Kuva: Anna-Riitta Pellikka

 

Iltalenkillä hupsahdin keskelle yllätystä, sillä tuttu jokivarsi oli valmistettu markkina-alueeksi. Myyjät olivat pystyttäneet kojut ja ne levittäytyivät puistoon ajattoman näköisinä. Tunsin levollisesti sulautuvani joukkoon, joka päivän matkan ja työn jälkeen lepäili alueella. Jossain ruokailtiin, mies ja poika onkivat, laiturilla soi musiikki ja kaksi taitavaa paria tanssi toisten katsellessa, penkeillä istuskeltiin hiljaa tai juteltiin. Tunsin olevani heidän kanssaan osallinen levosta ja hengähdyshetkestä. Olisin voinut olla missä tahansa kaupungissa minä vuosisatana tahansa tai keskellä hyvän tarinan suvantokohtaa. Samalla rauhalliset katseet kertoivat yhteisestä hyvästä olosta leppeässä kesäillassa. Sain virkistävän hetken ja lahjana.

Vähitellen löysin tunteelleni nimen: olin haltioitunut, niin syvälle hetki oli yltänyt ja kaivanut sisimmästäni niitä pintoja, joihin onni sai huoletta tarttua.

Jäin miettimään kokemustani. Ajattomuus tuli sisäisestä mielikuvistani satujen toreista, teltoista, omista kokemuksistani ja unelmistani. Tutun ympäristön muutos virkisti samalla tavoin kuin uusi järjestys työhuoneessa. Levon tekivät mahdollisiksi omat positiiviset ajatukseni, muistoni ja tunteeni. Vähitellen löysin tunteelleni nimen: olin haltioitunut, niin syvälle hetki oli yltänyt ja kaivanut sisimmästäni niitä pintoja, joihin onni sai huoletta tarttua.

Hyvä olo kärsii haaksirikon, kun siitä alkaa puhua tai jos yrittää vetää toisen mukaan kokemaan saman. Tällä kertaa kävi paremmin. Puoliso ymmärsi vuolaan selitykseni ja hetken merkityksen, kun sitä innokkaasti avasin. Samalla löysin itsestäni yksinäisen lenkkeilijän ilon, olin saanut ikioman hetken ja se riitti oikein hyvin.

Hyvä olo kärsii haaksirikon, kun siitä alkaa puhua tai jos yrittää vetää toisen mukaan kokemaan saman.

Kun seuraavan kerran menin tuolle markkina-alueelle, hartiat jäykisti lapsuuden tuttu tunne, etten osaa kulkea ihmisvirran mukaisesti. Myös roolit alueella olivat erilaiset: olin mahdollinen ostaja, jolle tarjottiin saippuaa, koristeita, vaatteita, ruokaa, kilpailuja. Tarjousten edessä sain pitää rajaa. Jossain syvällä oli silti yhteys: elämässä tarvitaan niin tyyniä hetkiä, pientä hymyä kuin vaikeaa vaihtoehdoista valintaa ja kieltäytymistä. Mielessäni on lapsuuden aikuisia, jotka jaksoivat ihailla kanssani elämää, värejä, muotoja, painoja, ottivat mukaan asioille, pysähtyivät vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa ja lohduttivat, kun ilmapallo karkasi. Siitä syntyi kyky innostua haltioitumiseen asti, toivottavasti myös kärsivällisyys antaa nauttimisen ja ihmettelemisen kokemus eteen päin. Me rakennamme koko ajan toisillemme tapaa kokea maailmaa. Tutut rakenteet – vaikkapa markkinat -  ja ihmiset niissä kuljettavat mukanaan pintaa syvempiä aineksia. Ilon ja yhteenkuuluvuuden varassa on helpompi kohdata arki, niin oma kuin toisen. Mitä arki on, se on oma juttunsa, mutta lepokykyä sen vaihtelevien hetkien välissä kannattaa vaalia.

 

Markkinaterveisin

perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat