Kirjoitukset avainsanalla hyväksyntä

Turvallinen kosketus auttaa avuttomuuden tunteeseen. Kuva: Katianna Ruuskanen.

 

Mitä teet, kun tunnet olevasi avuton? Veikkaan, että jokainen meistä kokee toisinaan keinottomuutta parisuhteessa ja perhe-elämässä. Näistä kokemuksista puhutaan liian harvoin.

 

"Avuttomuus ja yksinäisyys on minusta sietämätöntä. Siksi alan tiuskia. Raivostun ja syyttelen, kun en osaa muuta. Heijastan kylmyyttä ympärilleni.

Avuttomuus nousee lasten kanssa vääntäessä tai puolisoon tuskastuessa. Arkiset tilanteet osuvat syvälle. Järkevät sanat pakenevat, viisaat ajatukset pysyvät poissa. Nolottaa, että kadotan aikuisuuteni.

En osaa pyytää, että ottaisit minut kainaloosi

Viestin kehollani viileyttä. Kaipaisin tukea, mutta en osaa pyytää, että ottaisit minut kainaloosi. Työnnän sinua pois, että ehdin ennen kuin sinä torjut minut.

Rakennan ympärilleni suojakuoren, koska yritän kaikin tavoin painaa avuttomuuden tunteen syvälle, pois, näkymättämiin. Mutta siellä se on, syväjää.

Uskaltaisinko pyytää sinut vierelleni jäälautalle?

Että olisit siinä, etkä menisi pois

En kaipaa sinulta ohjeita tai ratkaisuja, en edes sanoja. Vain, että tuntisin turvallisen kosketuksen ja lämpimän ruumiisi vieressäni. Että olisit siinä, etkä menisi pois.

Älä vetäydy kauemmas, vaikka en ole mukavaa seuraa. Pieni lapsi syvällä minussa huutaa hyväksyntää: ota syliin, älä hylkää."

 

Entä jos aina ei tarvitsekaan pärjätä? Mitä tapahtuisi, jos antaisimme itsellemme luvan olla läheisissä ihmissuhteissa myös osaamattomia ja keskeneräisiä?

 

Lämmöllä, 

Anja Nwose

.

P.S. Kannattaa lukea Saija Falckin kirjoitus läheisyydestä ja koskettamisen kielestä.

 
 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen erilaisuus ja samanlaisuus, yhtä aikaa totta. Kuva: Sini Rantakari

Mitä tapahtuu, kun samassa kylässä asuu, tekee työtä, käy koulua ja viettää vapaa-aikaa ihmisiä lähes sadasta eri maasta?

Please read in English below the Finnish text

Yhteisten käytöstapojen, kulttuurin, perinteiden, uskonnon ja jopa kielen puuttuessa voisi luulla väärinkäsitysten ja ristiriitojen olevan arkipäivää. Mutta ei. Juuri tällaisessa kylässä olen elänyt yhden elämäni antoisimmista vuosista.

Olimme englantilaiskylän ainoa suomalaisperhe. Olin hyvin tietoinen heikoista small talk -taidoistani. Pelkäsin, että joudun keskustelemaan koko vuoden turhanpäiväisyyksistä saadakseni edes joitain sosiaalisia kontakteja. Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää.

Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää

Jo muuttopäivänämme naapurit tulivat ovella tutustumaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Kadulla monet tervehtivät. Lapsia kouluun viedessäni ja harrastuksissa kuulumisiani kysyttiin monia kertoja päivittäin. Small talk, jonka olin pelännyt olevan minulle raskasta suorittamista, kannatteli minua päivästä toiseen.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo. Kun kukaan ei kuvitellutkaan tietävänsä toisesta mitään, oli luontevaa kysyä enemmän ja tutustua syvemmin. Kiinnostus toisen taustaa, tapoja ja arvoja kohtaan oli vilpitöntä, ilman samankaltaisuuden löytämisen painetta.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo

Jokaisen ainutlaatuisuutta ei tyydytty vain sietämään, vaan kaikkia rohkaistiin tuomaan omaa erilaisuuttaan esille. Kylässä järjestettiin lukuisia juhlia, työpajoja ja lounaskutsuja, joissa pääsimme nauttimaan toistemme lahjakkuudesta.

Meidän samanlaisuutemme paljastui, kun puolisoni joutui yllättäen sairaalaan. Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme. Pyytämättä saimme kyydityksiä sairaalaan, valmista ruokaa kotiovelle, rukousta ja paljon myötätuntoista kuuntelua. Tulin syvältä hoidetuksi.

Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme

Ehkä meidän samanlaisuutemme olikin läsnä koko ajan, alusta alkaen. Me kaikki tässä kylässä kaipasimme yhteyttä. Täällä yhteys ei perustunutkaan oletettuun samanlaisuuteen, vaan erilaisuuteen. Mutta eivätkö ne aina ole molemmat yhtä totta, samanlaisuus ja erilaisuus?

Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää

Suomeen palattuamme olen osannut luottaa rupattelun kannattelevaan voimaan. Ystäväperheen kriisissä en jäänyt odottamaan avunpyyntöä, sillä tiesin, että he tarvitsevat läsnäoloa ja ruokaa. Vuosi tuossa kylässä vahvisti minut esiin pelkojeni takaa. Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää.

Näin rasismin vastaisena päivänä ajattelen, että en tahdo enää vain sietää erilaisuutta. Tahdon säilyttää kiinnostukseni erilaisuutta kohtaan ja juhlia sitä aina tilaisuuden tullen, niin kuin kylän koulussa tehdään!

Terveisin,

Sini Rantakari

PS. Tällaista juhlaa voit maistaa katsomalla alla olevan videon koulun vuosittaisesta muotinäytöksestä.

 

What happens when there are people from almost hundred nationalities living and working in one small village?

Lack of common culture, tradition, religion and even language could easily be a source of daily misunderstandings and conflicts. Actually, this is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life.

This is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life

We were the only Finnish family around. I was quite conscious of my poor skills in having a small talk. I was afraid of being left alone without friends for the whole year because of not being able to talk according to the international social rules.

The day we moved in our neighbours came to our door to welcome us. Many people in the village greeted us. Furthermore, every time I took children to school I was asked how I was. I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk. We Finns have a lot to learn.

I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk

Being unique and different from others was not stopping people but helping them in communicating and making friends. It was very natural to ask more and get closer, when you really didn’t know anything about the other . There was no pressure of being similar to each other, but only sincere interest to get to know and to learn more.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated. Everybody was encouraged to introduce their culture and show their talents in numerous get-together-parties and workshops.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated

My husband had an accident and was hospitalized. Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed. Without even asking we were taken to the hospital, ready meal was brought to our door, we were prayed for and listened with compassion. I was deeply touched by all the care.

Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed.

Perhaps we were quite similar from the beginning after all? We all wanted to get connected, be accepted and make friends. This time the communion was not based on assumed similarity, but diversity. But aren’t both always there, sameness and difference?

After returning to Finland I have continued believing in the loving power of chatting. I have helped our friends in crisis without asking, because I know that they need comfort and food. The year in the village transformed my fears into self-confidence and admiration. The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live.

The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live

It is International Day for the Elimination of Racial Discrimination today. I don’t want to tolerate diversity anymore. Instead I want to keep on being interested in diversity and celebrate it like they do in the village school! You can have a taste of celebrating diversity by watching this video of the annual fashion show of the school below.

Best wishes,

Sini Rantakari

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Naiseudessa on voimaa ja iloa. Kuva: Hannu Valkama

Kodin lelukaapista löytyvät muistona omasta lapsuudestani Hullunkuriset perheet -pelikortit. Niissä seikkailevat muiden muassa Leipuri Hiiva ja Valokuvaaja Vilmi nelihenkisine standardiperheineen, joihin jokaiseen kuuluu isä, äiti, tyttö ja poika. Jokainen perheenjäsen määrittyy isän ammatin mukaisesti tyyliin "Rouva Vilmi, valokuvaajan vaimo". Korttien rouvilla ei ole edes etunimeä. Pelikorttien maailmankuva on onneksi jo mennyttä, mutta yhteiskuntarakenne, josta se nousi, on hämmentävän lähellä. Vielä 1960-luvulla rouvien ei sallittu työskennellä kotikaupunkini paperitehtaan konttorissa. Vaikka nainen olisi neitinä ollessaan saanut sieltä mieluisan työpaikan, hänen piti avioiduttuaan irtisanoutua siitä ja omistautua kodin- ja lastenhoitoon.

Säveltäjä Kaija Saariaho, joka on juuri saanut valmiiksi viidennen oopperansa, opiskeli nuoruudessaan aluksi kuvataiteita, sillä 1970-luvulla nainen säveltäjänä oli vieras ja mahdoton mielikuva. Onneksi intohimo ei jättänyt häntä rauhaan. Lasikatto särkyi, nuori nainen pääsi opiskelemaan säveltämistä ja hänestä kehkeytyi yksi maailman arvostetuimmista nykysäveltäjistä.

Säveltäjä Kaija Saariaho, joka on juuri saanut valmiiksi viidennen oopperansa, opiskeli nuoruudessaan aluksi kuvataiteita, sillä 1970-luvulla nainen säveltäjänä oli vieras ja mahdoton mielikuva.

Taiteen ja tieteen historiasta löytyy merkittäviä ja nimeltä mainittuja naisia, vaikkapa ranskalainen fyysikko Marie Curie ja suomalainen taidemaalari Helene Scherfbeck. Mitä kauemmas kuljemme ajassa taaksepäin, sitä harvinaisemmiksi taiteilijanaiset käyvät. Epäilemättä lahjakkaita naisia on aina ollut, mutta heidän rooliinsa kuuluivat piirustelun  ja tieteilyn sijasta lasten hoito ja kotitaloustyöt, joilta ei liiemmin jäänyt aikaa tai mahdollisuutta tulla esille itsenäisenä yksilönä. Historiaa on perinteisesti kirjoitettu valtaa pitävien miesten kautta. Mies on ollut toimija, nainen toiminnan kohde tai mahdollistaja. Nykyinen historiallinen tutkimus on laajentanut näkökulmaansa tavallisten ihmisten elämään, joten meidän on mahdollista saada hallitsijoiden välillä käytyjen sotien ja valloitusten lisäksi käsitys siitäkin, mitä kulloisenkin ajan arkielämään on tuolloin kuulunut. 

Suomalaisina voimme olla ylpeitä siitä, että maamme naiset saivat äänioikeuden jo vuonna 1906. Samalla voimme ihmetellä  tuolloinkin käytännön elämässä vallinnutta sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Nyt elämme ajassa, jossa lainsäädäntö turvaa paremmin eri sukupuolten ja väestöryhmien tasa-arvoista kohtelua, mutta ongelmakohtia löytyy edelleen. Onneksi niistä puhutaan ja niihin pyritään vaikuttamaan.Äkkiseltään ajattelen, että kylläpä kelpaa elää naisena tässä maassa tänään.

Jo kouluun pääseminen voi olla taistelun takana, koska kotona kaivattaisiin työvoimaa ja yksinäiset koulumatkat voivat altistaa raiskauksille.

En kuitenkaan ehdi kauaa kellua tyytyväisyyskuplassani kun jo tiedostan mieleni tuottavan länsimaista todellisuusfantasiaa. Kehitysmaissa tyttöjen ja naisten tilanne on usein vaikea, Jo kouluun pääseminen voi olla taistelun takana, koska kotona kaivattaisiin työvoimaa. Yksinäiset koulumatkat ovat turvatomia ja voivat altistaa tyttöjä raiskauksille. Asennemuutoksia ja niiden mukaisia tekoja tarvitaan paljon. 

Voimme jokainen vaikuttaa siihen, millaisen maailman jätämme lapsillemme ja heidän jälkeläisilleen elettäväksi.

Naisasiaterveisin

Päivi Stelin-Valkama

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Miten suhtaudut omaan vartaloosi? Kuva: Katianna Ruuskanen.

Monilla seksielämä näivettyy pikkulapsivaiheessa. Siihen vaikuttaa odotuksen ja synnytyksen aiheuttamat myllerrykset naisen ruumiissa. Tässä muutamia seksiin liittyviä voimaannuttavia ajatuksia:

 

  1. Kiitä kehoasi. Olette tehneet yhdessä pitkän matkan raskauden alusta lähtien. On ollut pahoinvointia, väsymystä ja synnytyskipuja. Hienoa, me tehtiin se! Hyvä minä ja mun keho! Välillä oli tuskaisen rankkaa, mutta nyt ollaan tässä.
  2. Tutustu vartaloosi uudestaan. Raskaus ja synnytys ovat jättäneet jälkensä. Silittele raskausarpia, selluliitteja ja venynyttä ihoa. Voisitko opetella suhtautumaan lämmöllä ja myötätunnolla raskauden jättämiin jälkiin?
  3. Nauti läheisyydestä lapsen kanssa, mutta älä anna iholla tuhisevan nyytin täyttää kaikkia läheisyyden tarpeitasi. Vaali myös aikuisten välistä yhteyttä.
  4. Etsi kumppanisi kanssa uusia tapoja olla lähellä, nauttia yhteydestä, kosketuksesta, vartaloista, ihokontaktista. Älkää tyytykö ulkoapäin annettuihin hyvän läheisyyden mittareihin. Kuunnelkaa, mikä tuottaa sinulle ja hänelle mielihyvää.
  5. Opettele sanomaan ei, jos et halua seksiä. Sinä tiedät, milloin ja millaiseen läheisyyteen kehosi on valmis. Painostus, vaatimus, suorituspaineet tai kaupankäynti eivät sovi seksiin. Sinun on lupa olla väsynyt ja haluton.
  6. Opettele sanomaan kyllä. On myös mahdollista sanoa ehkä. Voitte kokeilla, mikä tänään on mahdollista. Voisiko sinua yrittää vietellä tänään? Kerro, mikä saa sinut syttymään. Seksiin kuuluu leikki, ilo, nautinto, vapaus, turvallisuus, kokeilu, rentous.
  7. Raskaus ja synnytys ovat mullistaneet ruumistasi ja seksuaalisuuttasi. Anna aikaa uuden yhteyden löytymiselle, löytömatkalle sinun ja kehosi välillä. Kerro tästä matkastasi jotain kumppanillesi. Hän ei voi tietää, mitä käyt itsessäsi ja ruumiissasi läpi. Hänellä on lapsen saamiseen liittyen aivan omat matkakipunsa.

 

Lämmöllä,

Anja Nwose

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat