Kirjoitukset avainsanalla pelot

Valo voittaa pimeän. Kuva: Hannu Valkama

Onko tuleva viikonloppu teidän perheessä juhla, johon varustaudutaan luudilla, kurpitsalyhdyillä ja noitavaatteilla, vai se hillitympi perinteinen versio hautausmaalle sytytettyine kyntttilöineen? Suomalaista pyhäinpäivää vietetään perheyhteyttä korostaen sytyttämällä kynttilöitä sukuhaudoille, kun taas Amerikan-tuliainen, Halloween, tuo hurjiksi velhoiksi ja kummituksiksi pukeutuneet lapset naapuruston oville huutamaan: "Karkki vai kepponen?" Suomessa tosin lasten juhlinta keskittyy enemmän kouluihin, kerhoihin ja kutsuille, mikä on ymmärrettävää huomioon ottaen ajankohdan pimeyden. Musta asvaltti nielee valon niin, että ainakaan pienimpiä ei uskalla lähettää illalla ulos säntäilemään karkkisaaliin perässä.

Onko tuleva viikonloppu teidän perheessä juhla, johon varustaudutaan luudilla, kurpitsalyhdyillä ja noitavaatteilla, vai se hillitympi perinteinen versio hautausmaalle sytytettyine kyntttilöineen? 

Omassa nuoruudessani Halloweenia vietettiin vain amerikkalaisissa elokuvissa ja kirjoissa. Se vaikutti eksoottiselta, jännittävältä ja vieraalta juhlalta. Pyhäinpäivä puolestaan meni muuten vain ohi, koska kotikaupungin hautausmaalla ei ollut oman suvun hautoja. 

 

Nyt molemmat juhlaperinteet ovat nostaneet profiiliaan. Kummankin juhlan ytimenä on elämän rajallisuuden kohtaminen. Minua kiehtoo ajatus siitä, miten samasta siemenestä on kasvanut kaksi niin erilaista puuta. Suomalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu hartaudesta ja levollisuudesta nouseva lohdullisuus ja liittyminen sukupolvien ketjuun.  Amerikkalainen, kelttiläisistä alkujuurista nouseva perinne on puolestaan on karnevalistinen. Kuoleman valta ja pimeys tehdään naurunalaisiksi pukeutumalla viikatemieheksi, noidaksi tai luuurangoksi. Alkukantaisilla peloilla leikkiminen ja karmeuksien kohtaaminen säädellysti auttaa sietämään hallitsematonta. Molemmissa juhlissa yhteistä on kokemus yhteisöllisyydestä, joka kannattelee ihmistä kaikissa vaiheissa. 

 

Lapsiperheessä kummankin juhlan viettäminen vaatii valmistelua. Kynttilän vieminen suvun haudalle merkitsee puhumista aiemmista sukupolvista ja siten suvun tarinoihin liittymistä. Ennen lapsen syntymää kuollut isomummu tai isoisovaari voi kertomusten kautta muodostua lapselle samaistuttavaksi esikuvaksi. Hän voi kokea olevansa yhtä viisas ja neuvokas kuin esiäiti ja esi-isä 1900-luvun alusta. Näiden vaikuttavien hahmojen tarinoita hän kertoo aikanaan omille lapsilleen.

Molemmissa juhlissa yhteistä on kokemus yhteisöllisyydestä, joka kannattelee ihmistä kaikissa vaiheissa. 

Halloween on lapsille naamiaiskarnevaali, jonka hurjimmat puvut ja kokemukset eivät kuulu pienimmille. Kurpitsalyhtyjen valossa pimenevässä illassa voidaan kuitenkin kokea jännitystä turvallisessa ilmapiirissä samoin kuin Muumi-animaatioita televisiosta katsellessa. Mörkö pelottaa lasta niin, että hänen pitää piiloutua aikuisen selän taakse. Seltä turvasta pitää kuitenkin uteliaasti kurkistella.ohjelmaa

Perheessä voidaan viettää molempia juhlia niistä kertoen. Oman lapsensa tuntien vanhempi kuulostelee, mikä on hänelle turvallista.

Kynttilöiden ja lyhtyjen kirkastamaa loppusyksyä!

Päivi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen erilaisuus ja samanlaisuus, yhtä aikaa totta. Kuva: Sini Rantakari

Mitä tapahtuu, kun samassa kylässä asuu, tekee työtä, käy koulua ja viettää vapaa-aikaa ihmisiä lähes sadasta eri maasta?

Please read in English below the Finnish text

Yhteisten käytöstapojen, kulttuurin, perinteiden, uskonnon ja jopa kielen puuttuessa voisi luulla väärinkäsitysten ja ristiriitojen olevan arkipäivää. Mutta ei. Juuri tällaisessa kylässä olen elänyt yhden elämäni antoisimmista vuosista.

Olimme englantilaiskylän ainoa suomalaisperhe. Olin hyvin tietoinen heikoista small talk -taidoistani. Pelkäsin, että joudun keskustelemaan koko vuoden turhanpäiväisyyksistä saadakseni edes joitain sosiaalisia kontakteja. Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää.

Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää

Jo muuttopäivänämme naapurit tulivat ovella tutustumaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Kadulla monet tervehtivät. Lapsia kouluun viedessäni ja harrastuksissa kuulumisiani kysyttiin monia kertoja päivittäin. Small talk, jonka olin pelännyt olevan minulle raskasta suorittamista, kannatteli minua päivästä toiseen.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo. Kun kukaan ei kuvitellutkaan tietävänsä toisesta mitään, oli luontevaa kysyä enemmän ja tutustua syvemmin. Kiinnostus toisen taustaa, tapoja ja arvoja kohtaan oli vilpitöntä, ilman samankaltaisuuden löytämisen painetta.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo

Jokaisen ainutlaatuisuutta ei tyydytty vain sietämään, vaan kaikkia rohkaistiin tuomaan omaa erilaisuuttaan esille. Kylässä järjestettiin lukuisia juhlia, työpajoja ja lounaskutsuja, joissa pääsimme nauttimaan toistemme lahjakkuudesta.

Meidän samanlaisuutemme paljastui, kun puolisoni joutui yllättäen sairaalaan. Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme. Pyytämättä saimme kyydityksiä sairaalaan, valmista ruokaa kotiovelle, rukousta ja paljon myötätuntoista kuuntelua. Tulin syvältä hoidetuksi.

Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme

Ehkä meidän samanlaisuutemme olikin läsnä koko ajan, alusta alkaen. Me kaikki tässä kylässä kaipasimme yhteyttä. Täällä yhteys ei perustunutkaan oletettuun samanlaisuuteen, vaan erilaisuuteen. Mutta eivätkö ne aina ole molemmat yhtä totta, samanlaisuus ja erilaisuus?

Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää

Suomeen palattuamme olen osannut luottaa rupattelun kannattelevaan voimaan. Ystäväperheen kriisissä en jäänyt odottamaan avunpyyntöä, sillä tiesin, että he tarvitsevat läsnäoloa ja ruokaa. Vuosi tuossa kylässä vahvisti minut esiin pelkojeni takaa. Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää.

Näin rasismin vastaisena päivänä ajattelen, että en tahdo enää vain sietää erilaisuutta. Tahdon säilyttää kiinnostukseni erilaisuutta kohtaan ja juhlia sitä aina tilaisuuden tullen, niin kuin kylän koulussa tehdään!

Terveisin,

Sini Rantakari

PS. Tällaista juhlaa voit maistaa katsomalla alla olevan videon koulun vuosittaisesta muotinäytöksestä.

 

What happens when there are people from almost hundred nationalities living and working in one small village?

Lack of common culture, tradition, religion and even language could easily be a source of daily misunderstandings and conflicts. Actually, this is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life.

This is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life

We were the only Finnish family around. I was quite conscious of my poor skills in having a small talk. I was afraid of being left alone without friends for the whole year because of not being able to talk according to the international social rules.

The day we moved in our neighbours came to our door to welcome us. Many people in the village greeted us. Furthermore, every time I took children to school I was asked how I was. I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk. We Finns have a lot to learn.

I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk

Being unique and different from others was not stopping people but helping them in communicating and making friends. It was very natural to ask more and get closer, when you really didn’t know anything about the other . There was no pressure of being similar to each other, but only sincere interest to get to know and to learn more.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated. Everybody was encouraged to introduce their culture and show their talents in numerous get-together-parties and workshops.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated

My husband had an accident and was hospitalized. Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed. Without even asking we were taken to the hospital, ready meal was brought to our door, we were prayed for and listened with compassion. I was deeply touched by all the care.

Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed.

Perhaps we were quite similar from the beginning after all? We all wanted to get connected, be accepted and make friends. This time the communion was not based on assumed similarity, but diversity. But aren’t both always there, sameness and difference?

After returning to Finland I have continued believing in the loving power of chatting. I have helped our friends in crisis without asking, because I know that they need comfort and food. The year in the village transformed my fears into self-confidence and admiration. The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live.

The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live

It is International Day for the Elimination of Racial Discrimination today. I don’t want to tolerate diversity anymore. Instead I want to keep on being interested in diversity and celebrate it like they do in the village school! You can have a taste of celebrating diversity by watching this video of the annual fashion show of the school below.

Best wishes,

Sini Rantakari

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tietääkö kumppanisi, että mietit eroa? Kuva: Katianna Ruuskanen.

Onko teidän parisuhteessa tapana kertoa rakentavasti siitä, mikä vaivaa ja mihin kaipaa muutosta?

Ehkä hän ei näe sisälläsi olevaa tuskaa

Joskus haudomme tyytymättömyyttä mielessämme. Jos pettymyksensä kertoo ajoissa, on mahdollista lähteä muuttamaan suhdekuviota. Voi olla, ettei puoliso kuule, kun ensimmäisen kerran selität, että toivot muutosta. Kumppani saattaa ärähtää, että mitä sä siinä valitat, meillähän on kaikki hyvin. Monta ulkoista asiaa voikin olla hyvin, mutta ehkä hän ei näe sisälläsi olevaa tuskaa. 

Yritä rauhallisesti uudestaan

Pettymyksen kertojalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Ei ole helppo selittää tyytymättömyyttään niin, että puoliso ymmärtää. Jos se ei onnistu ensimmäisellä kerralla, yritä rauhallisesti uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Voi olla, että teidän välinen puheyhteys toimii joissakin tilanteissa, mutta toisinaan vuorovaikutus menee lukkoon.

Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua?

Jos olet tyytymätön omaan parisuhteeseesi, mutta et saa sanottua sitä puolisollesi, kannattaa pohtia, mikä sulkee suusi. Mitä tapahtuisi, jos alkaisit kertoa avoimesti ajatuksistasi? Miten luulet puolison reagoivan, kun kerrot loukkaantumisestasi? Pelkäätkö kenties raivoisaa riitelyä tai jäätävää hiljaisuutta?

Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Pelkäätkö eroa tai sitä, miten lapset siitä selviäisivät? Myös läheisten reaktiot voivat pelottaa, kun huolella rakentamanne onnellisuuden kulissit alkavat murtua.

Puolison taidot voivat olla piilossa

Ehkä luulet tietäväsi, ettei mikään kuitenkaan muutu, vaikka kuinka puhuisit. Puolisolla saattaa kuitenkin olla jotain taitoja, jotka eivät tule esiin nykytilanteessa. Ottamalla vaikeita asioita puheeksi tarjoat hänelle ja itsellesi mahdollisuuden muutokseen. Jos keskustelu ei onnistu kahdestaan, kannattaa hakea apua. Ulkopuolisen ammattilaisen seurassa on mahdollista löytää näkökulmia, joita ei ahdistavassa tilanteessa itse huomaa.

Mitä tekisit, jos saisit lisää rohkeutta?

Kun tyytymättömyyttään hautoo liian pitkään, jälki voi olla rumaa. Omaan suhteeseen pettyneenä on altis rakastumaan uuteen ihmiseen. Tyytymättömyys myös syö elämänvoimaa sisältäpäin.

Jos sinun ei tarvitsisi pelätä, mitä tekisit? Jos saisit pikkuisen lisää rohkeutta, mitä sanoisit puolisollesi?

 

Terkuin,

Anja Nwose

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva: Katianna Ruuskanen

 

On tilanteita, jolloin on tärkeää reagoida nopeasti. Jos käsi koskee kuumaa silitysrautaa tai auto on tulossa kovaa vauhtia päin, on syytä toimia vaistovaraisesti heti ja miettimättä. Aistimme antavat salamannopeaa tietoa uhkaavasta vaarasta ja koko keho reagoi paeten tai pysähtyen, tilanteesta riippuen.

Hälytysjärjestelmämme voi aktivoitua myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei oikeasti ole vaaraa.

Hälytysjärjestelmämme voi aktivoitua myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei oikeasti ole mitään vaaraa. Olemme kenties oppineet, että tietynlaiset signaalit edeltävät epämiellyttävää tai jollain tavoin uhkaavaa tapahtumaa. Monesti nämä tilanteet liittyvät ihmissuhteisiin.

Kun kumppani esim. antaa meille negatiivista palautetta tai sanoo jotain, jonka tulkitsemme viestiksi mahdollisesta hylkäämisestä, hälytysjärjestelmä aktivoituu. Siirrymme reaktiiviseen moodiin. Puolustaudumme tai hyökkäämme ikään kuin olisi kyse eloonjäämistaistelusta. Sanomme tai teemme helposti jotain äkkinäistä suojataksemme itseämme. Yleensä se ei ole parisuhteen kannalta suotuisaa, päinvastoin pahimmillaan tuhoisaa.

Vain ollessamme tietoisesti rakentavan vuorovaikutuksen moodissa pystymme kuuntelemaan, mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

Entä jos sen sijaan voisimme siinä kohdin hengittää hetken? Muistaa se kuuluisa kymmeneen laskeminen. Antaa aivoille aikaa tajuta, että nyt ei ole kyse hengenvaarasta eikä ole tarvetta toimia välittömästi. Silloin voisimme pysyä tietoisesti rakentavan vuorovaikutuksen moodissa. Pystyisimme kuulemaan, mitä toinen oikeasti halusi sanoa. Ehkä se ei olekaan niin pelottavaa. Vaikka se olisikin epämiellyttävää kuulla, se voi silti olla parisuhteen kannalta tärkeää. Kumppanin tarkoitus ei ehkä olekaan satuttaa, vaan hakea yhteyttä ja entistä parempaa parisuhdetta.

 

Opetellaan olemaan rohkeasti rauhassa,

terv. Paula, perheneuvoja

 

P.s. Jos kumppanin rauhallinen kuunteleminen ristiriitatilanteissa tuntuu vaikealta, katso edellinen postaukseni. Sieltä löydät yhdeksänkohtaisen polun, jonka avulla voit auttaa toista rohkaistumaan puhumisessa ja itseäsi tulemaan paremmaksi kuuntelijaksi.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat