Kirjoitukset avainsanalla arki

Kuva: pixabay.com

Nelivuotias roikkuu jaloissa, kaksivuotias huutaa apua vessaan ja eskarilainen kyselee, milloin askarrellaan lumihiutaleita. Helpompi olisi jäädä kotiin, ajattelee Hani. Samalla Jusa ojentaa hänelle kassin: "Alahan mennä. Me katsotaan, mitä täällä tehdään." Kun auto starttaa, katoavat vilkuttajat keittiön ikkunasta.

Lasten harmi tuli joskus kuin liima hänen päälleen.

Salilla kuntopyörää polkiessaan Hani alkaa miettiä lähtemistä. Miten helposti siitä tulee moniulotteinen taistelu muillekin kuin jo valmiiksi kaipaaville lapsille. Yksi osa siitä on hänen sisällään, kun hän tietää tarvitsevansa hetken itselleen ja samaan aikaan syyllistyy lähdöstään. Lasten harmi tulee joskus kuin liima hänen päälleen.

Muistaahan hän sen itsekin. Erityisesti mummon vierailut olivat hänelle tähtihetkiä. Mummo jaksoi kuunnella hänen juttujaan ja ihmetellä kaikkea, mitä hän oli oppinut. Kun mummo sitten lähti kotiin, maailma muuttui tavallisen tylsäksi ja hän kiukkuiseksi. Jossain vaiheessa mummo alkoi antaa tuliaisensa vasta lähtiessään ja silloin tuntui kuin oosa häntä olisi jäänyt.

Hania hymyilyttää sekä mummon kekseliäisyys että hänen oma sinnikkyytensä. Jälkimmäinen näkyi hyvin murrosiässä. Silloin oli tosi hankala lähteä kavereiden luota kotiin vaikka olisi jo oikeastaan tahtonutkin. Ihan kuin olisi pelottanut, että hänen lähdettyään toisilla alkaisi jokin erityisen kiva, josta jäisi pois. Tästä lähtemisen taistelusta saivat kotiintuloaikoja valvoneet vanhemmat kyllä osansa. 

"Mä tykkään susta niin että halkeen" laulaa Juha Tapio sopivasti soittolistalla. Siitähän se lähtemisen kipu tulee. On niin paljon hyvää, ettei siitä halua jäädä hetkeksikään paitsi. Tästä kappaleesta he olivat Jusan kanssa puhuneet edellisenä iltana. Pakkasviikot ja flunssakierre olivat vetäneet Hanin tiukalle, häntä oli tarvittu tavallista tiiviimmin, ja taistelut asioiden hoitamisista, lähtemisistä ja aikatauluista olivat välillä levinneet myös heidän välilleen. Jusa sen keskustelun oli aloittanut: "Tykkään susta edelleen mutta joskus pelkään, että halkeet yrittämiseen. Voitaisko enemmän jakaa näitä asioita? Minäkin haluan olla mukana. Minusta tuntuu, ettet usko minun pärjäävän. Joskus työnnät minua pois ja haluat tehdä kaiken itse." 

Haljeta voi myös siihen, jos ei päästä höyryä välillä pois, ajatteli Hani, jos kaksi ihmistä käy sisällä omaa taisteluaan kertomatta niistä toiselle. Lähtemisen taistelun jälkeen on muuten ihana luottaa siihen, että on odotettu.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teidän perheessä kaikilla kädet kiinni kännyköissä? Kuva: Pixabay.

Nykyajan vanhempien yhteinen haaste on säännöstellä sähköisessa todellisuudessa elämistä.

Ruutuajoista puhuminen tuntuu välillä hurskastelulta, koska puhelimet ovat kasvaneet kiinni lasten ja aikuisten käsiin.

Olin Ikeassa syömässä. Naapuripöydässä oli äiti neljän lapsensa kanssa. Jokaisella oli kännykkä kädessään. He söivät, juttelivat ja näyttelivät puhelimiltaan juttuja toisilleen. Yhdessäolo näytti hauskalta. Erityisesti äidin lempeä ja stressitön olemus puhutteli minua. 

Oho, voiko noinkin olla tyytyväinen elämäänsä, pohdin hämmästyneenä.

 

Ehdoton ihannekuva

Joskus luomme mielessämme ihannekuvan omasta perhe-elämästämme. Sellaisesta kuin Sinkkosen viisaissa ohjeissa tai kavereiden idyllisissä somepäivityksissä. 

Sitten oma väsymys tai keinottomuus sotkee kauniin kuvan.

Tuska lisääntyy, jos kumppani ottaa liian rennosti. Hän antaa lisää peliaikaa, ei komenna lapsia tai marssii itse ruokapöytään kännykän kanssa.

Yksinäisyys vyöryy päälle. Ei tästä meidän arjesta tule mitään. Mikään ei pysy hallinnassa ja saan ehdottomuudellani kaikki muut pahalle päälle.

 

Toiveet ja todellisuus 

Jos toiveet ja todellisuus ovat liian kaukana toisistaan, elämä on yhtä pettymystä.

Ei ole järkeä yrittää tehdä omasta perheestä jotain, mitä se ei ole. Joskus meidän ammattilaisten tekstejä lukiessa tulee olo, että eihän kukaan pysty ylittämään rimaa. Huippuvalmennus sopii joillekin, mutta useimmat meistä ovat tavallisia penkkiurheilijoita.

Perheillä on erilaisia vahvuuksia. Toiset ovat säntillisiä ja järjestelmällisiä. Toisissa perheissä voimavarana on kyky hyvään vuorovaikutukseen kaaoksenkin keskellä.

 

Pieni hyvä alku

Ehkä on tehokkaampaa lisätä sitä, mikä toimii, kuin yrittää karsia kaikkea huonoa pois. Jos keskityn arjessa vain rikkaruohojen kitkemiseen (kännykkä pois, siivoa sotkut, älä pelaa, lopeta riehuminen, huppu pois päästä), negatiivinen vuorovaikutus kukoistaa. Mitä jos pistäisin enemmän energiaa nupuillaan olevien  kukkien hoitamiseen?

Mitä ovat ne kukkaset, pikkuruiset taimet, joita näet teidän arjessa? Ne eivät ehkä hyppää silmille kuten epäkohdat. Mutta kun katsot tarkkaan, voit nähdä pieniä hyviä alkuja. Mitä sinä haluat kasvattaa lisää?

Mietin vielä äitiä ja lapsia ruokailemassa kännyköineen. Heidän kauttaan annan itselleni muutaman ohjeen tulevaan vuoteen:

  • Suhtaudun asioihin ensisijaisesti rennosti ja lempeästi - myös perheenjäseneen, jonka kädessä on kännykkä.
  • Kestän paremmin keskeneräisyyttä, sitä etten täytä kasvatusoppaiden valioluokkaa.
  • Kiinnitän katseeni siihen, mikä on hyvää.
     

Kännykkäterkuin,

Anja Nwose

Kommentit (4)

Nalle poh

Kyllä minä haluan silti pitää kiinni siitä että ruokapöydässä pidetään kännykät pois ja tämä on ehdoton vaatimus. Mielestäni olisi äärimmäisen ahdistavaa jos silloinkin kaikilla olisi puhelimet kädessä.

Anja Nwose
Liittynyt4.1.2018

Sehän on aivan suositusten mukaista ja järkevää. Hienoa, että pystytte pitämään siitä kiinni.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Millaiset äidit sinussa keskustelevat? Myyttinen äiti tarvitsee viisasta äitiä. Kuva: Katianna Ruuskanen

Tahtoisin niin olla täydellinen äiti, oikea äitimyytti, joka omistaa elämänsä lastensa hyvinvoinnille! Sellainen, joka silittelee, kuuntelee ja ymmärtää lapsiaan pienestäkin eleestä. Äiti, joka on aina lohduttamassa, kun lapset joutuvat pettymään, ja osaa rohkaista, kun he ovat epävarmoja.

Äiti, joka on aina lohduttamassa, kun lapset joutuvat pettymään

Haluan olla äiti, joka tarjoaa lapsilleen terveellistä ruokaa säännöllisin väliajoin. Kunkin päivän tärkeät kuulumiset jaetaan yhdessä herkullisen aterian äärellä. Äidin laittama ruoka maistuu kaikille ja lapset vievät kiitollisina astiat oma-aloitteisesti tiskikoneeseen.

Tahdon olla äiti, jonka lapset ovat ystävällisiä toisilleen ja kavereilleen. He oppivat tämän äidiltään, joka ei koskaan hermostu eikä ole kärsimätön, vaan huomioi aina jokaisen lapsen toiveet ja tarpeet ja muovautuu niiden mukaan.

Täydelliset äidit ja täydelliset lapset eivät ole totta

Lasteni suureksi onneksi en ole tuollainen. Eikä heidänkään tarvitse tuollaisia olla. Täydelliset äidit ja täydelliset lapset eivät ole totta. Siksi he jäävät liian yksin.

Rakkaus ei mahdu kasvamaan hyvääkään tarkoittavien vaatimusten viidakossa. Liian suuret vaatimukset tuottavat kestämätöntä huonommuuden tunnetta, vertailua ja kilpailua. Toisille näytetään parasta puolta ja samalla pelätään paljastumista. Voisiko kukaan rakastaa minua, jos tuntisi minut tällaisenaan?

Voisiko kukaan rakastaa minua, jos tuntisi minut tällaisenaan?

Myyttinen äiti mielessäni on hyvä suunnannäyttäjä. Hän tarvitsee kuitenkin rinnalleen viisaan äidin. Viisas äiti on lempeä ja myötätuntoinen, myös itseään kohtaan. Joskus hän epäonnistuu ja yrittää uudelleen. Toisinaan hän sietää ja antaa olla. Aiemmin olen kirjoittanut siitä, kuinka äidin riittämättömyys on lapselle tärkeää.

Viisas äiti päästää irti ja antaa rakkaudelle tilaa kukkia

Viisas äiti päästää irti ja antaa rakkaudelle tilaa kukkia. Ehkä muistat sen hetken, kun lapsesi hymy sai sinut unohtamaan kaiken sen, mikä oli kesken ja raskasta? Tai sen, mitä teidän välillänne joskus syntyi, kun istahditte alas ilman suunnitelmia ja tavoitteita?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakentamisvaiheessa on hyvä haaveilla arjesta uudessa kodissa. Kuva: Katianna Ruuskanen

Kuulen usein yleisenä väitteenä, että rakentaminen tai remontoiminen johtaa parisuhteen kriisiin ja eroon. Tämä on vain joskus totta. Väitän, että oman kodin yhdessä rakentaminen parhaimmillaan on tärkeä parin tunnesidettä vahvistava juttu. Erilaisia sudenkuoppia voi välttää, kunhan ensin myöntää niiden olemassaolon ja oikeasti tekee viisaammin. Ai miten?

Yleisin kriisitilanne perheneuvojan vastaanotollani rakentamiseen liittyen on, kun väsynyt Rakentaja ja väsynyt Arjenpyörittäjä eivät enää lainkaan muista, miksi halusivat ylipäätään olla yhdessä ja rakentaa kotia. Tämän voisi välttää, jos rakentamisen ja remontoinnin suunnitteluvaiheessa käytettäisiin runsaasti keskusteluaikaa myös parisuhteen hyvinvointiin liittyviin aiheisiin. Itse asiassa näistä mielestäni pitäisi aloittaa koko projektin suunnittelu! Sillä koti ei rakennu vain seinistä, vaan myös ihmisten välisistä suhteista.

Nykyään ajattelen, että ennen rakentamiseen ryhtymistä olisi hyvä olla perheneuvojan ja rakentamisen ammattilaisen yhteinen konsultaatio.

Elämää ei voi laittaa tauolle, kun rakentaminen alkaa. On tärkeää varata oma aikansa koko perheen yhteisille hetkille, kuten esimerkiksi päiväkodin tai koulun juhlille, syntymäpäiväjuhlinnalle (myös aikuisten!), ystäväperheiden tapaamiselle. Ja yhtä tärkeää on ottaa aikaa parisuhteelle: puoli tuntia hellyydelle, tunti oikealle kuulumisten vaihdolle, seksitreffit silloin tällöin.

Liian tiukka aikataulu leikkaa aina ensimmäiseksi rakennusprojektin ulkopuolisen elämän pois. Rakentamisessa työn teettäminen on kallista, joten asioiden täytyy mennä aikataulussa, muuten talous romahtaa. Aikataulun ja talouden suunnittelun yleisin virhe näyttää olevan liika optimismi. Realismia, mielellään inhorealismia aikataulun ja budjetin laadintaan! 

”Sä et tehnyt yhtään mitään rakennuksella! – Ja sä et koskaan ollut lasten kanssa. Mä pyöritin koko arjen yksin!” Yleiset vuorosanat kriisiin joutuneilla pariskunnilla. Minusta on itsestään selvää, että rakentamiseen liittyy Rakentajan rooli ja Arjenpyörittäjän rooli. Mutta jos unohdetaan perusteellisesti keskustella siitä, mitä näihin rooleihin liittyy ja kuka niistä vastaa ollaan ongelmissa. Voivatko molemmat tehdä molemmista rooleista jotakin vai onko niin, että toinen on Rakentaja ja toinen Arjenpyörittäjä? Tästä on syytä sopia etukäteen, sillä muuten odotukset leijuvat sanomattomina ilmassa ja kummankin tyytymättömyys lisääntyy hetki hetkeltä.

Nykyään ajattelen, että ennen rakentamiseen ryhtymistä olisi hyvä olla perheneuvojan ja rakentamisen ammattilaisen yhteinen konsultaatio, niin paljon näen erouhkaan ajautuneilla pareilla huonoa keskustelua ja tiedon puutetta nimenomaan suunnitteluvaiheessa. Jos joku rakentamisen ammattilainen innostuu tästä, niin voi ottaa minuun yhteyttä.

Parin tunnesiteen kannalta olennaisen tärkeä rakennusvaiheessakin muistettava asia on haaveilu. Kodin rakentaminen on mitä suurimmassa määrin tunneasia. Muistetaanko  keskustella siitä, mitä sana ”KOTI” tarkoittaa itse kummallekin? Millaista kotia haluamme rakentaa? Millaista elämää siinä uudessa kodissa eletään? Jos tunneside pariskunnan välillä pääsee täysin katkeamaan rakennusaikana, ei enää ole kotia. Mutta näin ei siis tarvitse käydä!

 

Muistakaa ainakin nämä:

  • Ottakaa huomioon, että muu elämä ei jää tauolle rakentamisen ajaksi.
  • Keskustelkaa paljon jo suunnitteluvaiheessa ajankäytöstä ja vastuunjaosta.
  • Olkaa taloudessa realisteja.
  • Muistakaa, että koti on lopulta ihmisten välinen tunnesuhde.

Kodin rakentamiseen kannustaen, Mari Kinnunen

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2018

Kategoriat