Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Kuinkahan Tintti tällä kertaa selviää kiipelistä? Kuva: Saija Hellström

Toisen lapsemme synnyttyä vaimoni kysyi muutaman kuukauden päästä minulta, että haluaisinko jäädä vuodeksi kotiin kahden poikamme kanssa.

Kysymys yllätti. En ollut juurikaan ajatellut tuota mahdollisuutta. Esikoisen synnyttyä olin ollut isyysvapaita lukuun ottamatta työssä, ja työn luonteen takia ensimmäiset sanat, vatsalleen kääntymiset, konttaamiset ja askeleet olin elänyt puhelimen välityksellä.

Vaimon tarjous houkutti. Samalla hirvitti: Pystynkö? Osaanko? Selviänkö?

 

”Pojat olivat vatsataudissa ja minä paniikissa.”

 

Omalla tavallani

Pohdin asiaa ja päätin, että pystyn, osaan, selviän ja pärjään kahden lapsen kanssa – omalla tavallani.

Jäin kotiin, kun esikoinen oli kaksivuotias ja kuopus oli puolen vuoden ikäinen. Viikkoa ennen h-hetkeä kuopus ei vielä juonut maitoa pullosta.

Ensimmäisen viikonlopun vaimo oli töissä ja poissa kotoa koko viikonlopun. Pojat olivat vatsataudissa ja minä paniikissa. Kun tuosta selvisin, ajattelin että selviän mistä tahansa. Pystyin, osasin, selvisin.

 

Palkintokahvit

Pikkuhiljaa löysin poikien kanssa omat rutiinit. Osan asioista tein, kuten olin halunnut, omalla tavallani. Jätin äiti-lapsi -kerhot väliin. Vaatteet olivat välillä mitä sattui ja syötin ruuaksi takuuvarmoja hittituotteita.

Isävuoden aikana opin paljon asioita. Aloin juomaan päiväkahvit kuin palkinnoksi siitä, että sain pojat päiväunille. Tarve omaan aikaan korostui. Iltaisin rupesin lenkkeilemään.

Kokemukseni arjen pyörittämisestä vaikutti myös parisuhteeseemme. Löysimme vaimon kanssa yhteisen kielen ja kokemuksen vanhemmuuteen, joka näkyy yhä edelleen, lähes 20 vuoden jälkeen.

 

Lapsi kasvattaa vanhemman

Isävuoden tärkein anti oli kiintymys ja suhde omiin lapsiin. Joku on viisaasti sanonut, että lapsi ei ole vanhemman ominaisuus. En ole ”kolmilapsinen isä”, vaan minulla on isänä suhde kolmeen lapseen.

Isyys syntyy vähitellen lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Lapsi kasvattaa vanhemman. Toistojen kautta vanhempi oppii lukemaan lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin. Kiitän vaimoa viisaasta ehdotuksesta ja itseäni rohkeasta päätöksestä.

 

”Vaatteet olivat välillä mitä sattui ja syötin ruuaksi takuuvarmoja hittituotteita.”

 

Sinäkin pystyt, osaat ja selviät

Näin isänpäivänä haluan toivottaa ja rohkaista uusia isiä löytämään juuri sinulle sopivan tavan vahvistaa ja syventää suhdettasi lapsiisi. Hyvä lähtökohta on se, että löydät oman tapasi toimia. Tapa voi olla isävuosi tai joku muu juuri sinulle sopiva.

 Pystyt, osaat, selviät – sen tiedän omasta kokemuksestani.

 

Isänpäiväterveisin Jarno Hellström

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaavatkohan kirahvitkin kettuilla vai ovatko niiden sanat yhtä lempeitä kuin niiden silmät? kuva: Sponchia / Pixabay

Kettuilu on älyllistä sanoilla leikittelyä ja yhteistä hauskanpitoa. Kaveriporukoissa se voi olla yksi yhdessäolon muoto ja tapa vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Siihen kuuluu sisäpiirijuttuja, joita muut eivät tajua.

Kaikille kettuilukulttuuri ei kuitenkaan sovi. Kirjailija Kjell Westö kertoo Anna-lehden haastattelussa: ”Minun on vaikea kestää edes suomalaiseen mieskulttuuriin kuuluvaa ystävällismielistä kettuilua. Haluan, että ihmiset ovat mukavia toisilleen.”

On väliä, millaisia sanoja käytämme, kun puhumme muille ihmisille ja muista ihmisistä.

Jotkut parit ja perheet kommunikoivat kettuillen. Ehkä se voi parhaimmillaan toimia kuten kaveriporukoissa. Silti sillä on väliä, millaisia sanoja käytämme, kun puhumme muille ihmisille ja muista ihmisistä. Ei kettuilu aina ole ystävällismielistä. Huumorin viitan alle piilotettuina vihamielisyys ja kiusaaminen saavat sallitun ja hyväksytyn muodon.

Huumorin viitan alle piilotettuina vihamielisyys ja kiusaaminen saavat sallitun ja hyväksytyn muodon.

Sanavalinnat paljastavat sen, miten suhtaudumme toisiin. Ne kertovat kunnioituksesta tai sen puutteesta. Filosofi Esa Saarisen vaimostaan käyttämä termi kuningatar tuntuu suomalaisessa ympäristössä vieraalta, mutta silti moni nainen toivoisi omalta puolisoltaan samaa. Samoin Saarisen kaikista miehistä, myös romanikerjäläisestä, käyttämä termi herrasmies kertoo ihailtavan arvostavasta tavasta suhtautua toisiin.

Ronskeilla ilmaisuilla voidaan etäännyttää itseä vaikeilta tai vierailta tuntuvista asioista. Muistan nuoren aviomiehen, joka raskaustestin näytettyä positiivista kertoi kavereilleen: ”Ämmä on pamahtanut paksuksi”. Normaalitilanteissa hän käytti vaimostaan toisentyyppisiä sanoja ja raskaus oli molemmille toivottu asia. Ronski kieli kertoi hämmennyksestä uuden ja jännittävän asian edessä.

Kaunis sana omalta puolisolta tai vaikka ohikulkijalta voi pelastaa koko päivän.

Positiivisia tunteita ilmaisevat sanat voivat tuntua omaan suuhun vierailta, jos niitä ei ole tottunut kuulemaan, saati käyttämään. Silti jokainen kaipaa kiittämistä, kannustamista ja kehuja. Kaunis sana omalta puolisolta tai vaikka ohikulkijalta voi pelastaa koko päivän.

Puhetyyli on osa parin ja perheen kulttuuria. Se periytyy paljolti omasta lapsuudenkodista saamamme mallin mukaan.  Puhumme helposti läheisillemme niin kuin olemme kuulleet omien vanhempiemme tai muiden perheen aikuisten puhuvan, siitäkin huolimatta vaikka se tyyli olisi lapsena tuntunut ikävältä.

Puhumme läheisillemme niin kuin olemme kuulleet omien vanhempiemme puhuvan, siitäkin huolimatta vaikka se tyyli olisi lapsena tuntunut ikävältä.

Omaa sanastoa voi tietoisesti muokata. Joskus on terveellistä kuunnella ulkopuolisen korvin, miltä oma puhe kuulostaa. Miltä mahtaa lapsesta tuntua, jos hänelle rakasta isää kutsutaan siaksi tai luuseriksi tai äitiä lehmäksi tai huoraksi? Yleensä näihin termeihin liittyy vielä tehosteena voimasana.

Rumien sanojen takaa voi löytyä kipeitä ja vaikeasti ilmaistavia tunteita: turhautumista, pelkoa, surua, yksinäisyyttä, kaipausta toisen lähelle. Miten erilaisen vastaanoton saisikaan, jos ilmaisisi niitä tunteita. Silloin puhuttaisiin oikeista, tärkeistä asioista ja se veisi parisuhteen ihan toiselle tasolle.

Rumien sanojen takaa voi löytyä kipeitä ja vaikeasti ilmaistavia tunteita.

Voit itse omalta osaltasi vaikuttaa ympäröivään puheilmastoon. Millaisessa ilmastossa haluat itse elää ja millaisessa kasvattaa lapsesi?

Tee hyvä ilmastoteko: vaihda sisäilmaa myrkyttävät sanat terveellisempiin ja hyvää tekeviin.

Raikkautta ja rakkautta myös puheeseen,

toivoo Paula, perheneuvoja

 

Tästä kirjoitti myös Helsingin Sanomat ja Sanna Aavaluoma

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Madrid. kuva: oma

Syksyn hämärtyessä etsin lämpöä, valoa ja voimaa katsomalla Pedro Almodovarin elokuvia. Niiden musta huumori ja hulluus antavat armoa kaikille ja kaikessa. Suosikkini Almodovarin laajassa  tuotannossa on Volver - Paluu. Sitä perheterapeuttisempaa elokuvaa minun on vaikeata keksiä. Ohjaaja itse luonnehtii työtään näin:

 "Olen palannut naisten maailmaan. Olen palannut äitiyteen, joka on elämän ja fiktion äiti. Ja luonnollisesti olen palannut takaisin omaan äitiini."

Tänään, kansainvälisenä tyttöjen päivänä, koko tytön elämänkaari on tässä elokuvassa läsnä. Keskushenkilöistä  nuorin elää teinivuosiaan ja vanhin on hänen isoäitinsä.

Volverissa minua puhuttelee erilaisuuden hyväksyminen ja siitä nouseva yhteys. Jokainen päähenkilöistä on kokenut kovia. Äitien ja sisarusten kohtaamiset  ovat jännitteisiä. Joidenkin välit ovat etääntyneet loukkaantumisten vuoksi. Espanjassa kun ollaan, menneiden tapahtumien ja tunteiden käsittelystä ei puutu ääntä, raivoa tai vimmaa - eikä rakkautta. Kovan paikan tullen naiset kokoavat voimansa ja ovat yhtä.

Olen palannut naisten maailmaan. Olen palannut äitiyteen, joka on elämän ja fiktion äiti.

Volver on naisten elokuva, tarina sorrosta ja selviytymisestä, uhrautumisesta ja ilosta. Vaikka väriä ja  dramatiikkaa löytyy eteläeurooppalaiseen tapaan, samat kertomukset voisivat löytyä suomalaisesta pikkukylästä. On  kaupungistumisen tuomaa juurettomuutta ja köyhyyttä. Maalta on siirrytty suurkaupunkeihin paremman toimeentulon toivossa.  Tästä nouseva yksinäisyys altistaa hyväksikäytölle ja seksuaaliselle väkivallalle parisuhteissa. Yhteiskunnan rakenteet eivät juurikaan mahdollista käytäntöjen muuttumista.

Volver on voimaannuttava tarina. Yhteisön naiset ottavat onnensa - ja oikeuden - omiin käsiinsä katsojan antaessa ratkaisuille täyden siunauksensa. Naisten ja koko yhteisön elämä muuttuu askeleen verran paremmaksi. Henkilöissä tapahtuu sisäistä kasvua  enemmän kuin ulkoista muutosta elämäntilanteissa. Muutosta juhlitaan! Kaikkea, mikä vähänkään antaa aihetta, juhlitaan.

Yhteisön naiset ottavat onnensa - ja oikeuden - omiin käsiinsä katsojan antaessa ratkaisuille täyden siunauksensa. 

Jos jotakin Volverista poimin itselleni, se olkoon juhliminen. Sadonkorjuu, syntymäpäivät, kaverin kohtaaminen, sateeton ilta, pitsaperjantai, tyttöjen ilta Temptation Islandia tai Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa analysoiden, kynttilöin koristellussa saunassa löylytteleminen, teekuppi ja koukuttava kirja ihan omaksi iloksi - mikä tahansa voi olla juhlan aihe. Hetki kohoaa arjen yläpuolelle hyvinkin yksinkertaisesti.

Elämä tarjoaa haasteitaan lupaa kyselemättä. Hyvyyttä  ja kauneutta voi joutua raaputtamaan esiin työläästi ja kovan kuoren alta. Niinpä niitä kannattaa alleviivata ja vaalia.

Värikästä syksyä!

Päivi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva bingngu93/Pixabay

Kuuden kuukauden ikäinen Sofia-vauva katsoo minuun luottavaisena lattialta. Hän ei vielä ymmärrä, että toinen hänen vanhemmistaan kertoi juuri, että ei enää jaksa parisuhteessa vaan haluaa erota. Olen oppinut, että perheneuvojan tehtävänä on auttaa asiakkaita keskustelemaan niistä asioista, joita he pitävät tärkeänä. Tässä tilanteessa joku sisälläni haraa kuitenkin vastaan.

Viime perjantaina vietetty vauvan päivä haluaa kääntää katseet vauvaan, ja hyvästä syystä. Itseäni on jo useita vuosia huolestuttanut vauvavaiheessa tapahtuvat erot, jotka  näyttävät lisääntyvän nopeaa vauhtia. Lastenvalvojallakin tähän tilanteeseen on havahduttu: tuttu työntekijä kertoi, että neuvotteluaikoja varataan nykyisin jo ennen lapsen syntymää. On hyvin ymmärrettävää, että vauva- ja pikkulapsivaihe haastaa välillä vanhempien voimat äärimmilleen. Moni kuvaa tuota perhe-elämän jaksoa kaikkein vaativimmaksi elämässään. Elämän rytmit muuttuvat, yöuni on yhtäkkiä ylellisyyttä, entinen oma aika nyt lainaa lapselta ja toiselta vanhemmalta, puolisolta.

Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa.

Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa. Ero tarjoaa mahdollisuuden ottaa ohjakset omiin käsiin, vaikuttaa hetken omaan tilanteeseen. Totuus on kuitenkin usein toisenlainen, eron jälkeen valittavana on yksinhuoltajan entistä raskaampi arki tai tapaavan vanhemman yksinäisyys ja jatkuva lasten ikävöiminen. Yleensä ajattelen, että päätös erosta on puolisoiden asia, ja minun tehtäväni ammattilaisena on auttaa eron toteuttamisessa rakentavalla tavalla. Huomaan että pikkulapsivaiheen eroissa äänensävyni on muuttunut. Silloin kun perhe-elämää ei kuormita väkivalta tai ongelmat päihteiden kanssa, ja perheen aikuiset kantavat molemmat vanhempien vastuun, kysyn nyt aiempaa useammin vanhemmilta, voisitteko yrittää vielä pari vuotta. Tilanne voi helpottua huomattavasti muutamassa vuodessa. Vaikka pariskunta päätyisi lopulta eroon, on muutaman vuoden aikalisällä iso merkitys.

Pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä.

Tutkimusten mukaan pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä. Siinä auttavat reilu työnjako kotitöiden osalta, rakentavat riitelemisen tavat ja sopuisuutta etsivä asenne. Arkihuomaavaisuus, kiittäminen, huomioiminen ja hellittely on myös tärkeää.

Iso merkitys on myös perheen ulkopuolisella turvaverkolla, isovanhemmilla, tädeillä, sedillä ja enoilla ja ystävillä. Ajoittainenkin apu lastenhoidossa tai jonkun konkreettisen asian hoitamisessa on tärkeää. Apua pitää uskaltaa tarjota ja pyytää. Joskus nämä verkostot ovat jääneet syntymäpaikkakunnalle, pahimmillaan satojen kilometrien päähän. Silloin helpotusta elämään voi saada perhetyön ja esimerkiksi seurakunnan kerhotoiminnan kautta.

Vähättelemättä pikkulapsivaiheen haasteita moni muistaa tuon elämänvaiheen myös yhtenä palkitsevimmista. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen, lapsen välittömyys ja uteliaisuus ovat asioita, joita ei muualta elämässä kovin helposti saa.

Sofia-vauvan vanhemmille kuuluu tänään hyvää. Keskusteluissa on saatu keskeisiä solmuja avattua ja varovainen toivo yhteisestä tulevaisuudesta on herännyt.

terveisin Pekka Puukko

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat