konekirjoitusta.

Jos näkisi tulevaisuuteen, mitä taitoja lapsille ja nuorille pitäisi tänään opettaa? Mikä auttaisi heitä pärjäämään elämässään? Ahdistava vastaus, jonka asiantuntijoilta saa tähän kysymykseen on, ettei kukaan tiedä. Yhteiskunnat muuttuvat tekoälyn, digitalisaation, automatisaation ja robotisaation myötä sellaista vauhtia, että tulevaisuutta on hyvin vaikeaa ennakoida. Sen asiantuntijat uskaltavat kuitenkin sanoa, että kaikki alat teollisuudesta hoiva- ja tietotyöhön tulevat kokemaan suuren murroksen. Monet ammatit tulevat katoamaan kokonaan ja uusia ammattikuntia syntyy, mutta millaisia? Iso osa ihmisistä ei tule koskaan työllistymään palkkatyöhön tavalla, joka on meille tuttua. Pääministerimme on hiljattain todennut, että Suomen pitää uudelleen kouluttaa miljoona ihmistä: elinikäinen oppiminen on muuttunut kaikille hyveestä välttämättömyydeksi.

Lasten ja nuorten näkökulmasta vanhempien puoleen kääntyminen on hyödytöntä, koska heiltä ei ole saatavissa sellaista tietoa, joka auttaisi elämässä eteenpäin.

Elämme ihmiskunnan historiassa poikkeuksellisia aikoja. Ensimmäistä kertaa olemassaolomme aikana vanhemmat polvet eivät voi opastaa ja neuvoa nuorempiaan, miten elämässä voi menestyä. Lasten ja nuorten näkökulmasta vanhempien puoleen kääntyminen on hyödytöntä, koska heiltä ei ole saatavissa sellaista tietoa, joka auttaisi elämässä eteenpäin. Itse kuulun ns. 00:00 ihmisryhmään – nimitys tulee siitä, että videolaitteen kellon ajastaminen on jo liian vaikeaa ja näytössä vilkkuivat pysyvästi neljä nollaa. Joten olen kiusallisen tietoinen siitä, että esimerkiksi tekniikkaan liittyvissä asioissa en voi olla nuoremmilleni juuri hyödyksi. Edellä kuvatusta tilanteesta seuraa, että sukupolvien välinen kuilu on syvä ja vaikeasti ylitettävä. Siksi lapsille ja nuorille vertaiset tulevat olemaan aivan keskeinen tiedon ja ymmärryksen lähde tulevaisuudessa.

Keskustelin yllä kuvatuista skenaarioista tuntemani varhaiskasvatuksen asiantuntijan kanssa. Hän aavisteli, että varhaisten vuosien merkitys tulee jatkossa lisääntymään lasten elämässä. Jos joudumme sopeutumaan monessa mielessä epävarmempaan ja ennakoimattomampaan maailmaan, psyykkinen joustavuus (resilienssi) tulee olemaan tärkeimpiä ominaisuuksia, mitä lapsi voi vanhemmiltaan oppia. Psyykkisen joustavuuden perusta luodaan lapsuuden varhaisissa ihmissuhteissa. Tässä vaiheessa keskustelua itselläni alkoi pukata kuumat kainaloon. Eli jos lapsi ei opi psyykkisesti joustavaksi parin ensimmäisen elinvuotensa aikana, niin pahimmillaan on odotettavissa paikka yhteiskunnan vilttiketjussa?

Varhaiskasvattaja rohkaisi kuitenkin, että hyvän elämän edellytysten luominen lapselle on tavallisen vanhemman kokoinen tehtävä. Pitkälle pääsee jo sillä, että näkee, katsoo, kuulee ja on läsnä lapselle. Että reagoi häneen ja antaa kokemuksen, että lapsen kokemuksilla on jokin merkitys muille. Ja ennen muuta tarjoaa rakastavan ja lohduttavan sylin, johon turvautua, kun elämä kolhii. Näillä eväillä vastoinkäymiset eivät tunnut maailmanlopulta, vaan uudelta alulta. Ja syntyy kokemus, että meillä kaikilla on suoritusarvon ohella lepoarvo, joka ei ole riippuvainen oppiarvoista, työsuoritteista tai tilipussin koosta. Että rakkaus kantaa meidät aina yli pahimpien pettymysten ja töyssyjen kohti jotain parempaa. Näin olemme ihmisinä aina uskoneet.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat