Kirjoitukset avainsanalla suhde

Älypuhelin muistuttaa meitä ihmissuhteiden tärkeistä asioista. Kuva: unsplash

Älylaitteista on tullut keskeinen osa elämäämme. Toisaalta ne helpottavat asioiden hoitamista, johtavat tiedon lähteille nopeasti ja helposti – luovat yhteyksiä. Toisaalta ne koukuttavat, pitävät otteessaan, vievät aikaamme ja huomiotamme – toisinaan liikaakin. Älyvempainten koukuttavuus liittyy siihen, että ne täyttävät syviä tarpeitamme. Siksi niiltä voi oppia. Ne muistuttavat meitä asioista, jotka ovat keskeisiä myös ihmissuhteissamme. Varsinkin läheisissä sellaisissa.

Älyvempainten koukuttavuus liittyy siihen, että ne täyttävät syviä tarpeitamme.

Huomaa

Viestin merkkiääni saa aikaan hitaallakin ihmisellä salamannopean tarttumisrefleksin. Mitä? Missä? Kuka? Viestin sisältö täytyy katsoa viipymättä ja, ehkä huomaamattakin, tämän toimituksen tieltä saa kaikki muu väistyä. Reagoitko yhtä nopeasti, innokkaasti ja suurella mielenkiinnolla kumppanisi tai lapsesi sanoihin, pyyntöön tai kutsuun? ”Hei, arvaa mitä tänään tapahtui?”, ”Voisitko viedä roskat?”, ”Äiti, kato mitä mä tänään tein!” Emme aina huomaa läheistemme viestejä ollessamme keskittyneitä omiin puuhiimme tai älylaitteiden varastaessa totaalisesti mielenkiintomme.  Tulla huomatuksi ja tulla kuulluksi on ihmisenä olemisen perustarpeita.

Katso

Me katsomme älypuhelimiamme lukemattomia kertoja vuorokaudessa. Kiinnostuksella, innostuksella, odotuksella. Olenko saanut viestejä? Kuka minua on muistanut? Muistammeko katsoa läheisiämme, puolisoamme, lapsiamme. Katsoa niin, että he tulevat nähdyksi. Katsoa silmiin hyväksyvästi ja rakastavasti. Katse tuntuu hyvältä. Nähdyksi tuleminen nostattaa. Katsotuksi tuleminen tuottaa halua katsoa takaisin. Katse luo yhteyttä.

Kosketa

Me kosketamme älylaitteittamme lukemattomia kertoja vuorokaudessa. Hipaisemme ja sivelemme hellästi. Miten usein kosketamme läheisiämme?  Halaammeko, otammeko kädestä, sipaisemmeko ohimennen viestien ”Olet tärkeä”, ”Kiva, että olet siinä”. Kosketuksella, pienelläkin sellaisella, voi olla uskomattoman suuri vaikutus. Sen lämpö kulkeutuu iholta syvälle sieluun. Kosketus rauhoittaa.

Suojele

Me suojelemme älylaitteitamme kolhuilta ja naarmuilta. Puhdistamme näyttöä pehmeällä liinalla. Hankimme laitteille kannet ja kuoret suojaksi kovalta maailmalta. Myös läheiset ihmissuhteet tarvitsevat suojelua. Maailma on mielenkiintoinen mutta toisinaan myös kova paikka. Kodissa meidän pitäisi olla turvassa ja saada suojaa ja turvaa toinen toisiltamme.

Tykkää

Me tykkäämme älylaitteilla lukemistamme ja näkemistämme jutuista ja videoista. Peukutamme ja annamme sydämiä. Seuraamme myös sitä, kuinka meidän jutuistamme tykätään. Se, että joku tykkää tuntuu hyvältä. Miten osoitamme tykkäämisemme ja välittämisemme läheisillemme? Miten näytämme sen, että ”Sinä olet tärkeä”? Miten ”peukutamme” läheisillemme heidän tärkeyttään? Miten usein sanomme suoraan ”Minä tykkään Sinusta!”

Jaa

Me jaamme älylaitteillamme mielenkiintoisina pitämiämme sisältöjä ja toivomme muidenkin löytävän ne. Jakaminen tuntuu hyvältä ja tekee asioista isompia ja tärkeämpiä kuin jos lukisimme, näkisimme tai kokisimme ne yksin. Sama pätee ihmissuhteisiin. Tunteiden ja kokemusten jakaminen toisen kanssa antaa niille syvemmän merkityksen. Ilman jakamista olemme yksinäisiä.

Toinen ihminen on toiselle korvaamaton.

Älylaitteidenkin kohdalla pätee vanha viisaus siitä, että kaikella on aikansa. On aika sompailla kojeiden kanssa ja on aika keskittyä kohtamaan tärkeitä ihmisiä, läheisimpiä. Älylaitteet ovat monessa asiassa paikallaan mutta ne eivät koskaan voi korvata inhimillistä, kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista ja vuorovaikutusta. Ei anneta niille isännän asemaa vaan pidetään ne renkeinä. Muistetaan, että toinen ihminen on toiselle korvaamaton.

Lämmöllä,

Päivi Kähkönen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Eronut. Surulinen. Lian paljon riita ja huutoa. Lian vähän raha. Ystävät lopusa.” Esikouluikäinen tyttäreni oli laatinut moisen listan ihmiselämän vaikeuksista taulukon muotoon. Hän leikki perheneuvojaa ja näytti ruksittavan taulukkoon analyysinsa asiakkaan ongelmasta. Kolmevuotias pikkusisko sai hoitaa asiakkaiden virkaa. Leikillä oli tietty kaava. Asiakas tuli nuorekkaan perheneuvojan tykö, istui ja alkoi puhua. Aika monen asiakkaan kohdalla perheneuvojan ruksi tuli kohtaan ”surulinen”, jonkun kohdalla hän tulkitsi ongelmaksi ”lian paljon riita ja huutoa”. Yleisin analyysi tilanteesta näytti kuitenkin olevan ”ystävät lopusa”.

Ainakin ajoittainen kokemus ”ystävät lopusa” on jotakin, mikä taitaa yhdistää kaikkia ihmisiä: Kokemus yksin jäämisestä, sivullisuudesta, ulkopuolella olemisesta, hylätyksi tulemisesta. Tai ainakin sen pelko, jopa kauhu. Me tarvitsemme toisiamme, sitä että saamme olla osa jotakin kokonaisuutta, rakkaita toisille. Sitä vaille jääminen on pelottavaa.

Kun vauva syntyy, hän etsii katsetta. Vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa on hänelle yhtä tärkeää kuin ravinto – ilman sitä hän vammautuu. Ja lopun ikäämme, eikö niin, me etsimme katsetta, kuulevaa korvaa, kohtaamista, yhteyttä, ymmärrystä, rakkautta.Ihmiselämän mieli on suhteessa. Kukaan meistä ei ole täydesti olemassa ilman suhdetta toiseen. Kokemus ”olen lopulta yksin maailmassa” voi tuntua musertavalta. Niin voi kokea toisten ihmisten joukossakin. Myös perheessä ja parisuhteessa.

Lopun ikäämme, eikö niin, me etsimme katsetta, kuulevaa korvaa, kohtaamista, yhteyttä, ymmärrystä, rakkautta.

Ei ole helppoa päästää tietoisuuteen omia surujaan ja pelkojaan, saati sisäistä yksinäisyyttään. Silti oman yksinäisyytensä kokemuksen tunnistaminen ja kuulostelu voi olla tärkeä asia. Sehän kertoo paljon ihmisenä olemisesta – paitsi itsestä myös toisesta. Kaipaan – ja sinäkin kaipaat. Se on ihmisen osa: ikuinen kaipuu yhteyteen. Se kaipuu kurottaa toista ihmistä kohti. Se tuuppii meitä toisiamme lähemmäs, pyytämään ja antamaan anteeksi, uskaltamaan kohti yhteyttä hylätyksi tulemisen uhallakin.

Tämä ikuinen nuorallatanssi yksinäisyyden ja yhteyden välillä, sen kipu ja kauneus, puhuttelee minua vuodesta toiseen niin omassa kuin toisten ihmisten elämässä. Olen ison perheen äiti ja avioliittoni täytti viime kesänä 20 vuotta. Koulutukseltani olen perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti ja teologian tohtori. Työskentelen kirkkohallituksessa asiantuntijatehtävissä perheneuvonnan ja muiden perheasioiden tiimoilla. Ja mietin työkseni sitä, miten yhteys ihmisten välillä voisi vahvistua.

Leikki oli päättymässä. Pieni perheneuvoja antoi asiakkaalleen ohjeen. ”Älä ole surullinen vaan etsi kaveri. Joku toinenkin on varmaan yksin ja tulee iloiseksi jos te tapaatte. Vaikka ujostuttaa, kannattaa uskaltaa.”  Asiakas kohensi suurta lierihattuaan ja lähti iloisen näköisenä matkoihinsa.

Terveisin Heli, perheneuvoja

Kommentit (4)

Vaeltajatar
1/4 | 

Lasten suusta tulee monta totuutta. Ehkä joskus on vain parasta istua ja kuunnella heitä. 

Vierailija
2/4 | 

Tässä on nyt jana, jonka tässä päässä on kuumaa ja toisessa päässä kylmää. Asetu siihen kohti janaa, mikä on tämän päivän lämpötilasi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat