Kirjoitukset avainsanalla teini

Oletko kateellinen lapsellesi, jolla on oma tahto?

Huutoa ja itkua, vaikka tekisin mitä. Sieltä täältä sinkoilevia tahtomisia. Minä niska limassa tekemässä mahdolliseksi toisten toiveita. Lapset makoilevat rennosti sohvalla, kun minä raivaan lattialle tilaa imuria varten.

Nyt sain kiinni siitä, mitä minä todella tahdon

Tämä paine riitti! Nyt sain kiinni siitä, mitä minä todella tahdon. Ymmärsin, mihin mahdollisuuteen minun on tartuttava. Ilman lasteni antamaa haastetta olisin voinut jättää tilaisuuden käyttämättä, kun en olisi osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen tai olisin vain antanut asioiden lipua ohi.

Lapsen kehitykseen kuuluu oman tahdon löytäminen. Sitä kuuluu etsiä, löytää ja testata vastakkainasetteluissa vanhempien kanssa. Turvalliset vanhemmat antavat sekä tilaa että rakastavia rajoja lapsen itsenäistymiselle.

Upeaa, jos olet voinut antaa lapsellesi jotain enemmän kuin mitä olet saanut!

Kateus herää, jos lapsellesi mahdollistuu sellaisia asioita, joista itse olet jäänyt paitsi. Upeaa, jos olet voinut antaa lapsellesi jotain enemmän kuin mitä olet saanut! Vieläkään ei ole myöhäistä antaa itsellesi lisää sitä, mitä tarvitset.

Suomessa kasvoi sodan jälkeen lapsia, joiden vanhemmat olivat olleet liian kovilla. Lapset koittivat vaivata vanhempiaan mahdollisimman vähän ja pärjätä omillaan.

Nämä lapset käyttivät aikuisuutensa rakentaakseen hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Omille lapsilleen he toivoivat kaiken olevan paremmin. Luonnollisesti he odottivat, että lapset osaisivat arvostaa sitä, mitä heidän eteensä on tehty.

Omia tarpeita ja unelmia ei opittu arvostamaan

Osa lapsista jäikin ikuisesti kiitollisiksi vanhemmilleen. Joidenkin kiitollisuus johti siihen, että he asettivat vanhempiensa toiveet ja tarpeet omiensa edelle. Omia tarpeita ja unelmia ei opittu arvostamaan. Mukautuminen muiden odotuksiin saattoi siirtyä muihinkin suhteisiin, puolisoon ja omiin lapsiin.

On hienoa, kun sukuun syntyy lapsi, jolta löytyy vahva oma tahto. Vanhemman, joka on aikanaan saanut itsekin tahtoa, kiukuta ja kyseenalaistaa, on usein helpompi sietää lapsensa itsenäistymistä. Vanhempi, joka on tottunut mukautumaan muiden tahtoon ja joka kohtaa nyt omankin lapsen vahvan tahdon, voi olla kovilla. Koska minun vuoroni tulee?

Koska minun vuoroni tulee?

Lapsen tahtominen ja tarvitseminen voivat olla vanhemmalle niin sietämättömiä kokemuksia, että hän joutuu vastakkain oman varjopuolensa kanssa. Hän voi löytää itsensä huutamasta, uhkailemasta ja raivoamasta tavalla, joka herättää pelkoa ja häpeää.

Älä jää yksin oman varjosi kanssa. Murra häpeän valta puhumalla tilanteesta jälkikäteen, rauhallisena lapsesi kanssa. Anteeksikin voi pyytää. Vaikeita tilanteita kannattaa miettiä luotettavan ystävän tai ammattilaisen kanssa.

Lapsen itsenäistyminen haastaa sinuakin itsenäistymään

Jos vanhemman oma itsenäistyminen on jäänyt kesken, se voi käynnistyä yllättävällä vauhdilla ja voimalla. Sisältä nousee pakko löytää oma itsensä, jonka on siihen asti ohittanut ja antanut muidenkin ohittaa.

Lapsen itsenäistyminen haastaa sinuakin itsenäistymään, ottamaan omaa tilaa, asettamaan rajoja ja seuraamaan unelmiasi. Parhaimmillaan kateuden tunne johtaa entistä parempaan omien tarpeiden tunnistamiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Sinulla on valta ja vastuu järjestellä arjen asioita hyvinvointiasi tukeviksi

Aikuisena sinulla on jo muitakin keinoja käytettävissä kuin selällään lattialla sätkiminen, oven paiskominen tai muualle muuttamisella uhkailu. Voit ilmaista itseäsi keskustellen ja neuvotellen, kertoa tarpeistasi ja rajoistasi.

Sinulla on valta ja vastuu järjestellä arjen asioita hyvinvointiasi tukeviksi. Tartu rohkeasti lapsesi kehityksen tarjoamaan mahdollisuuteen!

Terveisin,

Sini Rantakari

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Hannu Valkama

Nuori istuu villamatolla jalat ristikkäin, sylissään valokuva-albumi ja laatikollinen irtokuvia. Otokset ovat mustavalkoisia. Ne on kuvattu vanhan ajan laatikkokameralla 1950-60 -luvuilla. Useimmat kuvista ovat pieniä, vain parin tulitikkulaatikon kokoisia. Ainoastaan muutamat tärkeimpinä pidetyt on raatsittu teettää postikorttikokoon. Kuvissa esiintyy hilpeää nuorisojoukkoa, josta kuvaaja on erityisesti poiminut esille nuoren parin, vähän päälle parikymppisen miehen ja suunnilleen saman ikäisen naisen. Nuori pari ystävineen on menossa lavatansseihin. Polkupyörät on parkkeerattu palokunnantalon aitaa vasten. Toisissa kuvissa melotaan kanootilla ja telttaillaan saaressa.

- Mummu! Mikä tuossa Papassa oli sellaista ihanaa, että sä aloit seurustella juuri sen kanssa? Nuori kohottaa katseensa albumista kohti kahvipöytää kattavaa isoäitiään.

Mummu hymyilee vähän hämillisesti, ei tiedä, mitä vastata uteliaalle lapsenlapselleen.

- No, mää nyt tiärä...hmm

- Niin, mutta mihin sä siinä rakastuit? Mimmoinen se oli? Nuori ei hevillä anna periksi.

- Noo, olihan se... semmonen, mukava. Mummu hymyilee sisäänpäin muistolle, joka herää hänen mielessään, mutta jolle hän ei löydä sanoja, tottumaton kun on tunteistaan puhumaan.

- Teistä on paljon kuvia yhdessä ja te näytätte rakastuneilta. Nuori katsoo Mummua silmiin ja alkaa sanoittaa näkemäänsä tämän puolesta. - Tää on mun lempparikuva, jossa sulla on Papan hattu päässä ja sä hassuttelet ruusupensaan vieressä. On kivaa, kun sä hassuttelet nykyäänkin ja puhut vanhoista ajoista. Siitä, miten te kävitte tansseissa yhdessä ja telttaretkillä kavereitten kanssa. Keititte teetä nuotiolla. Hassua, että te Papan kanssa olitte nuoria ja teitte nuorten juttuja. Tai totta kai te olitte. Ei sitä vaan osaa ajatella.

Mikä Papassa oli sellaista ihanaa, että sä aloit seurustella juuri sen kanssa?

Katselen sivusta, minä sukupolvien ketjussa keskimmäinen. Siinä se nuori puhuu rakkaudesta, käyttää luontevasti suurta r-sanaa, jota en koskaan muista lapsuudenkodissani käytetyn. Kyllä rakkautta riitti. Sitä osoitettiin halauksin, hyvin teoin, huomioiden ja välittäen, suukoilla.  Mutta rakkaus oli liian iso ja kaunokielinen sana. Se kuului kirjoihin, ei tavallisen ihmisen arkisanastoon minun kasvuympäristössäni.

Nuoresta polvi paranee, totean. Meillä ei enää ole ihanteena sen enempää vaikeista asioista vaikeneminen hammasta purren kuin ilon, innostuksen ja ihastuksen ilmaisujenkaan laimentaminen. Tunteista puhuminen on tullut hyväksytyksi ja sallituksi. Media on levittänyt kieleemme ja ilmaisutapoihimme vaikutteita muualtakin maailmasta. Samalla, kun tunteiden sanoittamisesta on tullut sallittua, siitä on saattanut kehkeytyä vaatimus. Rima nousee. "Mikä sinäkin luulet olevasi, kun et osaa tai halua koko ajan avoimesti analysoida mielesi liikkeitä?" , syyttää oma alitajunta.  

Omista tunteistasi puhumisessa voit seurata yksinkertaista ohjenuoraa:

 

1)Saat puhua tunteistasi omalla tavallasi

2)Tunteista puhuminen on taito, jota voit oppia lisää

3)Saat kaikissa tilanteissa itse päättää avoimuutesi rajat - sen, mistä ja minkä verran olet valmis puhumaan

 

Puhu siis rakkaallesi. Jos r-sana sopii suuhusi, käytä sitä. Pidä se mielessäsi ja jossakin muodossa kielelläsi. Aloita kiitoksella, positiivisella palautteella tilanteesta, jossa rakkaasi on ilahduttanut sinua. Voit jatkaa puhumalla asiasta, johon kaipaat muutosta. Kiitä lopuksi siitä, mikä tässä keskustelussa oli sinulle hyödyllistä.

Terveisin Päivi Stelin-Valkama

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat