Kuka minä olenkaan? Kuva: Pixabay

 

Anna kun mä kerrankin selitän.
Se joka ei ole vielä minä
sen on mahdotonta olla me.
Se ei voi kiintyä toiseen
kun se ei ole kiintynyt itseensä.
Se ei voi käsittää suuria ympyröitä
kun se sekoaa pienissäkin.
Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.
Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta
Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä,
Se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy.
Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.
Sen pitää saada tottua olemaan joku.
Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita.

Arja Tiainen

Tämä runo tuli vastaani, kun etsin runoja edelliseen kirjoitukseeni. Just noin, ajattelin. Oiva kuvaus hyvän parisuhteen perusvaatimuksesta, itsensä tuntemisesta tai itsenä kasvamisesta, itsekseen tulemisesta. Jotta voisi olla me täytyy ensin olla minä. Ja jotta "me" voisi elää ja voida hyvin, "minän" täytyy voida kasvaa ja muuttua elämässä. Juha ja Helena ovat omissa kirjoituksissaan lähestyneet tätä samaa teemaa mielenkiintoisesti:

Juhan kirjoituksessa  "Kuka sinä olet?"  todetaan minuudesta mm. näin: "Toisen tunteminen asettuu mielenkiintoiseen valoon, kun ajattelee sitä, että monien ihmisten omassa itsetuntemuksessa olisi toivomisen varaa. Kuinka hyvin pystymme näkemään elämämme kokonaiskuvan ja ymmärrämme, miksi ajattelemme ja toimimme niin kuin teemme?"

Ja Helenan "Jotkut lähtevät toteutuakseen, jotkut paetakseen" jutussa muistutetaan:  " Uhmaikä ja murrosikä ovat tärkeitä tottelemattomuusvaiheita, jolloin etsimme omia ääriviivojamme. Tällöin tutkimme sitä, miten voimme itsenäistyä ja tulla näkyväksi siinä perheyhteisössä, jossa elämme. Jos nämä prosessit jäävät kesken, ne aktivoituvat uudelleen myöhemmässä elämässä, usein juuri parisuhteessa.

Monesti sanotaan, että tulemme menneeksi "huonon" vanhempamme kaltaisen ihmisen kanssa yhteen, koska suhde on tutun oloinen, vaikka ehkä hankalakin. No joo, joskus voi olla näinkin. Mutta ajattelen, että useammin kyse on siitä, että oltuamme jonkun aikaa suhteessa asetamme kumppanimme vanhemman tai jonkun muun hankalan läheisen ihmisen rooliin voidaksemme saattaa loppuun kesken jääneen itsenäistymisprosessimme, kesken jääneen itseksi tulemisemme. Ja sitten kun tunteemme kääntyvät teoiksi, niin kuin ne parisuhteessa tekevät, niin hankaluudet ovat käsillä. Tunteen teoiksi muuttumisella tarkoitan mm. sitä, että itsensä yksinäiseksi tunteva pyrkii ripustautumaan ja luomaan takertuvan ja omistavan parisuhteen. Tai sisäisesti vihainen on myös parisuhteessaan vihainen.

Niin kauan kuin ei tunne omia haavojaan ei myöskään voi nähdä toista omana itsenään, hänenä.

Ja mitä vähemmän ymmärrämme itseämme sen varmemmin muutamme sisäiset tunteemme teoiksi läheisissä suhteissamme, erityisesti parisuhteessa. Sellaisessa parisuhteessa sitten molemmat voivat huonosti. Se, joka asettaa toisen keskenjääneeseen roolin ihmettelee, että kuinka tuo ihminen on tuollaiseksi muuttunut. Meninkin ihan väärän ihmisen kanssa yhteen. Ja se, joka tulee itselle outoon rooliin asetetuksi ihmettelee, että miksi minä näin käyttäydyn. Tai miksi tuo toinen ajattelee minusta noin, enhän minä niin ajattele tai tunne. Sillä niin kauan kuin ei tunne omia haavojaan ei myöskään voi nähdä toista omana itsenään, hänenä. Arjessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sellaista, että kun toinen lukee keskittyneesti ilta illan jälkeen jännittävää dekkaria, toinen luulee, että hän ei rakasta enää eikä halua olla kanssani! Vaikka toinen on vain kirjan tarinaan koukussa.

 Molemmat parisuhteessa oppivat yhä enemmän ylläpitämään riippumattomuuden ja syvän keskinäisen riippuvuuden tasapainoa.

Lähes kaikissa parisuhteissa käydään läpi enemmän tai vähemmän myrskyisästi erillistymisvaihe tai, jos suhde saa kestää riittävän kauan, erillistymisvaiheita. Tässä vaiheessa tapahtuvat myös useimmat erot. Bruce Fischer, amerikkalainen psykologi, joka elämästään käytti erityisen paljon aikaa ymmärtääkseen ihmisten parisuhteita, kuvaa erokirjallisuuden klassikkoteoksessa Jälleenrakennus erillistymistä identiteettikriisinä. Tässä aikuiseksi kasvamisessa hän näkee kolme vaihetta: kuori, kapina ja rakkaus. Kuorivaiheessa pyrimme miellyttämään toista, usein melko pakonomaisesti, jotta saisimme sitä mitä tarvitsemme: rakkautta, hyväksyntää ja ihailua. Tällä tavoin kesken jääneet itsenäistymisprosessimme käynnistyvät uudelleen ja "vanha minuus" alkaa kiristää. Ja silloin vähän niin kuin käärme luo nahkansa, myös minuuden täytyy kasvaakseen aika ajoin luoda uutta, tottua olemaan jotakin uudenlaista: vanhempi tai uusi ammattilainen työssään tai ihan vaan 30-kymppinen, 40-kymppinen, 50-kymppinen. Seuraa väistämättä kapinavaihe, jossa sitten voi syntyä kaikenlaista ennustamatonta ja usein hyvinkin itsekeskeistä käytöstä. Kapinavaiheessa eron riski on suuri. Erityisesti, jos tulee aloittaneeksi sivusuhteen itsenäistyäkseen lisää tai paetakseen oman elämän vaikeita tunteita, joiden käsittely tuntuu mahdottomalta. Mutta omaksi itsekseen kasvamisen ei tarvitse johtaa rakkauden raunioille. Päinvastoin. Tällaisen kapinavaiheen jälkeen voi tulla syvemmän rakkauden vaihe, jolloin molemmat parisuhteessa oppivat yhä enemmän ylläpitämään riippumattomuuden ja syvän keskinäisen riippuvuuden tasapainoa. Sillä ihminen kyllä tarvitsee toista ihmistä.

Viisautta on, jos parisuhteessa kumpikin pystyy olemaan vastuussa omasta onnellisuudestaan ja oppii  tuntemaan itseään enemmän ja enemmän.  Kyllä hyvässä parisuhteessa tietenkin myös kasvaa enemmän omaksi itsekseen, kunhan on olemassa riittävästi tilaa kasvaa. Tunteiden muuttumisella teoiksi on myös positiivinen puolensa: jos on onnellinen, luottaa itseensä ja tuntee itsensä rakastetuksi, on toki myös parisuhteessa ilmaistakseen näitä tunteita toiselle - ja itselleen.

Kesäisen rakkauden terveisin, Mari Kinnunen

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat