Kirjoitukset avainsanalla vuorovaikutus

Erotiikka tarvitsee aikuista erillisyyttä. Kuva Pixabay.

Jouduin työhuoneessani yhtenä päivänä erityisen perusteellisesti miettimään parisuhteeseen kuuluvan huolenpidon ja toisaalta toisen aikuisuuden läpi tunkeutumisen eroa. Milloin kyseessä on huomaavaisuus tai ystävällinen teko ja milloin toisen  vanhemmaksi ryhtyminen. Näiden erottaminen on jokaisessa parisuhteessa oikeasti tärkeää!

Parisuhteessa erityistä muihin ystävyyssuhteisiin verrattuna on seksuaalinen ulottuvuus. Useimmilla pareilla on sopimus, että seksiä harrastetaan vain keskenään, me kaksi. Eroottisen jännitteen säilyminen on molempien vastuulla. Eroottisessa suhteessa kumpikaan ei ole toisen vanhempi, joka huoltaa, katsoo perään ja vastaa kaikesta. Erotiikka ja sitä kautta seksi saa voimansa erillisyydestä, omana itsenään olemisesta

On jokaisen parin oma asia, kuinka yhteiseksi elämän perusasiat muuttuvat.

Omalle vastuulle aikuisena kuuluu aikuisen elämän perusasioista huolehtiminen: mitä päälleni puen, mitä syön, mistä saan rahat elämiseeni, miten hoidan terveyttäni, kuinka siivoan ja pesen pyykit, kuinka käytän vapaa-aikani tai kenen kanssa harrastan seksiä. Yksinelävälle tämä on itsestäänselvyys, mutta parisuhteessa asiat alkavat usein muuttua. Yhteistyötä toki on hyvä olla vaikkapa ruoka- ja pyykkihuollossa, mutta on haitallista, jos pääsee unohtumaan, että vastuu kuuluu molemmille. Myös lapsiperheissä. Kotityöt ovat perheen aikuisten töitä, joita he yhdessä opettavat myös lapsilleen.

Varsinainen vastuu omasta elämästä säilyy aina ihmisellä itsellään.

On jokaisen parin oma asia, kuinka yhteiseksi elämän perusasiat muuttuvat: onko yhteiset rahat, syömmekö samaa ruokaa, kuinka siivous järjestetään jne. mutta nämä ovat sopimuksia. Varsinainen vastuu omasta elämästä säilyy aina ihmisellä itsellään. Tätä sanotaan myös terveeksi erillisyydeksi.

En tietenkään vastusta ystävällisiä tekoja tai huolenpitoa parisuhteessa, mutta aika ajoin parisuhteessa on syytä pysähtyä tarkastelemaan arjen käytänteitä, jo senkin takia, että elämä on rajallista ja yllättävää. Entä jos sitä kumppania ei olisikaan siinä vierellä? Osaisinko yhä hoitaa oman elämäni perusasiat? Maksaa laskut, laittaa ruuat, ostaa vaatteet, huoltaa auton, varata lasten neuvolat? Tai onko niin, että osaisin tuon kaiken liiankin hyvin, mihin oikeastaan tarvitsen sitä toista? Onko kumppani hävinnyt oman ylihuolehtivaisuuteni alle? 

Eroottisessa suhteessa kumpikaan ei ole toisen vanhempi, joka huoltaa, katsoo perään ja vastaa kaikesta.

 Jos parisuhteessa alkaa hämärtyä se tosiasia, että molemmat yhä edelleen vastaavat omasta elämästään, katoaa myös eroottinen vetovoima. Ei vanhempansa kanssa halua rakastella. Mutta oma kumppani voi niissä kotiverkkareissaankin silmänräpäyksessä muuttua haluttavaksi, kun tietoisuuteen tulee muistikuvia siitä, että hän onkin minusta erillinen, sellainen jonka kanssa yhdessä voi leikkiä aikuisten leikkejä.

Huolenpitoa, mutta ei vanhemmuutta kumppania kohtaan toivottaen,  Mari Kinnunen     

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näetkö ruuhkan keskellä rakkauden? Kuva: Sini Rantakari

Kunpa voisin pysäyttää ajan juuri tähän. Saan rakkautta enemmän kuin olen osannut unelmoidakaan. Kotonani asuvat ihmiset, joita eniten haluan rakastaa.

Me olemme toisillemme tärkeitä ja siksi kosketamme toisiamme syvältä

Joka päivä saan juuri minulle tarkoitettuja hymyjä ja itkuja, kysymyksiä ja vastaväitteitä. Päivittäin saan ruokkia ja koskettaa, muistuttaa ja lohduttaa. Me olemme toisillemme tärkeitä ja siksi kosketamme toisiamme syvältä.

Kaikkea sanomaani ja tekemääni kyseenalaistetaan. ”Miksi teit pahaa ruokaa?” ” Miksi lelut pitää kerätä?” ”Miksi minä en voi, kun kaikki kaverit voivat?” Lapset huolehtivat, etten jämähdä paikoilleni. He haastavat miettimään elämän keskeisiä kysymyksiä yhä uudelleen. ”Äiti, oletko kotona, kun palaan?”

Tällainen runsaus ei ole kevyttä eikä helppoa, mutta se on vastavuoroista

Kotonani opetellaan elämän tärkeimpiä asioita: lähellä ja etäällä olemista, toisen huomioimista, omien tarpeiden puolustamista sekä anteeksipyytämistä ja -antamista. Tällainen runsaus ei ole kevyttä eikä helppoa, mutta se on vastavuoroista. Tässä perheessä en pärjää yksin, eikä minun tarvitsekaan.

Tässä perheessä en pärjää yksin, eikä minun tarvitsekaan

Me saamme tarvita toisiamme. Yksinäisenä voin ehdottaa yhteistä lukuhetkeä tai ulkoilua. Kiireessä saan usein apua. Kun on tylsää, voimme yhdessä ihmetellä, kuinka tylsää se onkaan. Silloinkin kun en ajatellut tarvitsevani mitään, syliin kiipeävä pieni tai sohvalle rojahtava iso lämmittävät päästä varpaisiin asti.

Kaikessa en onneksi ehdi auttamaan. On mahtavaa nähdä, kuinka toinen osaa itse. Kuinka itse valitut vaatteet on puettu jo päälle. Kuinka harrastaja tietää minua paremmin, mitkä varusteet pelireissulle tarvitsee. Kuinka kakku on jo uunissa.

Syliin kiipeävä pieni tai sohvalle rojahtava iso lämmittävät päästä varpaisiin asti

Kelloja ja kalentereita en pysty pysäyttämään, mutta itseni voin. Voin pysähtyä tärkeisiin kohtaamisiin. Voin ottaa vastaan sen rakkauden, mitä minulle annetaan, ja antaa sen vaikuttaa. Voin antaa vähemmän tärkeiden asioiden lipua ohi. Voin istua rauhassa keskellä rakkaudesta ruuhkaisia vuosia.

Terveisin,

Sini Rantakari

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Puhuminen on hopeaa, kuunteleminen kultaa. Kuva Suhde klinikalla -kirjan kuvituksesta (Tiia Rantanen)

Mitä väliä sillä on, miten puhun puolisolleni tai puhunko ylipäänsä?  Paljonkin. Pari- tai minkä tahansa ihmissuhteen laatu määräytyy suoraan sen mukaan, miten vuorovaikutus ja kommunikaatio toimivat.

  • Siispä puhu, eli sanoita ajatuksiasi ja tunteitasi ääneen. Muista, ettei kumppanisi ole ajatustenlukija.
  • Älä vaikene, puoliso voi tehdä siitä vääriä tulkintoja. Negatiiviset olettamukset toisen toiminnasta, tarkoitusperistä, ajatuksista ja tunteista johtavat helposti noidankehään, jos ne alkavat ohjata omaa käyttäytymistämme.
  • Harjoittele erityisesti aktiivista kuuntelua. Keskity kuuntelemaan, mitä toinen sinulle kertoo. Älä mieti samalla omaa seuraavaa lausettasi tai muita omia asioitasi.
  • Älä arvostele puolisosi persoonaa, se satuttaa. Puhu mieluummin teoista tai tekemättä jättämisistä.
  • Muista suhdeluku: viisi kehua tai kiitosta yhtä moitetta kohden. Pidä huolta siitä, että vuorovaikutuksessanne positiivisuus pysyy aina voitolla.
  • Päivittäkää parisuhdeodotukset, - toiveet ja -haaveet säännöllisesti, sillä elämän myötä nekin voivat muuttua. Halutessanne voitte ajatella sitä vaikka parisuhteen kehityskeskusteluna.
  • Pitäkää huolta siitä, että yhteys toiseen ei koskaan pääse täysin katkeamaan. Koskettaminenkin on kommunikaatiota.

Mukavaa yhdessäoloa teille toivoen,

Paula, perheneuvoja

 

Tämän tekstin lähteenä on käytetty Suhde klinikalla, 81 kysymystä ja vastausta parisuhteesta -kirjaa ja erityisesti sen viimeistä lukua Perheneuvojien parhaat vinkit hyvää parisuhteeseen.

Kommunikaatioaiheisia tekstejä ovat aiemmin tässä blogissa kirjoittaneet mm. Juha, Anja, Henna ja minä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ilo ja suru voivat kulkea käsi kädessä lapsen kasvua seuratessa. Kuva: Anu Hätinen

Äitiyteen kuuluu paljon luopumista. Surun tarkoitus on auttaa luopumisessa. Äidin tehtävä on olla riittämätön. Lapsen tehtävä on itsenäistyä. Kasvatuksen päämäärä on päästää irti. Tätä tapahtuu parhaimmillaan vuosien varrella monin eri tavoin.

Surun tarkoitus on auttaa luopumisessa

Surua voi tuntea raskauden päättymisestä, vaikka saa odotetun vauvan syliinsä. Oman ajan ja pariskunnilla kahdenkeskisen ajan väheneminen lapsen syntymän myötä voi tuntua surulliselta. Surun ei tarvitse tarkoittaa, että haluaisi peruuttaa menneeseen.

Samaan aikaan ilon ja vapauden huuman kanssa voi tuntea haikeutta siitä, kun oma lapsi pärjää hyvin toisen aikuisen hoidossa. Lapsen läheiset suhteet toisiin ihmisiin, kouluun meneminen, omat harrastukset ja lukuisat muut upeat asiat lapsen elämässä, joita äiti ei pääse jakamaan lapsen kanssa, voivat nostaa äidin tunteissa myös surun säikeitä.

Äiti voi pitää lapseen etäisyyttä, vältellä kiintymistä

Surua voi vältellä monin tavoin. Äiti voi pitää lapseen etäisyyttä, vältellä kiintymistä. Tai hän voi estää lasta luomasta muita läheisiä suhteita. Äiti voi kietoa koko elämänsä lapsen ympärille niin, että vain lapsi on mielessä läsnä joka hetki. Vastuu omasta hyvinvoinnista jää kantamatta.

Omaan lapseen voi tulla tukeutuneeksi tavalla, jossa lapsesta tulee äidin kannattelija. Tällaisen tehtävän saanut lapsi ei hylkää äitiä. Äidin ei tarvitse kohdata surua, joka lapsen itsenäistymiseen liittyisi.

Omaan lapseen voi tulla tukeutuneeksi tavalla, jossa lapsesta tulee äidin kannattelija

Luopuminen ja hylätyksi tuleminen voivat herättää myös vihan eri sävyjä. Voi suututtaa, kun jokin entinen ei enää jatku, vaikka tahtoisi. Saattaa kiukuttaa, kun joutuu kokemaan ulkopuolisuutta lapsensa elämästä. Oma olo voi tuntua epäonnistuneelta, kun lapsi ei ilahdukaan äidin huolenpidosta.

Joskus vihaa tarvitaan muutoksen moottoriksi. Silloinkin surua tarvitaan menneestä irti päästämiseen. Niin lapsen kasvattamisessa kuin pitkässä parisuhteessakin suremisesta on hyötyä. Vanhasta luopuminen on välttämätöntä, jotta syntyy tilaa uudelle.

Joskus surun jakaminen voi olla vaikeaa, koska sitä ei voi ratkaista

Raskaita tunteita on helpompi tuntea, jos ne voivat tulla aikuisten kesken jaetuksi. Joskus surun jakaminen voi olla vaikeaa, koska sitä ei voi ratkaista. Toisen suru voi herättää avuttomuuden tunnetta, jota on vaikea sietää. Riittää, että surusta saa puhua ja tulee kuulluksi.

Miten suhtautuisit surevaan lapseesi?

Ole rohkeasti surullinen silloin, kun sen aika on. Jaa suruasi heidän kanssaan, jotka sitä kunnioittavat. Miten suhtautuisit surevaan lapseesi? Onko siinä jotain sellaista hyvää, mitä voisit suoda itsellesikin?

Terveisin,

Sini Rantakari

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat