Kuva: Katianna Ruuskanen.

#metoo on yksi parhaista jutuista, mitä sosiaalinen media on saanut aikaan. Seksuaaliseen häirintään, hyväksikäyttöön ja väkivaltaan liittyy aivan liikaa hiljaisuutta. Siksi väkivallan kierre jatkuu yhteisöissä, perheissä, parisuhteissa. Moni hyväksikäytetty on kuvitellut, ettei kenellekään muulle ole käynyt näin keljusti. Niin minäkin luulin.

Lauantaina luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttua turkulaisessa koulussa tapahtuneista hyväksikäytöistä. Inhotti ja ällötti. Silti tuntui tärkeältä, että vanhat vääryydet tulevat ilmi. Asiat muuttuvat vain siten, että aukaisemme suumme. Sunnuntaina seurasin televisiosta jumalanpalvelusta. Juontajana toiminut pappi liittyi hänkin omalla kokemuksellaan #metoo -kampanjaan. Katsoin papin levollista olemusta ja mietin, että juuri tätä viestiä tarvitaan: rikkirepineistä kokemuksista on mahdollista eheytyä.

Rikkirepineistä kokemuksista on mahdollista eheytyä. 

Oma traumaattinen kokemukseni on 29 vuoden takaa. Olen monesti ihmetellyt, miten selvisin tapahtuneesta. Ei silloin tajuttu tarjota psykoterapiaa, sitä olen saanut myöhemmin.

Mietin pitkään, onko mitään järkeä kertoa tapahtuneesta nyt. Meillähän on toimintakulttuuri, etteivät ammattilaiset kerro omasta taustastaan. On tärkeää, että apua hakeva ei joudu kannattelemaan auttajaa, etteivät roolit mene sekaisin.

Meissä psykoterapeuteissa on monia, joita on satutettu. Kun on saanut apua omaan vaikeaan polkuunsa, voi liikkua toisten rinnalla kivikkoisillakin teillä. Olen iloinen, että auttamiskulttuuri on muuttumassa ylhäältäpäin annetuista diagnooseista aitoon kohtaamiseen. Vuorovaikutuksen laatu on tutkimustenkin mukaan psykoterapian parantavin tekijä.

Oleellista oli se, etten jäänyt asian kanssa yksin.

Omassa teinivuosien toipumisessani oli oleellista, etten jäänyt asian kanssa yksin. Läheiset ottivat kertomukseni tosissaan, asettuivat puolustamaan minua vahvasti. He eivät vaienneet. Väärintekijä sai rangaistuksen. Näin, miten kokemukseni liikutti ja satutti aikuisia, jotka välittivät minusta. Oli tärkeää, että puhuin tapahtuneesta yhä uudelleen sukulaisten ja ystävien kanssa.

Olen kantanut häpeää minulle tehdystä väkivallasta.

Asiaa ei aikanaan taputeltu hiljaisuuteen. Olen tehnyt sen myöhemmin itse, ajatellut, ettei tästä kannata mainita. Olen kantanut jännällä tavalla häpeää minulle tehdystä väkivallasta. Näin käy yllättävän usein. Päätin omalta osaltani lopettaa vaikenemisen kulttuurin nyt.

 

Toiveikkain terkuin,

Anja Nwose

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Ulla

Hienoa Anja! Jakamalla oman kokemuksen, selviytymistarinansa ja vaikka senkin hetken, kun vasta on yrittämässä nousta ylös, auttaa muitakin pääsemään irti häpeästä, joka saattaa olla niin musertava, että estää käsittelemästä itse kokemusta ja siihen liittyviä tunteita yms.
On upeaa, että Sinua kuunneltiin lapsena ja myös, että itse kunnioitat itseäsi niin paljon, että hait apua asian käsittelyyn terapiassa.
Kiitos selviytymistarinasi jakamisesta ja rakkaudellista myöhästynyttä Naistenpäivää!

Anja Nwose
Liittynyt4.1.2018

Kiitos palautteesta! Häpeä tosiaan voi olla musertavaa. Kokemusten jakaminen ja sitä kautta syntyvä yhteys ovat häpeän vastavoima. Mietin, että kirjoitukseni otsikko olisi voinut olla puhumalla häpeä, jota kannat voi kääntyä voimaksi. Rakkaudellisia päiviä myös Sinulle!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat