Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Tauon paikka. Kuva: JARNO HELLSTRÖM

Väärän kuninkaan päivä oli muinaisessa Babyloniassa kerran vuodessa vietetty kansanjuhla, jossa joku valtakunnan huono-osaisista, köyhin ja kahjoin, valittiin yhden päivän ajaksi kuninkaaksi. Tuon päivän ajan kaikkien muiden tuli alistua ”väärän kuninkaan” tahtoon ja päähänpistoihin.

On kyse arjesta tai lomamatkoista tai –kohteista, niin yleensä vanhemmat päättävät, ja lasten suhtautuminen vaihtelee.

Tämän inspiroimana päätimme perheessäni jo vuosia sitten pitää kerran vuodessa, yleensä kesälomalla, ”Lapset päättää” –päivän. On kyse arjesta tai lomamatkoista tai –kohteista, niin yleensä vanhemmat päättävät, ja lasten suhtautuminen vaihtelee. Otimme pienen riskin, jonka seurauksena ”Lapset päättää” –päivästä tuli hetkeksi hauska perinne perheeseemme.

Sovimme päivän, annoimme lapsille budjetin jonka puitteissa piti toimia sekä jonkinlaisen maantieteellisen rajan jonka sisällä piti pysyä. Ja kun aamu koitti, me vanhemmat olimme valmiina ja lapsilla oli jonkinlainen suunnitelma laadittuna.

Päällimmäisenä tulee mieleen, että lasten ehdotukset eivät olleet kovin radikaaleja

Päällimmäisenä tulee mieleen, että lasten ehdotukset eivät olleet kovin radikaaleja: minigolfia, uimaan, Lintsille, hampurilaiselle – yhden kerran pysyttiin kotona ja pelattiin koko päivä kaikenlaisia pelejä. Toiseksi tulee mieleen se, että tavanomaista ja asiaankuuluvaa vetkuttelua, purnaamista tai kiukuttelua ei ollut oikeastaan lainkaan – ehkä aika kuultaa muistot?

Lapset saivat päättää, mutta yhdessä. Tämä harjoitutti siis neuvottelutaitoja, yhteistyökykyä, budjetinhallintaa – leikinomaisesti toki, mutta kuitenkin. Ja kun ikähaitariakin kolmella lapsella oli viisi vuotta, piti kaikkien toiveet ja kyvyt ottaa huomioon, myös meidän vanhempien.

Myös arjessa olisi tärkeää kuulla ja kuunnella lapsia, ja antaa heille kokemus siitä että heidän mielipiteellään on merkitystä ja vaikutusta.

Jokusen kerran tätä tehtiin, ja minusta tämä oli kertakaikkisen mukava idea. Myös arjessa olisi tärkeää kuulla ja kuunnella lapsia, ja antaa heille kokemus siitä että heidän mielipiteellään on merkitystä ja vaikutusta. Kokonaisen päivän sijasta voisi kokeilla ”Lapset päättää –iltaa” tai ”Lapset päättää –ruokailua” silloin tällöin.

Samaa ideaa voi toki laajentaa, ja ehdottaa ”Sinä päätät” –päivää kumppanille, kummilapselle, ystävälle – vai mitä? Ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Terveisin Jarno Hellström

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva Pexels/Pixabay

Lasten koti on vanhempien parisuhde. Tämä lause on ohjannut kirkon perheneuvonnan työtä jo vuosikymmeniä.  Ajatuksena on että lapsia voi parhaiten auttaa auttamalla heidän vanhempiaan huolehtimaan itsestään ja parisuhteestaan. Se on mielestäni ollut hyvä motto.  Perhe syntyy vanhempien halusta jakaa yhteinen elämä ja yhteiset unelmat, ja antaa ehkä mahdollisuus uudelle elämälle. Aikuisten toiveet ohjaavat perheen syntymistä, onpa sitten kyseessä ydin- tai uusperhe. Joskus kuulee uusperheen kohdalla sanottavan, että lapset eivät saa valita vanhempiaan, mutta se pätee samalla tavoin ydinperheeseen. Kukaan lapsi ei valitse vanhempiaan. Vanhemmat valitsevat toisensa, ja lapset tulevat, jos ovat tullakseen.

Vanhempien halun varassa perhe myös pysyy kasassa. Monesti minulta kysytään, miksi ihmiset eroavat. Ajattelen että syvimmiltään syy on se, että ainakin toiselta puolisoista on loppunut halu jatkaa yhdessä. Usein halun loppumiselle on ymmärrettävät perusteet. Toisaalta näen työssäni usein, miten puolisot voivat selviytyä äärimmäisen vaikeista kriiseistä, jos vain keskinäinen kunnioitus ja halu jatkaa yhdessä säilyvät. Lasten koti, ja sitä kautta perheen ydin, on vanhempien parisuhde.

Runoilija Hanna Katajarinne on kokenut uusperheen elämää monelta kantilta, ensin lapsen näkökulmasta, sittemmin uusperheen äitinä ja puolisona. Hanna on myös ystävä, jonka runot ovat olleet meidän perheen isoissa käännekohdissa vahvasti läsnä. Kysyin Hannalta, miten hän sanottaisi omaa kokemustaan uusperheestä. Kahden päivän päästä Hanna vastasi - runolla, kuinka muutenkaan. Tässä Hannan vastaus:

 

Iltaisin, kun ne nukkuvat kaikki

mietin, 

että miten nämä pidetään hengissä

mikä määrä maitoa huomenna on tuotava

entä rakkautta

ettei mikään lopu kesken

 

ja ajattelen

että ei meille ihan vähän uskottu

ensin tämä silmitön rakkaus

hulluus, joka huusi laittamaan likoon kaikki,

kerran vielä

vielä kerran

sitten nämä toisilleen ensin vieraat

toisista taloista tulleet

toisista valoista vannotut

monesta puusta

tähän kotiin pudotetut, pienet

 

eikä meidän varaan ihan vähän laskettu

eikä turhaan, sinä sanot, kun tulet kotiin

tuoksut kilometrien mittaiselta työpäivältä

minä pimeältä päiväkodinpihalta

välissämme väsymys ja huoltenharmaa

 

ja äkkiä olet pelkkää syliä

muistutat mistä meidät on tehty

ja mitä varten

 

ja minä muistan:

me olemme ne kattotuolit

käsivarret

siipienvälit ja siltapalkit

lujuuslaskentojen korkein luku

 

me olemme reppuselät ja kottikärryt

se raudanluja,

joka kantaa, kun kukaan ei jaksa enää kävellä,

ja meillä on se, minkä päällä meidän maailma makaa

 

se yhdeksän ihmisen

suurin yhteinen jaettava.

 

terveisin Pekka Puukko

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nukkuminen ei ole aina itsestäänselvyys. Kuva: Sari-Annika Pettinen

Kun lapsemme olivat alle kouluikäisiä, kärsimme uniongelmista useita vuosia. Esikoisemme nukkuminen sujui, mutta kuopuksen allergiat pitivät häntä hereillä yöstä toiseen. Lopulta tilanne alkoi helpottaa ja kuvittelimme hetkisen, että olimme saavuttamassa normaalin arjen. Siinä vaiheessa esikoisemme ei enää saanut unta.

Istuimme mieheni kanssa vuorotellen esikoisemme sängyn laidalla ja odotimme, että lapsemme nukahtaa. Jossain kohtaa hiivimme omaa makuuhuoneeseemme ja heräsimme, kun lapsemme seisoi sängyn laidalla ja kertoi, ettei saa unta.

Unesta tuli kaivattu ja harvinainen vieras.

Unesta tuli kaivattu ja harvinainen vieras. Lapsemme tuntuivat kuitenkin energisiltä. Näytti siltä, että he saivat unta riittävästi, toisin kuin me vanhemmat.

Lopulta päätimme, että jotain on tehtävä toisin. On vaihdettava näkökulmaa. Sen sijaan, että yritämme saada lastamme nukkumaan, annamme hänelle luvan valvoa.

Kerroimme lapsellemme, että hän saa valvoa koko yön. Lapsemme oli aivan innoissaan. Mietimme yhdessä lapsemme kanssa, mitä kaikkea hän haluaa tehdä yöllä. Kasasimme hänen sänkynsä viereen ison kasan kirjoja ja Aku Ankkoja. Laitoimme hänen sänkynsä viereen evästä ja juomista. Lupasimme, että hän saa nukkua seuraavan päivän, koska valvotun yön jälkeen saattaa väsyttää.

Sen sijaan, että yritämme saada lastamme nukkumaan, annamme hänelle luvan valvoa.

Peittelimme lapsemme ja annoimme hyvänyön suukot. Sanoimme rakastavamme ja lähdimme huoneesta pois. Viiden minuutin kuluttua kävin kurkistamassa lastenhuoneeseen. Esikoisemme oli syvässä unessa. Hän nukkui rauhallisesti koko yön. Aamulla hän kertoi meille, että oli valvonut koko yön ja se oli huippukivaa. Lupasimme, että tästä eteenpäin hän saa aina valvoa, kun uni ei tule. Ja näin olemme toimineet. Meillä saa valvoa, jos ei nukuta. Ja nukkua, jos nukuttaa.

Hyvin pienellä näkökulman muutoksella elämämme helpotti. Vaikka itsekukin meistä aina silloin tällöin kaipailee unta, asenteemme asiaan on muuttunut. Pakosta on tullut mahdollisuus.

Mihin asiaan sinä voisit ottaa uuden näkökulman?

Näkökulman muuttaminen ei ole aina helppoa, mutta se on taito, jota voi harjoitella vaikka koko perheen kanssa yhdessä. Mihin asiaan sinä voisit ottaa uuden näkökulman?

Kasvuterveisin Sari-Annika Pettinen

 

 

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Minä tein saman jo esikoisen vauvavuotena. Jostain syystä lapsi heräsi joka yö n. klo 01 ja valvoi 1-2 h, mikä keskellä yötä tuntui tosi pitkältä. Yritin ensin pitkään saada hänet nukkumaan: en sytyttänyt valoja, yritin pysyä rauhallisena ja viestiä lapselle, että nyt nukutaan, mutta ei... Kun sama toistui yöstä toiseen niin oma turhautuminen vain kasvoi. Kerran sitten totesin kiukkuisena, että valvotaan sitten! Räpsäytin valot päälle, nostin vauvan ylös sängystä, tein yöpalaa itselleni, ja tein normaaleja arkiaskareita, viikkailin pyykkiä ym. lapselle höpötellen. Minuutit ja tunnit sujuivat paljon nopeammin ja paremmalla mielellä kuin väkisin nukuttamalla ja tuntui, että lopulta pääsimme nopeammin ja hyväntuulisina takaisin unten maille.

Vierailija
2/4 | 

Meillä on myös tehty näin ja se toimii. Kun ei ole pakko nukahtaa, niin uni tulee ihan varkain. Lisäksi jos uni on kaikesta huolimatta katkonaista, saa mennä nukkumaan sohvalle tai lattialle tai varapatjalle vanhempien huoneeseen. Pääasia on, että vanhemmat (kin) saavat riittävästi unta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva Siiri Kukkasniemi

Vastaus on mielestäni kyllä ja ei, ja riippuu siitä mitä rakkaudella tarkoitetaan. Vanhemmuus on ihmissuhde siinä missä parisuhdekin, ja ihmissuhteen luonteeseen vaikuttavat monenlaiset tekijät. Persoonallisuus, elämänkokemukset, kehitysvaihe ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat paljon siihen, miten toinen ihminen ja suhde häneen koetaan.

Vahvasti ulospäin suuntautuneen vanhemman voi olla vaikea ymmärtää lasta, joka viihtyy parhaiten yksin ja on seurassa hiljainen ja vetäytyy. Lapsen räiskähtelevä temperamentti voi puolestaan pelottaa aikuista, joka itse syttyy asioihin hitaasti ja on hillitty käytökseltään. Jollekin vanhemmalle vauvavaihe on sitä kaikkein ihaninta, toinen pääsee vauhtiin ja saa yhteyden lapseen vasta kun lapsi alkaa kävellä ja puhua. Teini-iän myrskyt voivat haastaa aikuisen omaa tunteiden hallintaa ja tuntua sietämättömältä.

Yhteiset kiinnostuksen kohteet lapsen ja vanhemman välillä vaikuttavat paljon yhteyden syntymiseen

Myös yhteiset kiinnostuksen kohteet lapsen ja vanhemman välillä vaikuttavat paljon yhteyden syntymiseen ja sitä kautta läheisyyden ja rakkauden kokemukseen. Liikunnallisen aikuisen on helppo löytää yhteys samanlaiseen lapseen, tai luonnosta tai musiikista voi tulla lapsen ja vanhemman yhteinen, elämänmittainen harrastus.

Yhteiset kiinnostuksen kohteet tarkoittavat yleensä yhdessä vietettyä aikaa, ja kiintymys syntyy yhdessä vietetyn ajan, jaettujen kokemusten ja keskustelujen kautta. Parisuhteen syntymisen säännöt pätevät tältä osin myös vanhemmuussuhteeseen. Vanhemmat ja lapset, jotka viettävät paljon aikaa yhdessä, kokevat suhteensa yleensä myös läheisemmäksi.

Vanhemmuus on kuitenkin enemmän kuin tunnesuhde vanhemman ja lapsen välillä

Vanhemmuus on kuitenkin enemmän kuin tunnesuhde vanhemman ja lapsen välillä. Vanhemmuus on tehtävä, ja lasten hankkiminen tai uusperheen vanhemmaksi ryhtyminen on sitoutumista tämän tehtävän hoitamiseen.

”Ole lasta kohtaan mukava aikuinen”, tiivistää vanhemman vastuun lastenpsykiatrian professori Kaija Puura.

Mukavalla aikuisella Puura tarkoittaa ihmistä, joka on itsenäinen eli oppinut ohjaamaan omaa toimintaansa. Häntä ei tarvitse valvoa tai käskeä, hän huolehtii työstään, rahoistaan ja aikatauluistaan. Aikuinen tietää, että elämässä joutuu hoitamaan myös asioita, jotka eivät ole mukavia.

Mukavalla aikuisella on terve itsetunto, hän osaa arvioida muiden ihmisten sanomiset ja ilahtua niistä tai jättää ne omaan arvoonsa. Mukava aikuinen osaa säädellä tunteitaan ja käytöstään tilanteen mukaan, ja pystyy kestämään elämässä väistämättä eteen tulevia vastoinkäymisiä ja hankalia tilanteita. Sovittelevuus ja kyky huomioida toisen ihmisen tunteet kuuluvat myös mukavaan aikuisuuteen.

Vanhemmaksi ryhtyminen edellyttää, että pyrkii olemaan kaikille lapsille ainakin mukava aikuinen

Ydinperheessä vanhemmuuteen kasvetaan vähitellen, ja yhteinen historia vahvistaa luonnostaan sidettä lapsen ja vanhemman välillä. Uusperheessä hypätään liikkeellä olevaan junaan. Toisella on ehkä jo pitkäkin yhteinen historia lasten kanssa, toiselle vanhemmalle suhteen luominen puolison lapsiin alkaa vasta nyt. Voi olla että koko vanhemmuus on itselle uutta. Rakkaus uusperheen mukanaan tuomiin, uusiin lapsiin ei ole itsestäänselvyys. Mutta vanhemmaksi ryhtyminen edellyttää, että pyrkii olemaan kaikille lapsille ainakin mukava aikuinen.

Meidän kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa meni kesäasunnolla, jossa vuorottain vierailivat kaikki lapset. Pari tuli puolison kanssa, joku yksin, joku lapsenlapsen kanssa. Neljänkymmenen neliön kaksiossa oli aika ajoin tiivis tunnelma. Ehkä päällimmäiseksi meille vanhemmille jäi kokemus siitä, miten vanhemmuus suhteessa kuhunkin lapseen on erilaista, ja jatkuvassa muutoksessa. Tänään koemme iloa tästä, ja olemme huolissamme tuosta. Huolen ja ilon aiheet, samoin kuin niiden kohteet, vaihtuvat koko ajan. Ja ehkä se on hyvä juuri niin.

Yksi meidän perheessä hyväksi osoittautunut keino tukea yhteistä vanhemmuutta on puhetavat. Me päätimme vaimon kanssa heti alussa, että meillä puhutaan meidän lapsista. Lapset saavat nimittää meitä miten hyväksi kokevat, mutta meille vanhemmille kaikki lapset ovat meidän lapsia. Paria riitaa lukuun ottamatta se päätös on myös pitänyt.

 

Perheneuvoja Pekka Puukko

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat