Kirjoitukset avainsanalla rauhoittuminen

Kaksi kestää tuntemattoman äärellä kolmannen kantamana. Kuva Katianna Ruuskanen

Kahden kesken on kiikkerää

Tunnistatko etäisyyden ja läheisyyden välisen aaltoilun omassa suhteessa? Arkinen yhdessäolo katkeaa yllättäen turhan tuntuiseen riitaan. Oliko se tunnistamaton yritys saada tilaa omille ajatuksille? Omissa oloissa viipyillessä välimatka toiseen venyy huomaamatta, kunnes yksinäisyyden tunne kasvaa liikaa. Alkaa liike takaisin kohti toista. Jos suhteessa on luottavainen viritys ja puolisoilla hyviä kokemuksia niin läheisyydestä kuin etäisyydestäkin, tämä edestakainen liike voi olla hyvin hienovaraista aaltoilua, kuin hengittämistä ulos ja sisään.

Luonnollinen etäisyyden hakeminen nostattaa hylätyksi tulemisen pelkoa

 

Jos taas parisuhteessa viriää herkästi turvattomia ja pettyneitä oloja, toisen uloshengitys voi tuntua uhkaavalta. Luonnollinen etäisyyden hakeminen nostattaa hylätyksi tulemisen pelkoa ja käynnistää ketjureaktioita, jotka vievät puolisot sietokyvyn äärirajoille. Molemmista tuntuu silloin, että tässä suhteessa on tilaa vain jommankumman tarpeille.

Parhaimmillaankin tasapaino löytyy vain hetkittäin. Kahden välinen keinulautailu on aina kovin kiikkerää. Siihen voi löytyä helpotusta, jos puolisot ovat saaneet harjoitella kolmenkeskisyyttä hyvällä tavalla jo omien vanhempien kanssa.

Ihmissuhdegeometrian alkeita

Ihmissuhdegeometrian perusoivallus on, että kaikki suhteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan: suhteisiin, joissa olen mukana ja suhteisiin, joita tarkkailen, mutta joissa en ole osallinen. Kun olen itse toisen kanssa, kolmas havainnoi meitä, mutta on suhteen ulkopuolella. Jos sijoitat kaavaan isiä, äitejä ja lapsia saat näkyviin monia vahvoja tunnepitoisia näytelmiä ehkä omankin perheesi arjesta.

Ketkä teidän perheessä voivat olla suhteissa ilman, että toisissa herää liian sietämättömiä ulkopuolisuuden, mustasukkaisuuden tai kateuden tunteita?

 

Ketkä teidän perheessä voivat olla suhteissa ilman, että toisissa herää liian sietämättömiä ulkopuolisuuden, mustasukkaisuuden tai kateuden tunteita? Voiko isä olla lapsen kanssa ilman äidin väliintuloa tai vanhemmat keskenään niin, että lapsi sietää ulkopuolelle jäämistä?

Parhaassa tapauksessa lapsi oppii, että isällä ja äidillä on jotain, mikä ei kuulu hänelle. Hän on siis ulkopuolella, mutta silti molempien rakastama ja siis vanhempien parisuhteen kannattelema. Tämä on uskomattoman tärkeä kokemus lapsen tulevien ihmissuhteiden kannalta.

Molempien täytyy sietää sitä, että ei itse ole aina keskipiste

 

Kun puolisot näkevät vain toisensa, heidän suhteensa näyttää kahden pisteen väliseltä janalta. Jana on kapea viiva, jolla on kaksi päätä, sinun pää ja minun pää. Asiat ja ajatukset näyttävät mustavalkoisesti joko sinun tai minun asioilta. Vaihtoehdot ovat vähissä. Valloita tai tule valloitetuksi. Tasapainoa on vaikea löytää.

Vaihtoehdot ovat vähissä. Valloita tai tule valloitetuksi

 

Jos pari kykenee näkemään kahden pisteen välillä myös kolmannen, jana muuttuu kolmioksi. Ja kolmiossa on tilaa liikkua enemmän. Voidakseen sietää kolmannen mukana oloa, molempien täytyy sietää, ettei itse ole aina keskipiste vaan joskus myös ulkopuolinen. Ulkopuolellakin on voitava olla turvassa. Ulkopuolella on vapaampi olla, näkee enemmän ja pystyy ajattelemaan näkemäänsä.

Jos suhteessa ei ole "kolmatta" se haetaan jostain vaikka väkisin ja toiselta salaa.

 

Kuka teillä kantaa kolmannen taakkaa?

Parin tekee pariksi vasta kolmas. Kolmas, joka näkee parin, antaa parille kokemuksen parina olemisesta.  Kolmas voi myös tulla pahalla tavalla väliin ja rikkoa parisuhteen. Ilman kolmatta pari on kuitenkin pulassa jatkuvan läheisyys - etäisyys tasapainoilun kanssa. Kolmas antaa helpotusta kahdenväliseen säätämiseen. Jos suhteessa ei ole "kolmatta" se haetaan jostain vaikka väkisin ja toiselta salaa.

Nina otsikoi bloginsa ”Onko alkoholi suhteenne kolmas?”  Alkoholin lisäksi kolmannen paikan suhteessa voi ottaa työ, lapset, harrastus tai vaikka ulkopuolinen suhde. Kolmatta voi käyttää ahdistuksen kanavointiin kahdella tavalla. Parisuhteen vaikeudet voi siirtää kolmannen syyksi ja kannettavaksi tai kolmas voi tuoda tervetullutta tilaa ajatella näitä vaikeuksia. Liian monet lapset saavat ikävällä tavalla kolmannen roolin perheissään. Toisaalta parin tullessa pariterapiaan, pariterapeutti saa tämän kolmannen paikan ja parin on helpompi ajatella pahaa oloaan suhteessa.

Mitä ”parisuhde” sanoisi katsellessaan teidän kiistaanne?

Aitoa vakautta suhteeseen löytyy, kun pari oppii käyttämään mielikuvaa parisuhteesta kolmantena. He ovat yhdessä luoneet jotain, mikä kannattelee heitä molempia ja jota he kannattelevat. ”Sinun vai minun” -väliset väännöt muuttuvat keskusteluiksi ”meistä”.  

Mietipä ensi kerralla riidellessäsi kumppanisi kanssa, mitä ”parisuhde” sanoisi katsellessaan teidän kiistaanne? Hymyilisikö se tyytyväisenä, että olette työstämässä sen hyvinvoinnin kannalta tärkeää asiaa vai olisiko se kauhuissaan, kuinka te molemmat lyötte sitä haavoille?

Kuvittele, kuinka parisuhde ottaa teidät molemmat syliinsä ja rauhoittaa.

 

Kuvittele myös, kuinka parisuhde ottaa teidät molemmat syliinsä ja rauhoittaa kiihtymyksessä, innostaa lamaannuksessa ja rohkaisee toivottomuudessa. Tähän suhde pystyy vain, jos se saa molemmilta puolisoilta huomiota ja huolenpitoa, jos se saa olla rakastettu kolmas pyörä.

Rakkaudellisin terveisin Anne Anttonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rantasauna on unelmien täyttymys. Kuva: Hannu Valkama

Lämpö kietoutuu ympärille kuin pehmeä peitto .Kostea höyry ja usvainen löyly täyttävät huoneen ja hellittelevät lauteilla istujaa lempeällä, välillä kipakallakin syleilyllään. Suomalaisessa saunassa perheet kylpevät yhdessä alasti. Pienimmäinen paljussa alalauteella, isommat ylempänä. Lapset tottuvat näkemään vanhempiaan ja sisaruksiaan luontevasti ilman vaatteita. Välillä he kommentoivat sukupuolieroja ja kehon muotoja, vertailevat itseään ja toisiaan. Saunaetikettiin kuuluu, että toisista puhutaan arvostavasti.

Saunaetikettiin kuuluu, että toisista puhutaan arvostavasti.

Toivottavasti me aikuiset puhumme itsestämmekin kunnioittavasti. Hyväksymällä oman vartalomme viestitämme lapselle, että hänkin on riittävä ja ihana ja hänen vartalonsa on kaunis. Jos itse riisuutuessamme puristelemme vyötärömakkaroita ja tuskailemme ääneen muutaman kilon pudottamistarvetta, myös lapsi oppii ankaraksi itselleen ja alkaa tarkkailla peilikuvaansa kriittisesti. Yhdessä saunominen on arkista seksuaalikasvatusta, jossa asenteita opitaan tekemättä siitä numeroa. Meidän perheen sopivat ja hyvät ihmiset saunovat tässä kukin omana itsenään. 

Ryppyjä ja raskausarpia ei edes erota.

Saunaan meneminen on paluuta kohdun turvalliseen lämpöön, jonne valo heijastuu varovaisen himmeänä. Saunan hämäryys ja ilmassa leijuva höyry opettavat armollisuutta. Ryppyjä ja raskausarpia ei edes erota.

Saunominen hoitaa parisuhdetta. Kun pestyt lapset jo kirmailevat pukuhuoneen puolelle, aikuiset heittävät lisää löylyä, istuvat lähekkäin, koskettavat ja keskustelevat. Seksuaalinen läheisyyskin voi viritä. 

Yleisessä saunassa kuvattu dokumenttielokuva Miesten vuoro rikkoi myytin suomalaisen miehen puhumattomuudesta. Saunan turvallisessa hämyssä voi sanoa ääneen sellaistakin, mitä ei tule puhuttua paljastavassa päivänvalossa.

Saunominen on tasavertaista. Lauteilla ei istu ammattirooleja, ei mestariäitejä eikä supermiehiä. Olemme riisuutuneet arvon ulkoisista mittareista olemaan ihmisiä toisillemme. Saunominen hemmottelee kehoa ja mieltä. "Kun soivat kiukaan mustat urut, unhoittuvat arjen surut", on moni oppinut lapsuudessa sanomaan. 

Ammeessa ja vaahtokylvyssä on puolensa, mutta minä menen nyt saunaan!

Terveisin Päivi Stelin-Valkama

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva: Katianna Ruuskanen

 

On tilanteita, jolloin on tärkeää reagoida nopeasti. Jos käsi koskee kuumaa silitysrautaa tai auto on tulossa kovaa vauhtia päin, on syytä toimia vaistovaraisesti heti ja miettimättä. Aistimme antavat salamannopeaa tietoa uhkaavasta vaarasta ja koko keho reagoi paeten tai pysähtyen, tilanteesta riippuen.

Hälytysjärjestelmämme voi aktivoitua myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei oikeasti ole vaaraa.

Hälytysjärjestelmämme voi aktivoitua myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei oikeasti ole mitään vaaraa. Olemme kenties oppineet, että tietynlaiset signaalit edeltävät epämiellyttävää tai jollain tavoin uhkaavaa tapahtumaa. Monesti nämä tilanteet liittyvät ihmissuhteisiin.

Kun kumppani esim. antaa meille negatiivista palautetta tai sanoo jotain, jonka tulkitsemme viestiksi mahdollisesta hylkäämisestä, hälytysjärjestelmä aktivoituu. Siirrymme reaktiiviseen moodiin. Puolustaudumme tai hyökkäämme ikään kuin olisi kyse eloonjäämistaistelusta. Sanomme tai teemme helposti jotain äkkinäistä suojataksemme itseämme. Yleensä se ei ole parisuhteen kannalta suotuisaa, päinvastoin pahimmillaan tuhoisaa.

Vain ollessamme tietoisesti rakentavan vuorovaikutuksen moodissa pystymme kuuntelemaan, mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

Entä jos sen sijaan voisimme siinä kohdin hengittää hetken? Muistaa se kuuluisa kymmeneen laskeminen. Antaa aivoille aikaa tajuta, että nyt ei ole kyse hengenvaarasta eikä ole tarvetta toimia välittömästi. Silloin voisimme pysyä tietoisesti rakentavan vuorovaikutuksen moodissa. Pystyisimme kuulemaan, mitä toinen oikeasti halusi sanoa. Ehkä se ei olekaan niin pelottavaa. Vaikka se olisikin epämiellyttävää kuulla, se voi silti olla parisuhteen kannalta tärkeää. Kumppanin tarkoitus ei ehkä olekaan satuttaa, vaan hakea yhteyttä ja entistä parempaa parisuhdetta.

 

Opetellaan olemaan rohkeasti rauhassa,

terv. Paula, perheneuvoja

 

P.s. Jos kumppanin rauhallinen kuunteleminen ristiriitatilanteissa tuntuu vaikealta, katso edellinen postaukseni. Sieltä löydät yhdeksänkohtaisen polun, jonka avulla voit auttaa toista rohkaistumaan puhumisessa ja itseäsi tulemaan paremmaksi kuuntelijaksi.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Loma loppuu, mutta tärkeä maisema jää olemaan. Kuva: Hannu Valkama

Loman loppuminen harmittaa. Ei siksi, etteikö työ olisi OK. Mieli vain haluaisi vielä viipyillä lomatunnelmissa. Tulee ikävä kiireettömiä aamuja, jolloin kahvin juonti ja päivän uutisten silmäileminen saa rauhassa ottaa aikansa.Lapset peuhaavat lattialla kissan kanssa eikä kenenkään tarvitse hoputtaa toisia eikä itseään mihinkään. Aurinko paistaa. Mitäs tänään? Mentäisiinkö torille mansikoita ostamaan? Illalla lasten jo nukkuessa voi rakkaansa kanssa nauttia kesäyön tuoksuista ja tunnelmista. Hyvä loma on hetkellistä elämistä omassa kuplassa, jota arki hipaisee kevyesti kuin linnunsulka. Lomanjälkeinen haikeus on rikkautta. Haikailemme sitä, että on ollut niin rentoa ja ihanaa.

 Hyvä loma on hetkellistä elämistä omassa kuplassa, jota arki hipaisee kevyesti kuin linnunsulka.

Pitkällä tähtäimellä hyvä loma on kuin rahan tallettamista pankkiin tai marjojen pakastamista. Siitä saatu ilo on pitkäkestoista. Säilö marjojen lisäksi vähän lomatunnelmaa syyssateiden varalle. Näin se käy:

  1. Minkä lomakokemuksen haluaisit ottaa mukaasi ja säilyttää työarjessa? Ota hyvästä hetkestä mielikuva, valokuva tai kirjoitettu muisto ja tallenna se tympääntyneen päivän varalle muistuttamaan, että muutakin on. Kaiva kokemus esiin aina tarvittaessa.
  2. Sovi heti seuraavalle viikonlopulle jotain kivaa. Lomasta on helpompi luopua, kun on hyvää odotettavissa.
  3. Avatkaa rakkaasi kanssa kalenterit ja merkitkää joka kuukaudelle kahdenkeskinen ilta, mieluiten yön yli kestävä sellainen. Jakakaa myös järjestelyvuorot. Kumpikin saa omalla vuorollaan järjestää juuri sellaisen illan kuin haluaa. Jos tarvitaan lapsenvahtia, järjestäjä hoitaa asian.   

Hyvä yhteinen hetki puolison tai perheen kanssa ei merkitse kuormittavaa rahanmenoa. Eväsretki tai lähiseudun ilmaistapahtumat ovat hyviä vaihtoehtoja. Lähdittepä lasten kanssa Kreikkaan tai lähimmälle uimarannalle, lapset muistavat aikuisina kiven, jolla istuttiin uittamassa varpaita ja maailman parhaat donitsit, joita syötiin yhdessä.

Jess! Takaisin arkeen!

Jos tämä loma ei syystä tai toisesta kuulunut elämäsi Top ten -listalle - tai jos se todellakaan ei kuulunut sinne - tervetuloa arki, joka tuttuine ja turvallisine rutiineineen antaa voimaa. Arki kannattelee kaikkia ja kaikkea. Ilman päivästä toiseen toistuvaa arkea töineen, kouluineen ja päiväkoteineen elämässä ei olisi jatkuvuutta. Jess! Takaisin arkeen!

Terveisin työpöydän ääreltä

 Päivi Stelin-Valkama

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat