pixapay

Kun istuu perheneuvojan tuolilla, parisuhteen kolmannet osapuolet, ovat näyttäytyneet ongelmina. Mutta kun istuin ravintolan lounaspöydässä viehättävien nuorten kanssa, kolmannet osapuolet suhteessa näyttivätkin äkkiä kiinnostaville, persoonaa rakentaville ja elämän värikylläisyyttä lisäävinä.

 

Osa parisuhteen lisäsuhteista on haavoittavia, osa parisuhdetta suojaavia ja rakentavia

 

Syitä parisuhteen lisäsuhteisiin on monia. Osa niistä on haavoittavia, osa parisuhdetta suojaavia ja rakentavia. Sairaus tai vamma voi tehdä tarpeelliseksi hankkia suhteeseen ”varamiehen” tai ”-naisen”. Sairaus voi johtaa seksuaalisen tai muun kyvyn puutteisiin. Sellaisessa tilanteessa pari voi yhteisesti sopia ”varahenkilön” käytöstä. Joskus parisuhteessa seksuaaliset halut tai emotionaaliset tarpeet eivät voi tulla riittävässä määrin tyydytetyiksi. Silti suhteesta ei haluta luopua esimerkiksi rakkauden, syvän kiintymyksen, lasten tai muun syyn takia. Näin voi käydä vaikkapa, jos toinen on bi-seksuaali tai jos myöhemmin oma seksuaalinen suuntautuminen kirkastuukin homoseksuaaliseksi. Myös merkittävät erot seksuaalisissa mieltymyksissä voivat olla syy laajentaa suhteen osapuolien määrää. Aina seksi ei ole sivusuhteiden ydin. Rakkaudellisia suhteita voi syntyä parisuhteen oheen myös muista syistä, eikä niissä tarvitse olla seksiä. Pari voi myös yhteisesti päättää avata suhteensa muiden suhteiden mahdollisuudelle.

 

Toimiva suhde vaatii kykyä keskustella asioista, tunteista ja toiveista

 

Polyamorisista tai muuten vaan laajennetun suhteen moraalista voi olla montaa mieltä. Tosi asia on, että niitä on ja on aina ollut. Laajennetut suhteet eivät kauhistelemalla tai kieltämällä lopu. Parasta olisi, että suhteiden säännöistä sovittaisiin selkeästi keskustellen. Polyamorisissa ja muissa monisuhteissa näyttäisi pätevän samat rakkauden ja kunnioituksen lait kuin perinteisisä parisuhteissa. Pelisäännöt on tehtävä avoimesti ja reilusti. Mikään suhde ei voi onnistua, jos omia tunteita ja tarpeita ei voi tuoda esiin. Jos suhteeseen tulee useampia osapuolia, tämä vaan entisestään korostuu. Kukoistava suhde vaatii empaattista asennetta toista kohtaan. Laajennetuissa suhteissa turvallisuus on kaiken pohja. Ilman turvallisia sopimuksia ja rajoja epäluulot, pelot, turvattomuus ja epätoivo vievät voiton hyvistä tarkoituksista.

 

Polyamoriset tai laajennetut suhteet eivät ole joka jampan tai jaanan juttu. Ne vaativat kypsyyttä, avoimuutta ja joustavuutta. Niissä mitataan kykyä oppia kokemuksesta. Ilman herkkyyttä omille ja toisen kokemuksille on vaikea nähdä, miten suhteista voisi tulla turvallisia. Polyamoria ei myöskään ole rakkauden korkeampi muoto. Yhden ja saman ihmisen kanssa yhteen hioutuminen on taitolaji ja syvästi palkitsevaa.

 

Maailma on moninainen ja ihmisten tilanteet erilaisia. Automaattisesti yksi ei ole toista parempi.

 

Terveisin perheneuvoja Iiris Koskinen

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat