Kirjoitukset avainsanalla yhteys

Madrid. kuva: oma

Syksyn hämärtyessä etsin lämpöä, valoa ja voimaa katsomalla Pedro Almodovarin elokuvia. Niiden musta huumori ja hulluus antavat armoa kaikille ja kaikessa. Suosikkini Almodovarin laajassa  tuotannossa on Volver - Paluu. Sitä perheterapeuttisempaa elokuvaa minun on vaikeata keksiä. Ohjaaja itse luonnehtii työtään näin:

 "Olen palannut naisten maailmaan. Olen palannut äitiyteen, joka on elämän ja fiktion äiti. Ja luonnollisesti olen palannut takaisin omaan äitiini."

Tänään, kansainvälisenä tyttöjen päivänä, koko tytön elämänkaari on tässä elokuvassa läsnä. Keskushenkilöistä  nuorin elää teinivuosiaan ja vanhin on hänen isoäitinsä.

Volverissa minua puhuttelee erilaisuuden hyväksyminen ja siitä nouseva yhteys. Jokainen päähenkilöistä on kokenut kovia. Äitien ja sisarusten kohtaamiset  ovat jännitteisiä. Joidenkin välit ovat etääntyneet loukkaantumisten vuoksi. Espanjassa kun ollaan, menneiden tapahtumien ja tunteiden käsittelystä ei puutu ääntä, raivoa tai vimmaa - eikä rakkautta. Kovan paikan tullen naiset kokoavat voimansa ja ovat yhtä.

Olen palannut naisten maailmaan. Olen palannut äitiyteen, joka on elämän ja fiktion äiti.

Volver on naisten elokuva, tarina sorrosta ja selviytymisestä, uhrautumisesta ja ilosta. Vaikka väriä ja  dramatiikkaa löytyy eteläeurooppalaiseen tapaan, samat kertomukset voisivat löytyä suomalaisesta pikkukylästä. On  kaupungistumisen tuomaa juurettomuutta ja köyhyyttä. Maalta on siirrytty suurkaupunkeihin paremman toimeentulon toivossa.  Tästä nouseva yksinäisyys altistaa hyväksikäytölle ja seksuaaliselle väkivallalle parisuhteissa. Yhteiskunnan rakenteet eivät juurikaan mahdollista käytäntöjen muuttumista.

Volver on voimaannuttava tarina. Yhteisön naiset ottavat onnensa - ja oikeuden - omiin käsiinsä katsojan antaessa ratkaisuille täyden siunauksensa. Naisten ja koko yhteisön elämä muuttuu askeleen verran paremmaksi. Henkilöissä tapahtuu sisäistä kasvua  enemmän kuin ulkoista muutosta elämäntilanteissa. Muutosta juhlitaan! Kaikkea, mikä vähänkään antaa aihetta, juhlitaan.

Yhteisön naiset ottavat onnensa - ja oikeuden - omiin käsiinsä katsojan antaessa ratkaisuille täyden siunauksensa. 

Jos jotakin Volverista poimin itselleni, se olkoon juhliminen. Sadonkorjuu, syntymäpäivät, kaverin kohtaaminen, sateeton ilta, pitsaperjantai, tyttöjen ilta Temptation Islandia tai Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa analysoiden, kynttilöin koristellussa saunassa löylytteleminen, teekuppi ja koukuttava kirja ihan omaksi iloksi - mikä tahansa voi olla juhlan aihe. Hetki kohoaa arjen yläpuolelle hyvinkin yksinkertaisesti.

Elämä tarjoaa haasteitaan lupaa kyselemättä. Hyvyyttä  ja kauneutta voi joutua raaputtamaan esiin työläästi ja kovan kuoren alta. Niinpä niitä kannattaa alleviivata ja vaalia.

Värikästä syksyä!

Päivi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä ääriviivasi näkyvissä! Kuva Pixabay.

Parisuhteeseen voi kadottaa itsensä monella tavalla. Suhteessa eläminen on täynnä kompromisseja, joustamista sekä tarpeiden ja toiveiden yhteensovittamista. Parisuhde aiheuttaa riippuvuutta toisesta ihmisestä. Riippuvuus voi olla positiivista, sen myöntämistä, että tarvitsee toista ihmistä tuekseen. Riippuvuus voi olla myös toimintakykyä lamauttavaa tunnetta siitä, että elämässä ei selviä ilman puolisoa.  

Paula kirjoitti riittävästä yhteydestä ja erillisyydestä kuvaten suhdetta ilman erillisyyden vapautta vankilaksi ja erillisyyttä ilman läheisyyden lämpöä kämppäkaveruudeksi. Laimeassa kämppäkaveri-suhteessakin voidaan olla liiallisen tarvitsevia. Päätöksiä pienistäkään asioista ei pystytä tekemään yksin ja kaikki muutokset erillisyyden suuntaan pelottavat.

Parisuhteen alussa on tavallisesti hyvin symbioottinen vaihe, jolloin vietetään jokainen liikenevä minuutti rakkauden kohteen kanssa. Suhteen edetessä erillään ja yhdessä olemiseen parhaimmillaan löydetään sopiva suhde yhteyden pysyessä riittävän tiiviinä. Joskus tätä kehitysvaihetta ei tapahdu ja suhde jatkuu tukahduttavan omistavana. Toinen on ehkä kyvytön erillisyyteen ja näkee kumppanin pyrkimyksen omaan tilaan uhkana. Vähitellen kumppani hautaa omat tarpeensa ja päätyy toimimaan puolison ehdoilla pitääkseen hänet tyytyväisenä. On parisuhteita, joissa puoliso määrittelee ketä äänestetään, mitä katsotaan televisiosta ja keihin ihmisiin pidetään yhteyttä.  

Toinen on ehkä kyvytön erillisyyteen ja näkee kumppanin pyrkimyksen omaan uhkana.

Myös vahvoihin vanhemmuuden ja perhearjen rooleihin voi helposti kadottaa itsensä. Mari tutkiskeli vahvan ja vastuullisen vanhemman roolin vaikutusta parisuhteen seksuaalisuuteen. Joissain parisuhteissa on selvä "pomo ja apulainen -asetelma" tai "huoltaja ja huollettava -asetelma. " On tavallista eläytyä äidin tai isän rooliin niin, että kahden keskenkin puolisoa kutsutaan isäksi tai äidiksi ja puhutaan myös itsestä äitinä tai isänä. Lasten ehdoilla eläminen silloinkin, kun lapsi ei sitä jatkuvasti tarvitse, ei ole vain aiemman sukupolven tarina.

Vaikka aikakauttamme kuvataan nautinnonhakuiseksi ja itsekkääksi, terveen itsekkäästi toimiminen on monille vaikeaa. Joillekin ihmisille ilmaisut ”Minä tahdon” ja ”Minä tarvitsen” ovat mahdottomia. Kysyttäessä he vastaavat kysymällä toiselta mitä tämä haluaa tai teinien tapaan ”en tiedä.” Kun omat tarpeet ja toiveet ohitetaan arjessa jatkuvasti, ne voivat alkaa kupruilemaan passiivisena aggressiona. Joskus kiltit mukautujat masentuvat, ahdistuvat ja lopulta tekevät yllättäen päätöksen lähteä parisuhteesta neuvottelematta vaihtoehdoista.

Kuka minä olen ilman puolisoa? Mitä minä haluan?

Jos parisuhde ajautuu kriisiin, tulee ero tai puoliso kuolee, mielen valtaavat suuret kysymykset. Kuka minä olen ilman puolisoa? Mitä minä haluan elämältäni? Mistä alan, mihin lopun? Osaanko asettaa rajani, ilmaista mielipiteeni? Osaanko pitää puoleni ihmissuhteissa? Pystynkö tekemään itsenäisiä päätöksiä?

Kohdatessa puolison menetyksen moni on täysin avuton. Palvelu parisuhteessa on ollut niin hyvää, että ei osata käyttää pankkipalveluita netissä, tehdä veroilmoitusta tai tankata autoa. Joku ei ole koskaan laittanut ruokaa, pessyt vessaa tai käyttänyt pesukonetta. Näitä taitoja on hyvä harjoitella pahan päivän varalle!

Olet ollut olemassa jo ennen puolisosi tapaamista ja perheen perustamista

Myöntymysten tie on pitkä ja loputon. Jos puolisosi pitää sinusta uhrautujana, hän haluaa nähdä sinut siinä roolissa jatkossakin. Haluatko pysyä roolissasi, tuoko se sinulle mielihyvää? Myötäiletkö riidan pelossa, koetko ansaitsevasi roolisi, tunnetko salaa ylemmyyttä uhrautumisestasi vai mikä saa sinut kohtelemaan kaltoin itseäsi? Miltä tuntuisi ilmaista oma mielipiteesi ja asettaa omat rajasi? Se on varmasti pelottava ajatus, mutta toteutettuna usein helpottavaa.

On hyvä myös pohtia, millaisen parisuhdemallin ja mallin oman sukupuolesi asemasta haluat antaa lapsillesi. Jos olet tyytymätön rooliisi parisuhteessa tai perhe-elämässä, voisiko jotain tehdä ennen mahdollista suurta poksahdusta? Olet ollut olemassa jo ennen puolisosi tapaamista ja perheen perustamista. Voisiko ”tahtovan ja pystyvän minäsi” herätellä eloon ja päivittää nykytilaan?

On hyvä pohtia millainen ihminen olit silloin? Mistä innostuit, mitä halusit elämältä? Kenen kanssa vietit aikaa? Millainen ihminen haluaisit olla nyt? Voisiko kesken jääneitä tavoitteita ja unelmia alkaa toteuttamaan? Voisiko joitain ihmissuhteita ja harrastuksia lämmitellä uudelleen?

Kriisitilanteissa on hienointa nähdä, että ihminen kykenee muutokseen, osaa ja oppii asioita peloista huolimatta!

Kriisitilanteissa on hienointa nähdä, että ihminen kykenee muutokseen, osaa ja oppii asioita peloista huolimatta! Vaikka puolisosi olisi ollut sosiaalisten suhteiden ylläpitäjä, myös sinä voit ottaa yhteyttä sinulle tärkeisiin ihmisiin. Myös sinä osaat olla yhteydessä päiväkotiin tai kysellä jo aikuisten lapsen kuulumisia. Voit opetella ruoanlaittoa, paperiasioiden hoitoa ja kodin remontointia. Jos nämä asiat eivät kiinnosta, asioita ja palveluja voi aina ostaa tai pyytää apua tutuilta.

Muutos tilanteeseen lähtee terveen itsekkyyden tavoittelusta. Et ole kenenkään jatke, vaan oma itsenäinen, arvokas ihminen!

 

Tervettä itsekkyyttä vahvistavaa kesänviettoa toivoen,

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja     

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Älypuhelin muistuttaa meitä ihmissuhteiden tärkeistä asioista. Kuva: unsplash

Älylaitteista on tullut keskeinen osa elämäämme. Toisaalta ne helpottavat asioiden hoitamista, johtavat tiedon lähteille nopeasti ja helposti – luovat yhteyksiä. Toisaalta ne koukuttavat, pitävät otteessaan, vievät aikaamme ja huomiotamme – toisinaan liikaakin. Älyvempainten koukuttavuus liittyy siihen, että ne täyttävät syviä tarpeitamme. Siksi niiltä voi oppia. Ne muistuttavat meitä asioista, jotka ovat keskeisiä myös ihmissuhteissamme. Varsinkin läheisissä sellaisissa.

Älyvempainten koukuttavuus liittyy siihen, että ne täyttävät syviä tarpeitamme.

Huomaa

Viestin merkkiääni saa aikaan hitaallakin ihmisellä salamannopean tarttumisrefleksin. Mitä? Missä? Kuka? Viestin sisältö täytyy katsoa viipymättä ja, ehkä huomaamattakin, tämän toimituksen tieltä saa kaikki muu väistyä. Reagoitko yhtä nopeasti, innokkaasti ja suurella mielenkiinnolla kumppanisi tai lapsesi sanoihin, pyyntöön tai kutsuun? ”Hei, arvaa mitä tänään tapahtui?”, ”Voisitko viedä roskat?”, ”Äiti, kato mitä mä tänään tein!” Emme aina huomaa läheistemme viestejä ollessamme keskittyneitä omiin puuhiimme tai älylaitteiden varastaessa totaalisesti mielenkiintomme.  Tulla huomatuksi ja tulla kuulluksi on ihmisenä olemisen perustarpeita.

Katso

Me katsomme älypuhelimiamme lukemattomia kertoja vuorokaudessa. Kiinnostuksella, innostuksella, odotuksella. Olenko saanut viestejä? Kuka minua on muistanut? Muistammeko katsoa läheisiämme, puolisoamme, lapsiamme. Katsoa niin, että he tulevat nähdyksi. Katsoa silmiin hyväksyvästi ja rakastavasti. Katse tuntuu hyvältä. Nähdyksi tuleminen nostattaa. Katsotuksi tuleminen tuottaa halua katsoa takaisin. Katse luo yhteyttä.

Kosketa

Me kosketamme älylaitteittamme lukemattomia kertoja vuorokaudessa. Hipaisemme ja sivelemme hellästi. Miten usein kosketamme läheisiämme?  Halaammeko, otammeko kädestä, sipaisemmeko ohimennen viestien ”Olet tärkeä”, ”Kiva, että olet siinä”. Kosketuksella, pienelläkin sellaisella, voi olla uskomattoman suuri vaikutus. Sen lämpö kulkeutuu iholta syvälle sieluun. Kosketus rauhoittaa.

Suojele

Me suojelemme älylaitteitamme kolhuilta ja naarmuilta. Puhdistamme näyttöä pehmeällä liinalla. Hankimme laitteille kannet ja kuoret suojaksi kovalta maailmalta. Myös läheiset ihmissuhteet tarvitsevat suojelua. Maailma on mielenkiintoinen mutta toisinaan myös kova paikka. Kodissa meidän pitäisi olla turvassa ja saada suojaa ja turvaa toinen toisiltamme.

Tykkää

Me tykkäämme älylaitteilla lukemistamme ja näkemistämme jutuista ja videoista. Peukutamme ja annamme sydämiä. Seuraamme myös sitä, kuinka meidän jutuistamme tykätään. Se, että joku tykkää tuntuu hyvältä. Miten osoitamme tykkäämisemme ja välittämisemme läheisillemme? Miten näytämme sen, että ”Sinä olet tärkeä”? Miten ”peukutamme” läheisillemme heidän tärkeyttään? Miten usein sanomme suoraan ”Minä tykkään Sinusta!”

Jaa

Me jaamme älylaitteillamme mielenkiintoisina pitämiämme sisältöjä ja toivomme muidenkin löytävän ne. Jakaminen tuntuu hyvältä ja tekee asioista isompia ja tärkeämpiä kuin jos lukisimme, näkisimme tai kokisimme ne yksin. Sama pätee ihmissuhteisiin. Tunteiden ja kokemusten jakaminen toisen kanssa antaa niille syvemmän merkityksen. Ilman jakamista olemme yksinäisiä.

Toinen ihminen on toiselle korvaamaton.

Älylaitteidenkin kohdalla pätee vanha viisaus siitä, että kaikella on aikansa. On aika sompailla kojeiden kanssa ja on aika keskittyä kohtamaan tärkeitä ihmisiä, läheisimpiä. Älylaitteet ovat monessa asiassa paikallaan mutta ne eivät koskaan voi korvata inhimillistä, kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista ja vuorovaikutusta. Ei anneta niille isännän asemaa vaan pidetään ne renkeinä. Muistetaan, että toinen ihminen on toiselle korvaamaton.

Lämmöllä,

Päivi Kähkönen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Eronut. Surulinen. Lian paljon riita ja huutoa. Lian vähän raha. Ystävät lopusa.” Esikouluikäinen tyttäreni oli laatinut moisen listan ihmiselämän vaikeuksista taulukon muotoon. Hän leikki perheneuvojaa ja näytti ruksittavan taulukkoon analyysinsa asiakkaan ongelmasta. Kolmevuotias pikkusisko sai hoitaa asiakkaiden virkaa. Leikillä oli tietty kaava. Asiakas tuli nuorekkaan perheneuvojan tykö, istui ja alkoi puhua. Aika monen asiakkaan kohdalla perheneuvojan ruksi tuli kohtaan ”surulinen”, jonkun kohdalla hän tulkitsi ongelmaksi ”lian paljon riita ja huutoa”. Yleisin analyysi tilanteesta näytti kuitenkin olevan ”ystävät lopusa”.

Ainakin ajoittainen kokemus ”ystävät lopusa” on jotakin, mikä taitaa yhdistää kaikkia ihmisiä: Kokemus yksin jäämisestä, sivullisuudesta, ulkopuolella olemisesta, hylätyksi tulemisesta. Tai ainakin sen pelko, jopa kauhu. Me tarvitsemme toisiamme, sitä että saamme olla osa jotakin kokonaisuutta, rakkaita toisille. Sitä vaille jääminen on pelottavaa.

Kun vauva syntyy, hän etsii katsetta. Vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa on hänelle yhtä tärkeää kuin ravinto – ilman sitä hän vammautuu. Ja lopun ikäämme, eikö niin, me etsimme katsetta, kuulevaa korvaa, kohtaamista, yhteyttä, ymmärrystä, rakkautta.Ihmiselämän mieli on suhteessa. Kukaan meistä ei ole täydesti olemassa ilman suhdetta toiseen. Kokemus ”olen lopulta yksin maailmassa” voi tuntua musertavalta. Niin voi kokea toisten ihmisten joukossakin. Myös perheessä ja parisuhteessa.

Lopun ikäämme, eikö niin, me etsimme katsetta, kuulevaa korvaa, kohtaamista, yhteyttä, ymmärrystä, rakkautta.

Ei ole helppoa päästää tietoisuuteen omia surujaan ja pelkojaan, saati sisäistä yksinäisyyttään. Silti oman yksinäisyytensä kokemuksen tunnistaminen ja kuulostelu voi olla tärkeä asia. Sehän kertoo paljon ihmisenä olemisesta – paitsi itsestä myös toisesta. Kaipaan – ja sinäkin kaipaat. Se on ihmisen osa: ikuinen kaipuu yhteyteen. Se kaipuu kurottaa toista ihmistä kohti. Se tuuppii meitä toisiamme lähemmäs, pyytämään ja antamaan anteeksi, uskaltamaan kohti yhteyttä hylätyksi tulemisen uhallakin.

Tämä ikuinen nuorallatanssi yksinäisyyden ja yhteyden välillä, sen kipu ja kauneus, puhuttelee minua vuodesta toiseen niin omassa kuin toisten ihmisten elämässä. Olen ison perheen äiti ja avioliittoni täytti viime kesänä 20 vuotta. Koulutukseltani olen perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti ja teologian tohtori. Työskentelen kirkkohallituksessa asiantuntijatehtävissä perheneuvonnan ja muiden perheasioiden tiimoilla. Ja mietin työkseni sitä, miten yhteys ihmisten välillä voisi vahvistua.

Leikki oli päättymässä. Pieni perheneuvoja antoi asiakkaalleen ohjeen. ”Älä ole surullinen vaan etsi kaveri. Joku toinenkin on varmaan yksin ja tulee iloiseksi jos te tapaatte. Vaikka ujostuttaa, kannattaa uskaltaa.”  Asiakas kohensi suurta lierihattuaan ja lähti iloisen näköisenä matkoihinsa.

Terveisin Heli, perheneuvoja

Kommentit (4)

Vaeltajatar
1/4 | 

Lasten suusta tulee monta totuutta. Ehkä joskus on vain parasta istua ja kuunnella heitä. 

Vierailija
2/4 | 

Tässä on nyt jana, jonka tässä päässä on kuumaa ja toisessa päässä kylmää. Asetu siihen kohti janaa, mikä on tämän päivän lämpötilasi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat