Kirjoitukset avainsanalla sanat

Osaavatkohan kirahvitkin kettuilla vai ovatko niiden sanat yhtä lempeitä kuin niiden silmät? kuva: Sponchia / Pixabay

Kettuilu on älyllistä sanoilla leikittelyä ja yhteistä hauskanpitoa. Kaveriporukoissa se voi olla yksi yhdessäolon muoto ja tapa vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Siihen kuuluu sisäpiirijuttuja, joita muut eivät tajua.

Kaikille kettuilukulttuuri ei kuitenkaan sovi. Kirjailija Kjell Westö kertoo Anna-lehden haastattelussa: ”Minun on vaikea kestää edes suomalaiseen mieskulttuuriin kuuluvaa ystävällismielistä kettuilua. Haluan, että ihmiset ovat mukavia toisilleen.”

On väliä, millaisia sanoja käytämme, kun puhumme muille ihmisille ja muista ihmisistä.

Jotkut parit ja perheet kommunikoivat kettuillen. Ehkä se voi parhaimmillaan toimia kuten kaveriporukoissa. Silti sillä on väliä, millaisia sanoja käytämme, kun puhumme muille ihmisille ja muista ihmisistä. Ei kettuilu aina ole ystävällismielistä. Huumorin viitan alle piilotettuina vihamielisyys ja kiusaaminen saavat sallitun ja hyväksytyn muodon.

Huumorin viitan alle piilotettuina vihamielisyys ja kiusaaminen saavat sallitun ja hyväksytyn muodon.

Sanavalinnat paljastavat sen, miten suhtaudumme toisiin. Ne kertovat kunnioituksesta tai sen puutteesta. Filosofi Esa Saarisen vaimostaan käyttämä termi kuningatar tuntuu suomalaisessa ympäristössä vieraalta, mutta silti moni nainen toivoisi omalta puolisoltaan samaa. Samoin Saarisen kaikista miehistä, myös romanikerjäläisestä, käyttämä termi herrasmies kertoo ihailtavan arvostavasta tavasta suhtautua toisiin.

Ronskeilla ilmaisuilla voidaan etäännyttää itseä vaikeilta tai vierailta tuntuvista asioista. Muistan nuoren aviomiehen, joka raskaustestin näytettyä positiivista kertoi kavereilleen: ”Ämmä on pamahtanut paksuksi”. Normaalitilanteissa hän käytti vaimostaan toisentyyppisiä sanoja ja raskaus oli molemmille toivottu asia. Ronski kieli kertoi hämmennyksestä uuden ja jännittävän asian edessä.

Kaunis sana omalta puolisolta tai vaikka ohikulkijalta voi pelastaa koko päivän.

Positiivisia tunteita ilmaisevat sanat voivat tuntua omaan suuhun vierailta, jos niitä ei ole tottunut kuulemaan, saati käyttämään. Silti jokainen kaipaa kiittämistä, kannustamista ja kehuja. Kaunis sana omalta puolisolta tai vaikka ohikulkijalta voi pelastaa koko päivän.

Puhetyyli on osa parin ja perheen kulttuuria. Se periytyy paljolti omasta lapsuudenkodista saamamme mallin mukaan.  Puhumme helposti läheisillemme niin kuin olemme kuulleet omien vanhempiemme tai muiden perheen aikuisten puhuvan, siitäkin huolimatta vaikka se tyyli olisi lapsena tuntunut ikävältä.

Puhumme läheisillemme niin kuin olemme kuulleet omien vanhempiemme puhuvan, siitäkin huolimatta vaikka se tyyli olisi lapsena tuntunut ikävältä.

Omaa sanastoa voi tietoisesti muokata. Joskus on terveellistä kuunnella ulkopuolisen korvin, miltä oma puhe kuulostaa. Miltä mahtaa lapsesta tuntua, jos hänelle rakasta isää kutsutaan siaksi tai luuseriksi tai äitiä lehmäksi tai huoraksi? Yleensä näihin termeihin liittyy vielä tehosteena voimasana.

Rumien sanojen takaa voi löytyä kipeitä ja vaikeasti ilmaistavia tunteita: turhautumista, pelkoa, surua, yksinäisyyttä, kaipausta toisen lähelle. Miten erilaisen vastaanoton saisikaan, jos ilmaisisi niitä tunteita. Silloin puhuttaisiin oikeista, tärkeistä asioista ja se veisi parisuhteen ihan toiselle tasolle.

Rumien sanojen takaa voi löytyä kipeitä ja vaikeasti ilmaistavia tunteita.

Voit itse omalta osaltasi vaikuttaa ympäröivään puheilmastoon. Millaisessa ilmastossa haluat itse elää ja millaisessa kasvattaa lapsesi?

Tee hyvä ilmastoteko: vaihda sisäilmaa myrkyttävät sanat terveellisempiin ja hyvää tekeviin.

Raikkautta ja rakkautta myös puheeseen,

toivoo Paula, perheneuvoja

 

Tästä kirjoitti myös Helsingin Sanomat ja Sanna Aavaluoma

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Stocksnap

Kalevalan Kullervo kuvaa jo ennen syntymää häväistyn ja poljetun ihmisen sisäistä poltetta saada takaisin oma arvonsa. Dramaattisena hahmoa Kullervo painii Oidipuksen ja Narkissoksen rinnalla, kun ikivanhat eepokset kertovat, mitä on ajateltu maailmanmenosta, ihmiskohtaloista ja mielen toiminnasta. Vaikka Kullervo pyytää: ”Ellöspä hyvä Jumala, elkösi sinä ikänä luoko lasta luonnotointa, eikä aivan armotointa, isotointa alle ilman, emotointa ensinkänä, niin kuin loit minut Jumala, minun kurjaisen kuvasit, loit kuin lokkien sekahan, karille meren kajavan”, huomaan kuulevani usein Kullervoista ja ehkä olen heitä joskus nähnytkin. Kohtalo varjostaa helposti ihmissuhteita läpi elämän.

Ehkä ensimmäisiä tapaamiani Kullervoita oli nopeasti nyrkkinsä kohottanut ala-asteen poika.

Kullervo syntyi veljesten taisteluun maista ja vesistä, kateuden maaperälle. Untamo oli hävittänyt veljensä Kalervon taloineen ja väkineen mutta ottanut hänen äitinsä ”kera vatsan vaivaloisen” orjakseen. Syntynyt poika osoittautui Kalevalan mukaan tarumaisen vahvaksi: katkaisi kapalovyönsä, särki kätkyensä ja repi riepunsa. Untamolle tämä lupasi väkevää orjaa taloon. Tällaisiin Kullervoihin olen törmännyt historian esimerkeissä: perheistään irrotetun nuoren lojaaliuden ovat tietäneet diktatuurit kautta aikojen, mutta missä määrin suojelijoiksi tekeytyvät etsivät edelleen turvaa tarvitsevista omaa etuaan?

Kullervo ei kuitenkaan unohtanut olevansa Kalervon poika. ”Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat”, hän alkoi toivoa, ja Untamalan väki suunnitella hänen surmaamistaan. Mytologian sankarina Kullervo selvisi vedestä, tulesta ja hirttämisestä, mutta yhdelläkään lapsella, jonka kasvurauhan väkivalta rikkoo, ei ole tätä mahdollisuutta. Ja vaikka ruumis kestäisi, mieli oppii olemaan varuillaan ympäristöä vastaan. Ehkä ensimmäisiä tapaamiani Kullervoita oli  nopeasti nyrkkinsä kohottanut ala-asteen poika. Hän leimautui helposti kantamaan syyllisyyden häpeää yhteisistä tekemisistämme eikä meistä juuri löytynyt puolustajia.

Varttunut Kullervo käytti järjestelmällisesti taitonsa ja voimansa talon haitaksi: hän teki käsketyn mutta samalla tuhosi. Kalevalan säkeistä kumpuaa halu etsiä oikeutta tuhoamalla ja kostamalla, kuin nykyisen vihapuheen esikuva. Hankala, vahva ja vihainen nuori mies sai lähteä häiritsemästä ja mitättömästä maksusta hänet myytiin orjaksi seppä Ilmariselle.

Häpäisemällä hallitseminen ja huijaaminen tuli häntä vastaan sielläkin, kun emäntä leipoi paimenen eväsleipään kiven. Pilkka ei jäänyt pelkäksi ilkeäksi vallannäytteeksi ja provokaatioksi, vaan osui paljon syvemmälle, koska kivi särki isältä perityn puukon. Se oli Kullervolle jäänyt konkreettinen perintö, yhdysside omiin vahvoihin juuriin, joiden puolesta kostaminen oli tullut nuoren miehen tehtäväksi. Kun on menettänyt paljon, merkitsee kämmeneen mahtuva vielä enemmän. Sen tietävät varmasti sotaa paenneet, jotka suojelevat valloitettujen ja tuhottujen kotien avaimiaan. Viha ja suru ovat vahvasti läsnä, kun omat rajat rikotaan. Rikottu veitsi laukaisi Kullervon suoraan väkivaltaan: hän usutti pedot Ilmarisen tiluksille ja kävi taistoon, joka vei emännän hengen.

Sanat eivät ehdi mukaan tapahtumien kulkuun

Vaikka hän pakomatkalla löysikin vanhempansa ja sisarensa, ei hän onnistunut heidän luonaan arkitöissä. Kun perhe lähetti Kullervon viemään verorahoja, hän kohtasi kadonneen sisarensa, ei tunnistanut tätä ja pyysi rekeensä. Matka joutui ja nuoret lähenivät toisiaan. Vasta aamun koitteessa he alkoivat puhua, keitä olivat.  Tässä draaman sisällä tapahtuvassa draamassa näkyy kahden traumatisoituneen ja erilleen jääneen ihmisen kaipuu toisen ihmisen luo: sanat eivät ehdi mukaan tapahtumien kulkuun, asiat etenevät kuin koski, johon kauhistunut sisar ryntää. Kun kahden ihmisen suhde ajautuu umpikujaan, kun siinä ei toteudu tahdottu hyvä, vaan rikkova paha, ovat sen syyt usein siellä, mitä kummallekin on aiemmin tapahtunut, mihin ei ole voinut vaikuttaa. Tällaista Kullervon tarinaa pääsen joskus kuuntelemaan, joskus synkkyys jopa alkaa selvitä.

Elkötte etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko

Kalevalan häärunojen ohjeet vaimon kurittamisesta katkaisivat suhteeeni kirjaan pitkäksi aikaa. Sallisen Kullervo-ooppera herätti taas mielenkiinnon sitä kohtaan, miten me suomalaiset olemme tienneet ja käsitelleet ihmisen sisällä ja vuorovaikutuksessa tapahtuvia asioita. Monenlaista on tapahtunut aina, meillä on asioista tietoa ja sanoja käsitellä niitä. Ikiaikainen voi olla tuoretta.

Väinämöinen virkkoi Kullervon kuolemasta kuultuaan: ” Elkötte etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko, luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!” Tämä ja muut lainaukset ovat siis Kalevalasta, hyvää suomalaisen kulttuurin päivää kaikille!

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat