Kesä antaa aina uuden mahdollisuuden kasvaa vähän korkeamaalle, päästä vähän lähemmäksi. Kuva: Anne Anttonen

Ensimmäinen loma-aamu, lapset nukkuvat, kahvi tuoksuu, nyt on yhteistä aikaa. Seis! Olette astuneet parisuhteen kannalta vuoden vaarallisimpaan vaiheeseen. Mediaotsikoiden perusteella moni avioliitto päättyy ja perhe hajoaa juuri seuraavien viikkojen aikana!

Lomastressistä ja parisuhdekriiseistä varoitetaan kuten auringonpolttamista ja punkkien tuomasta hengenvaarasta. 

Lomastressistä ja parisuhdekriiseistä varoitetaan kuten auringonpolttamista ja punkkien tuomasta hengenvaarasta. Näitä otsikoita lukiessa sitä huomaa kaipaavansa talven turvallisen kylmää pimeyttä. Kuinka selviämme syksyyn asti rutiinien keskelle ilman korjaamattomia vahinkoja rakkaussuhteessa!

Kuinka ihmeessä olemme ajautuneet näin kauas luonnon rytmistä? Kun luonto ympärillä hehkuu ja luo uutta, niin ihmiset lomillaan päätyvät kriisiin joutuessaan liian lähelle toisiaan. Vai taphtuuko kaikki liian nopeasti talven yksinäisen puurtamisen jälkeen?

Heräämme talven horroksesta ja tunnistamme kaipauksen, jota olemme pitäneet aisoissa kiireisessä arjessa.

Kesä ja lepo rutiineista herättävät kaipauksen toisen luo. Heräämme talven horroksesta ja tunnistamme kaipauksen, jota olemme pitäneet aisoissa kiireisessä arjessa. Heräämme tähän ensimmäiseen loma-aamuun ja alamme tavoitella toista viereltä. Niin monesti on talven aikana täytynyt laittaa omat tarpeet ja kaipaukset syrjään, keskittyä velvollisuuksiin ja toisten hyvinvointiin. Oma kaipaus rakastaa ja tulla rakastetuksi on jäänyt liian vähälle.

Ei ole enää helppoa löytää tietä toisen luo, jos on monta kertaa joutunut pettymään toiveissaan

Voisi kuvitella, että kesän ja loman koittaessa olisi helppoa kääntää huomio toiseen ja alkaa vain nauttia yhdessäolosta. Mutta pitkä talvi on jättänyt jälkensä. Ei ole enää helppoa löytää tietä toisen luo, jos on monta kertaa joutunut pettymään toiveissaan ja työntämään rakkauden kaipuun järjen ja kohtuuden alle. Ehkä se ei olekaan kesä, mikä tuhoaa parisuhteita ja avioliittoja vaan talvi, joka on venyttänyt yhteyden ja yhdessäolon odotusta liian kauas.

Kun pieni lapsi joutuu pettymään toiveissaan liian pitkään, hän ei enää pysty ottamaan vastaan sitä hyvää, jota hänelle tarjotaan. Vauva voi kieltäytyä ottamasta ravintoa, jos sen nälkä kasvaa liian suureksi. Se työntää rinnan tai pullon raivoisasti pois tai jopa puree ja sylkee sitä hyvää, mitä hänelle tarjotaan.

Tällainen nälkäinen vauvako meidän sisällämme heräilee ensimmäisiin loma-aamuihin? Huudamme toisillemme: missä olet ollut näin kauan? Olet ollut liian kaukana liian pitkään! Rauhoittelevan hoitajan sijasta pöydän toisella puolella on toinen pettynyt lapsi odottamassa omaa hoitoa.

Ehkä vasta kunnon tuuletuksen ja suhteen lujuuden testaamisen jälkeen voidaan sukeltaa lämpimään syleilyyn.

Pettymystä toiseen voi ilmaista vasta, kun toinen on ulottuvilla. Pitkän eron jälkeen juuri yhteen tulon hetket ovat repiviä. Ihanuuden sijasta kaivetaan esiin se kuuluisa lillukanvarsi, josta saadaan riita aikaiseksi. Ehkä vasta kunnon tuuletuksen ja suhteen lujuuden testaamisen jälkeen voidaan sukeltaa lämpimään syleilyyn.

Ärtyisyys voi olla merkki helpotuksesta, että tuossa se vielä on pitkän talven jälkeen!

Ensimmäiseen kesäloma aamuun on syytä heräillä herkällä mielellä. Kuin olisimme kesyttämässä villihevosta niin itsessämme kuin toisessakin. Oma mieli lähtee helposti laukkaamaan pelätessään pettymystä ja toinen on yhtä varuillaan. Annetaan tilaa pettymysten ilmauksille ja niskan nakkaamisille. Otetaan ne merkkinä ikävästä, jolle vasta nyt on tilaa. Ärtyisyys voi olla merkki helpotuksesta, että tuossa se vielä on pitkän talven jälkeen ja mökötys seurausta siitä, että juuri sinua on kaivattu!

Veikkaan, että ollessamme taas samoilla taajuksilla niin itsemme kuin toisenkin kanssa, ei kesälomaohjelman laatiminen ole enää niin iso juttu. Kun luottamus on vahvistunut, erilaiset intressit eivät enää aja erilleen. Harva harkitsee eroa syksyllä sen vuoksi, ettei saanut lomalla omaa tahtoaan läpi. Toivottomuus seuraa sittä, jos talven yksinäisyys ei helpotakaan kesän aikana.

Mitä siis odotan kesälomalta tänä vuonna? Haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi! Kasvaa taas pari senttiä lähemmäs heitä, joita kohti sydämeni sykkii.

Kesäisin terveisin Anne Anttonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
Anne Anttonen
Elisabeth Falck
Nina Kauppinen
Mari  Kinnunen
Päivi Kähkönen
Anja Nwose
Juha Petterson
Heli Pruuki
Sini Rantakari
Paula Ruotsalainen
Päivi Stelin-Valkama
Anssi Tietäväinen
Helena Toppari
 

Blogiarkisto

2018

Kategoriat